perjantai 2. tammikuuta 2009

Härkä vastaanotettu ja Keisari tervehditty

Vuosi on vaihtunut. Mutta muuten asiat ovat ennallaan. Asunnossa on yhä hyvin, hyvin viileä - tosin olemme jo alkaneet pitää 16 asteen lämpöä ihan normaalina, jopa lämpimänä. 13 on sitten jo aika nihkeä. Emme muista, milloin olisimme suihkua lukuun ottamatta olleet ilman sukkia, tai siis ilman kaksia tai kolmia sukkia, joista vähintään yhdet villaiset. Lakanat ovat yhä mustat. Perunasalaatti on yhä hyvää. Tokilaisilla on yhä paljaat reidet ja hanskattomat kädet. Naapurissa asuvat yhä typerät jenkit, joilla on haukkuva koira (tänään taas haukkua koko päivä). Tengu-izakayan kuumaa tofua tekee edelleen jatkuvasti mieli. Taloustilanne jatkuu aina vain epävarmana.

Mutta kaikesta huolimatta uutta vuotta piti toki juhlia ansaitusti, kerrankos sitä Tokiossa ollaan! Uuden vuoden aattona siis todellakin suuntasimme Meiji-temppelille. Kotiavenuemme oli kuin kauhuelokuvasta: kaikki paikat kiinni ja kadulla ei ristinsieluakaan. Mutta sielut löytyivät Yoyogin temppelipuistosta parveilemasta - ja niitä oli PALJON!! Yhtäkkiä uimme käsittämättömässä massassa, joka vaelsi pitkin metsäistä pikkutietä. Emme oikein tienneet, mitä tulee tapahtumaan, joten kunhan kuljimme vanavedessä. Sitten piti pysähtyä. Näimme, että meidän kohtamme ihmisvirtaa oli merkittynä kyltillä numero 5. Odotimme. Korkealla telineellä seisoi poliisin näköisiä henkilöitä, jotka mesosivat megafoniin jotakin. Yhtäkkiä vuosi vaihtui - noin vain! Hetken aikaa porukka mölysi (länsimaalaiset kovimmalla äänellä), mutta muutoin itse hetkeä ei oikeastaan edes huomannut. Hassua. Ei tosiaan tulituksen tulitusta, siellä vain kökimme metikössä miljoonan japanilaisen seassa (melkein...). Ei sillä, että niitä tulituksia nyt olisi kaivannutkaan.

No, sitten aloimme edetä kohti itse temppeliä. Seurasimme omaa kylttiämme, joka välillä kääntyi ja kertoi: Odottakaa, olkaa hyvä. Ja sitten käveltiin, kun kyltti sanoi: Edetkää hitaasti eteenpäin, onegaishimasu kudasai. Ihmiset olivat rauhallisia, kukaan ei ollut humalassa, pääasiassa jengi katseli matkalla omista kännyköistään telkkaria. Ainoat, joilla oli biirutölkki kädessä, olivat länsimaalaisia. (Elmereillä oli kassissa Salainen Sake...) Ihastelimme matkan varrella olevia temppelilyhtyjä:



Yläkuvassa näkyy myös kaukana valkokangas, joka tarjosi metsävaeltajille viihdykettä: pääasiassa mainoksia. Välillä näytettiin myös livekuvaa temppeliltä, jolla jotkut ukot tekivät jotakin pyhää. Ja välillä sai nähdä reittikartan, että missä kohtaa olikaan etenemässä.

Oli viileä, mutta massat lämmittivät mukavasti. Meidän ryhmässämme oli koiriakin. Yksi kurkisti kassista hassusti, mutta toinen oli vielä hassumpi: sillä oli päällä lehmäasu, sarvineen, turpineen kaikkineen! Kuva ei valitettavasti onnistunut.

Tässä olemme jo aika lähellä h-hetkeä:


Kuva kuva kuva! Almost there!


Ja perille päästiin. Noin tunti meni. Perillä lähinnä oli ihmismassa, jonka yli kaikki viskoivat kolikoita temppelin muovitetulle pihalle (kuvassa) ja kai toivoivat kaikkea hyvää. Niin mekin pikku pennosella.


Väkeä ja valonheittimiä oli - ei ehkä kaikkein hartain tunnelma, mutta erilainen uusi vuosi taatusti!


Kovin kauaksi aikaa ei alueelle voinut jäädä ihmettelemään, sillä perässä oli tulossa solkenaan uutta sakkia. Temppelin ulkopihalla oli paljon kojuja, joista sai ostaa onnenkaluja ja puutauluja, joihin saattoi kirjoittaa terveisensä ja toiveensa uudelle vuodelle ja ripustaa taulut sitten roikkumaan. Vähän kauempaa alkoivat ruokakojut, ja mekin otimme uuden vuoden makkaran sekä mukillisen kuumaa jotakin (?), sakea se väitti olevansa mutta riisivelliltä sekä näytti että maistui. Ehkä joku osaa valaista mitä se oli? Jotain tietynlaista temppelisakea? Alkoholitonta sakea? Riisivelliä?

No, appeet nautittuamme päätimme, ettei ilta ole vielä tässä, vaan että vasta illan hartausosuus oli tässä. Kävelimme Shinjukuun. Oli hyvin omituista, kun Shinjukussa, joka on Tokiossa Se Paikka kaikelle iltameiningille (Roppongin ohella), oli lähes autiota. Kodittomat koisasivat jo pahvilaatikoissaan, host-poikiakin oli Kabukichossa tuskin nimeksi. Ohitimme Mother-baarin, mutta päätimmekin mennä sitä vastapäätä olevaan PSY-nimiseen kuppilaan. Ihan oli hupaisa paikka. Hyvin pieni, musiikki vaihteli laidasta toiseen ja omia toivebiisejä sai esittää. Muuta porukkaa oli noin 6-8 henkeä, sitä tuli ja meni. Jossain vaiheessa aloimme jo miettiä, että ovatkohan paikan baarimikotkin vain asiakkaita muiden muassa. Että jos vaan sinne sai mennä laskemaan hanasta kaljaa se, jota sattuu huvittamaan? Jengi nimittäin tiskin takana vaihtui koko ajan, tyypit nostivat itsekin mukia ahkerasti ja unohtelivat juomatilauksia :) Asiakkaat olivat varsin kuosissa hekin, nuokkuivat ja notkuivat. Yksi tyyppi tuli vaan sisään, iski setelit pöytään ja tarjosi kaikille tequilat! Siinä sitten nostettiin mekin maljat muiden kaa!

Kolmen jälkeen lähdettiin kohti kotia - paitsi että matkan varrella "piipahdimme" Rock Inn Currentiin! Tämän mainion rokkibaarin löysimme jo viime lauantaina suomalaislaumoineen ja suomifanibaarimikkoineen, emmekä olleet aikoneet uusia voimallista visiittiä ihan heti - mutta ei kai neljä päivää myöhemmin ole "ihan heti"...? Joka tapauksessa, Currentissa oli meininki ylimmillään, emmekä voineet muuta kuin liittyä juhlivaan joukkoon:



Suomalaisia ei näkynyt nyt kuin yksi, norjalaisia noin viisi (muun muassa eräät äiti ja tytär), italialaisia yksi, uusiseelantilaisia pari, jenkkejä ainakin yksi ja japanilaisia iso, suloinen, rokkaava, hauska joukko tanssilattialla :)

Perinneasuissaan myös:


Noin kuudelta aamulla baari meni kiinni, härkä oli perusteellisesti vastaanotettu ja rotan vuosi kadotettu mielistä - ja me lähdimme kotimatkalle. Uuden vuoden viettämiseenhän täällä perinteisesti kuuluu myös ensimmäisen auringonnousun katsastaminen, minkä saimme kätevästi hoidettua samalla kun kävelimme kotiin. Tulipa myös testattua reitti, eikä se nyt niin kauaa edes kestänyt. C.C. Lemon virkisti matkajuomana.

Tässä ollaan sillalla kotikulmilla ja aurinko aloittelee nousuaan:


Lähellä kotia on isohko temppeli ja hautausmaa, jolle menimme aamukävelylle. Siellä istuimme haudoilla, katsoimme auringonnousua ja odottelimme rumpuja. Lähistöltä nimittäin joka aamu ja ilta kello 7 kuuluu rummutusta. Mutta nyt ei tapahtunut mitään. Kun pääsimme kotiin, rummut kuuluivat. Selvisi, että ne eivät kuulukaan temppelistä, vaan lähitalosta. Siellä on siis aina jotkut omat bileet.

Kas näin, uudenvuodenpäivän sitten lötkötimmekin ihan kotioloissa elokuvia katsellen ja spagettia kokkaillen, mutta tänään kävimme Keisarin mailla. Päivä oli kaunis, kuten aina, ja viileyskin väistyi Ginzassa Imperial Gardeneissa, joissa sai taas jonottaa... Keisarin kotialue on suljettuna koko vuoden, mutta Hänen Korkeutensa syntymäpäivänä sekä tänään, tammikuun 2. päivä, ovat portit avoinna. Tehtiin oikein ruumiintarkastukset, että päästiin pyhälle maalle. Siellä pitäis olla joku parveke, jolta Akihito morjestaa ja ihmiset heiluttavat lippuja, mutta nähtiin vaan niitä lippuja. Olimme vähän myöhään liikkeellä (kuten aina), joten ehkä tervehdykset oli jo tervehditty tarpeeksi moneen kertaan. Kuljimme kuitenkin jälleen leveässä rintamassa poliisien ohjastamina kirjoittamaan nimemme kirjoihin, että nyt ovat todistetusti Yan-san ja okusan astelleet keisareiden historiallisella hiekalla. Itse maisemat eivät nyt ihmispaljoudessaan olleet mitenkään ihmeelliset, mutta olemmehan alueen reunamilla ennenkin käyneet.

Huomenna sitten kuulemma Asakusaan matsurikojuille, mitä se sitten tarkoittaakaan :) Joku lupaili myös karaokea, saas nähdä...!

Vielä kerran Elmereiden ystäville oikein hyvää uutta vuotta!

Ei kommentteja: