keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Omisokaa, olkaa hyvät!

Akemashite omedeto gozaimasu! Eli oikein hyvää uutta vuotta Edo-Elmereiltä ja kumppaneilta!

Täällä on jo ilta, ja TV:ssä on menossa huikea lauluohjelma
Kōhaku, "Singing Battle Between the Red and the White Team", jolla on 50 vuoden perinteet japanilaisessa uuden vuoden aaton vietossa. Tunnetut laulutähdet ja jpop-bändit vetävät biisejä upeissa puitteissa upeissa vaatteissa. Ohjelman huipennusta emme taida nähdä, aikeissa on lähteä ennen puoltayötä temppeleille ja sitten Kabukicho:hon Shinjukuun hengaileen. Ulkona on tosin järkyttävän kylmä, mutta temppeleiltä pitäisi saada sakea... Puolen yön tietämissä kaikissa buddhalaisissa temppeleissä alkaa soida 108 kelloa eli Tsuri Gane. Ja ihmisiä on muurahaislaumoina. Katsotaan, mahdutaanko sekaan. Temppelille, jolle aiotaan mennä, Meijille, odotetaan sellaista paria miljoonaa henkeä...

Omisokaa, eli uuden vuoden aattoa, olemme toistaiseksi viettäneet aika perinteisesti. Päivä alkoi ousoujilla, tai toisin sanoen susuharailla eli suursiivouksella. Me emme tosin niin perinpohjaisia jaksaneet olla, kuin japanilaiset, jotka kuuraavat joka ikisen kolon, mutta teimme parhaamme. Sitten teimme kauppareissun ja sen jälkeen Toshikoshi sobaa eli sobanuudeleita norilla ja maustekastikkeella. Ei tainnut tulla ihan oikeaoppisia, vähän meni pehmeiksi, mutta koska pitkät nuudelit tuovat pitkää onnea uudelle vuodelle, niin ainakin ne pitkiä olivat!

Tänään tulisi myös kokata koko uuden vuoden ajan sapuska eli osechi, mutta ei nyt hulluuksiin mennä tämän kulttuurin kanssa. Keittiöveistä ei kuulemma saisi käyttää kolmeen päivään uuden vuoden alussa, joku jumalajuttu, mutta kyllä meidän perheessämme veitsi on aina valmiina! Ruokaa olemme kyllä hamstranneet, jääkaappi ja muutkin kaapit pullistelevat. Oikeasti uuden vuoden ruuan pitäisi olla kuivattua, kylmää tms. hyvin säilyvää, mutta onhan meidän jääkaapissa vielä hyvin säilyneet jouluruuatkin jäljellä... Uups, kaikesta vanhasta pitäisi tosin tänään päästä eroon!

Japanilainen vuodenvaihde merkitsee totaalista muutosta, vanha vuosi jää kerta kaikkiaan taa. Ne 108 kellonsoittoa vievät veke 108 pahaa asiaa, ns. syntiä, vaikkei syntiä Japanissa sinänsä tunnetakaan. Vautsi sentään, kun huomenna siis olemmekin synnittömiä ja puhtoisia!

Shimenawa-koristetta ja kadomatsu-asetelmia oven suussa meillä ei kyllä ole, vaikka kaupat ovatkin niitä pullollaan. Ne ovat sellaisia olkisen näköisiä risupuskia :) Jumalat tykkäisivät ja onnea toisivat, mutta nyt jäädään paitsi.


Traditioon kuuluu myös Hatsu Hinode, auringonnousun seuraaminen, mutta ellemme hengaa cityssä auringon nousemiseen saakka, niin voipi jäädä väliin. Aurinkoa on kyllä riittänyt, viikkoon ei ole tainnut olla pilvistä!

Huomenna meitä
varmasti pidetään surkimuksina, koska tuskin saamme yhtään Nengajoa eli uuden vuoden korttia. Postit jemmaavat kaikkien kortit postitoimistoihin (tai joihinkin hervottomiin jakelukeskuksiin - okusan entisenä Postin joululajitteluapulaisena tässä pohdiskelee että minkähänlaista se lajittelu Japanin miljoonamittakaavassa onkaan...) ja sitten postipoikaparat, joilla ei siis ole lomaa, jakelevat kortit koteihin 1.1.

Näin siis vuosi vaihtuu japanilaisittain ja uusi vuosi, Shogatsu, yritetään edoelmerilässäkin juhlia mahdollisimman "oikein". Mitää tinoja ja skumppia ja raketteja tässä kaivata!

Siis 2009: Kotoshimo dozo yoroshiku onegaishimasu! Eli ollos tämä vuosi onnenpotkuista pakahtuva meille ja teille ja meidän suhteillemme!

Parasiitin elämää

Megurosta löytyy herkullisen mainio ja vieläpä ilmainen paikka vierailtavaksi: Meguro Parasitological Museum eli parasiittimuseo. Mikäpä sen parempi kohde vierailulle maassa, jossa syödään (joskus, mutta ei mitenkään pääsääntöisesti) raakaa kalaa. Kävimme tarkistamassa paikan jo toista kuukautta sitten, mutta vähäiset kuvat ovat lojuneet koneella harmillisen pitkään.

Museo on pieni, ja kiinteä näyttely koostuu kahdesta kerroksesta purkitettuja parasiittinäytteitä. Tarjolla on lisäksi erilaisia tauluja, joissa esitellään parasiittien kiertokulkua luonnossa. Kieltämättä aika häijyltä näyttäviä eläimistä löytyneitä loisia oli tarjolla. Ehkä häijyin yksittäinen esimerkki oli yokohamalaisen miehen suolistosta löytynyt 8,8 metriä pitkä mato. Tämän loisen uskomattoman pituuden pystyi toteamaan saman pituisen valkoisen köyden avulla. Nähtävillä oli toki myös itse mato. Aika karuilta näyttivät myös kuvat ihmisistä, jotka olivat sairastuneet loiseliöiden seurauksena. Samana päivänä ei tehnytkään mieli syödä mitään, jota ei ole huolella käristetty.

Harmi, että näyttelystä suurin osa oli pelkästään japaniksi, koska nyt siitä ei saanut aivan kaikkea informaatiota irti. Paikka vaikuttaa olevan suosittu koululaisten keskuudessa ja lauantai-iltapäivänä siellä näkyikin paljon koulupukuja. Suoranaiseksi turistikohteeksi en museota suosittelisi, mutta onhan tällainen näyttely nähtävä jo pelkän kuriositeettikertoimen takia. Museo löytyy alle 15 minuutin kävelymatkan päästä Meguron Yamanote-asemalta.

Muistakaa siis näin uutena vuotena keittää nakit huolella. Ihan kaiken varalta.

tiistai 30. joulukuuta 2008

Juhlaa ja yöelämää

Eilen alkoi töistä tammikuun viidenteen asti kestävä loma, ja nyt onkin hyvää aikaa vähän tyhjentää juttutulvaa.

Työpaikan bōnenkai vietettiin toissa viikon perjantaina. Ilta oli hyvin vapaamuotoinen, koska juhlimaan mentiin läheiseen ravintolaan suoraan töistä. Meille varatussa tilassa oli kaksi isohkoa pöytää, ja istahtamisen jälkeen ei tarvinutkaan kuin syödä ja juoda mitä eteen kannettiin.

