Meidän Mejiro!

Kas vain, on marraskuu ja on Suomi ja on miinuskaupalla pakkasta ja kinoskaupalla lunta. Sekä eräs blogi, jonka paketointi on antanut odottaa itseään jo muutaman kuukauden, hups...

Edo-Elmerit ovat siis nyt asustaneet Suomessa tasan 4 kuukautta. Uusi koti on sisustettu, ja sen sisuksissa lämmitellään ihanassa keskuslämmityksessä, vaikka ulkona onkin -15 astetta. Tokiossa alkaa kai sielläkin olla jo viluisat kelit, ainakin öisin, ainakin meidän ex-asunnossamme. Sitä ei siis ole ikävä, mutta ikävä on... Vai onko? Eipä oikeastaan! Ei vielä. Tulossa varmastikin.

No Yan-san toki kaipaa raamenia, ja me molemmat kaipaamme izakayaa sekä sitä, että kaikkialla tapahtuu koko ajan ja ihmiset tekevät asioita yhdessä ja ulkona. Täällä Suomessa taantuu niin nopeasti, eikä vähiten sään vuoksi, möllöttämään illat kotosalla erilaisten ruutujen äärellä. Ulkona syöminenkin on jäänyt aika unholaan, ja japanilaisia ravintoloita emme ole vielä uskaltautuneet paluun jälkeen testaamaan. Tokyokanissa on käyty shoppailemassa, mutta riisinkeitin odottelee yhä ostajaansa, eikä seesamsalaatinkastike maistu ihan samalta.

Suomeen paluu ei ollut shokki, paitsi ehkä alkuun, kun lämpöä oli +30 ja humalaisia pummeja joka nurkalla. Tokiosta muistuttavat nyt kuvat seinillä, kavereiden FB-viestit ja juuri tänäänkin ulkona päällä olleet Uniqlon heat-tech-kerrastot. Ja tietysti Suomeen palanneet ja pian palaavat Tokion suomalaiset ystävämme!

Mutta, nyt vielä kerran paluu Tokioon. On aika esitellä vielä yksi alue, kotialueemme. Nimittäin Mejiro. Asuinpaikkamme salaisuuden verho on siis nyt auki!

Mejiro on kiva ja hyvin käytännöllinen paikka asua. Erityisesti siksi, ettei siellä ole oikein mitään. Siis mitään sellaista, mikä kiinnostaisi perusturistia. Asukkaalle siellä on kuitenkin vaikka mitä, eikä omaa Mejiro Doria - pääkatua - pidemmälle tarvitse mennä monenkaan asian perässä. Mejiron sijainti on ensiluokkainen: se on JR Yamanote-linjan varrella, kaksi asemaa Shinjukun asemasta pohjoiseen. Mejiro itsessään kuuluu Toshima-ku:hun, mutta koska me asuimme Shimo-Ochiain päässä, kuuluimme Shinjuku-ku:hun, mikä tietysti oli hieno leuhkimisen aihe. Junana käytimme kuitenkin lähes aina Yamanotea, toisinaan Shimo-Ochiain aseman Seibu-Shinjuku-linjaa Shinjuku-reissuilla tai silloin tällöin Takadanobabasta lähtevää Tozai-linjaa halki kaupungin idän suuntaan. Takikseen eli Babaan meiltä kesti noin vartin kävellä, ja siellä viihdyimmekin usein illastamassa ja kantisbaareilemassa. Ikebukuroon kävely kesti parikymmentä minuuttia, junalla minuutin. Ja siellähän on ihan kaikki, mitä kuvitella saattaa.

Mejiro on monien mielestä vähän parempaa aluetta, vaikka onkin niin lähellä Ikebukuroa (joka kantaa mainetta kiinalaisten, korealaisten ja kodittomien keskittymänä). Alueella on paljon pientaloja, joiden lomassa lenkkeillessä huomasi kyllä, että perheet olivat rikkaita. Eivät kaikki, mutta huomattavan monet. Rikkauden huomasi myös automerkeistä: mersuja, Porcheja, uusia bemareita. Eräälläkin naapurillamme oli pihassa kaksi mersua yhteneväisin rekisterikilvin. Autot olivat tietenkin aina sädehtivän puhtaita, vaikka suuri osa säilytti niitä ulkosalla. Toisinaan näki käsittämättömiä parkkeerauksia niin pieneen tilaan, että senteillä, lähes milleillä oli merkitystä!

