Koti tyhjänä

Terveisiä hotellihuoneesta Otsukasta! Ympyrä on sulkeutunut, ja olemme palanneet lähtöpisteeseen. Alkusyksystä 2008 majailimme tässä samassa halpishotellissa ja kävimme Mejirossa siivoamassa uutta kotiamme. Nyt olemme siivonneet vanhan kotimme ja palanneet tänne. Aikaa Tokiossa ja Japanissa on enää puolitoista vuorokautta.

Kodin kasaan laittaminen oli melkoinen puuha. Vaikkemme olekaan hamstereita, eikä huonekalujakaan ollut kuin nimeksi, kesti kaiken kauppaaminen kauan ja oli toisinaan hermoja raastavaa. Huokasimme aina, jos Sayonara Sale -ilmoitukseemme vastasi joku intialainen. Silloin aina tiesi, että edessä oli kaikenlaista säätämistä. Möimme kaiken aivan pilkkahintaan, mutta silti intialaiset jaksoivat aina tinkiä, ja ellemme suostuneet halvempaan hintaan (no emme todellakaan), he muuttuivat tylyiksi. Pyörämmekin menivät inkkareille, joille piti hakea lisää ilmaa kumiin naapurista saakka, kun ei kelvannut. Ja kyllä syynättiin ja marmatettiin, vaikka peruspyörämme maksoivat siinä 2500 jeniä kappale (noin 25 euroa). Toisaalta, pääasiassa kaikki he, jotka lopulta hakivat tavaroitamme (eivätkä vain meilanneet, että otan tämän, ja sitten täysi katoaminen), olivat oikein mukavia. Meillä kävi kylässä ainakin ranskalaisia, italialaisia, espanjalaisia, amerikkalaisia, indonesialaisia, intialaisia ja venäläisiä. Lattialla oli myös ilmaiskirppis, ja ihanan paljon tavaraa saikin uuden kodin.

Valitettavan paljon tavaraa tosin jäi myös ilman kotia. Tokiossa on tosi vaikea kierrättää käytettyä tavaraa ja vaatetta. Eipä ole kätsyjä UFFin laatikoita, jonne viskoa pussukoita. Oltais kyllä viskottukin! Nyt viskoimme sitten roskikseen, raskain sydämin. Kyllä vaatetta meni kavereillekin, ja osasyy isoon roskaläjään oli omakin, eli se, ettemme ehtineet tehdä koepakkausta. Tänään karu totuus selvisi: kaiken mahduttamiseen olisi tarvinnut ainakin yksi jättimatkalaukkua lisää.

Tokiossa on kyllä Pelastusarmeijoita ja muita, mutta tiedon saanti helposti tuntui mahdottoman vaikealta. Japanilaiset kaverit eivät tienneet, ja netin mukaan Pelastusarmeijalle olisi pitänyt soittaa puhelimella, kertoa kaikki tuotteet yksi kerrallaan, odottaa tuomio ja sopia kyyti. Kaikki tietysti japaniksi. Tuntui liian hankalalta. Japanilainen ystäväni sanoi, että japanilaiset eivät hevin tahdo antaa eteenpäin omia vanhoja vaatteitaan tai tavaroitaan, koska se on jotenkin noloa. Tämä kaupungissa, joka on täynnä vintageliikkeitä ja second hand -puoteja! Joilla niilläkin systeemit menevät jonkun ison organisaation ja byrokratian kautta.

Tai sitten emme vain saaneet tietoa ajoissa.

Ystäväni sanoi myös, että kodittomille antaminenkin on hankalaa, sillä he eivät yleensä suostu ottamaan vastaan "almuja". Mietin, että olisin käynyt jossakin kodittomien puistossa vain unohtamassa pari pussukkaa, mutta jäipä sekin sitten. Lisäksi suuri osa ylijäämävaatteista oli talvitavaraa, joka ei näillä 35 asteen keleillä ketään kiinnosta.