Tarjolla oli mm. sashimia, kanasalaattia, makeassa kastikkeessa olevia pinnasta paistettuja perunoita ja noin viittä muuta ruokalajia. Ja lopuksi totta kai kylmät soba-nuudelit. Olutta kaadettiin vieressä istuvien laseihin isoista kannuista ja kannuja tuotiin lisää sitä mukaa, kun edellisestä oli n. 1/4 jäljellä. Kaikki ruoka oli hyvää alkupaloista lähtien, ja joinpa myös yhden oolong hai -drinkin, joka koostuu oolong-teestä ja shōchūsta. Kyseinen drinkki ei ole missään nimessä mikään suosikkini, mutta työkavereille sen tilaaminen tuntui olevan tärkeää, vaikka sanoinkin juoneeni sellaista jo aiemmin.

Kun jälkiruoaksi tuodut jäätelötkin oli syöty, pidettiin kierros, jossa jokainen vuorollaan piti pienen puheenvuoron. Aiheet käsittelivät pääasiassa tulevaa vuotta ja siihen liittyviä odotuksia. Tai pelkoja. Talousasioistakin totta kai mainittiin. Kaikille puheille taputettiin ja hauskoille jutuille naurettiin.

Ravintolan ulkopuolella otettiin vielä vähän kuvia ja sitten päätettiin, että lähdetään viettämään iltaa Shibuyaan. Olin melkeinpä yllättynyt, että meitä lähti kohti metroa peräti 15. Shibuyassa suunnitelma kiteytyi nopeasti karaokeboksin hankkimiseen, ja aseman lähellä olevasta Karaoke-Kanista saimmekin riittävän ison huoneen. Tässä vaiheessa kaikki mukanamme olleet pomot olivat kadonneet, joten menimme kymmenestään laulamaan.

Karaokeboksin sydämenä toimii karaokelaitteen suuri ruutu ja iso pöytä, jota reunustavat sohvat. Laulettavat kappaleet valitaan joko langattomalla päätelaitteella, jossa on kosketusnäyttö tai kaukosäätimella paperikatalogissa olevien numeroiden avulla. Lisäksi huoneessa on juoma- ja ruokalistat sekä puhelin, jonka kautta tilaukset välitetään henkilökunnalle.

Kun ensimmäinen juomatilaus toimitettiin, boksissamme vedettiin jo toista kappaletta. Ei mitään "laula sää" -nihkeilyä tai muutakaan jännittämistä, vaan nopein laittaa biisitoiveensa koneeseen, nappaa mikrofonin ja alkaa laulaa. Minullekin löytyi ulkomaalaisten kappaleiden katalogi, joten sieltä tutuimmat rokkikappaleet koneeseen ja laulamaan. Huvitti, kun muutama kuvasi minun esityksestä videota ja joku otti kuvia. Kaikkien esityksille taputettiin ja monesti myös joka kertosäkeistön jälkeen. Onneksi Okusanin kanssa käytiin karaokeboksissa jo viime keväänä, niin nyt ei tarvinut isommin jännittää.

Muutamaa tuntia myöhemmin pomot soittelivat ja liittyivät mukaan karaokeiloitteluun. Kaikki lauloivat, ja esitysten taso oli yllättävän hyvä. Jotenkin japanilaisten karaokesta on saanut sellaisen kuvan, että kukaan ei osaa laulaa, mutta tässä porukassa oli todella hyviä esiintyjiä. Koska junat lakkaavat kulkemasta noin yhden aikaan, niin tässä vaiheessa sovittiin, että ollaan saman tien koko yö viihteellä.

Ilta eteni todella hauskasti, mutta karaoke pysyi jatkuvasti pääjuttuna. Koneessa oli koko ajan kappale ja joku myös mikrofonin varressa laulamassa. Muutama stereotyyppinen japanilaisjuttu tuli nähtyä, kuten salaryman, joka on töissä hiljainen, mutta nyt aivan irti. Heh, välillä kaveri riekkui niin hauskasti, ettei voinut kuin nauraa. Muutamaa myös väsytti ja he näyttivät ottavan istualtaan pienet unet. Tosin, yksi lepäilijä havahtui vuorollaan laulamaan ja lauloi vaikean kappaleen virheettä. Noin viisi tuntia saapumisestamme boksin vuokra-aika loppui. Koko show maksoi juomineen ja ruokineen kohtuulliset 4000 jeniä per maksaja.

Nyt meillä olikin ongelma, sillä ensimmäiset junat lähtisivät vasta reilun tunnin kuluttua. Tässä vaiheessa kuulin, että eräs työkavereista on autolla ja voisi käydä viemässä meistä osan kotiin. Pääsin mukaan ja lähdimme käymään öisellä ajelulla Yokohamassa. Tämä olikin mielenkiintoinen matka, koska en ollut aiemmin matkustanut Japanissa henkilöauton kyydissä. Matkalla muuten selvisi, että Tokyo Tower sammuttaa valonsa keskiyöllä. Sama tapahtuu myös Rainbow Bridgelle.

Suunnilleen kaikki tiet olivat hyvin kapeita kaksikaistaisia, jotka tekivät paikoitellen aika tiukkoja mutkia. Liikennettä ei kuitenkaan ollut muutamia kuljetusautoja lukuun ottamatta ollenkaan, ja saimmekin edetä kohti Yokohamaa aivan omaa tahtiamme. Mielenkiintoinen matka - ja öinen Tokio vaikuttaa autosta käsin aika mukavalta suurkaupungilta. Kyyti toi kylmään kotiin noin puoli kuudelta.

Maanantaina kuulin, että osa porukasta oli mennyt vielä keilaamaan, ja olipa heillä näyttää muutama hauska videokin keilaradalta. Tokio tarjoaa yölläkin vaikka mitä aktiviteetteja, jos vain voimia riittää. Tällä kertaa autoreissu tuntui antoisammalta vaihtoehdolta, mutta öinen keilailu olisi vielä jossakin vaiheessa mukava kokea.

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Ei kurise masu kurisumasuna!

Sellaiset sapuskat ollaan nimittäin napaan vedetty. Okusan eli minä saavuin Suomesta eilen ja mukanani matkasi niin ruisleipää, juustoa, torttuja, pipareita kuin soijajuttuja ja glögiäkin! Yan-san oli tänään, jouluaattona, ihan normaalisti töissä ja palasi 7 aikoihin illalla. Sitten alkoivat meidän aattomeiningit. Mutta päivällä kävin kaupungilla ja näin muun muassa tällaista:

Tänään oli aika lailla vikat hetket myydä (ja ostaa) joulukakkuja, koska heti joulun jälkeen ne ajatellaan vanhentuneiksi ja kamaliksi. Aika samaan kategoriaan (kuulemma) ajatellaan naimattomat naiset, joilla ei ole heilaa jouluaattoiltana. Old Christmas cakes. Jouluaattohan on treffi-illoista vuoden ykkönen täällä Japanissa!



Kakkuja myytiin myös kaduilla joka puolella, ja niin minäkin sorruin yhteen joulukakkuun, Japanissa kun ollaan! Mutta en ostanut sitä näiltä vaivautuneen näköisiltä tyttösiltä.


Hello Kitty -kauppakin juhli joulua.


Tokyu Handsissa oli kunnon jouluhulina krääsineen. Muun muassa joka hetkeen oikea asu!


Ottaako joulun valoksi pukin, lumiukon, Mikin - vai, hmm, humanoidin??


Kuusenkin saisi, ainakin mahdollisimman muovisen, krääsäisen ja muotoillun.


Vaikka ulkona oli maksimissaan 7 astetta, oli tokiottarien tyyli ennallaan, tietysti. Siis reisiä.


