Meidän Mejiro!

Kas vain, on marraskuu ja on Suomi ja on miinuskaupalla pakkasta ja kinoskaupalla lunta. Sekä eräs blogi, jonka paketointi on antanut odottaa itseään jo muutaman kuukauden, hups...

Edo-Elmerit ovat siis nyt asustaneet Suomessa tasan 4 kuukautta. Uusi koti on sisustettu, ja sen sisuksissa lämmitellään ihanassa keskuslämmityksessä, vaikka ulkona onkin -15 astetta. Tokiossa alkaa kai sielläkin olla jo viluisat kelit, ainakin öisin, ainakin meidän ex-asunnossamme. Sitä ei siis ole ikävä, mutta ikävä on... Vai onko? Eipä oikeastaan! Ei vielä. Tulossa varmastikin.

No Yan-san toki kaipaa raamenia, ja me molemmat kaipaamme izakayaa sekä sitä, että kaikkialla tapahtuu koko ajan ja ihmiset tekevät asioita yhdessä ja ulkona. Täällä Suomessa taantuu niin nopeasti, eikä vähiten sään vuoksi, möllöttämään illat kotosalla erilaisten ruutujen äärellä. Ulkona syöminenkin on jäänyt aika unholaan, ja japanilaisia ravintoloita emme ole vielä uskaltautuneet paluun jälkeen testaamaan. Tokyokanissa on käyty shoppailemassa, mutta riisinkeitin odottelee yhä ostajaansa, eikä seesamsalaatinkastike maistu ihan samalta.

Suomeen paluu ei ollut shokki, paitsi ehkä alkuun, kun lämpöä oli +30 ja humalaisia pummeja joka nurkalla. Tokiosta muistuttavat nyt kuvat seinillä, kavereiden FB-viestit ja juuri tänäänkin ulkona päällä olleet Uniqlon heat-tech-kerrastot. Ja tietysti Suomeen palanneet ja pian palaavat Tokion suomalaiset ystävämme!

Mutta, nyt vielä kerran paluu Tokioon. On aika esitellä vielä yksi alue, kotialueemme. Nimittäin Mejiro. Asuinpaikkamme salaisuuden verho on siis nyt auki!

Mejiro on kiva ja hyvin käytännöllinen paikka asua. Erityisesti siksi, ettei siellä ole oikein mitään. Siis mitään sellaista, mikä kiinnostaisi perusturistia. Asukkaalle siellä on kuitenkin vaikka mitä, eikä omaa Mejiro Doria - pääkatua - pidemmälle tarvitse mennä monenkaan asian perässä. Mejiron sijainti on ensiluokkainen: se on JR Yamanote-linjan varrella, kaksi asemaa Shinjukun asemasta pohjoiseen. Mejiro itsessään kuuluu Toshima-ku:hun, mutta koska me asuimme Shimo-Ochiain päässä, kuuluimme Shinjuku-ku:hun, mikä tietysti oli hieno leuhkimisen aihe. Junana käytimme kuitenkin lähes aina Yamanotea, toisinaan Shimo-Ochiain aseman Seibu-Shinjuku-linjaa Shinjuku-reissuilla tai silloin tällöin Takadanobabasta lähtevää Tozai-linjaa halki kaupungin idän suuntaan. Takikseen eli Babaan meiltä kesti noin vartin kävellä, ja siellä viihdyimmekin usein illastamassa ja kantisbaareilemassa. Ikebukuroon kävely kesti parikymmentä minuuttia, junalla minuutin. Ja siellähän on ihan kaikki, mitä kuvitella saattaa.

Mejiro on monien mielestä vähän parempaa aluetta, vaikka onkin niin lähellä Ikebukuroa (joka kantaa mainetta kiinalaisten, korealaisten ja kodittomien keskittymänä). Alueella on paljon pientaloja, joiden lomassa lenkkeillessä huomasi kyllä, että perheet olivat rikkaita. Eivät kaikki, mutta huomattavan monet. Rikkauden huomasi myös automerkeistä: mersuja, Porcheja, uusia bemareita. Eräälläkin naapurillamme oli pihassa kaksi mersua yhteneväisin rekisterikilvin. Autot olivat tietenkin aina sädehtivän puhtaita, vaikka suuri osa säilytti niitä ulkosalla. Toisinaan näki käsittämättömiä parkkeerauksia niin pieneen tilaan, että senteillä, lähes milleillä oli merkitystä!

Mejiro sijaitsee mäen päällä, ja oma lenkkireittini kulki ympyrän tarjoten niin ala-kuin ylämäkeäkin temppelirappusineen. Niiltä aukenivat maisemat Shinjukun pilvenpiirtäjiin. Mejirossa asuu jonkun verran ulkomaalaisia, ja esimerkiksi ranskalaisilla on alueella oma yhteisönsä. Eniten leimaa seudulle antavat kuitenkin yliopistot, joita on varsin monta. Heti aseman vierellä on esimerkiksi Gakushuin yliopiston kaunis kampus.

Mejiron JR-asemalla on vain yksi Exit. Helppo siis sopia treffejä sekä navigoida reittiään! Asema on mukavan pieni ja nätti.


Kotireittimme junalta kulki lähes luotisuoraan pitkin Mejiro Doria, kävellen noin 10 minuuttia. Jo ensimmäisellä kävelyreissulla, kun menimme asuntoamme katsomaan, kiinnitimme huomiota kivan eläväiseen katuun, jonka varrella oli kaikenlaista.

Syksyllä Mejiro Dori, bulevardimme, näytti tältä (taustalla Mejiron sairaala):


Yöllä tältä:


Tässä kahvilassa vietin monet jäiset/helteiset työpäivät läppärin ja mustikkasmoothien parissa.


Dorin varrella oli tällainen pikkumuseo tai vastaava, jonka uumeniin emme koskaan uskaltautuneet. Sisällä häämötti miekkoja ja haarniskoja.


Yan-sanin iltaevääksi koitui usein satsi laxia tästä tuoresushikojusta, joka illan suussa alensi hintojaan useita kymmeniä prosentteja.


Kadullamme oli kokonaista kolme 100 jenin kauppaa, joissa tuli vierailtua harva se viikko milloin minkäkin teippirullan tai sakekipon haussa.


Oi, nyt tuli ikävä Freshness Burgerin tofu-avokado-purilasta, apua!! Mejiro Dorin Freshnessiä vartioi kesät talvet uskollinen lelukoira. Yksi ensimmäisistä Mejiron muistoistamme on se, kun viimeinkin löysimme kolikkopesulan, saimme lakanat pesukoneeseen ja menimme Freshnessiin biiruille odottelemaan pyykin valmistumista.


Ensiaikojen muistoihin kuuluu myös kyläily tässä thaimaalaisessa ravintolassa. Vegeruokaa ei listalla ollut, mutta syötävää saimme silti, ja herkut olivat todella maistuvia. Vakiopaikkaa ravintolasta ei siltikään tullut, taisi olla liian lähellä. Thaipaikan viereisestä, kuvassa näkyvästä raamen-puljusta olisi voinutkin tulla vakiopaikka Yan-sanille, ellemme olisi vasta viimeisten viikkojen aikana älynneet, että raameniahan siitä saa. Ihmettelimme viikonloppuisin jonoa paikan, joka lähes aina muulloin oli kiinni, edessä ja mietimme, että mitäköhän sobaa sieltä saakaan. Viimein Yan kävi kokeilemassa ja palasi tuohtuneena: ylen herkullista raamenia - ja NYT VASTA lähdön hetkillä paikka löytyi! Damn!


Peacock, tuttavallisemmin Piikoksu, oli toiseksi lähin iso ruokakauppa ja kauppa, josta sai toisinaan eurooppalaisia tuotteita (kalliiseen hintaan). Käytimme Piikoksua lähinnä silloin, kun oli kiire saada matkan varrelta jotakin evästä, sekä juustojen ja skumpan ostoon. Vakituisempi kauppamme oli kuitenkin Marusho-supermarket lähempänä kotiamme, tai sitten läpi yön auki oleva sadan jenin Lawson, jossa sapuskaa myytiin satkun per tuote.


Peacockin vieressä oli Yan-sanin suosima Polano-kahvila, jonka vanha setä teki käsityönä jokaisen kahvikupillisen. Aika ankean näköinen paikka, mutta niinhän hyvät paikat Tokiossa usein ovat!


Läheistä jätskikiskaa käytimme häpeällisen vähän. Yan-san toisinaan yllätti Okun tuomalla pussillisen eri makuisia jädejä tuliaisiksi. Mukana tuli aina hiilihappojäätä kylmentäjänä, ja eräs ohjelmanumero jätskinsyönnin oheen oli nauraa sille, kun jää "kiehui" wc-pöntössä...


Aivan kulmalla sijaitsi myös Mos Burger, jota emme kuitenkaan usein kansoittaneet. Freshness oli ichiban.


Ennen kotikujallemme kääntymistä maamerkkinä toimi tämä aikuisviihde-DVD-puoti, jonka vilkkuvalot johdattivat aina väsyneen karaokekulkijan kotiin. Emme asioineet (tietääkseni).


Kotoisa, tiistainen pullo- ja tölkkikeruupiste kotonurkalla. Voi noita aikoja. Nyt tulee jemmattua tölkkejä keittiön alakaapissa ihan loputtomiin, siellä pomppivat ja kaatuilevat ärsyttävästi...


Kotikujamme tunnisti parhaiten näistä juoma-automaateista, joita myös aika usein tuli käytettyäkin. Nurkalla on myös paikallinen, vanhan papan pitämä "Alko", jota toisinaan suosimme säälistä. Vieraille reitti meille oli helppo neuvoa: siitä pornokaupan ja Alkon välistä vaan.


Kotikujamme.


Koskaan meille ei selvinnyt, millainen talo tämän puuhökötyksen sisään oikein kätkeytyikään. Mutta sen kohdalta oikealle kun kääntyi, pääsi meidän pihaamme.


Tänne näin, kohti tuota rumaa keltaista taloa. Ja pelottavaa obaasania, roskaräyhämummoa!!


Tervetuloa! Tässä keittiö-olohuoneemme eli hämyisä alakerta.


Ja tässä alkuaikojen kaunis makuuhuoneemme eli valoisa yläkerta.


Mejirossa oli oikein mukava asustaa, eikä äskeisessä vielä kaikki. Löytyi myös leipomoita, kymmeniä kampaamoita, lisää ruokakauppoja, korttelikylpylä, suomalainen, sauvakävelevä naapuri, Watamin-izakaya, Richmond-hotelli, josta saattoi hakea uusimman Metropolis-lehden, konbineja, posteja, pankkeja, apteekkeja, BookOff-kirjakauppa, pieniä vaateputiikkeja, teekauppa, kangaskauppa, Doutor, Zoka-kahvila, lukuisia ravintoloita ja pari baaria, joista vakituisemmaksi muodostunut Denver tosin lopetti. Toisella puolen Mejiroa aukenivat kirsikka-aikaan upea joen varsi ja puistokävelyreitit. Eikä kovin kaukana ollut puutarhakaan, jonka kappelissa vihittiin kesäisin hääpareja muutaman minuutin välein. Asuntoamme lähin puutarha oli vanha ja antiikkinen, rehottava ja suojeltu muinaismuisto, jonka uumenissa kävimme silloin tällöin kurkkimassa lammella asuvia kilpikonnia.

Mejiro Dori oli iltaisin vilkas ja eläväinen, oman kotimme alue taas hyvin rauhallinen. Hyvä yhdistelmä!

Nyt hyvästit Mejirolle, Tokiolle, Japanille - ja tälle blogille. Kiitos vielä lukijoille, Elmerit hiljenevät. Mutta kuinka pitkäksi aikaa, ken tietää.... Ima, arigatou, sayonara!

Koti tyhjänä

Terveisiä hotellihuoneesta Otsukasta! Ympyrä on sulkeutunut, ja olemme palanneet lähtöpisteeseen. Alkusyksystä 2008 majailimme tässä samassa halpishotellissa ja kävimme Mejirossa siivoamassa uutta kotiamme. Nyt olemme siivonneet vanhan kotimme ja palanneet tänne. Aikaa Tokiossa ja Japanissa on enää puolitoista vuorokautta.

Kodin kasaan laittaminen oli melkoinen puuha. Vaikkemme olekaan hamstereita, eikä huonekalujakaan ollut kuin nimeksi, kesti kaiken kauppaaminen kauan ja oli toisinaan hermoja raastavaa. Huokasimme aina, jos Sayonara Sale -ilmoitukseemme vastasi joku intialainen. Silloin aina tiesi, että edessä oli kaikenlaista säätämistä. Möimme kaiken aivan pilkkahintaan, mutta silti intialaiset jaksoivat aina tinkiä, ja ellemme suostuneet halvempaan hintaan (no emme todellakaan), he muuttuivat tylyiksi. Pyörämmekin menivät inkkareille, joille piti hakea lisää ilmaa kumiin naapurista saakka, kun ei kelvannut. Ja kyllä syynättiin ja marmatettiin, vaikka peruspyörämme maksoivat siinä 2500 jeniä kappale (noin 25 euroa). Toisaalta, pääasiassa kaikki he, jotka lopulta hakivat tavaroitamme (eivätkä vain meilanneet, että otan tämän, ja sitten täysi katoaminen), olivat oikein mukavia. Meillä kävi kylässä ainakin ranskalaisia, italialaisia, espanjalaisia, amerikkalaisia, indonesialaisia, intialaisia ja venäläisiä. Lattialla oli myös ilmaiskirppis, ja ihanan paljon tavaraa saikin uuden kodin.

Valitettavan paljon tavaraa tosin jäi myös ilman kotia. Tokiossa on tosi vaikea kierrättää käytettyä tavaraa ja vaatetta. Eipä ole kätsyjä UFFin laatikoita, jonne viskoa pussukoita. Oltais kyllä viskottukin! Nyt viskoimme sitten roskikseen, raskain sydämin. Kyllä vaatetta meni kavereillekin, ja osasyy isoon roskaläjään oli omakin, eli se, ettemme ehtineet tehdä koepakkausta. Tänään karu totuus selvisi: kaiken mahduttamiseen olisi tarvinnut ainakin yksi jättimatkalaukkua lisää.

Tokiossa on kyllä Pelastusarmeijoita ja muita, mutta tiedon saanti helposti tuntui mahdottoman vaikealta. Japanilaiset kaverit eivät tienneet, ja netin mukaan Pelastusarmeijalle olisi pitänyt soittaa puhelimella, kertoa kaikki tuotteet yksi kerrallaan, odottaa tuomio ja sopia kyyti. Kaikki tietysti japaniksi. Tuntui liian hankalalta. Japanilainen ystäväni sanoi, että japanilaiset eivät hevin tahdo antaa eteenpäin omia vanhoja vaatteitaan tai tavaroitaan, koska se on jotenkin noloa. Tämä kaupungissa, joka on täynnä vintageliikkeitä ja second hand -puoteja! Joilla niilläkin systeemit menevät jonkun ison organisaation ja byrokratian kautta.

Tai sitten emme vain saaneet tietoa ajoissa.

Ystäväni sanoi myös, että kodittomille antaminenkin on hankalaa, sillä he eivät yleensä suostu ottamaan vastaan "almuja". Mietin, että olisin käynyt jossakin kodittomien puistossa vain unohtamassa pari pussukkaa, mutta jäipä sekin sitten. Lisäksi suuri osa ylijäämävaatteista oli talvitavaraa, joka ei näillä 35 asteen keleillä ketään kiinnosta.

Joku voisi tietysti sanoa, että näitä asioita kenties olisi hyvä miettiä aikaisemminkin, kuin viimeisellä viikolla - no on mietittykin, mutta teot ovat verkkaisempia...

Joka tapauksessa, onnellista oli se, että saimme myydyksi tai annetuksi suhteellisen helposti kaikki isot huonekalut. Viimeiset yöt nukuimme yhdellä vanhalla futonilla ja pussilakanalla, ja futon sai kokea paloittelusurman tänään aamulla. Mutta se palveli kerrassaan mainiosti viimeiset viisi yötä ja toki aiemminkin, futon-aikakaudellamme sekä vieraspetinä monille. Olisi se ollut yhä hyvä, muttei kelvannut silti kellekään.

Nyt ex-futon lojuu pusseissa kolmella eri roskapisteellä. Kävimme äsken illan hämärässä roskaseikkailulla. Viimeisen kerran paarustimme kotikatua kämpälle, jonka oven eteen olimme kasanneet loput noin 10 roskapussillista. Täällähän tuo lajittelu on hieman kinkkistä, kun vain tiettyinä päivinä saa toimittaa talon nurkalle vain tietyt roskat. Meillä oli niin paljon kaikkea, että salakavalasti jouduimme sujauttelemaan osan pussukoista myös naapuritalojen roskapisteille. Todella pahishomman tästä teki se, että roskat saisi jättää vasta huomenaamuna kello 8. Kauaksi kotitalosta jätimme myös roskat, jotka noudetaan vasta perjantaina - vielä rikollisempaa! Ja muutama sateenvarjo unohtui matkan varrelle aidan nokkaan roikkumaan (sateenvarjoja oli kertynyt noin 8kpl - koska kun täällä sataa, vettä saattaa tulla äkkiä ja todella lujaa, eikä eteneminen ole mukavaa ilman varjoa).

Emme kuitenkaan ainakaan tietoisesti lajitelleet mitään väärin. Tai no, muoviroska meni jo tiistaina ja tulihan sitä väkisin senkin jälkeen lisää. Mutta jopa pattereille löysimme oikean paikan, tosin pienen ikuisuuden Bic Camerassa vaellettuamme. Kahden vuoden paristokertymä oli jo sinkoutua normiroskikseen, kun äkkiä oikea laari löytyi. Jostain oli jäänyt mieleen sellainen muistikuva, että nämä isot kodin elektroniikkaa myyvät ketjut ottaisivat vastaan paristoja.

On tämä ollut melkoista! Mutta muuttaminenhan käy työstä. On ollut soittelua kaasulaitokselle, sähkölaitokselle ja vesilaitokselle, että ollaan muuttamassa ja sopimukset halutaan lopettaa. Kun asiat oli saanut sovittua viime viikolla puhelimella, täytyi tänään vain odotella, että yhtiöiden edustajat tulevat käymään loppulaskujen kera. Kaikille ehdotettiin 9-12 välistä aikaa, ja ensimmäinen saapuikin 9.40 ja viimeinen 10.55. Sopimuksen mukaista toimintaa siis! Oli mukava, että vesilaitoksen tyyppi sanoi, että voidaan käyttää vettä vielä 1000 litraa, että vessaa ja suihkua voi käyttää. Ja sähköyhtiön hemmo sanoi, että voidaan tämä päivä vielä käyttää sähköä. Siitäkin huolimatta, että hän kuuli, miten yläkerran ilmastointikone puksutti parhaillaan hintavaa helpostusta ulkona vallinneeseen 35 asteen helteeseen. Nyt jäljellä on enää muutama pankkiasia sekä puhelimien sulkeminen. Muutoin huominen on lomaa ja vielä aikaa tehdä viimeiset, himotut asiat! Niihin saattaa kuulua esimerkiksi laulamista ja kuvakoppikivailua...

Äsken myös juhlistimme päivän muuttourakkaa kyläilemällä kahdessa mukavassa paikassa: Ikebukuron Chabutenissa raamenilla ja Tokyo Domella hurjasteluhärvelissä. Viime hetkillä saatiin nimittäin Okukin suostuteltua kaupunkivuoristorata Thunder Dolphiniin! Iltavalot ja maisema yli Tokion oli huikaiseva - jos uskalsi avata silmät... No, uskalsi kyllä, ainakin ensimmäisen äkkijyrkän pudotuksen jälkeen! Ja sitten mentiin yli ja läpi ostoskeskuksen ja halki maailmanpyörän ja... Oli se hieno kyyti! Thunder Dolphin on ehdottomasti iltavempele, sillä iltavalaistusnäkymät olivat tosi hienot.

Nyt hyvää yötä, toiseksi viimeisen kerran Tokiosta!

T: Edo-elmerikulkurit

Kylmänpurkaus!

Tänään on tämän talven kylmin päivä Tokiossa. Monta viikkoa jatkunut tauoton auringonpaiste vaihtui sadepäiväksi, ja kotiolojen sietäminen romahti välittömästi. Mutta koska tänään ei ehdi kahvilaankaan lämmittelemään, on vain siedettävä.

Alakerrassa on viimeiset kolmisen viikkoa ollut pysyvästi 9-10 astetta, nyt raikkaat 8. Lämmittäessä äsken kokkailujen aikana lämpötila nousi sentään 15 asteeseen. Yläkerrassa on 14, kuten juuri tällä hetkellä, kun en ole puoleen tuntiin lämmittänyt. Päälläni on Uniqlon heattech-kerrasto, pitkät paksut sukat, villasukat, korkeavartiset ja paksupohjaiset tossut sekä kaksi villatakkia. Sylissä on huopa. Äsken lämäsin selkään vielä lämpölätkänkin, kun niitä viime talvelta vielä maanjäristysrepussa oli. Nyt selkä onkin ihanan lämmin, ja kiva tietää, että lämpöä jatkuu ainakin seuraavat 8 tuntia. Välillä annan toki lämmityksenkin puhaltaa, jolloin työpöydän äärelle saattaa laskeutua jopa 19 asteen lämpötila. Se tietenkin katoaa kolmessa minuutissa AC:n sulkemisen jälkeen.

Koska meillä on viime talvesta poiketen nyt sänky, olemme jemmanneet ohuen petarimme alle sähköpeiton. Siitä ei voisi öisin enää luopua millään. Vaikka huopa olisi lähes alhaisimmalla asetuksellaan, se tekee sängyn ihanan lämpimäksi pesäksi. Uutta peittoa emme saaneet aikaiseksi ostaa, mutta nukumme sellaisen peittoviritelmän alla, että yleensä on mukavan lämpöistä, joskus jopa hetkellisesti kuuma. Viime yönä kerrasto pääsi kyllä myös pyjaman alle.

Onhan tämä aika extremeä taas kerran. Yksi mahdollisuus olisi poistua koneen kanssa kahvilaan hommiin. Mutta lähistöltä ei ole löytynyt sopivaa kahvilaa, etenkään sellaista, jossa myös olisi netti, ja nyt työnpaljouden alla ei mitenkään ehdi muuten vain majailla muualla. Sateessa ei huvita lähteä kovin kauas hilautumaan.

Hyviä puoliakin jälleen on: uni tulee viileässä erittäin hyvin, ei haittaa, ellei jääkaapissa ole tarpeeksi tilaa, edellisen päivän ruokaa voi esimerkiksi mainiosti säilyttää hellalla kattilassa seuraavaan päivään ja ja ja... ehkä palelu laihduttaa?

Mikäli sade jatkuu yön yli, on kai mahdollista, että huomenaamuna maa on valkea. Toistaiseksi ulkoilman 4 plusastetta ei ole riittänyt muuttamaan sadetta edes rännäksi. Tänä talvena ei siis vielä ole Tokiossa lunta nähty.

Japanilaisia ei jälleen kerran viileys näytä haittaavan. Äsken hyisellä postireissulla ensimmäinen kadulla näkemäni tyttö viiletti minihameessa, polvisukissa, korkokengissä - ja PALJAIN REISIN! Itselläni oli yllä talvitakki, villahuivi, sormikkaat, karvakorvaläpät sekä Hokkaidoa varten ostamani erikoispopot, joilla pärjää -28 asteessa... Kyseiset kengät ovat muuten aivan mahtavat! Ne ovat niin lämpimät, etten voi kuvitellakaan meneväni minnekään ulos missään muissa kengissä. Mitä siitä, vaikka kengät ovatkin enemmän lumihankimallistoa kuin Omotesando-ostoskäyttöön suunnitellut, hyvin ne Omotesandossakin jalassa pysyvät! Oikeastaan tekisi mieli laittaa ne jalkaan näin sisälläkin...

No, ensi viikolla matkustan Suomeen talvilomalle. Odotan lämpimiä sisätiloja ja saunaa! Jos nuo Suomen ylläripakkaset yhä jylläävät, onkin edessä todellinen testi: suomalainen vai japanilainen talvi? Kummassa paleltaa oikeasti enemmän?

Ruokahöpinää muun muassa

Kuinka olenkaan ihastunut tuollaiseen paahtovanukkaaseen, tai mitä ikinä sitten onkaan! Joku kermaisa pudding, karamellikastiketta alinna. Muutoinkin japanilainen pudding, purin, on niin nannaa. Jos izakayassa on sellaista jälkkärinä, oku ottaa, aina ottaa!



Mietin tuossa äsken kaupan kassalla, että mitenhän ikinä ostokset jossakin Alepassa tai vastaavassa enää sujuvat. Eivät voi sujua. Täällä on jo ihan kaavoihinsa kangistunut kauppatoimissaan. Kummassakin lähistön isommassa supermarketissa toimitaan samoin. Otetaan mennessä ostoskori, jonka tahtoessaan voi laittaa työntökärryyn (jonka alaosaan mahtuu toinen kori tarvittaessa, isompia ostoskärryjä ei ole). Lapataan se täyteen kaikkea hyvää. Mennään kassalle. Asetetaan kori kassatiskille, ja myyjä siirtää ostokset viivakoodin kautta toiseen koriin, tarkkaan harkitussa järjestyksessä. Touhun katselu on joskus kuin palapelin kokoamisen katselua. Tekisi melkein itse mieli mukaan asettelemaan jogurttipurkki juuri tuonne koloon tofun viereen.

Toisinaan ostoskoripalapelin suorittaa toinen myyjä, ja toinen iskee tavarat kassaan ja pyytää rahat. Ja ellei ole tarkkana, saattaa koriin livahtaa myös muovilusikka tai syömäpuikot jogurtteja ja makeja varten. Blogissamme on kenties jo mainittukin joskus, että kyseisiä muovilusikoita meillä on ainakin 100, koska alussa ei millään muistanut kieltäytyä ajoissa. No, koriin lykätään myös (aina liian monta) pari muovipussia, ja sitten pääsee tämä uuden korin kanssa pakkaustason ääreen kaupan seinustalle. Siinä sullotaan itse tavarat kasseihin, vieressä toki märkä pyyhe sormia varten eli sitä varten, ellei pussin suu aukea helposti. Pakkauspisteellä on yleensä myös vedenkeitin ja mikro, jos tahtoo alkaa heti syömäpuuhiin, kuten esimerkiksi laskea nuudelikuppiinsa kuuman veden.

Pienemmissä kaupoissa kuten konbineissa myyjät pakkaavat ostokset pusseihin saman tien ihan itse, ja vielä isommissa kaupoissa taas on yleensä pakkauspuuhiin erikoistunut henkilö erikseen. Joskus kassalla on vielä kolmaskin tyyppi, joka häärää muuten vain.

Esimerkiksi tässä taannoin Ikeassa olin ihan hämilläni, kun seisoin yhtäkkiä kassaliukuhihnan toisessa päässä hihna täynnä ostoksiani. Siinä vain lojuivat, siitä piti alkaa noukkia kassiin, joka vielä itse oli pitänyt muistaa napata mukaan ja vieläpä maksaa kassista rahaa! Huh huh - liikaa skandinaavista vapautta & vaivannäköä! Ja ylipäänsä - liukuhihna! Mikä se on?

--

Ruokaostoksista kaiken kaikkiaan, että Elmereiden alkuaikoina tein päivityksen kaikesta kummallisesta, mihin kaupoissa on saanut törmätä. No, kaikkeen siihen törmää yhä, eikä minkään merkitys ole vieläkään sen kummemmin valjennut. Japanilaiset antimet, joihin olen erityisen höyrähtänyt, ovat: se pudding, tuore ananas purkissa, japanilainen kurpitsa (valmiiksi keitettynä), reikäjuures eli renkon eli lotus root (no se sentään on selvinnyt, että mikä se on) valmiiksi keitettynä seesaminsiementen kanssa, kausittaishedelmät eli tällä hetkellä mandariinit ja syksymmällä taivaallinen nashi (omena-päärynä) ja kohta mansikat, kylmä vihreä tee, genmaicha-tee kuumana, maustamaton jogurtti, sobasämpylä (sobanuudeleita sämpylän sisällä), kaikki tofu ja silloin tälläin, sopivin väliajoin makit, inarit ja perunasalaatti.



--

Viime perjantaina Suomen suurlähetystö järkkäsi oivalliset itsenäisyyspäivän juhlat, joissa finskit herkutkin taas muistuivat mieleen. Oli porkkanalaatikkoa ja lanttulaatikkoa, rosollia ja karjalanpiirakoita munavoilla, ruisleipää ja smetanaa. Toki myös kinkkua ja kalaa. Sekä viinejä, viskejä ja vodkia. Kerrassaan runsasantimelliset juhlat, kiitos vain kaikille asianosaisille! Ja jotta herkuttelu ei tähän jäisi, ensi lauantainakin suomimieliä hemmotellaan isohkojen pikkujoulujen merkeissä. Ei täällä siis lanttulootaa ehdi ikävöimään, vaikkei kotiuunia omistakaan! Joulutortut lienevät nyt ainoa jouluinen laji, jota maistamaan ei ole päässyt. Pipariakin on kodin joka nurkka täynnä, ei kylläkään itse leivottua.

--

Koleus on vallannut Tokion. Päivisin auringossa on yhä lämmin, mutta iltaisin ei suinkaan. Tuuli on toisinaan julma, ja kesätakki vaihtui suoralta kädeltä talvitakkiin ilman välivaiheita. Alakerrassa on pysyvästi 13 astetta, yläkerta sentään sinnittelee 16-18 asteessa. Varatoimenpiteet on otettu käyttöön, hokkairoja ei sentäs vielä.

--

Bling bling on myös vallannut Tokion. Jokainen kaupunginosa panee parastaan talven valotaideteoksineen. Kävelimme eilen Shinjukun Southern Terracen valomaailmassa, jonka valkoisten puiden siimeksessä lähestulkoon sokeuduimme. Toinen vallitseva väri oli sininen. Missä punainen ja vihreä, joulun värit? No, varmaankin maissa, joissa joulua todellisesti vietetään. Nämähän ovat vain talvi-seasonin illuminaatiota. Täällä aika hieno kuva.

Loppupäässä aluetta oli kotamainen valohässäkkä, kai se kuusi oli olevinaan, jolle jonotettiin kymmenien henkien voimin. "Kuusen" sisällä pääsi painamaan nappulaa, jolloin jokainen painaja sai puun syttymään satunnaiseen väriin. Vau? Tai saattoi touhulla olla jokin muukin funktio, jota emme hoksanneet. Seurasimme pariskuntaa, joka antoi sylimäyräkoiransa painaa tassullaan nappulaa. Koiralla oli ihan taatusti päällään joku söpö mekko.

Tokiolaiset!! :)

Pikkujoulujuhlintaa

Bounenkai-biletysaika alkaa olla käsillä, mutta mepäs otimme varaslähdön ja järkkäsimme Suomityyliset kotipikkujoulut lähimmille kavereille vielä marraskuun lopulla.

Japanissahan harvoin kutsutaan ihmisiä toisen luo kotikylään ja vielä harvemmin järjestetään kotibileitä. Selkein syy on yleensä asuntojen pieni koko sekä se, että uchiin, kotiin, sisäpuolelle, ei mieluusti päästetä vierasta porukkaa, ainakaan paria henkeä enempää kerrallaan.

No, meitä eivät tietenkään japanilaiset tavat rassaa, joten asuntomme täyttyi lauantaina iloisista pikkujouluilijoista. Parikymmentä henkeä mahtui hitusen ahtaasti ja suurta lämpöenergiaa tuottaen, mutta melko kivuttomasti huusholliimme. Itse asiassa kukaan ei lopulta tahtonut hengata yläkerrassa, vaikka ajattelimme kahden kerroksen bileiden olevan pakollinen ratkaisu näillä neliöillä. Ehei, kaikki tyytyväisinä pakkautuivat alakerran vakuumitunnelmaan.

Melkein tasan puolet olivat suomalaisia ja toinen puoli yhtä filippiiniläistä ja yhtä amerikkalais-japanilaista lukuun ottamatta japanilaisia. Tarjoilu oli sen mukaista: sekä sushia että karjalanpiirakoita, sekä japanilaisia ankokarkkeja että salmiakkikaloja. Pikkujoulujahan edelsi hikinen reissu Funabashin Ikeaan, josta raahasimme 8 pulloa glögiä, vuoret pipareita sekä vähän Marabouta ja salmiakkikaloja. Sekä kynttilöitä.

Ikeaaaa... Ikean ravintolasta saa myös lihapullia kermakastikkeella ja puodin puolelta kermakastikejauhetta ostettua mukaankin! Joskus alkaa omituisesti kaivata kunnon pussikastiketta muusin oheen, mutta hyvä tietää, että sitä siis Japanistakin saa!





Japanilaisillekin pikkujouluglögi maistui hyvin, salmiakki hieman heikommin. Karjalanpiirakat katosivat munavoin kera niin nopeasti, että emäntä & isäntä tuskin ehtivät maistaa näitä harvinaisia herkkuja! Eksoottinen lisä oli myös Moomin Cafésta noutamani "Joululimppu", jota koristi ilmeisesti lumea jäljittelevä kookoshiutalekuorrutus! Joululimppua leipä siis enintään etäisesti muistutti, mutta ihan hyvää se oli. Kinokuniyasta oli myös kiikutettu parit "hapanreivat".

Pikkujoulujen pukukoodi oli villasukat, sillä tähän vuodenaikaan alakerrassa on yleensä 12 astetta (kuten parhaillaankin), mutta onneksi ihmiset ja kynttilät lisäsivät tosi tehokkaasti asteita.



Pikkujoulujen ainoa varsinainen ohjelmanumero glöginkeiton ohella oli joulukorttien askartelu. Kaikki saivat taiteilla oman korttinsa, joiden joukosta kotijury valikoi hienoimmat suklaa&piparipalkituiksi - tai kenties oudoimmat, no, omaperäisimmät. Japanilaisilla ei ehkä ollut ihan hallussa joulukortin perusidea, mutta urhoollisesti kaikki väkersivät omansa.

Lopuksi kortit jaettiin muistoksi jokaiselle.



Tässä yksi japanilainen voittajajoulukortti: "Happy Drinking!!"



Aika kului lennokkaasti, kuten pikkujouluissa tapana on, ja puolilta öin jatkoimme tip tap -meininkiä varsin tutuhkon puuhan parissa...



Jep jep, all night -karaoke here we came again on our own..!

Viimeinen kuva kamerassa oli tämä:



We did it our way!

Tokion kesäjäristys 6,9 richterillä

Eilen maa järisi taas pitkästä aikaa. Reilut 20 sekuntia kestänyt 6,9 richterin järistys alkoi rauhallisesti, jatkui rauhallisesti ja myös loppui rauhallisesti. Mutta se oli pisin järistys jonka olemme toistaiseksi Japanissa kokeneet. Nyt ehdin napata jo järistysrepun viereen, kun talo ei lakannutkaan heti hytkymästä. Vaan ihan mukavasti tämä järistys meni, sillä ikkunat eivät helisseet ja oikeastaan mitkään tavaratkaan eivät liikkuneet. Paitsi pöydällä oleessa Brita-kannussa ja vesilasissa vesi läiskyi melko iloisesti.

Uutisten mukaan eilisessä järistyksessä ei sortunut taloja eikä kukaan loukkaantunut. Twitteristä katselin ihmisten monenlaisia reaktioita. Jollakin epäonnisella oli lentänyt kasa kirjoja hyllystä. Yksi oli ollut koiran kanssa ulkona eikä koirakaan ollut huomannut järistystä, mutta kotona oli vaimo kovin odotellut ulkoilijoita takaisin. Ja autosta katsottuna moottoritie oli näyttänyt kohoavan hetkeksi.

On oikeastaan aika huojentavaa, että välillä järisee. Sitten voi taas huokaista hetkeksi helpotuksesta, kun pahimmat laattojen jännitykset ovat (toivottavasti) taas lauenneet. Ainakin niin ajatteleminen saa unohtamaan seuraavan maanjäristyksen, joka väistämättä odottelee jossain tulevaisuudessa.

Kuuman huumaamat

Tässä istun nahkeana kotosalla vaatteet kosteina. Koska on ilta, ikkunasta sentään vähän tuulahtelee "raikasta" ilmaa, mutta on se aika minimaalista. Tuuletin vähän auttaa ja Air Conditioner toki aina kun sen raaskii käynnistää. Mutta sama juttu kuin talvella: AC:n käyttö maksaa rahaa.

Kesähautumoa on nyt kestänyt noin kuukauden verran. Kosteuteen ei totu. Kotona on ilman AC:tä 31-35 astetta, sen kanssa 28. Muutaman kerran on joutunut pakenemaan viileisiin kahviloihin, mutta vieläkään ei ole löytynyt läheltä sellaista hyvää kahvilaa, jossa voisi tehdä läppärillä töitä.

Onneksi on ollut tosi pilvistä, sillä auringonpaahde terästää kotikuumuutta pahemman kerran. Toisaalta sateinen sää lisännee kosteutta. Japanilainen kaveri päivitteli juuri tätä kesää. Että vaikka sadekausi jo julistettiin päättyneeksi, aurinkoa ei siltikään näy ja kuulu. Kyllähän se välillä pilkahtelee, mutta pääasiassa säätiedotukset ovat aina synkkää sadepilveä ja vähintään 50% sateen mahdollisuutta. Se on se kasvihuonejupakka.

On vaikea päättää, kumpi on pahempi, kesä vai talvi. Talvella ainakin sai nukuttua paremmin, vaikkakin triplatamineissa. Nyt nukkuminen on jotakin kamalaa. Sänkymme on ikkunasta katsottuna kaukaisimmassa nurkassa, eikä ulkonakaan nyt niin kylmä ole, että avoinainen ikkuna paljon auttaisi. Lattiatuuletin posottaa yleensä läpi yön sängyn vieressä, eli se on vähän kuin nukkuisi taivasalla tuulen armoilla. AC:n ajastuksessakin on ollut jotain häikkää, viimekin yönä koetimme saada sitä tunniksi päälle, mutta herätessäni 2,5 tunnin päästä kutakuinkin kalikkana oli vekotin yhä päällä. Vaikeaa!

Talvella sentään pystyy lisäämään vaatetta ja vällyä, kesällä ei voi oikein enää ottaa mitään pois. Töiden teko sujuu yleensä alkkareissa ja pikkutopissa. Kylmää vettä ja jääteetä kuluu (tänään ostimme viimein aktiivihiilikannun, ja kylläpä veden maku parani heti!), kuumaa teetä ei pysty enää juomaan ollenkaan. Onneksi kaupoista saa sellaista mehujäätä, joka on käytännössä pelkkää jäätä. Se saattaa kyllä sulaa ennen kotiin ehtimistä. Suihkussa on pakko käydä ainakin pari kertaa päivässä, nopeasti toki, ihan pikasuihkuja ehkä useamminkin. Aina kun riisuu minkä tahansa vaatteen, joutuu sen ripustamaan kuivumaan. Pyykkien kuivuminenkin ulkona on alkanut hidastua.

Näin kuumalla säällä myös ajatus hidastuu. On koko ajan laiska, lötkö ja saamaton olo. Vaeltelee ympäriinsä jaksamatta suunnitella oikein mitään. Eniten mielessä on jäinen kylpy, jääpaloja kilisevä mukillinen ja suomalainen kesämökki viileän järven kera!

Onhan näillä japanilaisilla taas kaikenlaiset vekottimensa. On kylmettävää kaulalätkää ja viilennystossua, jopa Kapibara-sanilla kuvioituina (tahdon!). Mutta ei kai niitä nyt sentään voi tosissaan ostaa ja käyttää?

Onneksi meillä on kaksi kerrosta. Alakerta on huomattavasti viileämpi. Auttaa jo, kun siirtyy sinne pahimmalla iltapäivän paahteella. Vielä enemmän tosin auttaisi, jos työpöydän voisi siirtää sinne.

Tämä siis sisäoloista. Ulkona on ehdottoman hikistä myös, mutta siellä voi sentään suhteellisen helposti paeta ilmastoituihin juniin, asemille, kahviloihin, kauppoihin ja ravintoloihin. Itse asiassa, monet ravintolat ovat jopa niin viileitä, että vilu iskee.

Iltaisin ulkona on aika miellyttävää. Tunnelmallista, tummaa, kaunista ja lämmintä. Ja eläväistä. Kesällä on paljon matsureita, muita tempauksia ja tapahtumia, hanabeja (ilotulituksia) ja ylipäänsä menoa ja meininkiä. Ravintolat ovat täynnä, puheensorina vilkasta, tavataan ystäviä, ollaan vähän vapaammin.