Joku voisi tietysti sanoa, että näitä asioita kenties olisi hyvä miettiä aikaisemminkin, kuin viimeisellä viikolla - no on mietittykin, mutta teot ovat verkkaisempia...

Joka tapauksessa, onnellista oli se, että saimme myydyksi tai annetuksi suhteellisen helposti kaikki isot huonekalut. Viimeiset yöt nukuimme yhdellä vanhalla futonilla ja pussilakanalla, ja futon sai kokea paloittelusurman tänään aamulla. Mutta se palveli kerrassaan mainiosti viimeiset viisi yötä ja toki aiemminkin, futon-aikakaudellamme sekä vieraspetinä monille. Olisi se ollut yhä hyvä, muttei kelvannut silti kellekään.

Nyt ex-futon lojuu pusseissa kolmella eri roskapisteellä. Kävimme äsken illan hämärässä roskaseikkailulla. Viimeisen kerran paarustimme kotikatua kämpälle, jonka oven eteen olimme kasanneet loput noin 10 roskapussillista. Täällähän tuo lajittelu on hieman kinkkistä, kun vain tiettyinä päivinä saa toimittaa talon nurkalle vain tietyt roskat. Meillä oli niin paljon kaikkea, että salakavalasti jouduimme sujauttelemaan osan pussukoista myös naapuritalojen roskapisteille. Todella pahishomman tästä teki se, että roskat saisi jättää vasta huomenaamuna kello 8. Kauaksi kotitalosta jätimme myös roskat, jotka noudetaan vasta perjantaina - vielä rikollisempaa! Ja muutama sateenvarjo unohtui matkan varrelle aidan nokkaan roikkumaan (sateenvarjoja oli kertynyt noin 8kpl - koska kun täällä sataa, vettä saattaa tulla äkkiä ja todella lujaa, eikä eteneminen ole mukavaa ilman varjoa).

Emme kuitenkaan ainakaan tietoisesti lajitelleet mitään väärin. Tai no, muoviroska meni jo tiistaina ja tulihan sitä väkisin senkin jälkeen lisää. Mutta jopa pattereille löysimme oikean paikan, tosin pienen ikuisuuden Bic Camerassa vaellettuamme. Kahden vuoden paristokertymä oli jo sinkoutua normiroskikseen, kun äkkiä oikea laari löytyi. Jostain oli jäänyt mieleen sellainen muistikuva, että nämä isot kodin elektroniikkaa myyvät ketjut ottaisivat vastaan paristoja.

On tämä ollut melkoista! Mutta muuttaminenhan käy työstä. On ollut soittelua kaasulaitokselle, sähkölaitokselle ja vesilaitokselle, että ollaan muuttamassa ja sopimukset halutaan lopettaa. Kun asiat oli saanut sovittua viime viikolla puhelimella, täytyi tänään vain odotella, että yhtiöiden edustajat tulevat käymään loppulaskujen kera. Kaikille ehdotettiin 9-12 välistä aikaa, ja ensimmäinen saapuikin 9.40 ja viimeinen 10.55. Sopimuksen mukaista toimintaa siis! Oli mukava, että vesilaitoksen tyyppi sanoi, että voidaan käyttää vettä vielä 1000 litraa, että vessaa ja suihkua voi käyttää. Ja sähköyhtiön hemmo sanoi, että voidaan tämä päivä vielä käyttää sähköä. Siitäkin huolimatta, että hän kuuli, miten yläkerran ilmastointikone puksutti parhaillaan hintavaa helpostusta ulkona vallinneeseen 35 asteen helteeseen. Nyt jäljellä on enää muutama pankkiasia sekä puhelimien sulkeminen. Muutoin huominen on lomaa ja vielä aikaa tehdä viimeiset, himotut asiat! Niihin saattaa kuulua esimerkiksi laulamista ja kuvakoppikivailua...

