Kuukausi ulkomailla

Okusan wa tadaima!! Vietti lähes kuukauden suomalaisessa talvessa ja on nyt jälleen tokiolaisessa talvessa eli hervottomassa kylmyydessä. Suomessa en juurikaan tuntenut vilua, vaikka oli oikeasti todella honto ni totemo kylmä eli sellaiset -25 astetta useana päivänä. No, silloin en juuri käynytkään ulkona, ja sisällähän ongelmia ei ole. Täällä ei muuta olekaan kuin sisäongelmia, joten tänäänkin on vietetty kahvilassa aikaa 7 tuntia läppärihommien parissa. Ei mikään paha vaihtoehto sekään kyllä.

Oli mielenkiintoista käydä Suomessa melkein vuoden tauon jälkeen. Ennen lähtöä ahdisti paljonkin, ei millään tahtonut sinne kamalaan kalseuteen, mutta nyt onkin ihan toinen ääni kellossa. Suomessa olikin ihanaa ja mukavaa ja niin kaunista! Tokio on tietysti aina ihana, mutta Suomen kanssa se ei ole niin itsestäänselvyys!

Ensimmäinen ja toinen päivä kuluivat ihan turistina. Kaikki oli uutta ja jännää, vaikka Helsinki nyt on periaatteessa niin tuttu kuin olla ja voi. Mutta on se hassua, kuinka asiat unohtuvat, kun niitä ei vuoteen mieti. Sain hilautua Kampin metron liukuportaat takaisin ylös, koska olin unohtanut vilauttaa ylhäällä matkakorttia. Ihmiset tulivat päin metrosta, kun seisoin oikeaoppisesti oven vierellä odottamassa väkeä ulos. Metrossa pääsi istumaan! Kaikkialla oli kauheasti ulkomaalaisia, turisteja ja maahanmuuttajia. Muuten ihmisiä oli kaikkialla vain kourallinen. Senaatintorilla oli kotoisaa, kun siellä oli oman maan kansalaisia eli japanilaisia.

Ihmiset olivat pitkiä ja käyttivät housuja. Miehillä oli pitkiä hiuksia. Se oli yllätys, että tukevia ihmisiä näkyi niin vähän - ovatko suomalaiset hoikistuneet? Oli vaikeaa väistää oikealta, ja se on ihan todellinen fakta, että Suomessa kolme ihmistä tekee ruuhkan. Ihmiset eivät ole lainkaan fyysisesti joustavia :) Autot taas ovat: uskomatonta, että auto oikeasti pysähtyy, kun jalkakäytävälle astuu! Kaupoissa oli paljon ihonmyötäisiä, kurvikkaita vaatteita iänikuisten tunikasäkkien sijaan. Alusvaatteita löytyi oikeaa kokoa ja ilman hillittömiä toppauksia. Ruokakaupoissa piti muistaa itse ottaa muovikassi ja selviytyä liukuhihnan kanssa. Saunassa oli ihanaa.

Hotellissa tajusin peseväni mikrokeittoastiaa ja jogurttipurkkia ja asettelevani niitä kuivumaan. Oli syyllisen helpottavaa iskeä kaikki roska samaan sankoon (sentään vain siellä hotellissa)! Syylliseltä tuntui myös laittaa puhelimeen äänet päälle ja jopa puhua julkisessa liikennevälineessä (vähän). Oudolta tuntui, kun muutkin puhuivat puhelimeen ja kaiken ymmärsi.

Kaduilla tuntui vilisevän puliukkoja ja hulluja huutelevia häröjä plus kaiken maailman sekopäitä. Romanialaiskerjäläiset nököttivät 20 asteen pakkasessa polvillaan. Ruokakaupat tuntuivat valtavilta, ja leipäosasto oli jotakin käsittämätöntä. Niin paljon erilaista leipää!! Kaikkialla tuntui olevan vain leipääleipääleipää, myös keskisuomalaisessa kodissa, jossa suurimman osan aikaani majailin. Pullat olivat tuhtia sulateltavaa, ja kaikesta tuli heti täyteen. Ravintoloiden annoksista jaksoi syödä kolmanneksen. Ja joka puolelta löytyi kasvisruokaa! Grilliltä sai tuplakasvisburgerin!

Televisiota sieti katsoa, tosin Jussi-gaala oli melkoinen pohjanoteeraus, ja ehkä sitten kuitenkin katson mieluummin japanilaista kokkauskisaa kuin Martinan ja Eskon melaseikkailuja. Aina, kun tv:n avasi, sieltä tuli realitya. Joku muodonmuutosohjelma yleisimmin. Se uusi Idolsin korvike oli ihan hirveä.

