torstai 29. heinäkuuta 2010

Koti tyhjänä

Terveisiä hotellihuoneesta Otsukasta! Ympyrä on sulkeutunut, ja olemme palanneet lähtöpisteeseen. Alkusyksystä 2008 majailimme tässä samassa halpishotellissa ja kävimme Mejirossa siivoamassa uutta kotiamme. Nyt olemme siivonneet vanhan kotimme ja palanneet tänne. Aikaa Tokiossa ja Japanissa on enää puolitoista vuorokautta.

Kodin kasaan laittaminen oli melkoinen puuha. Vaikkemme olekaan hamstereita, eikä huonekalujakaan ollut kuin nimeksi, kesti kaiken kauppaaminen kauan ja oli toisinaan hermoja raastavaa. Huokasimme aina, jos Sayonara Sale -ilmoitukseemme vastasi joku intialainen. Silloin aina tiesi, että edessä oli kaikenlaista säätämistä. Möimme kaiken aivan pilkkahintaan, mutta silti intialaiset jaksoivat aina tinkiä, ja ellemme suostuneet halvempaan hintaan (no emme todellakaan), he muuttuivat tylyiksi. Pyörämmekin menivät inkkareille, joille piti hakea lisää ilmaa kumiin naapurista saakka, kun ei kelvannut. Ja kyllä syynättiin ja marmatettiin, vaikka peruspyörämme maksoivat siinä 2500 jeniä kappale (noin 25 euroa). Toisaalta, pääasiassa kaikki he, jotka lopulta hakivat tavaroitamme (eivätkä vain meilanneet, että otan tämän, ja sitten täysi katoaminen), olivat oikein mukavia. Meillä kävi kylässä ainakin ranskalaisia, italialaisia, espanjalaisia, amerikkalaisia, indonesialaisia, intialaisia ja venäläisiä. Lattialla oli myös ilmaiskirppis, ja ihanan paljon tavaraa saikin uuden kodin.

Valitettavan paljon tavaraa tosin jäi myös ilman kotia. Tokiossa on tosi vaikea kierrättää käytettyä tavaraa ja vaatetta. Eipä ole kätsyjä UFFin laatikoita, jonne viskoa pussukoita. Oltais kyllä viskottukin! Nyt viskoimme sitten roskikseen, raskain sydämin. Kyllä vaatetta meni kavereillekin, ja osasyy isoon roskaläjään oli omakin, eli se, ettemme ehtineet tehdä koepakkausta. Tänään karu totuus selvisi: kaiken mahduttamiseen olisi tarvinnut ainakin yksi jättimatkalaukkua lisää.

Tokiossa on kyllä Pelastusarmeijoita ja muita, mutta tiedon saanti helposti tuntui mahdottoman vaikealta. Japanilaiset kaverit eivät tienneet, ja netin mukaan Pelastusarmeijalle olisi pitänyt soittaa puhelimella, kertoa kaikki tuotteet yksi kerrallaan, odottaa tuomio ja sopia kyyti. Kaikki tietysti japaniksi. Tuntui liian hankalalta. Japanilainen ystäväni sanoi, että japanilaiset eivät hevin tahdo antaa eteenpäin omia vanhoja vaatteitaan tai tavaroitaan, koska se on jotenkin noloa. Tämä kaupungissa, joka on täynnä vintageliikkeitä ja second hand -puoteja! Joilla niilläkin systeemit menevät jonkun ison organisaation ja byrokratian kautta.

Tai sitten emme vain saaneet tietoa ajoissa.

Ystäväni sanoi myös, että kodittomille antaminenkin on hankalaa, sillä he eivät yleensä suostu ottamaan vastaan "almuja". Mietin, että olisin käynyt jossakin kodittomien puistossa vain unohtamassa pari pussukkaa, mutta jäipä sekin sitten. Lisäksi suuri osa ylijäämävaatteista oli talvitavaraa, joka ei näillä 35 asteen keleillä ketään kiinnosta.

Joku voisi tietysti sanoa, että näitä asioita kenties olisi hyvä miettiä aikaisemminkin, kuin viimeisellä viikolla - no on mietittykin, mutta teot ovat verkkaisempia...

Joka tapauksessa, onnellista oli se, että saimme myydyksi tai annetuksi suhteellisen helposti kaikki isot huonekalut. Viimeiset yöt nukuimme yhdellä vanhalla futonilla ja pussilakanalla, ja futon sai kokea paloittelusurman tänään aamulla. Mutta se palveli kerrassaan mainiosti viimeiset viisi yötä ja toki aiemminkin, futon-aikakaudellamme sekä vieraspetinä monille. Olisi se ollut yhä hyvä, muttei kelvannut silti kellekään.

Nyt ex-futon lojuu pusseissa kolmella eri roskapisteellä. Kävimme äsken illan hämärässä roskaseikkailulla. Viimeisen kerran paarustimme kotikatua kämpälle, jonka oven eteen olimme kasanneet loput noin 10 roskapussillista. Täällähän tuo lajittelu on hieman kinkkistä, kun vain tiettyinä päivinä saa toimittaa talon nurkalle vain tietyt roskat. Meillä oli niin paljon kaikkea, että salakavalasti jouduimme sujauttelemaan osan pussukoista myös naapuritalojen roskapisteille. Todella pahishomman tästä teki se, että roskat saisi jättää vasta huomenaamuna kello 8. Kauaksi kotitalosta jätimme myös roskat, jotka noudetaan vasta perjantaina - vielä rikollisempaa! Ja muutama sateenvarjo unohtui matkan varrelle aidan nokkaan roikkumaan (sateenvarjoja oli kertynyt noin 8kpl - koska kun täällä sataa, vettä saattaa tulla äkkiä ja todella lujaa, eikä eteneminen ole mukavaa ilman varjoa).

Emme kuitenkaan ainakaan tietoisesti lajitelleet mitään väärin. Tai no, muoviroska meni jo tiistaina ja tulihan sitä väkisin senkin jälkeen lisää. Mutta jopa pattereille löysimme oikean paikan, tosin pienen ikuisuuden Bic Camerassa vaellettuamme. Kahden vuoden paristokertymä oli jo sinkoutua normiroskikseen, kun äkkiä oikea laari löytyi. Jostain oli jäänyt mieleen sellainen muistikuva, että nämä isot kodin elektroniikkaa myyvät ketjut ottaisivat vastaan paristoja.

On tämä ollut melkoista! Mutta muuttaminenhan käy työstä. On ollut soittelua kaasulaitokselle, sähkölaitokselle ja vesilaitokselle, että ollaan muuttamassa ja sopimukset halutaan lopettaa. Kun asiat oli saanut sovittua viime viikolla puhelimella, täytyi tänään vain odotella, että yhtiöiden edustajat tulevat käymään loppulaskujen kera. Kaikille ehdotettiin 9-12 välistä aikaa, ja ensimmäinen saapuikin 9.40 ja viimeinen 10.55. Sopimuksen mukaista toimintaa siis! Oli mukava, että vesilaitoksen tyyppi sanoi, että voidaan käyttää vettä vielä 1000 litraa, että vessaa ja suihkua voi käyttää. Ja sähköyhtiön hemmo sanoi, että voidaan tämä päivä vielä käyttää sähköä. Siitäkin huolimatta, että hän kuuli, miten yläkerran ilmastointikone puksutti parhaillaan hintavaa helpostusta ulkona vallinneeseen 35 asteen helteeseen. Nyt jäljellä on enää muutama pankkiasia sekä puhelimien sulkeminen. Muutoin huominen on lomaa ja vielä aikaa tehdä viimeiset, himotut asiat! Niihin saattaa kuulua esimerkiksi laulamista ja kuvakoppikivailua...

Äsken myös juhlistimme päivän muuttourakkaa kyläilemällä kahdessa mukavassa paikassa: Ikebukuron Chabutenissa raamenilla ja Tokyo Domella hurjasteluhärvelissä. Viime hetkillä saatiin nimittäin Okukin suostuteltua kaupunkivuoristorata Thunder Dolphiniin! Iltavalot ja maisema yli Tokion oli huikaiseva - jos uskalsi avata silmät... No, uskalsi kyllä, ainakin ensimmäisen äkkijyrkän pudotuksen jälkeen! Ja sitten mentiin yli ja läpi ostoskeskuksen ja halki maailmanpyörän ja... Oli se hieno kyyti! Thunder Dolphin on ehdottomasti iltavempele, sillä iltavalaistusnäkymät olivat tosi hienot.

Nyt hyvää yötä, toiseksi viimeisen kerran Tokiosta!

T: Edo-elmerikulkurit

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Osakassa ja lovehotellissa

Elmerit lähtivät sayonara-tunnelmissa viimeiseen seikkailuun!

Olemme loppujen lopuksi matkustelleet Japanin sisällä aika vähän täällä asumisen aikana, joten tahdoimme vielä käydä pikku kierroksella - ja astua vielä kerran luotijunaan bento-boxien eli eväslaatikoiden ja Premium Malt'sien kera!



Niinpä junailimme Osakaan, kummallekin uuteen kaupunkiin. Pari yötä Osakassa, ja paikka oli jo vakuuttanut rentoudellaan. Ei olisi yhtään hullumpi seutu asua! Osa tokiolaisista sanoo, että osakalaiset ovat yrmeitä, osa sanoo, että hyvin ystävällisiä. No, yrmeyttä emme havainneet, joten valitaan ystävällinen puoli. Osaka tuntui tunnelmalliselta ja kodikkaalta.

Osakan Nanban alueen ostos-ravintola-hulinakuja on nimeltään Dotonbori. Katu on täynnä ravintoloita, kuten okonomiyaki-pannukakkupaikkoja, takoyaki-mustekalaravintoloita ja raamenkuppiloita.



Donkilla oli näin massiivinen liike joen varrella.


Meininkiä kaduilla.






Joki kaupungin keskellä oli tunnelmallinen.


Ja lähellä keskustaa, Dotonborin tuolla puolen, oli viihtyisä alue täynnä nuorten ihmisten pitämiä baareja, kahviloita, ravintoloita ja putiikkeja. Siellä hengasimmekin pari iltaa ja kävimme muun muassa Rock Rock -hevibaarissa (jossa soi kaikki muu paitsi rock tai hevi, ainakin sinä iltana) ja yhdessä Osakan vanhimmista rakennuksista, jonka jokaisessa kerroksessa oli iso määrä outoja, minikokoisia baareja.

Kävimme tässä:


Kyseessä oli Ganja Acid -niminen baari, jossa ei ollut ketään muita kuin baarimimmi. Hän oli mukava ja rupattelimme pitkään. Lähdön hetkellä baarin omistaja saapui kurkkaamaan ja viittoi meidän takahuoneeseen. Siellä hän otti esiin videokameran - ja niin päädyimme jollekin hämärälle videonauhalle vilkuttelemaan ja huutamaan Suomea...

Kävimme myös hauskan kotikutoisessa hippimusabaarissa, jossa kuulemma viime syksynä vieraili Stratovarius. Omistaja esitteli puhelimestaan poseerauskovia Timo Kotipellon ja kumppanien kanssa. Taisivatpa olla samalla reissulla, kun tapasimme heidät Azabu-Jubanin Gonpachissa.


Osaka on kuulu love-hotelleistaan, ja koska meillä ei ollut majapaikkavarausta ensimmäiseksi yöksi, oli elmereiden hieman niinkuin pakko majoittautua love-hotelliin! Hyvää asiassa on se, että huoneet eivät ole kovin kalliita. Tosin, me päädyimme lopulta varsin kalliiseen vaihtoehtoon, mutta kun ei sellaista luksusta muualta kuin love-hotellista sillä rahalla voi saada!

Valintamme oli Water Hotel.



Toinen vaihtoehto olisi ollut sänky häkin sisällä S/M-huoneessa, mutta me nyt päädyimme hieman sivistyneempään vaihtoehtoon.

Aulassa oli koje, jolla sai katsastella vapaina olevia huoneita ja valita omansa. Periaatteessa kyseessä oli täysin itsepalvelu, mutta näköjään touhua seurattiin, koska meidän, gaijineiden, valitessa huonetta valvontakopista astui esiin äijä kysymään, että onhan kaikki ok. Oli, mutta kieltämättä huoneen sisällä oleva rahamasiina oli hieman kinkkinen, ja kerran soitimme siitä aluaan lisätietoja saadaksemme.



Joka tapauksessa, huone oli hieno, ja hotellin teemana oli vesielementti, jonka vaikutus näkyi sisustuksessa ja valaistuksessa. Jokaisessa huoneessa oli oma poreallasosasto. Sen saattoi muuttaa höyrysaunaksi napin painalluksella, musiikkia sai valita kylvyn taustalle 12 eri artistilta, ja valaistusvaihtoehtoja riitti. Televisiossa oli toki kaikki mahdolliset kanavat.







Yö sujui leppoisasti, sillä hotelli oli erittäin äänieristetty. Vaikka huoneissa oli puolen seinän kokoinen TV ja omat karaokelaitteet, ei meteliä kuulunut.

Osakassa on myös lovehotellihuoneita, joissa on törmäilyautoja, karuselli, uimaranta ja muuta sekopäistä, mutta ehkä ensi kerralla sitä osastoa...

Toisen yön vietimme saman hintaisessa, mutta hieman eri tunnelmaisessa paikassa, ryokanissa Nipponbashin aseman tuntumassa, hyvin lähellä Nanban hulinaa. Perinteistä onsen-kylpemistä ja yukatassa hillumista siis.


Ryokanilta käsin vierailimme Osakan linnalla. Päivä oli sunnuntaisen rauhaisa ja kuuma. Aikataulumme jousti niin paljon, että lopulta hengailimme linnan rennossa puistossa kenties jopa viisi tuntia. Kävimme katumaalarilla maalauttamassa pilakuvapärstät, söimme takoyakia ja ranskalaisia tuopin kera, kuvasimme linnaa ja istuimme puistikkojen penkeillä. Sisältä linna ei ollut ihmeellinen, onhan se hyvin uusi, mutta näkymä ylhäältä oli ihan kiva, ja shogunaattien tarinoita on aina kiintoista lueskella.



Osaka-hengailun jälkeen suuntasimme bussilla kohti Tokushimaa ja Shikokun saarta.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Tokushimasta Tokioon lautalla

Aloitetaanpa harharetkien kertaaminen takaperoisesti. Juuri nyt olemme lautalla matkalla Shikokun Tokushimasta kohti Tokiota. Lauttamatka kestää peräti 18 tuntia, mutta Ocean Tokyu Ferryn 9750 jenin lippu on ei-turistille (eli JR Rail Passittomalle) ihan houkutteleva vaihtoehto.



Tähän halvinpaan lippuun ei kuulu hyttiä, mutta lautalla on erillinen nukkumaosasto, jonka pehmeälle kokolattiamatolle voi tehdä pedin. Talo tarjoaa lakanoita ja peitteitä, joita voi käyttää myös alustana. Meno ei ole meriympäristöä lukuun ottamatta millään tavalla tuttu kotimaisilta Ruotsin tai edes Tallinnan laivoilta. Lautta on todellakin lautta, eikä täällä ole edes baaria. Ei sillä, että tarvitsisikaan olla. Sen sijaan japanilaiseen tapaan löytyy automaatteja. On pasta-automaatteja, nuudeliautomaatteja, sämpyläautomaatteja, makirulla-automaatteja, olutautomaatteja, sakeautomaatteja... Joka lähtöön automaatti! Ja vieressä mikro pakasteaterian lämmittämiseen.




Näin sitä siis tuksutellaan, otetaan aurinkoa helteisellä kannella ja toivottavasti lopulta saavutaan kotikaupunkiin aikataulun mukaisesti kello 5.30 aamulla.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Ohi on

Ohi on, nimittäin japanilainen salarymanin arki. Vieläpä täysin oikeaoppisesti tehdyn irtisanoutumisen myötä, sillä ilmoitin aikeistani haihtua firman palkkalistoilta kesäkuun bonuksien maksamisen jälkeen. Ei, en ole hankkinut tai hankkimassa uutta työpaikkaa Tokiosta, vaan ollaan Okun kanssa palaamassa Suomeen.

Meidän blogin otsikkorivillähän alkuun luki, että "lähdimme vuodeksi biiruparatiisiin". Niinpä vain syyskuusta 2008 on vierähtänyt aikaa jo selvästi enemmän. Viime syksyn kohdalla tuntui, että paluu olisi liian pian, joten olimme päättäneet jo oikeastaan paljon aiemmin, että silloin ei vielä palata. Mutta nyt, kun on nautittu kaksi kaunista ruskaa, värjötelty kaksi talvea, hanamielosteltu kaksi kevättä ja hikoiltu kaksi tukalaa kesää, alkaa olla fiilis, että nyt tämä on nähty. Parempi lähteä nyt, kun osaa vielä kaivata kesämökkiä Suomessa.

Tästä tunnin sisällä me suunnataan kohti Osakaa, josta matka jatkuu Shikokun pääsaarelle. Shikoku onkin pääsaarista viimeinen, johon Elmerit eivät ole jalallaan astuneet. Niinpä nyt on korkea aika käydä merkkaamassa sekin Elmerien reviiriksi. Blogi siis päivittynee edelleen aika harvakseltaan, mutta koitetaan saada viimeistään Suomessa purettua vielä loputkin seikkailut webskaan.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Aleshoppailulöytö

Firmat maksoivat kesäkuussa työläisilleen bonuksia, joten ei tarvinut olla kummoinen oraakkeli ennustaakseen, että heinäkuussa alkoivat kauppojen alennusmyynnit, joilla noita bonusrahoja pyritään ohjaamaan kassakoneisiin. Viime perjantaina palasimme osakalaisen Midorin keikalta Shibuya AX:sta kohti asemaa, kun kaverit päättivät poiketa katsomassa yhden liikkeen alennusmyyntitarjontaa. Lopputulos tietenkin oli, ettei kukaan muu, paitsi minä, ostanut mitään.

Vaan ei se mitään! 30 tai 40 prosentin alennuksessa killui nimittäin Adidas Originalsit Star Wars -tossut. Eikä suinkaan mitkä tahansa Star Wars -tossut, vaan ihan itsensä Darth Vaderin tossut!



Näin! Vielä kun noilla raaskisi kävellä ulkona. Varsinkaan kotiasemalla ei ole näkynyt ketään jynssäämässä askelmia puhtaaksi hammasharjalla, joten pohjista täytyi saada heti kuva talteen. Muistelisin nähneeni alkuvuodesta tämän SW-sarjan mainoksen. Ja samaan syssyyn muistelisin todenneeni, että kengät ovat varmasti turhan kalliit. Alkuperäiseen hintaansa nämä tossut olisivatkin suurella todennäköisyydellä jääneet hankkimatta.

Mitä tulee omaan Star Wars -fanitukseeni, ovat episodit 4-6 edelleen ihan älyttömän kovia seikkailuelokuvia. Ja episodit 1 ja 2 olivat niin surkeita, että sen trilogian parhaaksi kehuttu kolmas osa on edelleen katsomatta. Niin. Tiedän, että ilmestymisestä on aikaa ja aion sen ehkä katsoa vielä joskus. Sitä odotellessa tallaan menemään tossuillani tietämättä, kuinka Anakinista tuli Darth Vader.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Supersairaanhoitoa

Iski intensiivinen kurkkukipu, joka seitsemäntenä yönään äityi niin kurittomaksi, että uneton yö kääntyi aamuun sekä puhelinsoittoon Sanno Hospitalille. Yan-san on käynyt allergian takia jo muutamaankin otteeseen Sanno-hoidossa, mutta meikäoku on toistaiseksi selvinnyt lääkärittä. Olipa siis kiinnostava japanilainen sairaalakokemus tänään ohjelmassa!

Puhelimessa selvisi, ettei puhelinta tarvita, vaan voin vain painella paikan päälle. Paikan päällä, hienoa hotellia muistuttavassa salissa (flyygeli ja kaikki!) infotiskin tätyli yritti, että tänään juuri ei kurkkuosasto olekaan auki. Mutta kun kerroin juuri soittaneeni reitin ihan selväksi, täti kutsui paikalle tulkin, ja sitten asia olikin ihan selvä. Rekisteröin itselleni Sanno Hospitalin kiiltelevän asiakaskortin ja tulin ohjatuksi kakkoskerroksen jollekin vaikean nimiselle osastolle. Vaikka tulkki ja tätyli olivat väittäneet, että kestää aikaa, koska minulla ei ollut appointmentia, ei ajan kesto lopulta ollut kuin vajaa 10 minuuttia. Lääkäri oli mukava miekkonen, jonka englanti oli niin moitteetonta, etten itse ymmärtänyt sen hienoudesta puoliakaan. Ainakaan en ymmärtänyt limaklimpin medikaalista nimekettä. Lekuri kurkkasi kurkun, totesi, ettei pahakaan, kurkkasi kurkun syvemmältä, eikä pahakaan sielläkään. Kurkkasi korvat ja kehui täydellisiksi. Sitten määräsi lääkkeet: tätä 1 kappale 3 kertaa päivässä, tätä 1 kappale 2 kertaa päivässä, tätä 2 kappaletta 3 kertaa päivässä, näitä tippoja kolmesti päivässä, näitä yskänlääketabletteja maksimissaan 8 päivässä ja painkillerit päälle, jos pahalta tuntuu. Koko lystiä 7 päivää, onegaishimasu.

Lääkärikäynti oli ohitse noin viidessä minuutissa, minkä jälkeen pääsin hoitajan kanssa hengittämään letkusta lääkehöyryä keuhkoihini noin minuutin ajan. Eksoottista. Tuli vähän mieleen Shimokitazawan vesipiippu, mutta tämä versio ei aiheuttanut huimausta.

Sitten numerolapun kanssa takaisin alakerran hotellisaliin ja maksamaan koko huvittelu, myös lääkkeet saman tien. Vain 2000 jeniä (noin 17e), halpaa! Tämän jälkeen toisen lapun kera viereiselle apteekkitiskille, jolla määrätyt lääkkeet siististi pusseihin niputettuina ja ohjeistettuina jo olivat odottamassa. Voisiko sairastaminen olla enää helpompaa ja organisoidumpaa?

No voisi kai, koska nyt sitten pitäisi muistaa ottaa ne 11 tablettia päivässä oikeaan aikaan koko viikon ajan ja silmätipat päälle!