Äsken myös juhlistimme päivän muuttourakkaa kyläilemällä kahdessa mukavassa paikassa: Ikebukuron Chabutenissa raamenilla ja Tokyo Domella hurjasteluhärvelissä. Viime hetkillä saatiin nimittäin Okukin suostuteltua kaupunkivuoristorata Thunder Dolphiniin! Iltavalot ja maisema yli Tokion oli huikaiseva - jos uskalsi avata silmät... No, uskalsi kyllä, ainakin ensimmäisen äkkijyrkän pudotuksen jälkeen! Ja sitten mentiin yli ja läpi ostoskeskuksen ja halki maailmanpyörän ja... Oli se hieno kyyti! Thunder Dolphin on ehdottomasti iltavempele, sillä iltavalaistusnäkymät olivat tosi hienot.

Nyt hyvää yötä, toiseksi viimeisen kerran Tokiosta!

T: Edo-elmerikulkurit

Kesä! Loma!

Tänään saattoi olla Tokion kevään ja samalla koko vuoden lämpöisin päivä. Mittari kipusi yli kahdenkymmenen ja auringossa ihan hikoilutti. Jopas nyt jotakin! Säätiedotus näyttää jatkossakin mukavalta: pelkkää keltaista palloa ja 23 asteen lämpölupauksia. Jo olisikin aika saada kunnon kevät ja kesä, kun tämä huhtikuu oli niin karmean kalsea. Alkaa hieman jo kyllästyä samaan villapaitaan, jota on kotona viimeiset viisi kuukautta käyttänyt...

Mutta näin vapun kunniaksi kesä näyttää vihdoin saapuneen eli simat sille! Elmerit nauttivat tänään auringonsäteistä Yomiurilandin huvittelupuistossa, mutta siitä tarkemmin lisää toinen kerta. Hupipäivä päätettiin iloisen yllättyneissä vapputunnelmissa: Kagetsussa on YHÄ tarjolla Nanako-kasvisramenia ja kasvisgyozaa!! Pieni toivo elää, että tuote olisi jopa lisätty pysyvälle listalle, mutta emme kysyneet tarkemmin, slurpsimme vain suihimme tai ainakin Okun suuhun. Nam!

Meneillään on japanilainen kevätloma, Golden Week. Se tarkoittaa sitä, että Tokiossa on suhteellisen väljää. Tai tietysti tännekin päin lomalaisia saapuu, mutta ainakin tänään pääsi melkein kaikissa junissa istumaan. Kuten normaalistikaan japanilaisina pitempinä juhlapyhinä, jolloin kaikki maksaa tuplasti ja kaikkialla on väkeä tuplasti, emme aio poistua Tokiosta. Ehkäpä edessä olisi kevätsiivous (torakkatiedotus: ei ole näkynyt riiviöitä vielä, kop kop), pyöräreissua ja muuta pientä. Ja ensi viikolle on viimeinkin liput Ghibli-museoon. Ja huomenna tietysti juhitaan vappua kunnon finskien tapaan kunnon finskimeiningillä! Kampai!

Hyvää vappua ja Golden Weekiä Edo-Elmereiltä!

Kuuman huumaamat

Tässä istun nahkeana kotosalla vaatteet kosteina. Koska on ilta, ikkunasta sentään vähän tuulahtelee "raikasta" ilmaa, mutta on se aika minimaalista. Tuuletin vähän auttaa ja Air Conditioner toki aina kun sen raaskii käynnistää. Mutta sama juttu kuin talvella: AC:n käyttö maksaa rahaa.

Kesähautumoa on nyt kestänyt noin kuukauden verran. Kosteuteen ei totu. Kotona on ilman AC:tä 31-35 astetta, sen kanssa 28. Muutaman kerran on joutunut pakenemaan viileisiin kahviloihin, mutta vieläkään ei ole löytynyt läheltä sellaista hyvää kahvilaa, jossa voisi tehdä läppärillä töitä.

Onneksi on ollut tosi pilvistä, sillä auringonpaahde terästää kotikuumuutta pahemman kerran. Toisaalta sateinen sää lisännee kosteutta. Japanilainen kaveri päivitteli juuri tätä kesää. Että vaikka sadekausi jo julistettiin päättyneeksi, aurinkoa ei siltikään näy ja kuulu. Kyllähän se välillä pilkahtelee, mutta pääasiassa säätiedotukset ovat aina synkkää sadepilveä ja vähintään 50% sateen mahdollisuutta. Se on se kasvihuonejupakka.