Mejiro sijaitsee mäen päällä, ja oma lenkkireittini kulki ympyrän tarjoten niin ala-kuin ylämäkeäkin temppelirappusineen. Niiltä aukenivat maisemat Shinjukun pilvenpiirtäjiin. Mejirossa asuu jonkun verran ulkomaalaisia, ja esimerkiksi ranskalaisilla on alueella oma yhteisönsä. Eniten leimaa seudulle antavat kuitenkin yliopistot, joita on varsin monta. Heti aseman vierellä on esimerkiksi Gakushuin yliopiston kaunis kampus.

Mejiron JR-asemalla on vain yksi Exit. Helppo siis sopia treffejä sekä navigoida reittiään! Asema on mukavan pieni ja nätti.


Kotireittimme junalta kulki lähes luotisuoraan pitkin Mejiro Doria, kävellen noin 10 minuuttia. Jo ensimmäisellä kävelyreissulla, kun menimme asuntoamme katsomaan, kiinnitimme huomiota kivan eläväiseen katuun, jonka varrella oli kaikenlaista.

Syksyllä Mejiro Dori, bulevardimme, näytti tältä (taustalla Mejiron sairaala):


Yöllä tältä:


Tässä kahvilassa vietin monet jäiset/helteiset työpäivät läppärin ja mustikkasmoothien parissa.


Dorin varrella oli tällainen pikkumuseo tai vastaava, jonka uumeniin emme koskaan uskaltautuneet. Sisällä häämötti miekkoja ja haarniskoja.


Yan-sanin iltaevääksi koitui usein satsi laxia tästä tuoresushikojusta, joka illan suussa alensi hintojaan useita kymmeniä prosentteja.


Kadullamme oli kokonaista kolme 100 jenin kauppaa, joissa tuli vierailtua harva se viikko milloin minkäkin teippirullan tai sakekipon haussa.


Oi, nyt tuli ikävä Freshness Burgerin tofu-avokado-purilasta, apua!! Mejiro Dorin Freshnessiä vartioi kesät talvet uskollinen lelukoira. Yksi ensimmäisistä Mejiron muistoistamme on se, kun viimeinkin löysimme kolikkopesulan, saimme lakanat pesukoneeseen ja menimme Freshnessiin biiruille odottelemaan pyykin valmistumista.


Ensiaikojen muistoihin kuuluu myös kyläily tässä thaimaalaisessa ravintolassa. Vegeruokaa ei listalla ollut, mutta syötävää saimme silti, ja herkut olivat todella maistuvia. Vakiopaikkaa ravintolasta ei siltikään tullut, taisi olla liian lähellä. Thaipaikan viereisestä, kuvassa näkyvästä raamen-puljusta olisi voinutkin tulla vakiopaikka Yan-sanille, ellemme olisi vasta viimeisten viikkojen aikana älynneet, että raameniahan siitä saa. Ihmettelimme viikonloppuisin jonoa paikan, joka lähes aina muulloin oli kiinni, edessä ja mietimme, että mitäköhän sobaa sieltä saakaan. Viimein Yan kävi kokeilemassa ja palasi tuohtuneena: ylen herkullista raamenia - ja NYT VASTA lähdön hetkillä paikka löytyi! Damn!


Peacock, tuttavallisemmin Piikoksu, oli toiseksi lähin iso ruokakauppa ja kauppa, josta sai toisinaan eurooppalaisia tuotteita (kalliiseen hintaan). Käytimme Piikoksua lähinnä silloin, kun oli kiire saada matkan varrelta jotakin evästä, sekä juustojen ja skumpan ostoon. Vakituisempi kauppamme oli kuitenkin Marusho-supermarket lähempänä kotiamme, tai sitten läpi yön auki oleva sadan jenin Lawson, jossa sapuskaa myytiin satkun per tuote.


Peacockin vieressä oli Yan-sanin suosima Polano-kahvila, jonka vanha setä teki käsityönä jokaisen kahvikupillisen. Aika ankean näköinen paikka, mutta niinhän hyvät paikat Tokiossa usein ovat!


Läheistä jätskikiskaa käytimme häpeällisen vähän. Yan-san toisinaan yllätti Okun tuomalla pussillisen eri makuisia jädejä tuliaisiksi. Mukana tuli aina hiilihappojäätä kylmentäjänä, ja eräs ohjelmanumero jätskinsyönnin oheen oli nauraa sille, kun jää "kiehui" wc-pöntössä...


Aivan kulmalla sijaitsi myös Mos Burger, jota emme kuitenkaan usein kansoittaneet. Freshness oli ichiban.


Ennen kotikujallemme kääntymistä maamerkkinä toimi tämä aikuisviihde-DVD-puoti, jonka vilkkuvalot johdattivat aina väsyneen karaokekulkijan kotiin. Emme asioineet (tietääkseni).


Kotoisa, tiistainen pullo- ja tölkkikeruupiste kotonurkalla. Voi noita aikoja. Nyt tulee jemmattua tölkkejä keittiön alakaapissa ihan loputtomiin, siellä pomppivat ja kaatuilevat ärsyttävästi...


Kotikujamme tunnisti parhaiten näistä juoma-automaateista, joita myös aika usein tuli käytettyäkin. Nurkalla on myös paikallinen, vanhan papan pitämä "Alko", jota toisinaan suosimme säälistä. Vieraille reitti meille oli helppo neuvoa: siitä pornokaupan ja Alkon välistä vaan.


Kotikujamme.


Koskaan meille ei selvinnyt, millainen talo tämän puuhökötyksen sisään oikein kätkeytyikään. Mutta sen kohdalta oikealle kun kääntyi, pääsi meidän pihaamme.


Tänne näin, kohti tuota rumaa keltaista taloa. Ja pelottavaa obaasania, roskaräyhämummoa!!


Tervetuloa! Tässä keittiö-olohuoneemme eli hämyisä alakerta.


Ja tässä alkuaikojen kaunis makuuhuoneemme eli valoisa yläkerta.


Mejirossa oli oikein mukava asustaa, eikä äskeisessä vielä kaikki. Löytyi myös leipomoita, kymmeniä kampaamoita, lisää ruokakauppoja, korttelikylpylä, suomalainen, sauvakävelevä naapuri, Watamin-izakaya, Richmond-hotelli, josta saattoi hakea uusimman Metropolis-lehden, konbineja, posteja, pankkeja, apteekkeja, BookOff-kirjakauppa, pieniä vaateputiikkeja, teekauppa, kangaskauppa, Doutor, Zoka-kahvila, lukuisia ravintoloita ja pari baaria, joista vakituisemmaksi muodostunut Denver tosin lopetti. Toisella puolen Mejiroa aukenivat kirsikka-aikaan upea joen varsi ja puistokävelyreitit. Eikä kovin kaukana ollut puutarhakaan, jonka kappelissa vihittiin kesäisin hääpareja muutaman minuutin välein. Asuntoamme lähin puutarha oli vanha ja antiikkinen, rehottava ja suojeltu muinaismuisto, jonka uumenissa kävimme silloin tällöin kurkkimassa lammella asuvia kilpikonnia.

Mejiro Dori oli iltaisin vilkas ja eläväinen, oman kotimme alue taas hyvin rauhallinen. Hyvä yhdistelmä!

Nyt hyvästit Mejirolle, Tokiolle, Japanille - ja tälle blogille. Kiitos vielä lukijoille, Elmerit hiljenevät. Mutta kuinka pitkäksi aikaa, ken tietää.... Ima, arigatou, sayonara!

Vapunviemät

Kesäkausi olkoon virallisesti avattu! Vappu on juhlittu, ja viidettä päivää on kuuma! Tänään kuumin. Vietimme kuumuutta ja Golden Weekin viimeistä päivää, Lasten päivää, ihanassa Kichijojissa ja Inokashiran puistossa evästäen. Paikat olivat pullollaan somasti asustettuja pikkukoiria ja juoksentelevia pikkulapsia. Aikeena oli kokeilla viimeinkin joutsenvenettä, mutta koska lampi oli niin täynnä veneitä, ettei vettä näkynyt, päätimme luovuttaa.

--

Vappu sujui jo perinteiseen tapaan Odaiban biitsiä vastapäätä sijaitsevalla linnoitussaarella. Kohde on oiva piknikpaikka meren äärellä. Iltahämärän laskeuduttua Rainbow Bridge sävähtää taustalla loistoon ja Tokyo Towerkin pilkistelee.

Eväinä oli tietysti lettuja,



ilman muuta herkullisia munkkeja ja



totta kai simaa!



Onneksi joku muu kuin Oku onnistui tänä vuonna paremmin siman ja munkkien suhteen. Okulla meni pikkaisen pieleen ensiksi mainittu ja toisia ei laiska vaimo jaksanut edes yrittää. Ruohikolla iloteltiin esimerkiksi petankin merkeissä.



Eikä vain ruohikolla, vaan myös junalaiturilla.



Eikä vain junalaiturilla, vaan myös junassa.



Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...





P.S. Yllättävän hyvin japanilaiset lopulta rentoutuvat, kun lauma suomalaisia vappupöljiä laittaa junassa ranttaliksi. Ensin toimittavat tärkeinä omia kännykkäasioitaan ja iltatorkkujaan ja kynsien tarkasteluaan, sitten alkavat varovaisesti ja vaivihkaa vilkuilla, sitten vilkuilevat jo ihan kunnolla, ja lopulta yhtyvät nauruun suomalaisten kanssa.

Kenties junassa kiertävällä ginipullollakin saattaa olla osuutta asiaan...

--

P.S.2. Muistakaahan muuten, että Odaiban rannalla uiminen on ehdottomasti kielletty... (paitsi vappuna)!

Kaikoo Popwave Festival 2010

Helmikuussa last.fm antoi suosituksen, että voisin olla kiinnostunut Kaikoo Popwave Festivalista. Pikainen tarkistus esiintyjäluetteloon, ja näinhän se oli: Mono, Toe, Mouse on the Keys, Fuck You Heroes ja Abnormals. Ja outojen nimien tsekkaaminen Myspacesta vahvisti kiinnostusta entisestään. Niinpä viime lauantaina painelimme metrolla Kachidokiin, josta tepastelimme Harumifutōn puistoon.

Sään suhteen kävi uskomattoman hyvä tuuri. Wolfram Alpha tiivistää viime viikon sään hienosti: "rain, fog, cloudy, partly cloudy, few clouds". Ja viikon keskilämpötila 11 astetta. Mutta lauantaina oli aivan pilvetön taivas ja 20 astetta lämmintä. Erinomainen festarisää siis. Olikin mukava nautiskella musiikista t-paitasillaan.

Festivaalipaikkana toimi puiston vieressä oleva matkustajalaivaterminaali, josta ei ainakaan festivaalin aikana laivoja liikkunut. Terminaalin takapihalle oli pystytetty King & Queen Field -niminen päälava, joka koostui itse asiassa kolmesta eri lavasta. Kun yhdellä lavalla esiinnyttiin, valmisteltiin toista lavaa seuraavaa esiintyjää varten. Niinpä esimerkiksi Mouse on the Keysin viimeisten tahtien ja Monon aloituksen välissä oli alle minuutin tauko. Toiselle lavalle pystyi näkemään kääntymällä 90 astetta oikealle.

Mouse on the Keys esiintyi rumpujen ja kaksien koskettimiensa lisäksi kolmansilla koskettimilla, kahdella dj:llä ja yhdellä mc:llä varustettuna. Itse asiassa flyerissä lukikin "mouse on the keys + α", mutta sitähän en enää festareilla muistanut. Bändi veti ihan tyylikkään hip-hopin ja uusio-jazzin välimaastossa pyörivän setin. Akira paiskoi hetkittäin aika isolla kädellä kannujen takana, joten ei tuo mitään tylsää salonkijazzia todellakaan ollut. Ainoastaan mc:n ulosanti oli vähän monotonista tulitusta, mutta toki kielelläkin oli oma vaikutuksensa asiaan.


Mono tarjosi melkoisen yllätyksen, sillä olin aika vakuuttunut, että eihän bändin matsku voi mitään huikeita kokemuksia festareilla tarjota. Mutta mitä vielä, ihan törkeän hyvä esitys ja pala kurkussa sai katsella. Matsku koostui edelleen pääasiassa Hymn to the Immortal Wind -levyn biiseistä, mutta mukaan oli otettu myös "seisontabiisejä".


Keikka alkoi klo 16 keskellä kuumaa auringonpaistetta Ashes in the Snow'lla, mutta Everlasting Lightin loppusävelten kajahdellessa alkoi jo ilta hämärtyä. Näiden välissä kuultiin kappaleet Pure as Snow (Trails of the Winter Storm), The Kidnapper Bell ja Halcyon (Beautiful Days). Tällä kertaa ei jousisoittimia kuultu edes nauhalta, vaan kaikki oli "orgaanista" lavasoundia. Oli jännä nähdä bändi ensimmäistä kertaa päivänvalossa, kun heidän kielisoittimiensa kuluneisuus oli hyvin esillä. Varmaan olisi SG:llä ja Fendereillä tarina jos toinenkin kerrottavanaan.


Toen kanssa oli käydä hullusti. Eli festarioloissa aika tyypillisesti. Istuimme kavereiden kanssa puistossa nurtsilla ja odottelimme, että kello tulisi 18 ja Toe aloittaisi. Yllättäin iski oivallus, että siellähän Toe soittaa jo, ja esitys itse asiassa loppuu klo 18. Onneksi ehdimme paikalle toisen tai kolmannen kappaleen aikana, joten kaikki ei ollut vielä menetetty. Aika hyvä keikka matikka- ja post-rockia. Lavalla bändillä oli vahvistuksena hetkittäin synamies ja perkussionisti. Näkisinpä Toen mieluusti uudemmankin kerran vaikka klubilla.


Popwavessa oli tosi rento tunnelma. Portilla vilkaistiin vain rannekkeita, olutta ja muita juomia sai porttien sisä- ja ulkopuolelta, ja olipa paikalla myös kohtuuhintaista ruokatarjontaakin. Okullekin löytyi samosaa ja naanleipää. Ja olisi tarjolla ollut kasviscurryakin. Monissa muissa tapahtumissahan kasvissyöjille ei ole mitään. Olihan se vähän hassua olla festareilla, kun portistakin pystyi kulkemaan halutessaan Singha-tölkki kädessä.


Hyvä tapahtuma kaikin puolin. 5000 jeniä päivästä oli tarjontaan (ja säähän) nähden oikein kohtuullinen hinta. Mitä festareilla sitten sunnuntaina tapahtuikaan on meille täysi mysteeri. Ja miten meidän lauantai-iltamme jatkui, on myös eräänlainen mysteeri. Joka tapauksessa ilta eteni hauskoissa merkeissä Koenjin suunnalle.

Hanameja ja megginsejä

Hanamihommissa on aika sujahtanut sukkelaan! Vaikka viralliseen suomihanamiin emme jaksaneetkaan suuntautua, muita hanameja on kyllä vietetty. Siksi sinne suomihanamiin ei suoriuduttukaan... Tässä on viileitä ja harmaita päiviä ollut sekaisin aurinkoisten ja lämpöisten kanssa, ja onneksi viime viikon hanamipäivät torstai ja lauantai osuivat aurinkoakselille. Myös tiistaina oli ihana ilma, kun kävimme suomituttavan kanssa jälleen järkyttämässä lähitienoota kävelysauvoinemme. Kanda-joen varsi oli aivan upea! Kirsikkapuita on siellä niin solkenaan, että häikäisee! Mutta voi, nyt oli jo ilma terälehtisadetta täynnä... Pian se siis on ohi jälleen! Kenties meidän viimeinen sakuramme...





Viikko sitten torstaina Yoyogissa ei vielä ollut suunnattomasti väkeä. Meno kuitenkin yltyi mitä myöhäisempi tuli, ja ihmisiä kerääntyi paikalle lisää työpäivien päätyttyä. Kokonainen nuorten salarimanien joukkohanami näytti hauskalta.



Meidän suomalaisten kattaus näytti varmastikin myös hauskalta.



Lettuja ja vodkaa! Oli myös tällaisia kauden palleroita:



Tosi kauniita, mutta mausta voi olla montaa mieltä. Lehden jännittävä kitkeryys kiehtoi, mutta ei niin paljon, ettäkö toisen pinkin pallukan olisi heti perään voinut vetäistä.





Tuuli puuskittain, ja välillä ihmisten alustat lentelivät tavaroineen kaikkien kiljuessa. Tuulen ansiosta alkuun niin kaunis piknikkimme näytti lopulta näin herkulliselta:




Lauantaina Shinjuku Gyoen jo pullistelikin väkeä, ja porteilla tuntui massassa velloessa siltä, ettei sisälle ehkä ikinä pääse kautta mahdu. Mutta itse puisto on niin valtaisa, että tilaa kyllä sitten löytyi.





Shinjukussa oli enemmän perhemeininkiä, ja kännäily oli jätetty vähemmälle. Meidän japanilais-suomalainen hanamointimme sisälsi sekin kaikkea tervehenkistä, kuten oishii saradaa:



Kyllä on roskistyypeillä hommaa hanamin aikaan.



Lauantai-hanamin jälkeen jatkoimme keilaamaan sekä elämöimään Shibuyan mainioihin pikkubaareihin, mutta se onpi jo eri tarina!

--

Lämpötiedotus. Hiljalleen sää on lämmennyt Tokiossa. Tosin vuoristoradassa yhä mennään, ja tulevien päivien lämpötilaennustukset näyttävät parhaillaan tältä: 22, 12, 22, 14, 11. Vielä ei siis talvitakkia parane pakata pois. Vaikka tietysti japanilaiset ovat jo siirtyneet suin päin kesäaikaan ja kesämuotiin: katukuvaan ovat ilmestyneet kaiken alle puettavat legginsit. Myös miehillä.

Megginsit rule!! (?)