Wc-paperi oli paksua ja lujaa, käteistä ei tarvinnut missään, käsiä oli hankala puhdistaa ennen syömistä, mutta toisaalta monesta oudosta paikasta löytyi julkista käsidesiä. Siideri oli pahaa ja lonkero hyvää. Rautatieaseman pallopatsasmiehillä oli vihreät pipot! Maha ei tuntunut oikein kestävän tuhtia ruokaa ja ruisleivän aikaansaamaa kuituhyökkäystä.

Jännittävin ilmiö oli se, että palveluhenkilökunta tuntui valtavan mukavalta! Jo heti ensimmäisessä kaupassa hotellin luona Eerikinkadun nurkalla oli niin miellyttävästi rupatteleva miesmyyjä. Muissa kaupoissa sama toistui, kaupungista riippumatta. Myyjät juttelivat leppoisia tuon tuostakin. Toisinaan ihan muutkin juttelivat, tyystin tuntemattomat ihmiset vaikkapa junassa! Mistä oikein oli kysymys? Kuulin ainakin kaksi teoriaa. Toinen oli se, että lama on saanut ihmiset mukavammiksi toisilleen. Toinen oli raaempi: tässä on ehtinyt vanhentua jo sellaiseen ikään, että nuorempi palveluhenkilökunta alkaa kunnioittaa ja kohdella kuin tätiä! Ei kai sentään! No, ihmiset olivat ystävällisiä ja herttaisia, mutta se sentään oli ennallaan, että kukaan ei tervehdi, kun baariin menee tai sieltä lähtee. Tai kauppaan. Tai kahvilaan. Ihan rauhassa saa tulla, olla ja poistua.

Luonto oli uskomattoman upea! Kuuraiset puut, kristallipuut, olivat suoraan sadusta. Ja niitä oli jopa Vantaalla! En muista nähneeni tuollaista talvea. Hokkaidokin jäi nyt kakkoseksi. Mökillä oli lunta reiteen saakka. Metsässä vain pyörin niillä sijoillani suu auki ihastuksesta loksottaen, kun aurinko laski saaden puut kimaltamaan ihmeellisesti. Puiden yksipuolisuus (kuusiakoivujamäntyjä) vain lisäsi maiseman harmoniaa.

Melkoinen yllätysreissu Suomeen siis. Hyvä näin, sillä nyt palaaminen (milloin se sitten tapahtuukaan) ei enää tunnukaan niin kammottavalta ajatukselta.

Japaniin palaaminen taas... Se oli hyvin kotoisaa. Kuukaudessa ei ehtinyt vieraantua. Kotona tuoksui tutulle (homeelle...) ja viime yönä oli taas maanjäristys. Vierasta on se, että toistaiseksi aamiaiseksi on ollut karjalanpiirakoita ja Reissumiestä Edamilla.

Ja syy siihen, miksi nyt olin ja olimme Suomessa, selvinnee tulevista päivityksistä.

Tokion lumipyryssä

Tänään lumipyry yllätti töistälähtijän. Viime päivinä päivälämpötilat ovat olleet kymmenen asteen yläpuolella, mutta niin vain tänä iltana lämpö putosi nollaan ja taivaalta alkoi sataa lunta. Viime vuonna talven ainoaa pientä lumisadetta sai odottaa peräti maaliskuulle asti, mutta näin uuden vuosikymmenen alkuun lumi halusi tulla jo 1. helmikuuta.


Sen verran on nyt maa ollut kylmänä, että tämän alkuillan kuvan jälkeen maahan on jo kertynyt kaikkialle kevyt lumikerros. Kameran kanssa en viitsinyt lähteä ikkunaa pidemmälle, joten nyt myöhemmin kuva vain naapurivajan katosta.


Illan aikana on tullut tehtyä täysin sama havainto kuin viime talvenakin kosteina iltoina: Ilmastointilaite ei toimi alkuunkaan. Kuivalla säällä sisällä on ihan lämpöistä ja sisäilman lämpötila on mukavat 20 astetta. Tänään ilmastointilaite on täysin hampaaton, eikä sisällä ole kuin juuri ja juuri 16 astetta. Äskenkin laite hyrähti käyntiin, piti hetken vaimeaa hurinaa ja sammui taas todettuaan voimattomuutensa. Kohta onkin siis aika kömpiä sähköpeiton alle.