Näillä typyköillä oli joulumieli (ja reidet):


Jouluruuan ykköskohteessa riitti jonoa, vaikka tähän aikaan päivästä olikin vielä rauhallisempaa. Hyvin toimii markkinavoima. Kun Yan-san tuli töistä, olivat jonot jo kuulemma melkoiset. Että kaikki varmasti saavat paistetut kanansa. Moni oli jo tilannut etukäteen omansa. (Reisiäkin näkyy, kanankoipien lomassa.)


Koska joulu on tosiaankin pyhitetty treffeille, liikkeellä oli ennätysmäärä pariskuntia (reisineen). Jonot leffateattereihin olivat erityisen pitkät.


Pelihalleissa vilisi, tonttujakin.


Ja kahvilasta löytyi ihan oikea joulutorttu! Tai jollekin oikea. Sisällä oli rusinamössöä ja päällä pistaasipähkinää. Parempaa oli aivan ihana Camembert-piiras! Seurana hotto cocoaa.


Kun muillakin on, niin meille siis kans! Se joulukakku. Moni kakunkuori päältä kaunis.


Moni kakkukin!

Tai onkohan "kaunis" ihan oikea sana. Kakun päältä löytyi kuusta, joulukrassia, joulutähteä, pukkia, mökkiä, ötökkää, kynttilää ja mitä vielä. Sisältö on yhä testaamatta, sillä kuka pystyy tekemään ensimmäisen veitsen viillon??

Kun kakut ja muut pakolliset oli shopattu ja ihmisistä (ja reisistä) saatu yliannostus, olikin hyvä touhuilla kotona joulua. Eli koristella joulupeili ja kasata sen alle mystisesti jostakin ilmaantuneet lukuisat paketit. Sekä valmistaa ruuaksi porkkana-riisi-kermamössöä (=porkkanalaatikkoa), perunamuusia soijasuikalekastikkeella sekä niin kutsuttua bataattimuusia, joka ei bataattia ollut ilmeisesti nähnytkään. Luulin, että ostin bataatin. Ihan sen näköinen. Mutta ei se muusi bataatille maistunut eikä ollut oikean väristäkään. Mikä lie muu makea peruna sitten olikaan. Maku oli enemmänkin lanttulaatikkomainen - no mikäs siinä! Mahat täytyivät tehokkaasti ei-bataattimuusillakin.

Ja sitten availtiin lahjoja. Ja sitten jouluaatto oli ohi. Teillä Suomessa pukki on tuskin kolkuttanutkaan ovelle, eli jatkakaahan jännäämistä! Huomenna Yan-sanilla on itse anottu lomapäivä, joten keksimme jotakin joulukivaa ja toivottavasti kakkuamme myös.



Meri Kurisumasu!

torstai 18. joulukuuta 2008

Kamakurakylässä



Vaikka minä, Okusan, olenkin kaikkea muuta kuin japanilaisen buddhalaisissa tunnelmissa juuri nyt (pimeimmässä Keski-Suomessa), yritän palauttaa mieleeni Japanin maan ja nyt ensimmäiseksi reissumme Kamakuraan! On jo aikakin.

Eräänä kauniina sunnuntaina toteutimme reissun Kamakuraan, erääseen vanhoista Japanin pääkaupungeista, yhdessä oppaidemme Naokon ja Mien kanssa. Päivä oli paras mahdollinen, sininen taivas ja herkeämätön aurinko. Hyvä päivä rauhoittua henkisiin nautintoihin ja mielen seesteyttämiseen? No ei aivan. Nimittäin sama idea oli mielessä tuhansilla muillakin, joten kun tuskaisina olimme seisseet lähes tunnin junamatkan Kamakuraan, oli edessä lähes yhtä pitkä seisominen taksijonossa. Pieni, alueella kulkeva juna ei toiminut lainkaan, bussijonot lähentelivät kilometrejä eli taksiin päädyimme. Me suomalaiset tosin olisimme saman tien reippailleet temppeleille ihan omin jaloin - ja lopulta japanilaisemme joutuivat suostumaan samaan, sen jälkeen kun taksimme oli seissyt ruuhkassa tuplasti sen ajan, joka kävelyyn olisi kulunut. Omat jalat parhaat jalat. Ja onneksi olimme alle nauttineet ravitsevat riisiateriat mukavassa, umpijapanilaisessa syöttölässä.

Kävimme ensin katsomassa aloituskuvan mukaista upeaa kultabuddhaa. Buddha on temppelin pihalla ihan itsekseen siksi, että 1400-luvulla tsunami tuhosi sen ympäriltä ison temppelin. Onneksi nyt ei tullut tsunamia.



Paikalla oli tietysti valtavasti ihmisiä (ja hämähäkkejä - japaniystävämme oppivat matkalla sanat "kiitos" ja "hämähäkki"), emmekä viitsineet jonottaa buddhan sisuksiin.

Ruska oli melkein parhaimmillaan Kamakura-vierailumme aikoihin tarjoten tunnelmallisia maisemia.



Seuraava kohteemme oli upean vehreä ja tarumaisen kaunis buddhatemppeli Kaikōzan Hase-dera. Kiipesimme rappusia pitkin sen rinteille. Matkan varrella näkyi lapsipatsaiden lehto, joka on pyhitetty abortoiduille lasten sieluille.





Toivomuslähteeseen sai heittää kolikoita ja toivoa karpeilta onnea.



Temppelivuoren rinteeltä näki kauas, biitsille asti. Kamakurassa on suosittu uima- ja surffausranta, jonne ehdottomasti sitten kesällä seuraamaan japanilaisten uintitottumuksia!



Viimeinen kohteemme oli Tsurugaoka Hachiman-gu, shintotemppeli. Sitä ennen kävimme teellä kahvilassa, otin kaneliteetä. Naokon ja Mien kanssa oli mukava rupatella, kun molemmat osasivat englantia erittäin hyvin. Hachiman-temppeli oli myös kaunis, ja siellä näkyi paljon lapsia puettuina hienoihin juhlakimonoihin, suorittamassa ikäriittiään. Ilta oli jo pimentynyt ja temppeli oli portaineen ja valaistuksineen vaikuttava. Kamakura on täynnä temppeleitä, eli joskus toiste täytyy mennä tutkimaan uudemmankin kerran. Vaikka vähän rumempana päivänä välttääkseen massat! Onneksi alueet olivat kuitenkin isot, eikä minnekään muualle kuin liikennevälineisiin tarvinnut jonottaa. Junassa takaisinpäin jouduimme toki taas seisomaan...

Tämä viimeinen kuva on Wikipediasta, eikä meille tällaista näkyä suotu, mutta hieno silti tietää, että siinä se Fuji-san vartioi meidänkin Kamakura-päiväämme. On se aika kaveri, kun se aina piileskelee. Sen saavat kai nähdä vain harvat ja valitut. Totta puhuen emme tuolloin edes tajunneet tällaisen maiseman mahdollisuutta, eli sinänsä emme mitään menettäneetkään :)

Mitä kuuluu Japanin taloudelle?

Mitä kuuluu japanin taloudelle ja työmarkkinoille joulukuussa 2008? Tässä lyhyt kooste viimeaikojen uutisista.

Suzuki ilmoitti jättävänsä World Rally Championships 2009 -kauden väliin. Syynä autojen kysynnän tippuminen ja keskittyminen ydintoimintojen ylläpitämiseen.

Päivää myöhemmin Subaru ilmoitti myös jättävänsä WRC-kauden väliin. Samoista syistä.

Jo joulukuun alussa Honda ilmoitti nakkaavansa F1-hanskat naulaan. Myös Hondan Acura-brändi menee jäihin.

Toyota antaa potkut saaneiden väliaikaistyöntekijöiden asustella asuntolassaan kuukauden työsuhteen päättymisen jälkeen. Syynä työnhakuajan pidentyminen.

Tammikuussa Nagasakiin piti alkaa rakentaa uutta Canonin tehdasta, mutta digikameroiden kysynnän pudottua...

Nissan aikoo tiputtaa tuotantoaan 78000:n auton verran ja samalla 500 väliaikaistyöntekijää poistuu yhtiön palkkalistoilta.

Sharp irtisanoo 380 väliaikaistyöntekijää.

Gakken-kustantamo aikoo siirtää 11% työntekijöistään aikaistetulle eläkkeelle.

Louis Vuitton päätti peruuttaa Tokioon suunnitellun lähes naurettavan ylellisen 12-kerroksisen liikkeen toteuttamisen.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Sinuiksi Shimokitazawan kanssa

Lauantai-illalle suunnittelemani keikka peruuntui, joten jouduin kiireesti suunnittelemaan miten käyttäisinkään vapaapäivän. Yhtenä vaihtoehtona mielessä kävi iso sähköenergiamuseo, johon on ilmainen sisäänpääsy. Ja voipa siellä nähdä peräti ydinreaktorin. Tarkastellessani museon sijaintia iski jarrut pahasti päälle, koska museo sijaitseekin Shibuyassa. Eihän Shibuyassa mitään vikaa ole, mutta nyt tuli sellainen olo, että olisi mukava mennä jonnekin uuteen paikkaan. Aikani mietittyäni totesin, että Shimokitazawa voisi olla oiva kohde tutustumiselle, koska sinne pääsee kätevästi Shinjukusta Odakyu Odawara Linella.

Kuljettuani Shimokitazawan asemalta n. 500 metriä olin ehtinyt jo käydä kahdessa levy- ja yhdessä kirjakaupassa. Koko paikka tuntuu pieneltä hippikaupungilta, jossa on vanhan ajan tuntua, taidetta, kulttuuria ja hyvin rento tunnelma. Shinjukun kiireinen hälinä katoaa yhdessä hujauksessa, kun astuu ulos junasta. Vanhan ajan tunnelmaa kuvastaa hyvin Kuvassa näkyvä Commodore Amiga -kyltti. Ai miksi? Commodore meni konkurssiin jo vuonna 1994.

Levykauppoja tuntuikin riittävän. Kävin laskujeni mukaan seitsemässä ja oli kova työ pidätellä itseään, että tuli ostettua vain kaksi levyä. Mielenkiintoista, että viidessä kaupassa oli oma hylly mm. noise/avantgardelle. Suomessa taitaa olla vain muutama putiikki, joista edes löytyy noiseksi luokiteltavaa tavaraa. Parissa liikkeessä silmään pisti sellainen ominaisuus, että hyllyissä erilaisia genrelajitteluja on vaikka millä mitalla ja välillä onkin melkoista arpapeliä, että mistä päin liikettä kiinnostavan artistin levyt löytyvät. Esim. Envyn levyjä löytyi vaatimattomasti neljältä eri osastolta. No, onpahan ainakin tekemistä kaikille kymmenelle myyjälle, kun mietitään, että mihin kaikille osastoille tämän artistin levyt sopisivatkaan. Suomalaista levyistä vastaan tuli mm. Reverend Bizarre/Kuolema-split. Lisäksi tunnetuimmat perushevit odottivat ostajia.

Levykaupoista mielenkiintoisin oli ihan aseman lähellä sijaitseva vinyylikauppa. Sisäänkäyntiä on mahdoton missata, joten rohkeasti vain portaat ylös ja penkomaan. Levyjä oli ihan tuhottoman paljon ja pläräillessä kuluikin hyvä tovi. Kaikenlaista eurooppalaista ja amerikkalaista progea 1970-luvulta tuntui pursuavan laatikoista ja vieläpä kohtuulliseen hintaan. 500 jenin alennuslaarissa lojui hyväkuntoista Iron Maidenia, Metallicaa, Saxonia ja David Hasselhoffia. Ja japanipainosten laatu tiedetään.

Kaikenlaisia käytettyjen ja vintage-vaatteiden kauppoja on myös paljon. Eräs liike huvitti, kun aluksi katselin, että siellä on jotain kansitakilta näyttäviä juttuja, sitten silmään osui ihan perus flanellipaitaa, kohta huomio kiinnittyi puvuntakkeihin, niistä niittivöihin ja viimeisenä GG Allin -paitaan. Katselin ihan mielenkiinnosta käytettyjä prätkätakkeja ja pientä ihmetystä aiheutti hyvin kulunut takki, jolla oli hintaa 57000 jeniä. Muut takit ympärillä olivat kuitenkin noin 15000 jenin hintaisia. Syykin selvisi, koska takin merkiksi paljastui Harley-Davidson. Aika hyvä hinta (myyjän kannalta) niin kuluneella (vai kulutetulla) takilla.

Erääseen vaateliikkeeseen menin katselemaan paitoja ja tulin sieltä ulos muovisen lätkän kanssa, jonka voisin vaihtaa puolen tunnin kuluttua uusiin juuri lyhennettyihin farkkuihin. Myyjä tuli todella taitavasti ehdottamaan, että tuolla voit sovittaa ja tiedusteli mikä kokosi onkaan. Kun sopertelin vähän numeroita, niin hän jo vetäisi housut siitä kohdasta hyllyä, jota olin hetken aikaa tutkiskellut. No, housut olivat juuri sellaiset jotka olinkin ajatellut joskus ostavani. Hyvä kauppanainen joka tapauksessa. Ja sainpahan odotellessani hyvän syyn käydä currypäivällisellä.

Ikkunaostoksilla ollessani näin niin veikeitä japanilaisia joulukakkuja, että jossakin vaiheessa oli pakko kaivaa kamera laukusta ja ottaa kuva. Kuten Okusan ehtikin sanomaan, niin kakkuja tuntuu olevan nyt tarjolla ihan joka paikassa. Paikallinen Kate Coffee tarjoili miellyttävän lämmintä kynttilätunnelmaa ja toistaiseksi parasta kahvia, jota olen tämän syksyn aikana japanissa juonut (Sapporossa join keväällä ainakin yhtä hyvää). He jauhoivat pavut ennen kahvin valmistusta ja nämä pavut olivat ilmeisestikin paahdettu heidän toiveidensa mukaisesti. Kaikista tummin paahto maistui suorastaan herkulliselta.

Erään putiikin valikoimasta jäi mieleen Survival Mask -niminen tuote. Pakkauksen mukaan tämä naamari auttaa selviytymään päivittäisessä elämässä. Toistaiseksi olen kyllä tullut hyvin toimeen ilmankin tätä aavistuksen kaasunaamaria muistuttavaa kapistusta. Vaan mistä sitä tietää mitä kaikkea tämä suurkaupungin ilma tekee elinaikaennusteelle. Liikkeen muu tarjonta koostui mm. hampusta tehdyistä vaatteista, tupakointivälineistä, Grateful Dead -tavaroista. Olipa Shimokitazawassa ihan hamppuravintolakin, jonka valikoimassa oli hamppuruokien lisäksi hamppuolutta.



Viimeisenä tarkistin vielä SHELTER-klubin edustan, mutta siellä ei vaikuttanut olevan luvassa mitään kiinnostavaa. Toivottavasti jossakin vaiheessa ehtisin käydä sielläkin keikkatunnelmissa, koska paikkaa on kehuttu oikein hyväksi.

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Ruokaa, evästä ja murkinaa

Päädyin keskiviikkona illanviettoon, kun käytiin työkavereiden kanssa tapaamassa muutamaa firman vanhaa työntekijää. Itse en ollut heitä koskaan edes tavannut, mutta noin epävirallisessa tapaamisessa aiheet olivat hyvin universaaleja. Ja vasta Tokioon muuttanut suomalainen on sen verran oudon eksoottinen tapaus, että jää oli rikottu ennen kuin nimiä edes kunnolla ehdittiin vaihtaa.

Meille oli varattu shinjukulaisesta kanaravintolasta kymmenen hengen yksityishuone. Sinänsä kanaravintola (toriniku resutoran) on aika harhaanjohtava nimi, koska 75% syödystä ruuasta oli muuta kuin lihaa. Niin tai näin, mutta ravintolan nimessä mainitaan kana. Saavuttuamme ravintolaan oli pöytään jo katettu alkupaloiksi sieniä maukkaassa liemessä ja pöydissä oleville kahdelle induktioliedelle oli nostettu suuret puiset kerroshöyrystimet. Höyrystimien alemmalla tasolla oli kanaa ja ylhäällä kaalia, kirsikkatomaatteja, perunaa, sieniä ja monenlaista muutakin. Tarjoilija kävi laittamassa liedet päälle ja toi toisiksi alkupaloiksi sashimia ja salaattia. Samalla myös saapui ensimmäinen lähetys 0,6 litran Asahi-pulloja, joista kaadeltiin vierustovereiden laseihin "ah sumimasen" -kiljahduksien saattelemana. "Otsukaresamadesu!" ja lasien kilistelyä.

Eräs työkavereista aikoo kosia tyttöystäväänsä vuoden vaihtuessa ja se tuntuikin olevan yksi päällimmäisistä keskustelunaiheista. Muut kiusoittelivat, että olethan nyt ihan varma ja myös siitä, että mikähän mahtaa olla todennäköisyys siihen, että kosintaan tullaan suostumaan. Ja mitä vaimoehdokkaan vanhemmat mahtavatkaan oikeasti ajatella kosijasta. Hieno hotelli oli varattuna, kuten myös ravintola ja shampanjat. Hotellin kuva totta kai löytyi kännykästä. Tässä välissä pyötään oli kannettu uudet Asahi-pullot, iso lautasellinen raikasta kurkkua tonnikalalastukuorrutuksella ja kastikkeella, sekä pieniä makupaloja friteerattua kanaa.

Ylimmän tason kasvisten valmistuttua syöminen jatkui. Uusien Asahi-pullojen saapuessa. Jokainen nosteli puikoilla omalle lautaselle haluamiaan ruokia ja pääsinpä pitkästä aikaa syömään ihan kuoriperunan. Kun taas uudet Asahit oli kannettu pyötään avasi tarjoilija hyörystimen alaosan. Kana ja sen seurana olleet idut olivat molemmat hyviä, vaikka jotenkin olinkin aluksi skeptinen valmistustavasta johtuen. Joku keksi tilata ison pullon sakea, joten nyt kaadeltiin vaihteeksi pieniin kuppeihin.

Tässä vaiheessa olotila oli ohittanut jo kylläisen, mutta vielä oli tarjolla kylmiä sobanuudeleita. Muistan kuinka ihmettelimme ensimmäisellä matkallamme Japaniin, kun viereisessä pöydässä oltiin syöty ainakin puolen menun edestä, mutta vielä tuotiin iso setti nuudeleita. No, näin vaikuttaa olevan tapana. Kylmät sobanuudelit kastetaan "sobakastikkeeseen" ja slurpsaistaan suuhun. Niistä onkin tullut täällä asumisen aikana yksi suosikkiruuista ja käynkin mieluusti lounaalla työpaikan lähellä olevassa sobaravintolassa.

Kaksi ja puoli tuntia kului nopeasti, mutta ei niin nopeasti etteikö vatsat olisi olleet aivan täynnä. Loppulasku jaettiin kaikkien kesken tasan, kuten tapana on. 4000 jeniä oli kohtuullinen hinta, koska ravintola oli viihtyisä, ilta hauska ja ruoka maukasta. Kun Suomessa vietetään pikkujouluja, niin tämä oli meidän bōnenkai, joka tarkoittaa kirjaimellisesti "vuoden unohtajaisia". Näitä japanilaisella on kuuleman mukaan ainakin yhtä paljon kuin sosiaalisella suomalaisella pikkujouluja. Ensi perjantaina onkin luvassa virallisempi työpaikan bōnenkai, joten nyt onkin hetki aikaa ja syytä nälkiinnyttää itseään.

edit: Sain kuvia illasta, joten liitin mukaan yhden. Työkaveri kertoi, että hänellä on kolmen viikon ajan kolme kertaa viikossa tällaisia illanistujaisia. Taitaa mennä jopa ohi suomalaisten pikkujouluista.

maanantai 8. joulukuuta 2008

Anti-Knock iskee lujaa

Jo reipas pari viikkoa sitten kävin Shinjukun Anti-Knock -klubilla keikkameiningeissä. Anti-Knock on yksi Tokion vanhimmista punk-klubeista ja löytyy Shinjukun itäosasta läheltä (oudosti nimettyä) Times Squarea. Paikan varsinainen keikkasali on pitkä, kapea ja matala, mutta takaosaa on sentään korotettu, jolloin salin perältä näkee muutakin kuin katon tai muiden päät/kädet. Ja äänentoisto on riittävä.

Vaikka pääesiintyjänä olikin Japanin kiertueella oleva Raging Speedhorn, niin itselleni suurimpana vetonaulana toimi tokiolainen Church of Misery, jonka näkeminen oli ainakin yksi Japaniin muuttamaan innoittanut tekijä tuhannen muun asian ohella. Poikkeuksellista, mutta ovet aukenivatkin vasta puoli tuntia ilmoitettua myöhemmin ja itselläni ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jonottaa monen muun liputtoman tavoin. Tosin, takanani jonossa oli aiemmilta keikoilta tuttu naama, joten siinä oli hyvää aikaa jutella ja tehdä tuttavuutta.

Illan aloitti post-rockin tyyliin paisutteleva Arrastrandose, joka hetkittäin höysti musiikkiaan huutolaululla. Pääasiassa kappaleet liikkuivat kauniin maalailun ja raskaan täyteläisen jyräyksen välimaastossa. Muihin bändeihin nähden oudon epäsuora esiintyjä, mutta ihan kelpo aloittaja.

Toisena lavan valtasi täyttä vauhtia kaahaava Electric Eel Shock. Rumpali soitti - totta kai - tavaramerkilleen ominaiseen tyyliin alasti ja neljällä kapulalla. Koska nyt oli englantilaisia kylässä, niin soittipa bändi pätkän Number of the Beastia ja groovaavan nopean version Iron Manista ihan kokonaan. Eräässä vaiheessa rumpali puki yllensä Judas Priestin paidan ja nousi rumpupallille soittamaan ilma... sukkaa nisusiaan peittäneellä 1,5 metriä pitkällä valkoisella sukalla. Vaan seuraavan kappaleen alkaessa paita taas nopeasti pois yltä ja kaikki neljä kapulaa käteen. Hyvä show ja railakas meno!

Church of Misery ei pettänyt ja keikka oli helposti illan parhain. Vaikka bändillä oli aikaa esittää vain neljä pitkää kappalettaan, niin tämä riitti vakuuttamaan ensikertalaisen, että bändi täytyy ehdottomasti nähdä uudestaan ja pian. Myös yleisö riehaantui eniten Church of Miseryn esityksestä ja kävipä laulaja daivaamassa yleisön puolellekin. Triviatietona mainittakoon, että sarjamurhaajista inspiraationsa ottava bändi on tehnyt kappaleen myös suomalaisjuuret omaavasta Aileen Wuornoksesta.

Palm jäi minulta katsomatta, koska heidän musiikkinsa vaikutti aika perustylsältä hardcorelta. Niinpä juttelin toisella puolella uusien tuttujen kanssa. Church of Miseryn australialainen kitaristi kiinnostui kovasti päälläni olleen Cathedral-paidan alkuperästä ja juteltiin sitten Skepticismistä, The Puritanista, Lord Vicarista, Fleshpressistä jne. Suosittelin yrittämään mahduttaa Suomea vuoden 2009 Euroopan kiertueelle. Viime keväänä olin itsekin lähteä Tukholmaan katsomaan bändiä, mutta se kiertue peruuntui. Hauskana yksityiskohtana bändin laulaja pyyteli kiertueen peruuntumista anteeksi, että he eivät valitettavasti voineet asialle mitään.

Raging Speedhornin kävin vielä katsomassa, koska ajattelin antaa heille mahdollisuuden livenä. Kahden laulajan käyttäminen on ihan jännä juttu ja soitto kulkee todella tiukasti, mutta musiikki ei vain iske tarpeeksi. Pariminuuttiset kaahaukset eivät koostu timenttisista riffeistä ja varsinkin ison kaljun laulajan kultaketju kaulassa rintaan takominen lavalla ei tee vaikutusta. Väkeä olikin vähemmän kuin Church of Miseryn esiintyessä, mutta pari japanilaista sentään ryntäili pitissä. Toinen kitaristeista, basisti ja yksi laulaja poistuivat lavalta kuitenkin yleisön käsien päällä salin perälle, joten täysin turha show ei ollut kyseessä. Ehkä seuraavan päivän Anti-Knock -keikalla heillä oli aktiivisempaa yleisöä.

Näin joululahjavinkkinä voisin vielä mainita kodittomien lehtipisteet. Kotimatkalla ohitin yhden ja nappasinpa siitä kuvankin. Kaverit keräävät junista ja asemilta ihmisten hylkäämät ns. pornolehdet talteen ja myyvät niitä sitten omissa mobiileissa lehtipisteissään. Ja kuuleman mukaan vieläpä halvalla (100-200 jeniä)! Mikäpä sen vihreämpi joululahja kaikille kavereille kuin käytetyt aviisit kiinnostavilla kirjoituksilla.

perjantai 5. joulukuuta 2008

Ruskaa puskissa edelleen

Okusanin markkinointi tehosi ja halusin itsekin päästä näkemään Shinjuku Gyoenin syksyn. Suomessa lumet ovat ehtineet jo tulla ja mennä, mutta täällä ruska on vasta parhaimmillaan. Viime lauantai olikin erinomainen päivä puistossa käveleskelyyn, koska sää oli mitä mainioin. Nyt keskitytään kuitenkin vain kuvalliseen antiin, joten:






Näimme erikoisen joukon japanilaisia, jotka olivat kuin naamioituneita ja kasasivat lehtiä isoksi kasaksi. Sitten nämä salaperäiset siivoilijat hyppivät kasaan voltein. Ja sitten taas tekemään uutta kasaa...






Erään lammen rannalla kohtasimme papparaisen maalaamassa maisemaa. Ja hyvää jälkeä näyttikin syntyvän. Niin hyvää, että hänen takanaan seisoi n. 20 ihmistä seuraamassa työskentelyä ja ottamassa kuvia. Tämä fanijoukko ei varmaan ollut häiriöksi, sillä hänellä näytti olevan kuulokkeet korvilla. Mistä tuleekin mieleen, että aika harvoin (jos ikinä) näkee Suomessa eläkeläisiä kuulokkeet korvilla.


Ruusutarhassa kukat olivat vielä täydessä loistossa, vaikka joulukuu oli enää kahden päivän päässä.


Oli mainio päivä. Uskomattoman virkistävää tuollainen ulkoilu. Ihmisiä isoon puistoon mahtuu hyvin, joten mistään tungoksesta ei voida puhua. Kannattaa kokeilla.

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Hiushemmottelua

Vaikka okusanilta jäikin pulikoinnit toistaiseksi väliin, pääsi hänkin tänään hemmotteluun. Kampaajalle!

Kävin tosiaankin testaamassa japanilaisten saksien terävyyttä, ja oli kyllä kieltämättä aikakin. Olin kuullut pelkkää hyvää Watanabe Hair Dressingistä ja saanut ajankin varattua englantia puhuvalta Chie Funakuralta, kampaamon Art Directorilta. Paikka sijaitsi Harajukussa ja löytyi helposti Harajuku Streetiltä Takeshita Dorin tuolta puolen. Aluksi takkini ja laukkuni riisuttiin yltäni, tapasin Chien ja hän ohjasi minut hiusneuvotteluun. Sen jälkeen pääsin blondiksi värjätyn pojun pestäväksi, no, vain tukan osalta. Mikä upea hiustenpesu!!! Kesti vaikka kuinka kauan, ainakin kolme erilaista pesua ja ihanaa päänahan hierontaa. Ja niin taitavat otteet. Lopuksi sain vielä otsalle ja niskalle superkuuman pyyhkeen. Sitten poju kuivaili ja talutti kampaamotuoliin. Lysti ei vielä päättynyt, vaan sain vielä ihan kunnon hieronnan! Päätä, hartioita, selkää, voi juku! Sitten tiedusteltiin, että mitä tahdon juoda, teetä kiitos, ja vasta tämän kaiken jälkeen Chie itse kävi toimeksi.

Juteltiin mukavia, muun muassa suomalaisesta designista. Kampaajani oli Iittala-fani! :) Kyselin myös kaikenlaista japanilaisesta hiustenhoidosta. On kuulemma erittäin harvinaista nähdä enää aidon värisiä japanilaisen naisen hiuksia, sillä kaikki värjäävät. Yleensä ruskean eri sävyillä. Sen on kyllä kaduilla huomannutkin. Miehet sen sijaan irrottelevat yleensä vain nuorina. Sitten kun he jämähtävät firmaansa, saa myös tukka jämähtää perusbisnestukaksi. No, sen olin toki havainnutkin, että lähes poikkeuksetta kaikki japanittaret tahtovat ohentaa ja suoristaa kutrinsa. Kampaajalle on kuulemma ollut yllätys, että hänen saksissaan käyneet skandinaavit ovat olleet kaikki tummia tai ristiverisiä, ei yhtään blondia. Blondit, tuo katoava luonnonvara!

Chie oli taitava, tukasta tuli ihana ja nyt on mukavaa antaa hiusten hulmuta ainakin tämän päivän. Huomenna ne luultavasti jälleen ovat peruslatteat. Onneksi tänään sentään on vielä menoja... Nimittäin jalkalampun
hakeminen eräältä Iisacilta Shibuyasta! Kyllä sietääkin olla sievä tukka, kun pääsee kantamaan lamppua täpötäydessä metrossa!

Mutta loppuyhteenvetona se, että ehdottomasti toistekin Watanabelle tukanleikkuuseen. Hinta oli ehkä parituhatta jeniä kalliimpi kuin muissa paikoissa, mutta sen
maksaa takuulla jo siitäkin ilosta, että tietää pystyvänsä kommunikoimaan ymmärrettävällä kielellä.