Luultavasti myöhemmin taas kaipaan tätä säätä. Uneliasta kuumuutta, trooppista hellettä, sitä shokkia, jonka aina kokee astuessaan ilmastoidusta konbinista ulos kuumana väräjävälle asfaltille.

Muuten, kun joskus valitin olutterassien puutetta, niin syy on nyt selkeä: KUKA HULLU viitsisi istua ULKONA tällä säällä!?

Kurkistus Tokion kotiimme

Hoomu suiito hoomu! Okusankin on palannut Suomen loskasta Tokion kotiin! Ja kotona on tätä nykyä lämmintä ja ihanaa, ainakin juuri nyt. Aurinko paistaa sisälle, lämpöä on yli 20, t-paidalla tarkenee, villasukat ja villatakki ovat kaukainen muisto, ikkunaa voi pitää auki koko päivän, sillä seetrin siitepöly ei vielä häiritse (toivottavasti ei aiokaan häiritä) eikä koiran haukkukaan. Kaikki ulkoa kuulostavat äänet tuntuvat vain keväisen iloisilta, jopa "sikalinnun" rää'yntä.

Moni on kysellyt, että miten me täällä asumme. No, siten kuten muutkin, heikosti rakennetussa talossa. Avataanpa nyt ovi asuntoomme, niin näette, kuinka luksusta meillä täällä muodin kehdossa onkaan! Ja sisustettu on, niin perusteellisesti...

Tässä ensin lähikatu. Ei kotikatu, jotta stalkkerit eivät pääse peräämme, mutta läheinen katu, jolle olen lenkillä eksynyt samoin kuin lähes kaikille muillekin lähikaduille. Kuten näkyy, kadut ovat hyvin kapeat, mutta jokaisessa kolossa, jossa vain jotain mahtuu kasvamaan, jotain kasvaa. Se seikka tuo mukavaa vehreyttä urbaaniin seutuun. Tai korjaus: kaikkialla muualla kasvaa jotain, paitsi meidän pihallamme. Se onkin varmaan ainoa ankea piha koko pitäjässä. Ehkä keväämmällä voisi sinne jonkun risun hankkia.


Tärkein ensimmäisenä: vessa. Olemme nyt yläkerrassa. Siellä on pinkki vessa. Koin kriisin pari päivää sitten, kun vaaleanpunainen wc-paperi yllättäen loppui ja jouduin tuomaan tilalle alakerrasta vaaleanvihreää vessapaperia. Onneksi tämä oli vain väliaikaista. Nyt on ostettu uutta, kukallista, vaaleanpunaista vessapaperia. Tuo pöntön pehmuke on muuten välttämätön talvella. Ilman ei kestä ei pysty.


Pinkissä vessassa täytyy toki myös olla pinkkiä luettavaa: Pamela Andersonin romaani "Star"! Kyllä, Pamela Anderson on kirjoittanut romaanin. Loistavaa pyttytavaraa! Huomatkaahan myös hyllyllä oleva Hello Kitty -vessapaperirulla! Se on koriste, muisto kämpän ensimmäisestä wc-paperiostoksesta. Seinillä on leffakuvia.


Suihku meillä on vähän ankea, mutta oikein toimiva ja kuuma tarpeen tullen. Kylpyynkin pääsee, mutta vain kerran olemme testanneet sitä optiota. Ja on ylempänäkin suihkunpidike, ei tarvitse kääpiönä kyyristellä.


Yläkerta. Makuuhuone-työhuoneyhdistelmä. Tämä on vähän vanha kuva - nykyään meillä on kiva työtuoli, lattialla oleva pikku-tv, tuplafutonit ja eriväriset lakanat. Normaalisti futonit ovat pystyssä seinää vasten, että tuulettuisivat edes vähän paremmin. Keväällä ja kesällä meillä tulee olemaan Ongelma, koska emme saa minnekään ulos futoneja kuivumaan. Kesän kosteudessa futonit pitäisi tuulettaa vähän väliä.


Nurkkataidetta (ja taiteellinen / taiteen vaatima viinipullo).


Sitten alakertaan. Alakerran vaaleanvihreään vessaan! Meillä on siellä tällainen kätevä ja ekologinen pönttösysteemi. Kun vessan vetää, säiliö alkaa täyttyä valuttaen ensin veden hanan kautta. Siinä voi samalla pestä kädet hukkaamatta ylimääräistä vettä!


Tuo vaaleanvihreä vessapaperi tuoksuu viinirypäleeltä. (Ai mikä wc-paperifetissi?)


Alakerran olohuone-ruokailuhuone-keittiö. Tässä odotellaan kaveripariskuntaa vieraisille (eli on poikkeavan siistiä). Alakerrassa ei käytännössä olekaan muita huonekaluja kuin ruokapöytä tuoleineen. Joku pieni sohva tai nojatuoli voisi mahtua.


Peili sentään on. Se raahattiin selässä kantaen Megurosta saakka.


Keittiö on ihan olematon. Jääkaappi, pari astiakaappia ja liesi. Ei mitään tasoa - molemmissa merkityksissä. Kauheen vaikeaa ja hankalaa. Mutta kokkaaminen on silti mahdollista. Äskenkin syntyi kerma-sieni-spagettivuoka, jonka gratinointivaihe sujui pikkugrillissä! (Uuniahan ei ole peritokiolaisissa keittiöissä.)




Roskat ovat mukava asia! Ainakin, jos ne ovat kivanvärisissä roskiksissa. Tahdon nämä Suomeen mukaan! Näitä saisi naapurin niuho mummo tulla tarkastelemaan ja toteamaan, että turhaan meitä on syyttänyt ja parjannut. Me olemme suomalaisia loistolajittelijoita!


Eteinen on näin kaunis. Ja ah tuota postilaatikkomme visuaalista ilmettä.


Ihanat vihreät, jyrkät, vaaralliset kokolattiamattoportaamme. Palaamme alkupisteeseen.


Eli makuuhuoneen ovelle. Lammas toivottaa tervemenoa unten maille.