On vaikea päättää, kumpi on pahempi, kesä vai talvi. Talvella ainakin sai nukuttua paremmin, vaikkakin triplatamineissa. Nyt nukkuminen on jotakin kamalaa. Sänkymme on ikkunasta katsottuna kaukaisimmassa nurkassa, eikä ulkonakaan nyt niin kylmä ole, että avoinainen ikkuna paljon auttaisi. Lattiatuuletin posottaa yleensä läpi yön sängyn vieressä, eli se on vähän kuin nukkuisi taivasalla tuulen armoilla. AC:n ajastuksessakin on ollut jotain häikkää, viimekin yönä koetimme saada sitä tunniksi päälle, mutta herätessäni 2,5 tunnin päästä kutakuinkin kalikkana oli vekotin yhä päällä. Vaikeaa!

Talvella sentään pystyy lisäämään vaatetta ja vällyä, kesällä ei voi oikein enää ottaa mitään pois. Töiden teko sujuu yleensä alkkareissa ja pikkutopissa. Kylmää vettä ja jääteetä kuluu (tänään ostimme viimein aktiivihiilikannun, ja kylläpä veden maku parani heti!), kuumaa teetä ei pysty enää juomaan ollenkaan. Onneksi kaupoista saa sellaista mehujäätä, joka on käytännössä pelkkää jäätä. Se saattaa kyllä sulaa ennen kotiin ehtimistä. Suihkussa on pakko käydä ainakin pari kertaa päivässä, nopeasti toki, ihan pikasuihkuja ehkä useamminkin. Aina kun riisuu minkä tahansa vaatteen, joutuu sen ripustamaan kuivumaan. Pyykkien kuivuminenkin ulkona on alkanut hidastua.

Näin kuumalla säällä myös ajatus hidastuu. On koko ajan laiska, lötkö ja saamaton olo. Vaeltelee ympäriinsä jaksamatta suunnitella oikein mitään. Eniten mielessä on jäinen kylpy, jääpaloja kilisevä mukillinen ja suomalainen kesämökki viileän järven kera!

Onhan näillä japanilaisilla taas kaikenlaiset vekottimensa. On kylmettävää kaulalätkää ja viilennystossua, jopa Kapibara-sanilla kuvioituina (tahdon!). Mutta ei kai niitä nyt sentään voi tosissaan ostaa ja käyttää?

Onneksi meillä on kaksi kerrosta. Alakerta on huomattavasti viileämpi. Auttaa jo, kun siirtyy sinne pahimmalla iltapäivän paahteella. Vielä enemmän tosin auttaisi, jos työpöydän voisi siirtää sinne.

Tämä siis sisäoloista. Ulkona on ehdottoman hikistä myös, mutta siellä voi sentään suhteellisen helposti paeta ilmastoituihin juniin, asemille, kahviloihin, kauppoihin ja ravintoloihin. Itse asiassa, monet ravintolat ovat jopa niin viileitä, että vilu iskee.

Iltaisin ulkona on aika miellyttävää. Tunnelmallista, tummaa, kaunista ja lämmintä. Ja eläväistä. Kesällä on paljon matsureita, muita tempauksia ja tapahtumia, hanabeja (ilotulituksia) ja ylipäänsä menoa ja meininkiä. Ravintolat ovat täynnä, puheensorina vilkasta, tavataan ystäviä, ollaan vähän vapaammin.

Luultavasti myöhemmin taas kaipaan tätä säätä. Uneliasta kuumuutta, trooppista hellettä, sitä shokkia, jonka aina kokee astuessaan ilmastoidusta konbinista ulos kuumana väräjävälle asfaltille.

Muuten, kun joskus valitin olutterassien puutetta, niin syy on nyt selkeä: KUKA HULLU viitsisi istua ULKONA tällä säällä!?