Viime aikoina Elmereissä on ollut hyvin hiljaista, kun Oku kiirehtii menemään Suomessa ja minä olen koittanut olla työläinen ja koti-oku. Hiljaisuus tulee varmaankin jatkumaan kuun puoliväliin, mutta koitetaan sen jälkeen taas aktivoitua tässä osoitteessa.

edit: Ja täysin samaan aikaan Helsingissä Hesarin mukaan: "Helsingissä on ollut tähän vuodenaikaan viimeksi yhtä paljon lunta 1980-luvulla."

Joulu Hokkaidolla Osa 1

Mietimme jo syksyllä, että täksi jouluksi pitää ehdottomasti päästä lumen keskelle. Pohdimme kaveriporukalla ensiksi Naganoa, mutta leudossa syksyssä eli epäilys, että josko "Alpeilla" onkaan vielä lunta joulun aikaan. Olisihan siellä ollut, kuten melkein kaikkialla maailmassa (paitsi Tokiossa), mutta hieno päätös oli kuitenkin lähteä Hokkaidon Nisekolle saakka! Olihan unelmissamme ollut toive pääsystä Hokkaidolle talviaikaan.

ANAn lentopaketti kuljetti meidän Annupurin hiihtokeskukseen, joka on yksi kolmesta Nisekon pääkeskuksesta. Niseko Village ja Hirafu ovat ne muut, mutta vaikka Annupuri oli ehdottomasti rauhallisin ja hiljaisin - tai kenties juuri siksi - viihdyimme paikassa mainiosti.

Matkalla Sapporosta Nisekolle sai jo ihastella aamupäivähämärän lumimaisemia:









Taukopaikka oli myös tunnelmallinen:



Hotellimme Northern Resort oli oikein kiva, huoneet lämpimät, sängyt hyvät ja hotellin oma onsen saunoineen ihastutti.



Buffet-ravintolan aamiainen oli runsas, ja hotellista löytyi kaksi ruokaravintolaa ja tunnelmallinen baari. Eipä ollut mitään valittamista - paitsi toki se perinteinen: kasvisruuan määrä oli minimaalinen... Jouluaattona menimme porukalla illallisbuffettiin, joka maksoi peräti 3700 jeniä per pää ilman juomia, ja eihän siellä ollut yhtäkään lämmintä kasvisruokavaihtoehtoa, ellei sellaiseksi laske höyrytettyä perunaa ja paria höyrytettyä parsakaalin palaa. Salaattianti oli sekin niukahko, mutta onneksi juustoja, leipiä ja jälkkäreitä piisasi. Okusan keskittyikin jälkiruokien nauttimiseen koko Nisekon ajan, kuumia kaakaoita myöten!

Hotellimme ravintoloineen noudatteli skandinaavista muotoiluperinnettä:



Aamiaisella saipi nautiskella muun muassa tällaista:







Illallisella vaikkapa näitä:

Eturuoaksi


Jälkkäriksi

Baari ja sen takkanäkymät:



Ikkunasta aukesi talven ihmemaa.





Heti hotellin ovien ulkopuolelta saattoi suksia mäkeen, jonka juurta koristivat valopuut ja hissien luona moniväriset lumilyhdyt.



Päivät kuluivat sukkelasti rinteissä, joista Yan kertoo myöhemmin lisää, välillä pulahdimme onseniin, ja illan tullen yleensä menimme porukalla syömään ja istumaan iltaa hotellibaariin - josta sai myös miltei glögimäistä hotto wainua! Osa jengistä kävi myös kylässä Hirafussa, mutta pääasiassa, laskettelua lukuun ottamatta, pysyttelimme oman hotellin alueella perusasioihin (kylpeminen, syöminen, juominen, nukkuminen) keskittyen. Jouluunhan kuuluukin mahdollisimman rauhallinen oleskelu! Hotelli oli varaustilanteen mukaan täynnä, mutta tunnelma oli silti hyvin seesteinen, toisinaan jopa autio. Ulkomaalaisia oli jonkun verran, mutta pääaussikeskittymät taisivat sijaita vilkkaammassa Hirafun kylässä.

Oma hotellimme oli satsannut jouluun muun muassa näin:





Ravintolassa vilahti tosiaan myös joulupukki - tai itse asiassa kaksi, yhtä aikaa...