Eihän tämä tukka nyt massiivisesti muuttunut, mutta eipä ollut aikomustakaan. Ja sitten lampunhakuun!





EDIT. Se unohtui mainita, että kampaajani olisi lähettänyt vieläpä minulle joulutervehdyksen postissa, jos olisin jättänyt osoitteeni. Mutta harmi kyllä en muistanut osoitettamme ulkoa. Lisäksi olin kertonut lähteväni jouluksi pois (vaikka itse asiassa palaankin Japaniin jo ennen joulua). Mutta tällaista pitää palvelun ollakin!

Kylpien kylmyys kaikkoaa

Uskomatonta, että ehti vierähtää yli kaksi kuukautta ilman kunnon kylpyä. Lomamatkoilla olemme lilluneet kuumassa furossa suunnilleen samana iltana, kun olemme Japaniin saapuneet. Lomalla kylpeminen onkin helpompaa, koska ryokanissa on yleensä oma kylpypaikka vieraille, joten kuuman altaan löytämiseen ei tarvita omaa aktiivisuutta. Nyt paikkojen löytäminen on täysin omatoimisuuden varassa, joten kylpyyn pääsemisestä tulee konstikkaampaa. Olen koittanut pitää silmät auki kotikulmilla kylpypaikan toivossa, mutta toistaiseksi tuntuma on, että ainakaan länsipuolella kaupunkia ei joka kulmalla ole höyryävää keidasta.

Suunnistimme Korakueniin vilkaisemaan Tokyo Dome Cityä ja siellä sijaitsevaa LaQua-kylpylää. Tokyo Dome City on huvipuiston ja Tokyo Domen ympärille rakennettu ostoskeskuskompleksi, jossa on runsaasti putiikkeja ja ravintoloita. Ja huikealta näyttävä vuoristorata. Käytännössä perhe voi tulla heti aamusta metrolla suoraan kotiasemalta Korakueniin ja viettää koko päivän samalla alueella ja illalla koti on taas lyhyen metromatkan päässä.

Kuten odottaa saattoi, niin LaQua toivotti vieraansa tervetulleeksi kyltillä, jossa tehdään selväksi, että tatuointien kantajat eivät ole tervetulleita kylpemään. Tatuoinnin kokoon ja näköön katsomatta. Tähän Okusan olikin varautunut, joten jakaannuimme kylpylään ja ostoksille. Tosin, jakaantuminen olisi ollut edessä joka tapauksessa, koska naisille ja miehille on omat kylpyosastot altaineen.

Vastaanotossa minulle esiteltiin kartasta paikan palvelut. Heti sen jälkeen, kun oli vielä mainittu, että valokuvaaminen ja tatuoinnit ovat kiellettyjä. Kassalta sain rannekkeen, jossa luki kaappini numero. Lisäksi sain muovisen palikan, joka vaihtui toisella tiskillä pieneen laukkuun, jossa oli iso valkoinen pyyhe, pieni valkoinen kylpypyyhe, sekä kylpylävieraan paita ja housut. Kylpylässä liikuttaessa käytetään paikan omia vaatteita ja näin jokainen vieras on tasa-arvoinen. Ja siisti.

Kaapilla ruuvailin vaivihkaa lävistykset irti, koska oletin niidenkin olevan japanilaisten silmissä kylpylän ilmapiirille haitallisia. Eipähän tarvitse poistua ennen kuin on varmasti puhdasta ja rentoutunutta. Kylpypuolelta löytyi tutut muovijakkaroilla varustetut istumasuihkut pesuvateineen, joten sinne kertakäyttöisen partahöylän ja hammasharjan kera aseistautuneena.

Koska olin liikkeellä ilta-aikaan, niin paikassa ei ollut ollenkaan lapsia. Alle 18-vuotiaat saavat tulla kylpylään vain vanhempien seurassa kello 18 asti. Todella mukavaa, kun tunnelma oli hiljainen. Asiakaskunta koostui pääasiassa mahakkaista keski-ikäisistä ja luisen laihoista eläkkeellä olevista japanilaisista ja he näyttivät olevan suurelta osin yksin. Ehkä vaimot olivat kylpemässä naisten puolella. Saatoin nähdä vilaukselta toisen länkkärin.

Altaita oli muistaakseni kuusi: Viisipaikkainen lämmin poreallas, joka hieroi tehokkailla vesisuihkulla kehon eri osat, 38- ja 40-asteiset kuuman lähteen vedellä täytetyt altaat, 18-asteinen hyytävän kylmä allas, 22-asteinen vilpoinen poreallas ja kaksi lämmintä allasta ulkona. Ulkoaltaassa oli erikoista olla, kun olimme kuudennessa kerroksessa ja vieressä oli valoissa kylpevä Tokyo Dome.

Saunaa muistuttavia kuumia huoneita oli kolme. Kuumin oli peräti 110-asteinen kuiva huone, jonka seinällä oli iso kello muistuttamassa olemasta kuumuudessa liian kauaa. Jo kolmen minuutin jälkeen olo alkoikin tuntua kevyeltä, joten siirryin jäähdyttelemään viileään porealtaaseen. Suunnilleen 80 asteeseen lämmitetty "löylyhuone" oli varustettu suomalaisella IKI-Kiukaalla, mutta pienestä ilmassa olevasta kosteudesta huolimatta sielläkään ei ollut löylyä. Oven vieressä oli aikataulu, jossa ilmoitettuina aikoina löylyseremoniamestari luultavastikin tulee sirottelemaan vettä kiukaalle ja löyhyttelemään höyryt seremonialiinalla istujoiden suuntaan. Tällaisesta ainakin muistan lukeneeni. Isoin saunoista oli 90-asteinen kolmelauteinen tila, jossa oli myös iso telkkari. Se vaikutti saunoista suosituimmalta. Siellä katsottiin televisiosta, kun hömppäohjelman juontaja kameraryhmänsä kanssa koitti arvuuttaa shinjukulaisilta kauppiailta, että mistä päin näitä kulmia tämä mustavalkoinen valokuva on otettu joskus 50 vuotta sitten.

Tarjolla olisi ollut myös ihan oikeaa hierontaa hierojanaisten käsittelyssä, mutta olo tuntui kyllin rennolta jo muutenkin. Siellä nämä naiset hierovat päivästä toiseen, kun alastomat miehet patsastelevat vieressä olevissa altaissa. Ei kai Suomen kylpylöissä ihan tällaista ole.

Pois lähtiessä jotkut miehet suihkuttelivat peräpäähänsä suihkepullosta jotakin. En viitsinyt kokeilla, kun ilmankin kai pärjää. Kylpylävaatteessa pääsi kampaamoa muistuttavaan tilaan, jossa oli lasikaapissa siistissä rivissä kampoja ja harjoja. Föönillä tukka kuivaksi ja loraus hiusvettä yhä harveneville haivenille. Asiointi tapahtuu rannekketta käyttäen, joten sen vilauttaminen juoma-automaatille tipautti käteen raikasta juotavaa. Kätevää ja myös ovelaa, koska maksulliset tuotteet ja lisäpalvelut tuntuvat ilmaisilta, kun ei tarvitse käsitellä rahaa. Tosin, juomavettä saa ilmaiseksikin eikä sentään tarvitse ranskalaista mikrobivettä viidellä eurolla ostaa.

