Supersairaanhoitoa

Iski intensiivinen kurkkukipu, joka seitsemäntenä yönään äityi niin kurittomaksi, että uneton yö kääntyi aamuun sekä puhelinsoittoon Sanno Hospitalille. Yan-san on käynyt allergian takia jo muutamaankin otteeseen Sanno-hoidossa, mutta meikäoku on toistaiseksi selvinnyt lääkärittä. Olipa siis kiinnostava japanilainen sairaalakokemus tänään ohjelmassa!

Puhelimessa selvisi, ettei puhelinta tarvita, vaan voin vain painella paikan päälle. Paikan päällä, hienoa hotellia muistuttavassa salissa (flyygeli ja kaikki!) infotiskin tätyli yritti, että tänään juuri ei kurkkuosasto olekaan auki. Mutta kun kerroin juuri soittaneeni reitin ihan selväksi, täti kutsui paikalle tulkin, ja sitten asia olikin ihan selvä. Rekisteröin itselleni Sanno Hospitalin kiiltelevän asiakaskortin ja tulin ohjatuksi kakkoskerroksen jollekin vaikean nimiselle osastolle. Vaikka tulkki ja tätyli olivat väittäneet, että kestää aikaa, koska minulla ei ollut appointmentia, ei ajan kesto lopulta ollut kuin vajaa 10 minuuttia. Lääkäri oli mukava miekkonen, jonka englanti oli niin moitteetonta, etten itse ymmärtänyt sen hienoudesta puoliakaan. Ainakaan en ymmärtänyt limaklimpin medikaalista nimekettä. Lekuri kurkkasi kurkun, totesi, ettei pahakaan, kurkkasi kurkun syvemmältä, eikä pahakaan sielläkään. Kurkkasi korvat ja kehui täydellisiksi. Sitten määräsi lääkkeet: tätä 1 kappale 3 kertaa päivässä, tätä 1 kappale 2 kertaa päivässä, tätä 2 kappaletta 3 kertaa päivässä, näitä tippoja kolmesti päivässä, näitä yskänlääketabletteja maksimissaan 8 päivässä ja painkillerit päälle, jos pahalta tuntuu. Koko lystiä 7 päivää, onegaishimasu.

Lääkärikäynti oli ohitse noin viidessä minuutissa, minkä jälkeen pääsin hoitajan kanssa hengittämään letkusta lääkehöyryä keuhkoihini noin minuutin ajan. Eksoottista. Tuli vähän mieleen Shimokitazawan vesipiippu, mutta tämä versio ei aiheuttanut huimausta.

Sitten numerolapun kanssa takaisin alakerran hotellisaliin ja maksamaan koko huvittelu, myös lääkkeet saman tien. Vain 2000 jeniä (noin 17e), halpaa! Tämän jälkeen toisen lapun kera viereiselle apteekkitiskille, jolla määrätyt lääkkeet siististi pusseihin niputettuina ja ohjeistettuina jo olivat odottamassa. Voisiko sairastaminen olla enää helpompaa ja organisoidumpaa?

No voisi kai, koska nyt sitten pitäisi muistaa ottaa ne 11 tablettia päivässä oikeaan aikaan koko viikon ajan ja silmätipat päälle!

Huonoa omaatuntoa

Tänään karkasin töistä ja mentiin Okun kanssa Shinjukuun burgereille. Palanpainikkeeksi Fire Rockia siemaillessa tuli mieleen, että miksi itse asiassa edes tunsin karkaavani töistä... Leimasinhan pahvisen kellokortin kello 20.12, eli olin ollut toimistolla 10 tuntia ja 19 minuuttia. Viime aikoina työkaverit ovat olleet useammin töissä yli keskiyön kuin lähteneet saman päivän puolella kuin ovat töihin saapuneet.

Onhan meillä toki julkistus tulossa tämän viikon lopulla, mutta kuka seisoo kohta tolpillaan, kun töitä on painettu viikkokausia tuollaisia määriä. Viime torstaina yksi työkaveri oli alihankkijalla yöllä kolmeen asti, tuli seuraavana aamuna kymmeneksi töihin ja lähti kotiin viettämään viikonloppua puoli neljältä yöllä. Itse asiassa hän toivoi pääsevänsä alihankkijalta suoraan kotiin, mutta illalla kahdeksan aikaan pomo soitti ja sanoi tarvitsevansa tätä työkaveria toimistolla. Niinpä hän tuli työpaikalle illalla kymmeneltä, kun meikäläinen vihdoinkin veti rotsia niskaan. Maanantaina tyyppi tuli aamulla kymmeneksi, istui illalla 23:een, tuli aamulla kymmeneksi ja lähti puoli kolmelta yöllä. Tänään aamulla häneltä saapui mailia, että nyt on niin kova päänsärky, että on pakko ottaa lääkettä, makoilla vähän aikaa ja yrittää tulla toimistolle vasta kello 12. Miksiköhän...

Kun meikäläinen vetää 12 tuntia duunia, on päässä samaan aikaan käynnissä lottoarvonta, vikingloton tulokset ja kinkkubingo. Maanantain session jälkeen oli niin sekava olo päässä, etten nukkunut koko yönä kuin pari minuuttia. Hikoilutti, hermostutti, ajatukset pyörivät töissä ja jatkuva tietoisuus seuraavan aamun lähestymisestä ahdisti. Onneksi sain seuraavan työpäivän jälkeen karattua kotiin jo 18.30, ja yöllä nukutti peräti kahdeksan ja puoli tuntia.

Saa nähdä millainen paloletku tarvitaan aamulla toimistolla, mutta tällä hetkellä en voi väittää sen aivan hirveästi kiinnostavan. Harmittaa noiden muiden puolesta, kun eivät yhtään ajattele itseään tai omaa hyvinvointiaan. Ja toisaalta nytkin saattaa joku tehdä minulta "tekemättä jääneitä töitä", kun en jäänyt duuniin päivystämään, että miten tätä speksiä nyt toteutuksen jälkeen halutaan taas muuttaa, kun ei oltukaan speksatessa ajateltu asiaa tältäkään kannalta.

Nyt, kun asia on todettu näin raa'asti, koitan seuraavalla kerralla palata aiheeseen vähän analyyttisemmin :)

edit: Tänään olikin taas postia odottamassa. Nyt tyypiltä, jolla on ollut jo pari viikkoa verestävät silmät ja selvästi eniten toimistolla vietettyjä tunteja. Käännöskoneversio on mailista on niin "hauska", joten laitetaan se: "I'm sorry, going to the office is delayed about one hour because there is suitably no physical condition. It is a schedule of going to the office at 11 o'clock."

edit2: Aamun sähköposteista putoilee näköjään lisää helmiä. Yksi tyyppi pahoittelee kovasti (申し訳ありません), että hän lähtee viikon jäljellä olevina työpäivinä normaaliin aikaan, koska hänen sukulaisensa kuoli. Kehtaakin tehdä vain ne tunnit joista maksetaan, ja heti työajan tultua täyteen lähteä kotiin.

Palkansaajan vuosikatsastus

Ja niin sai salaryman kutsun vuosittaiseen terveystarkastukseen, kun vuosi Japanissa tuli täyteen. Ensimmäinen yhteydenotto tapahtui työsähköpostiin, jossa ilmoitettiin aika, paikka ja paljon ohjeita. Ja perässä seurasi toinen posti, jonka liitetiedosto vaikutti katsastuksen suorittavan tahon vastuuvapautukselta... Jotta tarkastuksen vakavuus ei jäisi kenellekään epäselväksi, saapui kotiin vielä kirje, jossa oli esitietokaavake täytettäväksi - ja kotitehtävä! Kotitehtävänä oli ottaa kaksi näytettä omasta kakkendaalista kirjeessä tulleisiin putkiloihin.

Olen juuri painiskellut nuhan ja yskän kanssa, joten useampi tunti sairaalassa ei kuulostanut kauhean houkuttelevalta. Onneksi tätä tarkastusta ei tehtykään sairaalassa, vaan ihan näihin tarkastuksiin erikoistuneella "katsastusasemalla". Siellä liikkuvat sairaudet olivat siis korkeintaan henkistä laatua ja piileviä, eivätkä toivottavasti kovinkaan tarttuvia.

Oli helpotus, kun vastaanotossa hoitaja pyysi kaavakkeen lisäksi heti kotitehtäväni. Japanissa kun ei voi olla 100%:n varma, onko tuollainen tehtävä oikeasti palautettava vai ihan omaksi iloksi tarkoitettu. Kaavake ja tehtävä siis vaihtuivat tiskillä muovitaskulliseen papereita, siniseen pyjamaan ja kehoitukseen mennä pukuhuoneeseen numero neljä vaihtamaan asu. Ja sen jälkeen siirtyä kauempana käytävällä olevalle information-tiskille.

Kun päällä oli pyjama ja pukuhuoneen kaapissa odottaneet läpykkäät, läpsyttelin neuvotulle tiskille paperit ojossa. Tässä vaiheessa hoksasin, että en olekaan menossa yhdelle lääkärille, vaan käyn suorittamassa ikään kuin katsastusrasteja. Homma toimi käytännössä niin, että menin tiskille, minulle sanottiin, kumman kerroksen mihinkin odotustilaan menen odottelemaan ja 5-15 minuutin odotuksen jälkeen minut kutsuttiin rastille. Siinä sitten odottelin aina 10-50 muun ihmisen kanssa omaa nimeä kutsuttavaksi.

Peli puhallettiin käyntiin information-tiskin vieressä olevalla verikoepisteellä. Täti otti puhdistusainelappusen, teki sillä ilmaan hankaavan liikkeen ja kysyi "okei desu ka". Olihan se, joten kyynärtaipeesta täyttyi kaksi pulloa verta ja sain lappusen käsivarteen. Pienen odottelun jälkeen tuli kutsu huoneeseen, jossa näpsäistiin seisaaltaan röntgenkuva ylävartalosta. Toimitus kesti vähän alle minuutin.

Seuraavan kutsun käytyä tarvittiin omaa osallistumista. Käteen ojennettiin purkki, sanottiin "gojuu made kudasai" ja ystävällinen osoitus wc:n suuntaan. Helppoa. Tämän jälkeen oli aika vaihtaa kerrosta. Tapasin n. 60-vuotiaan mieslääkärin, joka pyysi nostamaan paitaa. Kuunneltiin stetoskoopilla edestä ja takaa. Siinä käytiin myös jonkinlaista dialogia terveydentilastani. Vakuuttelin, että kaikki on ihan ok, mutta kerroin sentään, että vähän on sekiä eli yskää ollut. Tarkentavana kysymyksenä lääkäri tiedusteli kuumeesta, mutta vastatessani tähän kieltävästi minulle osoitettiin ovea. Ystävällisesti, totta kai.

Kerrosta alempana päädyin yläosattomissa pieneen hämärään koppiin hoitajan kanssa. Siellä sain (ystävällisiä) komentoja hengittää syvään ja puhaltaa keuhkot tyhjäksi. Tai olla hengittämättä. Hoitsu kävi ultraäänellä sisäelimet läpi, ja ilmeisesti kaikki osat olivat tallessa, koska mitään yllättävää katselu ei vaikuttanut paljastavan.

Sitten oli edessä yläkerrassa tapahtuva tutkimus, jota olin työkavereiden puheiden takia jopa aavistuksen jännittänyt ennakkoon. Tutkimuksessa selvitetään ilmeisestikin vatsalaukun kuntoa, koska sain ison mukin valkoista, vähän piimää paksumpaa ja aavistuksen oksennukselta maistuvaa variumiksi kutsuttua ainetta. Menin seisomaan tutkimuksessa käytettävän laitteen edessä olevalle tasolle, pidin toisella kädellä kiinni kädensijasta ja kulautin ikkunan takana seisovan lääkärin merkistä koko mukillisen nestettä kurkusta alas. Ja sitten laite alkoi pyöritellä minua.

Ollessani makuutasossa lääkäri pyysi pyörähtelemään ympäri ja kääntyilemään vähän oikeaan ja vasempaan. Kone kuvasi mitä vatsassa tapahtuu. Kun kieppumista oli jatkunut muutama minuutti, palautti kone minut takaisin seisoma-asentoon. Mutta tutkimus ei ollutkaan vielä ohi, sillä lääkäri ilmoitti ikkunan takaa, että "now I push you". Mitä?! Onneksi se tarkoitti vain sitä, että koneesta kääntyi esiin pehmustettu varsi, joka paineli vatsaa. Ja näin otettiin lisää kuvia.

Koska olin reipas poika, sain palkkioksi pari nappia laksatiiveja. Varium pitää kuulemma saada pois suolistosta.

Jäljellä oli enää physical check-up, joten viimeisen kerran kerrosta alemmaksi odottelemaan. Tarkastus alkoi makuuasennossa. Käsivarsiin ja nilkkoihin kiinnitetiin piuhat ja rintaan laitettin nippu imukuppeja johtoineen. 30 sekuntia myöhemmin hoitaja kiitti, poisti piuhat ja olin vapaa menemään. Mutta en vieressä olevaa kuulokoetta pidemmälle. Minut istutettiin koppiin, päähän laitettiin kuulokkeet ja käteen annettiin nappula. Tehtävänä oli pitää nappia pohjassa aina sen aikaa, kun kuulee piipitystä.

Kuulo oli testattu parissa minuutissa, ja sitten näöntarkistuskoneelle. Ruudulla näkyi eri suuntaan aukeavia c-kirjaimia ja tehtävänä oli vääntää joystickia aukeaman suuntaan. Jos ei nähnyt, niin sitten piti painaa nappia. Painoin nappia pari kertaa, ja loppulukema oli 1,2 kummallekin silmälle. Tarkastus jatkui silmähommilla. Nyt leuka ja otsa asetettiin niille varatuille paikoille ja edessä oleva kone zoomasi silmään. Lopuksi kone tuhautti vielä vähän ilmaa silmille. Ikään kuin tarkastuksen palkintokorokkeena toimi jalusta, joka mittasi pituuden ja painon samalla kertaa. Pituus mitattiin vieläpä automaattisesti.

Tämän kaksi ja puoli tuntia kestäneen tarkastuksen päätteeksi sain ruokalipukkeen, jolla sai alakerroksen kiinalaisesta ravintolasta lounaan. Ravintola oli itse asiassa aika viihtyisästi sisustettu, eikä todellakaan mikään sairaalaruokala. Pääsali oli jo täynnä, mutta pääsin sitä viihtyisämpään ja paremmin sisutettuun kabinettiin. Lounaaksi tarjoiltiin lihaisia dumplingseja, kanaa vihanneksilla aavistuksen makeahkossa kastikkeessa, toisenlaista kanaa toisenlaisilla vihanneksilla, lihaisaa keittoa, salaattia lohella, kuppi riisiä ja jälkkäriksi lusikoitavaa kookosta.

Nyt sitten odotellaan pari viikoa tuloksia. Näin monipuolisesti ei olekaan terveyttä tutkittu sitten... ikinä, joten saa nähdä mitä löytyy!

Sikainfluenssa leviää Japanissa

Näyttää siltä, että sikainfluenssa on lähtenyt leviämään Japanissa oikein kunnolla. Vielä perjantaina tutkittiin yhtä epäilyä, joka lauantaina vahvistui sikainfluenssaksi. Sunnuntaina en lukenutkaan uutisia, ja olikin melkoinen paukku lukea tänään, että Japanissa on vahvistettu jo 130 sikainfluenssatapausta.

Hienoa, että olemme lähtemässä keskiviikkona Okinawalle, joten pääsemme tässä kytevän kriisin kynnyksellä lentokentälle. Toistaiseksi tapauksia on vain Osakan ja Hyogon prefektuureissa, mutta lentokenttä yhdistää kaupungit varsin sujuvasti. Ainakin niin kauan, kun lentokentät ovat auki. Monissa kouluissa maskin käyttöä suositellaan, ja taidanpa käydä ostamassa meillekin sellaiset ainakin lentokenttää ja lentokenttäjunaa varten. Ehkä maskin käyttö on turhaa, mutta toisaalta parin euron maski, ja pari tuntia pientä epämukavuutta on ihan siedettävissä, jos sillä välttää mahdollisen sairastumisen.

BBC:n uutinen aiheesta

edit: Nyt kolmisen viikkoa myöhemmin varmistuneiden tartuntatapausten määrä on 432, joten valtavasta epidemiasta ei voida puhua 127 miljoonan asukkaan maassa.

Tupakointi loppui JR:n asemilla

Aprillipäivänä tapahtui Tokiossa sellainen ihme, että olin suorastaan yllättynyt: Japan Railways poisti tupakointipaikat n. 200:n asemansa laitureilta. Tämä tupakkapaikaton alue ulottuu Tokion ympäristöön n. 50 kilometrin säteellä.

Lähes päivittäin JR:n junilla matkustavana tällä tupakkapaikkojen poistamisella on minulle jopa merkitystä. Enää ei tarvitse etsiä laiturialueelta paikkaa, jossa löyhkäävät polttajat eivät rohise ja ryi vieressä. Ja vielä merkittävämpi syy on tupakkapaikan lähelle pysähtyvät vaunut. Aiemmin vaunun pysähtyessä tupakkapaikan kohdalle saattoi koko vaunu täyttyä röökinlöyhkästä, ja sitä sai haistella ainakin seuraavalle asemalle saakka. Ellei sitten sielläkin pysähdytty tupakkapaikalle. Silloin kun matkustetaan kuin sillit purkissa, niin savusilliksi muuttuminen ei paranna viihtyvyyttä sitten yhtään.

Tämä kertoo hyvällä tavalla asteittaisesta asenteiden muuttumisesta. Shinjuku on jo aiemmin kieltänyt kaduilla tupakoinnin, joka on noilla täpötäysillä kaduilla vähintäänkin järkevää. Kun japanilainen polttaa päivässä keskimäärin 6,2 savuketta, joka on maailman neljänneksi eniten, niin pakko kai tässä on jonkun huolehtia, että tupakoimattomat saavat raitista ilmaa. Siksipä eilen olikin mukavaa ajella junalla, kun joka asemalla entiset tupakointialueet olivat nyt aivan tyhjinä ilman tuhkiksia.

Alkuperäinen uutinen on täällä.

Sairaalareissu Shin-Urayasuun

Työkaverini joutui viime maanantaita vasten yöllä sairaalaan sappirakon tulehduttua. Hän tulikin jo muutamana aamuna myöhässä töihin vatsavaivojen takia. Niin, Japanissa kyllä tullaan töihin vaikka kuumeessa. Otetaan lääkettä, laitetaan postia töihin, että odottelen kuumeen alenemista, ja saavutaan töihin 2-3 tuntia myöhässä. Ja tietenkin illalla istutaan sitten sen mukaisesti pidempään. Tosin, joissakin tapauksissa sairauspoissaoloja voi paikata esim. lauantaina. Japanilaisessa firmassa (käsittääkseni aika usein) sairaslomapäivät ovat pois lomapäivistä (joita meidän firman tapauksessa on vuodessa peräti kymmenen), joten saikulle ei jäädä huvikseen lomia polttelemaan.

Koska Yoshida-san joutuu olemaan sairaalassa puolitoista viikkoa, kävimme työkavereiden kanssa tänään sunnuntaina aitoon japanilaiseen tyyliin tervehtimässä häntä. Kukkien kera - totta kai. Hän ei saa toistaiseksi syödä tai juoda mitään, joten sen herkullisemmin emme häntä voineetkaan muistaa. Itse käynti oli hyvin mielenkiintoinen oppitunti japanilaiseen työpaikkakäyttäytymiseen, joten pois jääminen ei ollut missään tapauksessa vaihtoehto. Varsinkin, kun oman ryhmäni kaikki neljä muuta jäsentä ja kaksi entistä työntekijääkin saapuivat paikalle. Kyläily tiesi matkaa Chibaan, joka vaati kotiovelta tunnin ja 20 minuuttia kahdella eri metrolla ja yhdellä junalla.

Japanilainen sairaala vaikutti ihan samanlaiselta kuin suomalainenkin. Vaaleita sävyjä, pitkiä käytäviä, tilavia hissejä, hoitajia, desinfiointiaineen tuoksua, pyörätuoleja jne. Sillä erolla, että omat reissuni ovat olleet aina kuuden hengen huoneisiin, mutta Yoshida-sanilla oli pieni yksityishuone, jossa oli oma tv, wc ja suihku. Tällaisella ylellisyydellä on tosin hintaakin vaatimattomat 20000 jeniä päivältä, joten toivottavasti hänellä on työpaikan vakuutuksen lisäksi jokin kattavampi oma sairausvakuutus.

Sairaalan pyjamasta ja käsivarteen kiinnitetystä tippaletkusta huolimatta potilas oli pirteä, joten vitsailtiin ja naureskeltiin. Se, mistä suunnasta tähystys tehtiin ja kuinka paksulla letkulla, selvitettiin tarkasti. Lääkäri oli jopa piirtänyt kuvat, että millainen ongelma on kyseessä. Huvitti, kun nörtin koko laitevalikoima oli sukulaisten toimesta tuotu paikalle: PSP, netbook 3G-kortilla ja iPod. Aika erikoista, että sairaalassa saa käyttää 3G:tä, mutta niin siinä näytti olevan tyttöystävä Messengerin päässä.

Kuulin, että yksi toinenkin vanha työkaveri oli käynyt vierailulla, joten emme olleet ainoat kyläilijät. Esimiehemme ei ollut mukana, mutta hän antoi omasta pussistaan rahat kukkiin. Viime kesänä eräs työkavereista oli joutunut sairaalaan auton telottua hänen jalkansa, ja silloinkin kaikki olivat käyneet katsomassa. Siitäkin huolimatta, että sairaala oli ollut parin tunnin matkan päässä Tokiosta.

Tuskinpa tätä vierailutapaa voi kaikkiin japanilaisiin työpaikkoihin ja työntekijöihin yleistää, mutta ainakin meillä on sen verran hyvä yhteishenki, että muista välitetään vähintään vierailun ja "kuinka voit?" -tiedustelun verran. Olisi mielenkiintoista tietää, että tulisiko tällaista ulkkaria kukaan katsomaan, mutta ehkä on parempi toivoa, ettei tämä tule koskaan minulle selviämään.

Hammaslääkäri japanilaisittain

Yritin hoitaa hampaat kuntoon ennen muuttoa Japaniin, koska onhan mukavampaa asua vieraassa maassa, kun ei tarvitse ainakaan hammaskivuista kärsiä. Kuten aina, niin hyvä tarkoitus voi johtaa huonoon lopputulokseen. Niin kävi myös tällä kertaa, koska hampaani tarvitsivat useamman hoitokerran ja viimeinen hoito tehtiin noin viikko ennen muuttoa. Viisaudenhammas oli nirhaissut takahampaan pintaa ja sinne oli tullut reikä, joka oli ikenen sisällä. Eli tarvittiin leikkausta, ja aloitinkin asumisen Tokiossa Buranaa popsien.

Kipeä leikkaushaava parani muutamassa viikossa, mutta aika pian paljastui uusi kolotus. Ja sopivasti yhden vasta paikatun hampaan suunnalta. Hammas ei ollut erityisen kipeä ja siksi meninkin hammaslääkäriin vasta nyt, kun totesin, ettei jomotus ole aikeissa loppua ajan kuluessa. Eräs kollega kävi hammaslääkärissä, niin päätin tiedustella missä paikka on. Olin toiveikas, että hammaslääkäri puhuisi englantia, koska työpaikan lähettyvillä vaikuttaisi Google-haun perusteella olevan (mainoslauseiden mukaan) kielitaitoisia hammaslääkäreitä.

Vastaanotto oli pieni yhden lääkärin pulju, jossa oli kaksi naista avustamassa. Naiset eivät puhuneet sanaakaan englantia, mutta he menivät hakemaan lääkäriä, joten jäin sohvankokoiseen odotushuoneeseen odottamaan. Lääkäri tuli kohta paikalle ja kysyi "hurts?" ja vastasin, että "yes". Tarkennuksena tiedusteltiin, että onko japanilainen vakuutus. Kyllä, työnantaja on sellaisen minulle hankkinut, joten kortti pyötään, ovi auki ja tuoliin.

Lääkärillä oli väliverholla erotettuna kaksi penkkiä, ja hän hoiti nopeasti toisen asiakkaan. Kun lääkäri oli valmis käymään toimeen kalustoni kanssa, minulle selvisi, että lääkärin englannin kielen sanasto on suppeampi kuin oma japanin kieleni. Olin aavistellut tätä mahdollisuutta ja kirjoittanut puhelimeen pari lausetta valmiiksi ja lausuinkin ne täysin virheettömästi. Hammas on paikattu syyskuussa Suomessa, nyt kipeä, ja kipu on myös ikenessä. Nopea vilkaisu suuhun ja siirto komeroon(!), jossa oli röntgenkone. Kuvat naamasta ja takaisin penkkiin. Lääkäri näytti kuvasta yhtä hammasta, sanoi "nerve" ja kysyi ii desu ka. Hai hai, ii desu, eli penkki suoraksi ja puudutusta ruiskusta.

Poraaminen vihloi ihan hirveästi. Oli pakko pyytää lisää puudutusta, jota tulikin oikein perusteellisesti. Sen jälkeen olikin aika rentoa makoilla tuolissa. Sain silmille pehmeän vaaleansinisen pyyhkeen (side silmillä?), ja porauksen aikana tuoli nostettiin ylös noin kuudesti, että sain pienestä mukista lämpöistä vettä suun purskutteluun. Muki laitettiin aina pieneen telineeseen, johon pienestä hanasta tuli automaattisesti lisää lämpöistä vettä. Teline oli niin pieni, että onnistuin kaatamaan vajaan mukin syliini. Hienoa, housut märkänä vieraskielisellä hammaslääkärillä. Pahoittelin kömpelöyttäni, ja hoitaja toi toisen pyyhkeen sanoen iloisesti, että ei se mitään haittaa.

Puolen tunnin operaation jälkeen sain jonkin liimaa muistuttavan väliaikaisen paikan ja sovittiin, että tulen käymään lauantaina uudelleen. Ja niin kävinkin. Hammas käytiin huolellisesti neulojen kanssa läpi, ja hermo tai juuri tai joku kipua aiheuttanut juttu tehtiin vaarattomaksi n. 40 minuutissa.

Nyt pari päivää myöhemmin kaikki on muuten aivan hyvin, mutta hammas on ihan järkyttävän kipeä. Paikka on ilmeisestikin aavistuksen liian korkea, vaikka se tarkistettiin paperilla kuten Suomessakin tehdään. Eli, huomenna vielä tiedustelemaan, että voisitko ottaa vähän matalammaksi. Jospa sitten kaikki olisi valmista. Onneksi tämän on voinut ottaa mielenkiintoisena kokemuksena ainakin tähän saakka. Yhteensä nämä kaksi käyntiä maksoivat minulle 8200 jeniä, joka on nykyisellä kurssilla noin 70 euroa. Suunnilleen sama hinta kuin yksityisellä käyminen Helsingissä.

Peukut pystyssä huomiseen!

Edit 25.10.: Hyvin meni. Asia oli helppo selittää ja nyt on toivottavasti ylimääräiset kulmat pois. Eikä maksanut mitään!