Tsuukinisuto satulasta moi

Tänään selaillessani Metropolis-lehteä minulle valkeni, että olen osa trendiä. Työmatkafillaroinnin suosio on kasvanut huikeasti tämän vuoden puolella. Kun kävely asemalle, seisoskelu junassa, vaihto metroon, seisoskelu metrossa ja kävely työpaikalle kestää n. 40 minuuttia, niin fillarilla tämä matka hoituu vähän reilussa puolessa tunnissa. Saman on huomannut moni muukin tokiolainen, ja niinpä meille on nimikin: tsuukinisuto.

Pyöräilyn suosion kasvamisen syy ei ole heikentynyt talous ja rahan säästäminen, sillä monet työpaikat, kuten omani, maksavat kuukausittaista työmatkakorvausta. Pyöräilijät kertovat, että pyöräillen he säästävät aikaa. Japanilaisessa toimistokulttuurissa on jokaisella voitetulla vapaalla kymmenellä minuutilla merkitystä. Vaikkei pyöräteitä juuri olekaan ja kaduillakin on melko ahdasta, nämä olosuhteet silti voittavat ruuhkahuippujen puristuksen julkisissa liikennevälineissä ja 20 sentin töpsöttelyaskeleet asemilla.

Ajoin ensimmäisen kerran töihin huhtikuussa. Nyt voikin muistella, kuinka miellyttävä silloinen lämpötila oli pyöräilyyn. Silloin jouduin lähtemään matkaan liki 1,5 tuntia ennen töiden alkamista, koska reitti oli aivan vieras ja ydin-Tokion mutkittelevat ja pääasiassa nimettömät kadut tarjoavat monenlaisia yllätyksiä. Matka onnistui kuitenkin yllättävän hyvin jo ensimmäisellä kerralla. Mitä nyt muutamasti täytyi luntata kännykän GPS:ltä, että onko tämä se kaarevan risteyksen luona oleva Family Mart, josta tulee kääntyä oikealle.

Metropolis mainitsee samat tutut ongelmat, jotka itsellänikin ovat: työpaikalla ei ole pyörille tarkoitettua pysäköintialuetta, tarjolla ei ole suihkua tai paikkaa vaihtaa vaatteita, ja työpaikan vakuutus ei kata pyöräillessä sattuvia tapaturmia. No, muut tsuukinisutot ovat ainakin samassa tilanteessa. Jätän pyörän päiväksi kadun varteen, johon ei saisi pyöriä jättää. On siinä aina muitakin pyöriä. Menen vaihtamaan vaatteet metroaseman vessaan, joka on onneksi siivottu 5-15 minuuttia ennen saapumistani. Hiestä märät vaatteet (niin, aamuisin on n. 30 astetta lämmintä) tiiviisti muovipussiin, selän kuivaus, uutta päälle ja ulos. Toimistolla sieppaan työpöydän laatikosta pyyhkeen ja käyn pesemässä kasvot. Jos Suomessa pihi työnantaja ei osta suihkuun saippuaa, niin huonomminkin voisi olla...

Olipa mielikuva Tokion liikenteestä mikä tahansa, niin pyöräily on kivaa. Illalla on pitkän päivän päätyttyä huomattavasti pirteämpi olo, kun on vähän viilettänyt satulassa. Eikä tuolla pyörätiettömillä kapeilla teillä ole kauhean hankala ajaa, kunhan muistaa pitää silmät auki. Takseja tosin ajaa suurelta osin kaikkein ajotaidottomimmat kuskit, jotka osaavat yllättää jarrujensa ja sivukujahyökkäyksiensä kanssa.

Erityisen hyvänä asiana voi joka tapauksessa nähdä, että pyöräillessä olen oppinut tuntemaan tätä nykyistä kotikaupunkiani aivan eri tavalla kuin junaillessa. Ja onpa tullut löydettyä paikallisen pienpanimon olutta myyvä kauppakin. Selkeä hyötynäkökohta on se.