Karaokea ja kasvisburgereita

Vähäisen taas mässäilyn puolelle kallistunut tämä elämä. Ja laulun. Viime yö tuli pitkästä aikaa vietettyä laulumailla, niin kutsutussa "kämäkaraokessa". Tuo eräs karaokeketju, jonka nimeä en ole vieläkään selvittänyt, koska siinä on vain kanjeja, on hieman kämä ulkomuodoltaan, mutta oikein hyvä viisuvalikoima kyllä löytyy, ja muu meininkihän on ihan itsestä kiinni. Jos iltayhdestätoista aamuviiteen saakka maksaa alle 3000 jeniä (vähän yli 20e) per kultakurkku sillä diilillä, että viinaksia saa kyseiseen kurkkuun kipata kaksin käsin ihan ilmaiseksi halki yön hamaan aamuun, ei voi valittaa. Meidän tyttöporukkamme keskittyi ehkä enemmän laulantaan kuin kippaamiseen, mutta voin vakuuttaa, että ilo oli irti! Tällä erää tekniikkana oli biisiluettelon läpi käyminen aakkosjärjestyksessä. Muutama kipale kustakin kirjaimesta. Ihan loppuun saakka pääsimmekin, kun aamu alkoi valjeta.

Siinä on aina oma, maaginen tunnelmansa, kun puoli kuuden aikaan odottelee Yamanotea, ajelee iltapäiväruuhkan kaltaisessa yöjuhlakansan muodostamassa massassa omalle asemalle ja kävelee kotidoria pitkin ihaillen sinistä taivasta ja auringon nousun kultaamia rakennuksia. Ostaa automaatista Pocari Sweatin ja huomioi kaikenlaista uutta aamuisilla aisteilla. Tänä aamuna kyseisellä kävelyllä esimerkiksi hoksasin erään talon katolla vehreän puutarhan, jota ennen en ollut merkille pistänyt.

--

Aamukansan joukossa on myös yhtä ja toista taapertajaa. Junan ikkunasta näkee keskustojen kaduille, joilla lojuu teinejä pitkin poikin toisten yrittäessä herätellä ystäviään. Junan penkeillä pilkkii porukkaa pää polvissa. Omalla asemalla ulos purkautuvaa väkeä vastassa oli tänään salariiman housut kintuissa avoimesti asemalaiturille lorottaen. Ei jaksanut raukka edes käsillä auttaa toimitusta. Että osataan Japanin maallakin vappuilla jo ennen vappua.

--

Nyt viimein itse asiaan! Eli hampurilaisiin! Taas on vegeburger-visiittejä suoritettu, joten Osa Ties Kuinka Mones: J.S. Burgerin Veggie Burger (900 jeniä), olkaa hyvä:



Shinjukussa osoitteessa 4-1-7, Takashimaya Times Squaren lähettyvillä, sijaitseva burgerkahvila on hawaijilaishenkeä havitteleva, ihan viihtyisä paikka, ja kyllä tuota burgeria voi myös suositella. Siinä ei ole varsinaista pihviä, vaan paremminkin kasvismuhennos, jossa taitaa olla kananmunaa mukana aika rutkasti. Tai purilaisen menu-kuvassa näyttäisi siltä, että on pihvi, joten kenties omani oli vain heikosti paistettu... Hyvää se silti oli... Lisäksi välistä löytyy monipuolisuutta: vihreitä soijapapuja, avokadoa, ituja, yrttejä, salaattia, tomaattia ja paistettuja kasviksia.

Veggie Burgerin oheen ei lisätä ranskiksia, vaan paistettua renkonia! Ihan metkaa ketsupin kera!



Jos vegemeiningit unohtaa, J.S. Burgerilla on muutenkin mielenkiintoisia erikoisuuksia ja kampanjoita. Tällä hetkellä maistella saa muun muassa amerikkalaista pekoniburgeria, intialaista curry-kanaburgeria, italialaista prosciutto-burgeria ja meksikolaista taco-burgeria.

--

Vegemätöstä puheen ollen, eilinen käynti ketjuizakaya Doma Domassa oli yllätyspositiivinen. Ruokalista oli täydentynyt, ja usea täydennyksistä oli ihan vegetaarista tavaraa! Doma Domasta voi tällä hetkellä saada ainakin: paria salaattia, ison listan pikkelsejä, valkosipulileipätikkusia cheddarin kera, friteerattuja bambutikkuja (nam!), parsa-juustopaistosta folionyytissä, tomaatti-avokado-"kääryleitä", peruna-mochi-palloja ja mochipizzaa (!). Saattoipa listalla lisääkin olla, tofua, perunoita, friteerattua sipulia ja paistettua camembert-juustoa ainakin, mutta me tulimme täyteen edellämainituin valinnoin.

Nyt tuli nälkä.

Syömisiin!

Shinnenkai shabu-shabulla

Viime vuoden lopulla kävi niin nolosti, etten osallistunut yhteenkään varsinaiseen bōnenkaihin. Vähän koetettiin muilta työkavereiltakin urkkia, että pidettäisiinkö, mutta kukaan ei osoittanut suurempaa intoa ylensyömiseen ja -juomiseen. Osalla tuntui menoja riittävän ilman työpaikankin kekkereitä. Lopulta pomo laittoi 21. joulukuuta kutsun meidän tiimimme bōnenkaihin päivän varoitusajalla. Koska olimme Okun kanssa lähdössä sitä seuraavana päivänä Nisekolle, päätin ilmoittaa kohteliaasti, että nyt ei oikein pysty. Olisihan se ollut aika "hullua" lähteä syömään (ja juomaan) itsensä ihan tukkoon, kun aamulla täytyi herätä ennen neljää ja lähteä kohti lentokenttää. Ja iltapäivällä rinteisiin.

Onneksi tuohon loppuvuoden sosiaaliseen ähkyyn on keksitty avuksi shinnenkai eli uuden vuoden kokoontuminen. Konsepti on kaikin puolin sama, eli kasataan yhteen ihmiset, joita nykyhetki tai menneisyys yhdistää, ja syödään ja juodaan. Tietenkin sillä poikkeuksella, että hyvän ensi vuoden sijaan toivotellaan hyvää tätä vuotta. Joka on toki tammikuussa aivan loogista. Kun tämä "pikkujoulukausi" jatkuu vielä tammikuunkin ajan, jää kaikille vanhoille työ- ja ystäväpiireille mahdollisuuksia kokoontua. Ja ravintolat voivat hyvin.

Työporukan kesken vietimme tammikuun lopulla shinnenkaita, johon oli kutsuttu liki 20 nykyistä ja entistä tiimin jäsentä. Meistä 13 ilmoitti pääsevänsä paikalle, vaikka lopulta yksi joutuikin perumaan osallistumisensa työkiireiden takia. Onhan se ihan ymmärrettävää, kun aloitimme jo kello 20, että siinä on vielä kuumin mahdollinen työaika käynnissä... Koska tämä oli työporukan oma kokoontuminen, ei kutsuttujen listalle kuulunut esimerkiksi esimiestä tai paria muutakaan entistä työntekijää, joita kaikki eivät ole muistelleet niin kauhean kaihoisasti.

Tällä kertaa ruokavalintamme oli shabu-shabu, joka yksinkertaistaen tarkoittaa ohuen ohueksi leikattua lihaa, jota huljutellaan puikoilla hetken aikaa kiehuvassa vedessä tai dashissa, kastetaan raakaan kananmunaan tai kastikkeeseen ja pistellään poskeen. Tämä valinta sopi minulle oikein hyvin, kun olen asunut jo toista vuotta Japanissa, enkä ollut koskaan aiemmin syönyt shabu-shabua. Kuten aitoon nomikaihin kuuluu, oli homman nimi tabehōdai ja nomihōdai: syö ja juo niin paljon kuin jaksat.

Ravintolavalinta oli todella onnistunut, sillä kaikki tarjottu ruoka oli erinomaisen hyvää. Erilaista lihaa kannettiin pyötiin matalista laatikoista muodostuvissa torneissa. Lihojen lisäksi tarjolla oli taikinapallojen sisään laitettua kalaa, vihanneksia ja lopuksi myös pitkät nuudelit. Yhteistä kaikelle ruualle oli niiden valmistaminen yhteisesti pöydän keskellä olevissa astioissa, joissa vesi ja dashi kiehuivat.


Ruokakeskusteluun kuuluivat pikaiset puheet nykyisistä työpaikoista, tärkeimmät vuoden aikana elämässä tapahtuneet positiiviset asiat (lapset, naimisiin, tyttöystävät), tietenkin nopea älypuhelinvertailu, kun paikalla oli iPhonea, Androideja ja Windows Mobileja (ei yhtään Nokiaa) ja toki se, kuinka hyvää ruoka on. Joku tiesi kertoa, että työpaikastamme uudelleensijoittelun myötä eronnut ja Osakaan vanhempiensa luokse viime helmikuussa palannut tyyppi oli löytänyt syyskuussa lopulta uuden työpaikan Osakasta. Muistan, kuinka monet olivat vuosi sitten aika pessimistisiä Osakan työtilanteen suhteen.

Näihin rajoittamattomiin syöminkeihin kuuluu usein aikaraja, ja meidän tapauksessamme raja oli kaksi tuntia. Eipä kukaan olisi enempää jaksanut syödäkään. Koko ähkyn hinta per ruokailija oli hyvin kohtuulliset 4000 jeniä, mikä oli ruuan laadun ja määrän huomioiden oikein käypä kustannus. Juomiakin tarjoilijat saivat kantaa kädet väärällään. Koska ilta oli nuori ja seuraava työpäivä vielä 12 tunnin päässä, päätimme ampaista viereiseen karaokeen. Tai osa porukasta päätti suunnata kotiin, mutta jäi seurueeseemme vielä yli puolet porukasta.

Karaoke oli yhtä hauskaa kuin aina ennenkin. Anime- ja draamatunnarit, jpopit, ghostbustersit, ccr:t, tuikitarpeelliset hevinumerot ja räpit kajahtivat taas ilmoille. Tulipa tutustuttua myös 電気グルーヴ:n (Denki Groove) 聖おじさん-biisiin. Heh, se on ehdottomasti Japanin vastine Ray Parker Juniorin Ghostbusters-teemalle. "Dare o yobu? - Seinto ojisan!" (kenelle soitat, pyhälle enolle/ukkelille/vanhalle mielenne (vai sen miehen hengelle?)). Linkitänpä videoon, jos se sattuisi toimimaan (nähtävästi Nico Nico Dougan playeri ei toimi omilla Firefoxeilla, joten tarvi katsoa Operalla).



Puolet porukasta liukeni vähän ennen puolta yötä viimeisille junille. Totuttu luottokuski oli taas autolla liikkeellä ja ehdottikin itse, että voisi viedä loput kotiin. Niinpä jatkoimme laulua vielä neljästään yhteen saakka. Reilun vuoden aikana minulle on selvinnyt ainakin sen verran, että kuljettajamme on ilmeisestikin allerginen etanolille. Näissä ulkoiluissa hän sulautuu täydellisesti porukkaan, joten allergia ei ole hänelle ainakaan minkäänlainen sosiaalinen hidaste. Karaokesta lähdettyämme harhailimme hyvän tovin Shibuyan syrjäkujia jonnekin hulppeahkoja taloja kasvavalle asuinalueelle. Auto oli siellä parkissa lähes ilmaisessa kolikkopysäköinnissä. Ja koska muut olivat menossa Chibaan, tipautettiin minut ensimmäisenä pois ja pääsin nukkumaan jo kahdelta. Onneksi ähkystä ei ollut enää tietoakaan, joten seitsemänasteisessa makkarissa uni tuli välittömästi.

Pikkujoulujuhlintaa

Bounenkai-biletysaika alkaa olla käsillä, mutta mepäs otimme varaslähdön ja järkkäsimme Suomityyliset kotipikkujoulut lähimmille kavereille vielä marraskuun lopulla.

Japanissahan harvoin kutsutaan ihmisiä toisen luo kotikylään ja vielä harvemmin järjestetään kotibileitä. Selkein syy on yleensä asuntojen pieni koko sekä se, että uchiin, kotiin, sisäpuolelle, ei mieluusti päästetä vierasta porukkaa, ainakaan paria henkeä enempää kerrallaan.

No, meitä eivät tietenkään japanilaiset tavat rassaa, joten asuntomme täyttyi lauantaina iloisista pikkujouluilijoista. Parikymmentä henkeä mahtui hitusen ahtaasti ja suurta lämpöenergiaa tuottaen, mutta melko kivuttomasti huusholliimme. Itse asiassa kukaan ei lopulta tahtonut hengata yläkerrassa, vaikka ajattelimme kahden kerroksen bileiden olevan pakollinen ratkaisu näillä neliöillä. Ehei, kaikki tyytyväisinä pakkautuivat alakerran vakuumitunnelmaan.

Melkein tasan puolet olivat suomalaisia ja toinen puoli yhtä filippiiniläistä ja yhtä amerikkalais-japanilaista lukuun ottamatta japanilaisia. Tarjoilu oli sen mukaista: sekä sushia että karjalanpiirakoita, sekä japanilaisia ankokarkkeja että salmiakkikaloja. Pikkujoulujahan edelsi hikinen reissu Funabashin Ikeaan, josta raahasimme 8 pulloa glögiä, vuoret pipareita sekä vähän Marabouta ja salmiakkikaloja. Sekä kynttilöitä.

Ikeaaaa... Ikean ravintolasta saa myös lihapullia kermakastikkeella ja puodin puolelta kermakastikejauhetta ostettua mukaankin! Joskus alkaa omituisesti kaivata kunnon pussikastiketta muusin oheen, mutta hyvä tietää, että sitä siis Japanistakin saa!





Japanilaisillekin pikkujouluglögi maistui hyvin, salmiakki hieman heikommin. Karjalanpiirakat katosivat munavoin kera niin nopeasti, että emäntä & isäntä tuskin ehtivät maistaa näitä harvinaisia herkkuja! Eksoottinen lisä oli myös Moomin Cafésta noutamani "Joululimppu", jota koristi ilmeisesti lumea jäljittelevä kookoshiutalekuorrutus! Joululimppua leipä siis enintään etäisesti muistutti, mutta ihan hyvää se oli. Kinokuniyasta oli myös kiikutettu parit "hapanreivat".

Pikkujoulujen pukukoodi oli villasukat, sillä tähän vuodenaikaan alakerrassa on yleensä 12 astetta (kuten parhaillaankin), mutta onneksi ihmiset ja kynttilät lisäsivät tosi tehokkaasti asteita.



Pikkujoulujen ainoa varsinainen ohjelmanumero glöginkeiton ohella oli joulukorttien askartelu. Kaikki saivat taiteilla oman korttinsa, joiden joukosta kotijury valikoi hienoimmat suklaa&piparipalkituiksi - tai kenties oudoimmat, no, omaperäisimmät. Japanilaisilla ei ehkä ollut ihan hallussa joulukortin perusidea, mutta urhoollisesti kaikki väkersivät omansa.

Lopuksi kortit jaettiin muistoksi jokaiselle.



Tässä yksi japanilainen voittajajoulukortti: "Happy Drinking!!"



Aika kului lennokkaasti, kuten pikkujouluissa tapana on, ja puolilta öin jatkoimme tip tap -meininkiä varsin tutuhkon puuhan parissa...



Jep jep, all night -karaoke here we came again on our own..!

Viimeinen kuva kamerassa oli tämä:



We did it our way!

Syyskuun avaus

Syyskuussa tässä mennä huristellaan hyvää vauhtia. Semisirkat ovat suurimmaksi osaksi vaienneet, toiset sirkat kylläkin sirittävät innolla, eli hiljaista ei ole. Tuuletinkin yhä hurisee, vaikka lämpötilat etenkin illalla ja yöllä ovat jo ihanasti pudonneet. Iltalenkit ovat jo mukavia suorittaa, eikä enää tarvitse nukkua pussilakanan päällä. Peitot kylläkin yhä odottavat pussilakanaan pistämistä.

Pienesti järisi jälleen aamulla, ja taifuuniakin oli taas tulossa, mutta nyt moinen on jo säätiedotuksesta kadonnut. Rauhaisaa hiljaiseloa siis tällä hetkellä, paljon töitä ja vähän rahaa.

Viikonloppuna tosin irroteltiinkin. Suomesta on kaveri käymässä, pitemmänkin aikaa, ja Tokio toki piti ottaa haltuun jo ensimmäisen viikonlopun aikana. On aina mukava, kun ystäviä käy kylässä, niin omaa kotikaupunkiaan katselee jälleen uusin turistisilmin itsekin. Miettii, millaista oli sokkeloida Shibuyassa ällistellen, että kohta oikeasti asumme täällä, ei voi olla todellista! Nyt se jo tuntuu niin arkiselta.

Kaveri piti rokkibaarien ohella tietysti tutustuttaa myös kolmeen perusasiaan: izakayaan, purikuraan ja karaokeen. Izakayan kaikki jo tietänevätkin, ja purikurahan on tuo hupaisa valokuvaamokoppi, jossa hysteerisesti hihittäen otatetaan kuvat ja sitten koristellaan ne sydämin, tähdin, karkein ynnä muin makein jutuin. Tuli taas hienot kuvatukset!

Karaokessa meillä olikin ihan uusi lauluporukka. Tähän saakka olen käynyt laulamassa vain japanilaisten ja suomalaisten kanssa, mutta nyt oli mukana muutakin verta. Yhteensä Suomea, Italiaa, Amerikkaa ja Japania! Kaveri sai todellakin toivomansa Lost In Translation -biletykset, sillä saimme vieläpä ikkunallisen karaokehuoneen - siis melkein kuin elokuvasta! Veisasimme sitten kunnon viiden tunnin sessiot tamburiineineen kaikkineen, ja mukana oli oikeita huippuesityksiä.

Ainut japanilainen joukossa oli uusi tuttavuus T, kundi, jota ei tuntunut haittaavan se, että hän oli ainut mies neljän ulkkarinaisen seurueessa. T oli toki ujohko, kuten japanilaiset miehet aina, mutta karaokessahan ei tarvitse paljon puhua, sillä pääasia on laulaa, eikös. Ja sen T todellakin hallitsi!! Ihastuksesta mykkinä kuuntelimme muun muassa Musea, Smashing Pumpkinsia, Soundgardenia... Tulipa myös yhden japanilaisen lempidraamasarjani ihana tunnari, jonka melkein itsekin japaniksi osasin! T:lla oli ollut joskus bändi, mutta sääli, ettei enää! Ihan mahtavaa.

Hauskin veto koko porukalla taisi olla Bohemian Rhapsody, joka on karaoken ehdotonta aatelia. Italialaiselta taas sujui Wuthering Heights erittäin hienosti. Me toimme hieman Suomea peliin raakkumalla HIMin Wings of a Butterflyn. Ja sitten noin miljoona muuta kappaletta.

Karaoke on kyllä ehdottoman mukavaa kaveriajanvietettä. Miksei Suomessa ole hiffattu karaokeboksipotentiaalia? Naapuritkin säästyisivät tuskilta, kun karaoke-dvd:iden ja kaiken maailman singstarien sijaan perustettaisiin muutama karaoketalo täynnä lauluhuoneita. Vaikea kuvitella, etteikö menestys olisi taattu! Mukaan vielä all-you-can-drink -diilit, niin suomalaiselle täysin vastustamatonta! Ja varmaankin karaokeboksit olisivat aina remonttikunnossa aamulla...

Ensi viikko on pyhitetty Thaimaan reissulle, ja sen jälkeen Lost In Translation jatkuu ainakin Park Hyattin New York -baarin merkeissä. Siellä vierailusta onkin jo aikaa. Aiomme juhlistaa paikassa 1-vuotisjuhlaamme. Silloin 1 VUOSI JAPANISSA ON TÄYNNÄ!

Juhlaa ja yöelämää

Eilen alkoi töistä tammikuun viidenteen asti kestävä loma, ja nyt onkin hyvää aikaa vähän tyhjentää juttutulvaa.

Työpaikan bōnenkai vietettiin toissa viikon perjantaina. Ilta oli hyvin vapaamuotoinen, koska juhlimaan mentiin läheiseen ravintolaan suoraan töistä. Meille varatussa tilassa oli kaksi isohkoa pöytää, ja istahtamisen jälkeen ei tarvinutkaan kuin syödä ja juoda mitä eteen kannettiin.

Tarjolla oli mm. sashimia, kanasalaattia, makeassa kastikkeessa olevia pinnasta paistettuja perunoita ja noin viittä muuta ruokalajia. Ja lopuksi totta kai kylmät soba-nuudelit. Olutta kaadettiin vieressä istuvien laseihin isoista kannuista ja kannuja tuotiin lisää sitä mukaa, kun edellisestä oli n. 1/4 jäljellä. Kaikki ruoka oli hyvää alkupaloista lähtien, ja joinpa myös yhden oolong hai -drinkin, joka koostuu oolong-teestä ja shōchūsta. Kyseinen drinkki ei ole missään nimessä mikään suosikkini, mutta työkavereille sen tilaaminen tuntui olevan tärkeää, vaikka sanoinkin juoneeni sellaista jo aiemmin.

Kun jälkiruoaksi tuodut jäätelötkin oli syöty, pidettiin kierros, jossa jokainen vuorollaan piti pienen puheenvuoron. Aiheet käsittelivät pääasiassa tulevaa vuotta ja siihen liittyviä odotuksia. Tai pelkoja. Talousasioistakin totta kai mainittiin. Kaikille puheille taputettiin ja hauskoille jutuille naurettiin.

Ravintolan ulkopuolella otettiin vielä vähän kuvia ja sitten päätettiin, että lähdetään viettämään iltaa Shibuyaan. Olin melkeinpä yllättynyt, että meitä lähti kohti metroa peräti 15. Shibuyassa suunnitelma kiteytyi nopeasti karaokeboksin hankkimiseen, ja aseman lähellä olevasta Karaoke-Kanista saimmekin riittävän ison huoneen. Tässä vaiheessa kaikki mukanamme olleet pomot olivat kadonneet, joten menimme kymmenestään laulamaan.

Karaokeboksin sydämenä toimii karaokelaitteen suuri ruutu ja iso pöytä, jota reunustavat sohvat. Laulettavat kappaleet valitaan joko langattomalla päätelaitteella, jossa on kosketusnäyttö tai kaukosäätimella paperikatalogissa olevien numeroiden avulla. Lisäksi huoneessa on juoma- ja ruokalistat sekä puhelin, jonka kautta tilaukset välitetään henkilökunnalle.

Kun ensimmäinen juomatilaus toimitettiin, boksissamme vedettiin jo toista kappaletta. Ei mitään "laula sää" -nihkeilyä tai muutakaan jännittämistä, vaan nopein laittaa biisitoiveensa koneeseen, nappaa mikrofonin ja alkaa laulaa. Minullekin löytyi ulkomaalaisten kappaleiden katalogi, joten sieltä tutuimmat rokkikappaleet koneeseen ja laulamaan. Huvitti, kun muutama kuvasi minun esityksestä videota ja joku otti kuvia. Kaikkien esityksille taputettiin ja monesti myös joka kertosäkeistön jälkeen. Onneksi Okusanin kanssa käytiin karaokeboksissa jo viime keväänä, niin nyt ei tarvinut isommin jännittää.

Muutamaa tuntia myöhemmin pomot soittelivat ja liittyivät mukaan karaokeiloitteluun. Kaikki lauloivat, ja esitysten taso oli yllättävän hyvä. Jotenkin japanilaisten karaokesta on saanut sellaisen kuvan, että kukaan ei osaa laulaa, mutta tässä porukassa oli todella hyviä esiintyjiä. Koska junat lakkaavat kulkemasta noin yhden aikaan, niin tässä vaiheessa sovittiin, että ollaan saman tien koko yö viihteellä.

Ilta eteni todella hauskasti, mutta karaoke pysyi jatkuvasti pääjuttuna. Koneessa oli koko ajan kappale ja joku myös mikrofonin varressa laulamassa. Muutama stereotyyppinen japanilaisjuttu tuli nähtyä, kuten salaryman, joka on töissä hiljainen, mutta nyt aivan irti. Heh, välillä kaveri riekkui niin hauskasti, ettei voinut kuin nauraa. Muutamaa myös väsytti ja he näyttivät ottavan istualtaan pienet unet. Tosin, yksi lepäilijä havahtui vuorollaan laulamaan ja lauloi vaikean kappaleen virheettä. Noin viisi tuntia saapumisestamme boksin vuokra-aika loppui. Koko show maksoi juomineen ja ruokineen kohtuulliset 4000 jeniä per maksaja.

Nyt meillä olikin ongelma, sillä ensimmäiset junat lähtisivät vasta reilun tunnin kuluttua. Tässä vaiheessa kuulin, että eräs työkavereista on autolla ja voisi käydä viemässä meistä osan kotiin. Pääsin mukaan ja lähdimme käymään öisellä ajelulla Yokohamassa. Tämä olikin mielenkiintoinen matka, koska en ollut aiemmin matkustanut Japanissa henkilöauton kyydissä. Matkalla muuten selvisi, että Tokyo Tower sammuttaa valonsa keskiyöllä. Sama tapahtuu myös Rainbow Bridgelle.

Suunnilleen kaikki tiet olivat hyvin kapeita kaksikaistaisia, jotka tekivät paikoitellen aika tiukkoja mutkia. Liikennettä ei kuitenkaan ollut muutamia kuljetusautoja lukuun ottamatta ollenkaan, ja saimmekin edetä kohti Yokohamaa aivan omaa tahtiamme. Mielenkiintoinen matka - ja öinen Tokio vaikuttaa autosta käsin aika mukavalta suurkaupungilta. Kyyti toi kylmään kotiin noin puoli kuudelta.

Maanantaina kuulin, että osa porukasta oli mennyt vielä keilaamaan, ja olipa heillä näyttää muutama hauska videokin keilaradalta. Tokio tarjoaa yölläkin vaikka mitä aktiviteetteja, jos vain voimia riittää. Tällä kertaa autoreissu tuntui antoisammalta vaihtoehdolta, mutta öinen keilailu olisi vielä jossakin vaiheessa mukava kokea.