perjantai 30. tammikuuta 2009

Maanväristysuutisia

On taas ilmoja pielly ja maata järisyttäny. Tämä kotitalomme on tarkka, maanjäristyksen huomaa aina. Useimmiten tosin maa ei varsinaisesti järise vaan värisee. Viime aamuyönä klo 4.59 järähti ihan Tokion rajojen sisäpuolella. Aiemmin huomattavat järistykset (siis itse huomaamamme) meidän aikanamme ovat tapahtuneet jossakin muualla kuin Tokio-to:ssa. Tuo aamuyön järäys oli vain 3.8 richteriä ja tapahtui 30 kilometrin syvyydessä. Olin just käynyt vessassa eli olin sattumoisin hereillä, kun seinät rysähtivät kuuluvasti. Eikun unta palloon taas :)

Meidän maanjäristysreppumme sisältö on hyvin vaillinainen. Pitäisi täydennellä. Siellä ei esimerkiksi ole ensiapuvälineistönä muuta kuin laastaria! Eikä siellä ole mitään lämpimiä vaatteita.

Ikebukuron Life Safety Learning Center on vielä käymättä. Siellä saisi kokea simuloituna vähän isomman maantäräyksen ja paljon muuta. Se on vieläpä ilmaista "lystiä", tosin kaikki on japaniksi. Voisi olla silti hyvä juttu kokea. Eräs päivä katsoin kotikuntamme city officen sivuilta videon maanjäristyksistä. Siinä oli kuvamatskua Koben vuoden 1995 isosta maanjäristyksestä ja sitten kuvin kuvailtiin kuviteltu saman luokan järistys omalle alueellemme. Tällaiset meidän talomme kaltaiset möksät menivät nurin kuin tulitikkutalot muutamassa sekunnissa! Yleisin kuolinsyy on jäädä jonkun kaatuvan huonekalun alle. Meillä ei onneksi ole oikeastaan mitään isoa kaatuvaa. Pöytä ja työtuoli ovat isoimmat.

Koben järistyshän tapahtui myös varhain aamulla eikä moni tainnut ehtiä edes herätä. Siinä kuoli noin 6400 henkeä. Great Kanto -järistyksessä 1923 kuoli 140.000. Kobessa eniten väkeä kuoli tällaisiin taloihin kuin meillä on, vanhoihin puukehyksisiin. Elleivät tiilikatot murskanneet, kaasuletkuista syttyneet tulipalot viimeistelivät luonnon tihutyöt.

Ihminen on perin pieni ja haavoittuvainen olento!



P.S. Tämä nyt ei mitenkään liity asiaan, mutta sain selville merkittävimmän syyn siihen, miksi joka toisella ihmisellä tuolla pitkin poikin on niitä kasvomaskeja naamalla. Yksi syy on toki flunssa ja pääosin niin, että sairastuneet itse pitävät maskia, jotta muut eivät tule kipeäksi, mutta tosi yleinen syy on allergia. Ilmeisesti todella monilla japanilaisilla on eri sorttisia allergioita, joten hengittävät mieluummin suusuojukseen. Itsestä kyllä tuntuu, että saastetta voisi olla enemmänkin. Nenäliinatkaan eivät koskaan mustu kun niistää, toisin kuin monissa muissa maailman kaupungissa.

Tämä ei liene ylläri kellekään:


P.P.S. Juu, Brad Pitt ja Angelina Jolie ovat kaupungissa lapsikatraineen, mutta ei olla törmätty. Tänään sitä paitsi sataa, eli eivät varmaan poistu Ritz-Carltonistaan tai missä nyt ikinä punkkaavatkaan! Mulle käy mikä vaan huone, kiitos!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on flunssa. En käytä kasvomaskia, vaan sen sijaan kyykin kotona ja toivon, että tämä paska menisi ohi. : (

-R

Okusan kirjoitti...

Täällä ei pahemmin tahdota kyykkiä kotona, koska monissa firmoissa sairaslomapäivät ovat pois kesälomapäivistä...

Janne kirjoitti...

Nuo pahimmat järistykset ovat tosiaan aika hurjia, kun jengiä lakoo kuin kärpäsiä. Julmia lukuja kautta historian.

Tosin ryhdyin tänään siivoamaan, joten siinäpä järistystä kerrakseen, josta saadaankin oiva aasinsilta sille, että nokka tukossa täälläkin.

Tosin ei se flunssasta taida varsinaisesti olla. Pölyhän se suurin syy taitaa olla ja jostain kyllä vetää. Huomaa nukkuessa.
Ja autolla ajaminen ei kyllä yhtään auta asiaa.