Niseko oli todellinen winter wonderland, enkä muista hetkeen, ehkä ikinä, nähneeni niin paljon lunta ja niin isoja lumikinoksia, kuin teiden varsilla pienen kävelyretken tehdessäni. Lunta tuli melkein joka päivä vielä kasoittain lisää. Jääpuikot olivat oikeita taideteoksia:



Lauantaina suuntasimme jälleen bussilla Sapporoon ja lentokentälle. Heippa hepat ja Niseko!





Lentokentällä koimme matkan ensimmäiset vastoinkäymiset. Tai tavallaan emme. Kentällä oli meneillään japanilaisittain kauhea kaaos eli hyvin hillittyä, mutta epätietoisuuden leimaamaa jonotusta, sillä iso osa lennoista oli aamupäiväisen lumimyräkän vuoksi peruttu. Koneet Tokiosta eivät olleet suurimmaksi osaksi ollenkaan saapuneet Hokkaidolle, joten eivät ne sitten olleet lähtemässäkään.

Yksi pariskunta porukastamme teki pikapäätöksen ja siirsi paluulentonsa viikolla eteenpäin - koska se oli nyt mahdollista ilman lisäkuluja - ja palasi Nisekolle! Me muut jäimme syömään sushia ja valmistautumaan hotelliyöhön Sapporossa. Mutta kuinka ollakaan, tunnin päästä selvisi, että juuri meidän koneemme olikin paikalla ja lähtövalmiina, tosin 3h myöhässä. Loppuaika kentällä kului erilaisissa jonoissa, mutta kuitenkin suhteellisen kivuttomasti. Säälitti erään toisen Tokion lennon porukka, joka 5 tunnin odotuksen jälkeen viimein pääsi lähtöselvitykseen ja portille - jolla tuli kuulutus, että lento on sittenkin kokonaan peruttu. Odotimme itse samaa kuulutusta, mutta lykky oli tykönä ja pääsimme matkaan. Hanedaan laskeuduimme klo 01.20, ja ANA lahjoitti jokaiselle matkustajalle 5000 jeniä sisältävän taksirahakuoren! Viimeinen jonotus taksijonossa, ja lopulta pääsimme huristelulle läpi öisen Tokion. Rahakin juuri ja juuri riitti kotiin tai paremminkin 100 jenin Lawsonin ovelle saakka.

Hoi Hokkaidolta

Tänä jouluna päätimme lähteä lumisempiin maisemiin. Ei viime vuoden joulussa mitään vikaa ollut, napa oli ratketa, mutta Tokion töiden täytteinen ja lumeton joulu oli jo nähty. Oli siis paikallaan hypätä Boeing 747:n kyytiin ja kiitää Hokkaidolle.

Näinpä vietimme joulun 2009 Nisekon lasketteluparatiisissa, jossa ei ollut pulaa puuterista, nuoskasta, tampatusta lumesta tai vaakasuoraan ainakin satasta kiitävästä kasvot punaisiksi piiskaavasta tuiskusta. Ja paluumatkalla tiet ehti vielä täyttää loskakin. Neljänä päivänä ehdimme lankkujen päälle, ja sään puolesta saimme kokea monenlaista keliä, joista yksi oli aivan täydellisen selkeä ja tyynehkö parin asteen pakkaspäivä. Edellisen illan ja yön aikana rinteet ja metsä olivat saaneet useamman kymmenen senttiä tuoretta puuterilunta.


Nyt on siis vietetty perinteikäs laskettelujoulu, ja toivottavasti vuoden kaksi jäljellä olevaa työpäivää hoituvat näillä ladatuilla akuilla kuin itsestään. Lisää Nisekosta vielä myöhemmin!

Lunta Tokiossa

Vaikka ollaan jo maaliskuun puolella ja talvi on tuntunut odotuksiin nähden lämpimältä, niin nyt Tokiossa sataa lunta! Ns. ensilumi, josta en nähnyt vilaustakaan, satoi tammikuussa. Näin uutisissa sanottin. Helmikuun alussa näimme pari putoavaa hiutaletta. Ja viime viikolla satoi hetken ajan räntää, mutta se suli välittömästi maahan osuessaan. Nyt maassa ja katoilla on valkoista.



Ulkolämpötila on tällä hetkellä kaksi astetta, joten on suuri mahdollisuus, että tästä lumesta ei ole aamulla jäljellä kuin muisto vain. Varsinkin, kun sääennuste lupaa huomiseksi päivälämpötilaksi yhdeksää astetta.

Joka tapauksessa, näyttää niin talviselta, että taidan käydä katsomassa öisen lumisia katuja.