Nyt hyödynsin vain kuudennen kerroksen palveluita ja tutustumatta jäi mm. seitsemännen kerroksen "Rendezvous Zone" (mitä siellä sitten mahtaa ollakaan) ja 8. ja 9. kerroksien "Healing Baden Zone". Tosin, nämä olisivat olleet maksullisia lisäpalveluita, jotka pitää varata etukäteen. Myös hiukset olisi voinut leikkuuttaa kylpylän kampaamossa. Kylpeminen maksoi vähän alle 3000 jeniä, johon sisältyi reilu 300 jeniä viikonloppulisää. Toki Beppun korttelikylvyssä olevassa yhdessä furossa pääsi kastautumaan sadalla jenillä, mutta onhan tällainen miellyttävä kokemus.

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Toinen ja kolmas japanilaiskohtaaminen

Taas on tullut tavattua uuden kotimaamme kansalaisia. Norikon treffaamisesta onkin jo useampi viikko eli alkuun muistelua. Noriko on eräältä japaniystäväsivustolta, ja tapasimme Shibuyassa Starbucksin alla. Oli hassua, että tuo paikka Tokion kuuluisimpien liikennevalojen nurkilla on todella kuhiseva treffipaikka, jolla odottaa kymmeniä ja kymmeniä treffaajia (Stockan kellon alus kertaa 10), niin satuin menemään suoraan Norikon viereen! Noriko vei meidät Hobgobliniin, joka on yksi Tokion brittipubeista. Täällähän on toisinaan vaikea löytää oluttuopposta ilman, että joutuu samalla syömään ruokaa, mutta brittipubit, kuten Hobgoblin, Hub ja 82 Ale Pub, ovat aika varmoja. Hubissa on myös hyvät happyhourit.

No, mutta Hobgoblingissa olimme - ja taustalla pauhasi jalkapallopeli. Itse asiassa suoraan yläpuolellamme. Se teki keskustelun aika vaikeaksi, etenkin, kun baarissa sai todistaa myös yllättävää japanilaista vapautumista: aina maalin tapahtuessa japanilaiset mylvivät. No, melun yli huutamisen jos unohtaa, niin tapaaminen oli kyllä mukava. Noriko väitti, ettei osaa hyvin englantia, mutta ei hänellä mitään vaikeuksia tuntunut olevan. Noriko muuten ihmetteli, että miksi hänen nimensä kirjoitetaan r:llä, kun "L" kuulemma olisi oikeampi ääntämys -> Noliko. Tuo osaksi selittää täkäläisen Engrishin, r & l ovat periaatteessa sama kirjain.

Kerroin Norikolle toki myös Noriko Show:sta, mutta saattaa olla, että juuri siinä yhteydessä Norikon englanti petti. Ainakin meilissä jälkeenpäin hän sanoi, ettei aina ihan ymmärtänyt kaikkea mitä sanoin... :)

Norikolla on uusiseelantilainen poikaystävä, ja toivottavasti myöhemmin tavataankin porukalla.

No, eilen sitten oli vuorossa Kumiko eli Kumi, samalta sivustolta. Shibuyassa jälleen kohtaaminen, nyt 109:n edessä (8 kerrosta teinivaateliikkeitä vieri vieressä, Noriko kierrättikin mua siellä). Kumi työskentelee Ginzassa free-graafikkona (Noriko on töissä sihteerinä jossain Amnestyn kaltaisessa yhdistyksessä) ja hän todella puhui totta siinä, ettei osannut kuin vähän englantia. No, se ei menoa haitannut, olihan lauantai-ilta! Menimme Kumin lempipaikkaan, erääseen italialaisbaariin. Annoin Kumille vapaat kädet tilata, ja ihania juttuja tulikin! Tosi hyviä drinkkejä, ja sitten alkusalaattina mozzarellaa, tomaattia ja artisokkaa basilikaöljyssä, sitten käsittämättömän maukkaita perunoita gorgonzola-kermakastikkeessa ja vielä maukas kasvispasta lopuksi. Jaoimme kaikki annokset omille pienille lautasillemme eli periaatteessa söimme vain yhden hengen ruuat. Kumi tunsi tarjoilijapojan ja pyysi tätä tekemään meille hyvät drinkit: tuli oolongtee-juomat. Yhdessä izakayassa kerran joimmekin tuopilliset oolong-shochua. Se ei ole varsinaisesti hyvää, muttei varsinaisesti pahaakaan.

Meillä oli molemmilla elektroniset sanakirjat (minulla ihanainen pinkkini!), joten niiden avulla plus japanin ja englannin rippeillä saimme aikaan kiintoisia keskusteluja. Sain jopa selville, että (kuvitelkaa tämä keskustelu elekielen värittämänä...) Kumin amerikkalainen poikaystävä opiskelee eläinlääke-tiedettä ja viettää paljon aikaa Tampan osavaltiossa jossain keskellä metikköä vuoristomökissä etsien bambien ruumiita metsästä ja tutkien niiden kuolinsyyn...! Kiintoisaa... Kumi onkin lähdössä jouluksi Jenkkeihin, se poitsu asuu Seattlessa (silloin kun ei ole metsässä). Osaa täysin japania, on asunut täällä ja muuttaa taas maaliskuussa Sapporoon. Aikamoista kaukosuhteilua.

Jouduin mäkin sitten yrittämään japanin puhumista, tosi hyvä! Kaiken mitä sanoin, Kumi kyllä ymmärsi. Ja varmasti opinkin taas jotakin. Oli myös kiva, kun tuntui, että ainakin aihepiirin ymmärsi, kun Kumi ja se tarjoilijapoika juttelivat välillä keskenään. Pitkälle myös pärjäsi, kun hoki oishiita :) (= "namia!"). Kerroin muun muassa menestyksekkäästi suomalaisista jouluruuista japaniksi... Kumi kuulemma kovasti haluais maistaa "kurisumasu no hamu":a. Ookii hamu desu yo (iso kinkku onpi se!).

Se on hauska noiden enkkua huonosti osaavien japanilaisten kanssa, että englanniksi kysymyksen esittäminen on hyvin vaikeaa. He eivät tajua, että kyseessä on kysymys, ellei muista kiekua korkeaksi lauseen loppua. Tekisi kovasti mieli lisätä engl. kielisen kysymyksen loppuun ka-pääte, japanin kysymyspääte siis, mutta kai se vähän hölmöä olisi. Nytkin yleensä, kun jotain englanniksi kysyin, Kumi vain myönteli että niin niin ja kyllä kyllä vastaamatta itse kysymykseen.

Ylläri illan päätteeksi oli, että Kumi vaati saada maksaa koko laskun, kun oli kuulemma minun Welcome partyni :) Lasku oli iso, joten mua yhä vaivaa se, että niin paljon hän joutui maksamaan, mut ehkä pääsen vielä tasoittamaan tilannetta. Ja oli mulla onneksi Kumille lahjaksi muumipuhelinkoru. Kawaii Moomin!

Kumi on tuntemistani kolmesta japanilaistytöstä (tai naisesta, kaikki ovat yli 30, itse asiassa 32-36v) kaikkein eniten Tokyo-pimu. Korkokenkää, hamosta ja karvahupputakkia. Hän valitteli kuinka hänen tukkansa on niin hirveä, kun latvat kihartuvat, toisin kuin muilla, yleensä suoratukkaisilla japanilaisilla. Ja niin oli nätit kutrit Kumilla että moni olis kateellinen!

Kovasti ovat kaikki nuo japanilaistuttuni länsimaisten miesten perään. Kuinkahan käy japanimiesten, kun valkonaamat vievät maan naiset! Joutuvat kohta ottamaan itsekin jonkun länsimaalaisnalkuttajattaren!