tiistai 27. tammikuuta 2009

Tokio Top 20

Okusan päätti neljän Tokio-kuukauden kunniaksi koota oman henkilökohtaisen TOKIO TOP 20 -listansa ihan perus- ja ydinasioista. Ehkä joku saa näistä vinkkejä. Ja saanpahan tehdä listoja. Listat on parhaita.

1. Paras kaupunginosa: Kichijôji on varsin mukava, kun siellä on kiva Inokashira-puistokin. Puistossa porukka jamittelee kitaroiden kanssa, taiteilijat myyvät tuotoksiaan ja joella voi ajella joutsen-polkuveneellä. Alueella on myös paljon pikkuputiikkeja, keikkapaikkoja, ravintoloita ja söpöjä kujia, joista tulee Ranska mieleen.

2. Paras izakayaravintola: Tengu. Halpa, ihanaa kuumaa tofua ja ketju löytyy vaikka mistä. Ei mitenkään runsaasti kasvissyöjän eineksiä, mutta sen verran, että pubi-ilta onnistuu mukavasti. Tengulla on myös merkittävä asema henkilökohtaisessa japanimatkailuhistoriassamme. Tengu on kuin turvallinen olohuone.

3. Paras etninen ravintola: Yleisesti nimettynä intialaiset. Samrat-ketju on suosituin kohteemme, mutta esimerkiksi Megurossa on ihan kiva, vähän erilaista intialaista tarjoava Little Asia, ja Kôenjissa taas on halpa lounas-intialainen, jossa myös tosi hyvää settiä. Moni paikka on vielä käymättä.

4. Paras italialainen ravintola: Ginzassa oli eräs herkku paikka, mutta en tiedä sen nimeä. Aoyaman Piadinassa oli autenttisin italiatunnelma ja tosi maukasta apetta. Italian Tomato -ketju taas on hyvin helppo ratkaisu, siellä on edullista kasvispastaa ja ”Itarian Tomatoja” on moniaalla.

5. Paras shoppailualue: Levyille: Shimokitazawa, Kôenji, Shibuya. Vaatteille: Harajuku, Omotesando. Krääsälle: joka paikka. Hello Kitty -faneille: Ikebukuron Seibun lastenosasto ja saman kaupunginosan Hello Kitty -kauppa sekä Harajukun Takeshita Dorin Daiso-100-jenin-kauppa.

6. Paras hengailualue: Shimokitazawan pikkukujat.

7. Paras museo: Tähän saakka Edo-Tokyo Museum sekä taidemuseoista Mori Tower Art Museum.

8. Paras puisto: Shinjuku Gyôen on tosi nätti, vaikkakin pääsymaksullinen. Se Kichijôjin Inokashira-puisto rentoiluhengailumielessä.

9. Paras baari: Rock Inn Current @ Shinjuku.

10. Paras kahvila: Jazz & Coffee Masako @ Shimokitazawa.

11. Paras silta: Rainbow Bridge.

12. Paras korkea paikka: Mori Tower Sky Desk, kun aurinko laskee Fuji-sanin taa.

13. Paras leipomo: Andersenit, yksi aika hyvä on Uenon asemalla.

14. Paras asema: Ikebukuron on aika monipuolinen, Tokion toiseksi vilkkain. Se vilkkain, Shinjukun, on aika tuskallinen.

15. Paras outo paikka: En tiedä paras, mutta yksi kiintoisa on Nakanossa sijaitseva Broadway-ostoskeskus, joka pursuilee kaikenlaista keräilytavaraa ja ihmeellisyyksiä. Isona kokonaisuutena tietysti Odaiba.

16. Paras keikkapaikka: Shinjukun LOFT on aika kiva, Shibuyan Club Quattrossa on paras äänentoisto ja se on ihan viihtyisä (mutta kalliihko). Pikkuklubit kuten Shinjuku Wall (ja Antiknock) ovat cooleja ja käytännöllisiä (muun muassa siksi koska niihin saa viedä omat juomat ym. eväät mukaan).

17. Paras ruokakauppa: Ikebukuron Seibu-tavaratalon ruokaosaston Garden on aikas laaja, viihtyisä, ja löytyy hyviä tarjouksia. Ohessa on myös ihana deli-kerros, jossa voi shopata silmillä ellei raaski ostaa upeita kakkuja ja mahtavan värisiä jälkiruoka-annoksia.

18. Paras kombini: 100 jenin Lawson. Halpaa, kätevät koot ja tosi monipuolinen. Hedelmistä henkareihin, valmisannoksista astioihin.

19. Paras huvipuisto: Odaiban Joypolis. Ei pelota liikaa, kun kaikki on virtuaalista.

20. Paras kirjakauppa: Ikebukuron Librossa tulee eniten käytyä ja siellä on aika hyvin englanninkielistä luettavaa.

Bonusparhaudet



Paras ruoka: Tengun tofu, kaikki tofu, japanilainen kurpitsa, perunasalaatti, kaikki jälkiruuat
Paras juoma: Ginger Ale, Calpis
Paras alkoholijuoma: Premium Yebisu Black Beer
Paras pikaruoka: Pantryn burgerit
Paras hedelmä: Hello Kitty -banaani, talvimansikat, tuore ananas
Paras leipä: leipomon cheddarjuustokimpaleilla täytetty sämpylä
Paras herkku: suklaaputousdippi ja kadunkulmacrepet (vaikka ne ovatkin muovimalleina paremman näköisiä)
Paras karkki: tumma suklaa
Paras sipsi: appesiinisipsit (suklaasipsit on vielä kokeilematta)
Paras sushi: tamagonigiri, inari

Ei kommentteja: