keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Elmerit Odaibassa

YAN-SAN: Odaiba on valtava keinotekoinen saari Tokion eteläpuolella. Alueen historia yltää peräti 1800-luvulle, jolloin merelle päätettiin rakentaa 11 pientä saarta tykistöpattereineen suojaamaan Edoa merihyökkäyksiltä. Varsinainen pääsaari sai nykyisen muotonsa 1990-luvun aikana, ja läheltä piti, ettei koko suuruudenhullu hanke jäänyt toteutumatta. Tokion silloista kuvernööriä nimittäin alkoi kylmätä ajatus saaren kustannuksista, kun Odaibaan oli syydetty rahaa jo biljoona jeniä ja vielä tarvittiin lisää, jotta hanke saataisiin valmiiksi.

Viime lauantaina teleporttasimme itsemme (junalla) saarelle.


Miraikan tiede- ja innovaatiomuseo


YAN-SAN: Mikäpä sopisikaan paremmin futuristiselle saarelle kuin tiede- ja innovaatiomuseo. Miraikan on koko perheelle tarkoitettu museo, ikään kuin Heurekan isoveli, jossa voi tutustua robotteihin, erilaisiin fysikaalisiin ilmiöihin, avaruusteknologiaan, luonnon kiertokulkuun, kasvien geeneihin, ihmisen elimistöön, kemian innovaatioihin, meritutkimukseen ja moneen muuhun.


Näyttely koostui kahdesta kerroksesta ja neljästä osiosta, joista oma suosikkini oli kolmannen osion innovaatioalue. Siellä näki pienoismallin rataansa kiertävästä maglev-junasta, sekä museon merkittävimmän vetonaulan, Asimo-robotin. Asimo on Hondan valmistama 120 cm korkea robotti, joka osaa kävellä ihmisen tapaan kahdella raajalla. Onneksi satuimme vierailemaan juuri esityksen aikaan, sillä Asimo oli vähintäänkin sympaattinen kaveri. Osasipa hän potkaista palloa ja myös seisoa yhdellä jalalla.


Asimo futaa:



OKUSAN: Asimo oli melkoinen tyyppi! Oli aika siistiä nähdä ihka elävä robotti! Robottiosastolla oli myös suloinen beibihylje, joka jokelsi ja pyöriskeli tyytyväisenä, kun sitä rapsutti leuan alta.


Museo on taatusti jännä paikka lapsille. Kun meillekin kerran. Mutta silti kaikki oli selitetty hyvin tieteellisesti, eli aikuisillekin paljon purtavaa.


Kiintoista oli myös lääketieteellinen osio, jossa oli muun muassa hauska sisäelinnukke (tuttu Greyn anatomiasta). Meinasi mennä perna ihan väärälle paikalle.


Ja tässä saimme mekin testata omaa lämpötilaamme infrapunakamerassa. Okusanin pää oli hieman viileämpi kuin Yan-sanin.


Rainbow Bridge


OKUSAN: Tieteitä ihmeteltyämme lähdimme ihmettelemään Odaiban Vapauden patsasta. Se oli aika paljon pienempi kuin jenkkisiskonsa. Mitä se siellä Odaibassa teki, niin jaa-a. Ehkä halusi poseerata samassa näkymässä "Eiffel-tornin" eli Tokyo Towerin kanssa?


Aurinko alkoi jo osoittaa laskemisen merkkejä, ja lähdimme suorittamaan seuraavaa kohdetta: Rainbow Bridgeä. Ensin sillan päätä ei meinannut löytyä mistään, kunnes tajusimme, että yritimme vaikeimman kautta: kulku sillalle tapahtuu seuraamalla Odaiban biitsiä. Juu, hiekkarantakin alueelta tietysti löytyy, ihan mukavalla maisemalla. Nyt ei uitattanut.


Rainbow Bridge on suuuuri silta Odaiban ja ydin-Tokion välillä. Sen voi kävellen ylittää joko eteläiseltä tai pohjoiselta puolelta. Meitä oli peloteltu viimalla ja saasteilla - sillalla on massiivinen liikenne - mutta ensimmäinen ainakaan ei haitannut, tuli itse asiassa hiki. Se tuli siksikin, että silta suljetaan kävelijöiltä talviaikaan kuudelta (kesällä yhdeksältä), eli piti hieman urheilla ehtiäkseen yli ja takaisin. Sillalta oli upeat näkymät! Ja huimasi! Eteläisellä puolella aurinko laski ja Fuji häämötti, ja kun sillan ylitettyämme palasimme takaisin pohjoisreittiä, näkyi yhä hämärtyvä suurkaupunki, Tokyo Tower ja tuhannet pilvenpiirtäjävalot. Vesillä oli myös eri väreissä välkehtiviä ravintolalaivoja.



Rainbow Bridgen omat värivalot ovat punaista, valkoista ja vihreää, ja ne saavat energiansa päivän aikana varastoituneesta aurinkoenergiasta.



YAN-SAN: Jos joku löytää sillalta Nikonin 72 mm:n linssinsuojuksen, niin kannattaa laittaa kommenttia tänne. Mokoma lipsahti kädestä, kun olin laittamassa sitä takaisin paikoilleen, ja totta kai se vieri monta metriä suoraan autokaistalle piiloon. Jos näyttää siltä, että kuvat ovat suttua, niin halvan vanhan kamerani dynamiikka ei riitä millään hämäräkuvaukseen, kun vapaalla kädellä kuvattaessa ISO-arvo on... no iso. Ja nyt vielä filtterikin oli täynnä roskia.

Rainbow Bridge oli hienoa ylittää - vihdoinkin - kävellen. Aiemmat ylitykset ovat tapahtuneet autolla ja junalla, ja siinä ei ehdi ihmeitä huomata. Minusta pohjoinen reitti oli hienompi. Totta kai eteläpuolella näkyy vilaus Fuji-sania, mutta monesta muusta paikasta vuoren näkee paljon paremmin. Kun sillan ylittää pohjoispuolelta, niin Odaiban puolella pääsee vaihtamaan eteläpuolelle, josta itse Odaiban näkee vielä oikein hyvin.

Decks Tokyo Beach ja The Buffet


YAN-SAN: Decks-ostoskeskuksessa oli hauska, vanhoja pelikoneita tarjoileva George's-pelihalli. Aika moni flipperi näytti ainakin 1970-lukulaiselta, ellei vanhemmaltakin. Lisäksi tarjolla oli 1980-luvun taitteen molemmilta puolin olevia mainioita tabletop-koneita, kuten Space Invaders ja Xevious. Alkuperäinen Space Invaders oli mielenkiintoinen tapaus, koska tehosyistä laitteen grafiikka oli mustavalkoista, mutta ulosanti saatiin värikkääksi laittamalla värillisistä raidoista koostuva muovi näytön ylle. Lisäksi mieleen jäi arcade-keilailu, jollaisia tehtiin ainakin 1960-luvulla. Siinä on lyhyt keilarata, ja pelaaja heittää halkaisijaltaan n. 10 cm kokoista palloa kohti mekaanisia keiloja.




OKUSAN: Decksissä oli myös menneen Hong Kongin tuntua, ihan tarkoituksella. Tai ehkä nykyisenkin, vaikea sanoa, kun ei ole Hong Kongissa käynyt. Little Hong Kong oli täynnä outoja puoteja, ravintoloita sekä tietysti krääsää.

Ja kai yksi lentokonekin Shinkansenkin tarvitaan.


Onko Hong Kongissa tällaista? En mene!


Alkoi olla jo hirmuinen nälkä. Onneksi löytyi hirmuinen buffet! 2000 jenillä per ahmija sai lautaset kasata kukkuroilleen jotakin tällaista:


Sekä paljon muutakin. Nakkeja, pastoja, tempuraa, kanaa, sea foodia, lihapatoja, pizzaa. Kasvissyöjällekin löytyi jotakin, ainakin riisiä, ranskalaisia, sipulirenkaita, salaatteja, kikherneitä, papuja, pikkumaisseja, perunasalaattia ja hyviä salaatinkastikkeita. Ja makeaa pizzaa. Paras oli kuitenkin varsinainen jälkiruokaosasto. Koska siellä oli suklaaputous! Sinne fondueen sai dipata vaahtokarkkeja, banaaninpaloja, persikanpaloja, tuulihattuja ja jäisiä mansikoita. IHANIA!! Olisin voinut vetää koko putouksen. Mutta otin lisäksi tiramisua, pannacottaa ja hedelmäsalaattia, eikä minunkaan vatsani ihan pohjaton ole, vaikka toisinaan siltä tuntuu.


Tätä herkuttelimme vain silmillämme viereisen ravintolan ikkunassa. Sushitorni.



Sega Joypolis


YAN-SAN: Kannatti vetäistä ähkyt ennen Joypolikseen menoa. Onneksi Decksissä sijaitseva Joypolis tarjoilee pääasiassa virtuaalista viihdettä, joten ihan pahinta mahdollista höykkyytystä ei ollut luvassa. Kyseessä on virtuaaliviihteen kolmikerroksinen sisähuvipuisto, joka tarjoilee erityisesti treffiviihdettä monilla kahdenpelattavilla laitteillaan. Treffiystävälliset kahdenvietettävät kohteet olikin merkitty erityisillä love-kylteillä. Niinpä mekin Okusanin kanssa siirryttiin lauantaideiteille.

Ajoituksemme oli kerrankin mitä oivallisin. Päivälippu Joypolikseen maksaa peräti 3500 jeniä, mutta illalla kahdeksan aikaan sai ostettua midnight passportin 1900 jenillä, ja sillä pääsi kaikkiin laitteisiin. Ja kymmenen kohdetta me koluttiinkin.

Hauskimpia laitteita olivat Let's Go Jungle! Special ja House of the Dead 4 Special. Eikä vähiten sen takia, että pelejä vierastava Okusankin tulitti ihan täyttä häkää pinkillä uzilla viidakon jättimönkiäisiä ja zombeja. Nämä ovat tuttujen räiskintäpelien päivitettyjä versioita, joissa pelaajat menevät pieneen huoneeseen. Siellä on kahden istuttava ajokki turvavöineen sekä 100":n kuvaruudut edessä ja takana. Eikä tietenkään pidä unohtaa monikanavaääniä, jotka luovat tunnelman, että vihollisia todellakin mönkii joka suunnasta. Sitten vain ammuskellaan konepistoolilla kaikki vihulaiset hengiltä. Ajokki pyörähtelee pelin aikana vauhdikkaasti tilanteesta riippuen etu- tai takanäytön puolelle, ja välillä ammuskellaan sivuttaisasennossa. Kaiken lisäksi peli vielä puhaltaa kasvoille ilmaa osumista tai muista tapahtumista riippuen.

OKUSAN: Se oli aika hurjaa! Hämyhäkkejä onnistuttiin tappamaan paremmin kuin zombeja. Siihen räiskimiseen vois tulla himo. Ainakin sillä hetkellä minulla oli hyvin lämmin ja läheinen suhde pinkkiin uziini.

YAN-SAN: Initial D oli hupaisaa autoiluviihdettä. Pelaaja istutetaan Mazdan, Toyotan tai Subarun aidon kokoiseen sporttiautoon, jossa on ehdat sporttipolkimet ja -istuimet. Deitti pääsee totta kai istumaan etupenkille. Sitten ajetaan kilpaa tietokonetta vastaan. Auto kallistelee ja heittelee pelin tapahtumien mukaisesti, ja ratti antaa palautetta ajolinjoista. Kisa oli tiukka, mutta astelimme Okusanin kanssa voittajina ulos Toyotasta!

OKUSAN: Vähän samantyyppinen oli Power Sled. Siinä istahdettiin kolmen muun pariskunnan kanssa kaksipaikkaisiin kelkkoihin, ja sitten alkoi huima virtuaalimäenlasku! Oli vaikeaa, kun piti muistaa koko ajan, missä on vasen ja missä oikea... Olin varma, että mennään kelkkakuilun laidan yli, mutta loppusuoralla ei näkynyt ketään muita - olimme johdossa! Vaan sitten kokonaista kaksi kelkkaa sujahti ohi viime sekunneilla, hemmetti. No, ei ainakaan ihan jumboiksi jääty. Pitää mainita, että samalla laitteella on laskenut myös herra Michael Jackson, oli oikein kuva seinällä todisteena!

Muita koettelemuksia olivat esimerkiksi Wild Wing, jossa mentiin pitkin taivaita lentokoneen hinaamana ja väisteltiin vuoria, Wild Jungle Brothers, joka oli tosi hauska, siinä kaahattiin viidakossa ja putoiltiin jyrkänteiltä, Wild River, jossa laskettiin koskia sekä Sky Cruising, jossa piti ohjata riippuliidin ohi ja läpi huimien vaarojen. Lisäksi kävimme Dark Chapelissa saamassa 3D-piruja naamalle (se oli lähes oikeasti pelottavaa!) ja juttelemassa kalojen kanssa virtuaaliakvaariossa. Käymättä jäi ainakin Prison Break -kierros, joka olis ollut vain japaniksi ja Halfpipe Canyon, jossa simuloitiin lumilautailua niin, että tällä erää ihan oikeasti mentiin half pipessä, laitteseen kiinnitettynä. Se olis ollut liikaa meidän buffet-vatsoille. Samoin kuin Spin Bullet, vuoristoradan tyyppinen vehje, joka veivaa ja vie.

Mutta olihan tuossakin setissä ihmettelyä ja vauhtia! Parasta oli, kun kaikki tapahtui turvallisesti sisätilassa, vaikka laitteet jytyyttivätkin välillä oikein kunnolla.

Odaiban päivä oli varsinainen kokemusten päivä! Maalla, merellä ja ilmassa, oikeasti ja leikisti!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kivasta blogista!
Tuosta lentokoneesta... sehän on 0-sarjan Shinkansen-luotijuna, Kodama nimeltään. Kodama tuli liikenteeseen 1960-luvulla ja heitti viimeiset matkansa juuri äskettäin. Kodama on Odaiban Showa-kauden "kylässä" muistona tuosta hienosta ajasta ;-)

T: Buhiko-hime

Okusan kirjoitti...

Mitäää - eikö lentokone ja Shinkansen olekaan sama asia...?? Hups.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, kun näitä blogeja on lukenut, niin onko siellä oikeasti yhtään mitään "normaalia" asiaa.
No, kaipa ne ihmettelevät samaa yhtä lailla meistä.

Pitäisköhän ostaa se lippu ja lähteä sinne samantien.