lauantai 31. lokakuuta 2009

DevaDeva Cafén vegeburgerparatiisi

Kävimme tuossa Kichijoojissa pyörähtämässä pitkästä aikaa. Inokashira-puistossa oli kova meininki päällä, paljon kojuja, taiteilijoita, bändi, eläviä patsaita, koiria pukimissaan, perheitä ja iloa. Ruska ei ollut vielä loistossaan, eikä ihme, koska lämpöäkin oli 24! Oli suorastaan kuuma, etenkin, koska noudatamme mekin jo tokiolaista tapaa pukeutua: ei se sää vaan se vuodenaika. Ja syksyllä kuuluu olla saapikkaat, takit ja huivit, myös helteellä!

Kävimme samalla reissulla testaamassa viimeinkin DevaDeva Cafén. Tuo vegetaarinen luomukahvila viettää nyt ilmeisesti nelivuotisjuhlaa, eikä toivottavasti aio hetkeen poistuakaan kuvasta. Siellä nimittäin on vielä VAIKKA MITÄ mitä tahdon ahmia!



Kuten monet muutkin vegeravintolat, DevaDevakaan ei ole kaikkein halvin, mutta eipä se nyt vararikkoonkaan syökse. Burgerit maksavat siinä 7.50e-11e lohkoperunoiden tai salaatin kanssa. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Original Yogi Burger, Avocado Burger, Cheddar Cheese Burger, Vegan Ginger Soypork Burger, Vegan Chili con Soycarne Burger, Kofta Veggie Burger ja Teriyaki Yogi Burger. Purilaisten ja erilaisten salaattien ohella paikasta saa myös annoksia nimeltä Tofu Cutlet, Soysage-sausage, Vegetable Bean Curry, Pizza Vitamin Vegetable ja Vegan Pizza Rucola & Soysage.

Otimme alkupalaksi Soychicken nuggetit, jotka olivat ihan kelpoa kanamaista järsittävää.



Sitten hanbaagaa. Yan tilasi Chili con (soy)Carne -burgerin perunoilla, Oku teriyaki-Yogin salaatilla.

Teriyaki-burger:


Mehukas setti teriyakikastiketta ja salaattia hyvällä salaatinkastikkeella. Itse vegepihvi ei ollut mausteisin, jotain olisi voinut olla hieman lisää, mutta kokonaisuus oli maittava. Erityisen ihanaa oli se, että sämpylänä oli oikea, kunnon, itse tehty sämpylä höttöpullan sijasta!!



Yanin chilicarneburger näytti myös massiiviselta, eli annosten hyvä koko oli ehdotonta plussaa. Siinä mielessä siis, että vaikka emme olekaan isoja ahmatteja, ovat näiden "terveysruokaloiden" annokset usein aivan liian pieniä hintaan nähden.



Itse tehdyt lohkoperunat olivat erittäin ookoo, ja Yan-sanille tulisen ja makean yhdistävä burgerkokemus jäi reippaasti plussan puolelle, porkkanaraasteesta huolimatta.

Jälkiruuaksi kofeiinitonta herbal-kahvia ja rooibos-teetä, sekä kassalta vielä keksit kaupan päälle.



Kahvilassa oli mukava tunnelma, smoothia musaa ja sopivasti ihmisiä. Ehdottomasti siis toistekin. Tämä vegeparatiisi löytyy siis Kichijooji-Honcho kakkoselta korttelista 14 (talon numero on 17, tiellä kyltti, 2. kerros).

--

Yan-sanin edellinen burgerkokeilu olikin hieman toista luokkaa. Ei varsinaisesti kovin terveyshenkinen ja kaikkea muuta kuin kasvis, mutta taatusti niin ikään massiivinen!

Olkaat hyvät:



!!!


torstai 29. lokakuuta 2009

Tokion Kansainväliset Filmifestarit 2009 - tunnelmia

Ympyrä alkaa sulkeutua, tosin ei vielä millään muotoa pysyvästi. Kuitenkin, viime vuoden vasta-Japaniin-tulleet tuntemukset nousivat aika vahvasti pintaan, kun taas suuntauduin viikoksi asustamaan Roppongi Hillseille. TIFF, Tokyo International Film Festival oli jälleen vuorossa, ja jälleen minäkin siellä työtehtävissä pyörähtelemässä.

Saldo tänä vuonna oli: 21 elokuvaa, 5 pressikonferenssia, 1 seminaari, yhdet pressin privaattibileet, Avatar-elokuvan spesiaalishow, avajaiset sekä tietysti paljon yleistä häröilyä ja epämääräistä viinikyllästeistä ajantappoa elokuvien sun muiden välimaastossa.


TIFF jatkoi tänäkin vuonna ekologista, Coca-Colan ja Toyotan sponsoroimaa vihreää teemaansa vihreine mattoineen, joten tunnelma oli aika saman tyyppinen. Tosi paljon itse asiassa. Avajaiset olivat samanlaiset, ylipäänsä festarin koostumus entisenlainen ja alue näytti ihan samalta, kuin vuosi sitten. Muutoksista suurimmat taisivat liittyä lamaan, eli pressi ei enää saanut niin paljon ilmaisia asioita, isoja tähtiä oli vähemmän ja iltabileet oli siirretty pääkallopaikalta syrjäizakayaan.

Mutta, elokuvat tuntuivat paremmilta. Syynä saattoi olla toki sekin, että valikoin tänä vuonna nähtäväkseni vain 2 japanilaista elokuvaa... Eli ei perhedraamayliannostusta tänä vuonna! Näin elokuvia seuraavista maista: Japani, USA, Kolumbia, Taiwan, Ranska, Iran, Singapore, Kiina, U.K., Malesia, Bulgaria, Intia, Italia, Venäjä, Australia ja Singapore. Aika hyvä kattaus eri kulttuureja! Erityisen iloinen olin nähdessäni malesialaista, singaporelaista ja filippiiniläistä elokuvaa, koska ne ovat varsin harvinainen näky.

Mutta oli se kyllä varsin raskastakin hypätä kulttuurista toiseen, pahimmillaan neljä kertaa yhden päivän aikana, istua valtavasti ja tuijottaa valkokankaita. Ilman muuta myös ihanaa ja antoisaa leffafriikille, mutta ei todellakaan yksinomaan helppoa ja mukavaa!

Seuraavia tuosta joukosta voisin suositella:

*
Ten Winters (Italia-Venäjä). Kaunis, kuulas tarina pojasta ja tytöstä, jotka eivät koskaan tapaa oikealla hetkellä. Kiintoisa kerronta, joka leikkautuu aina kymmeneen talveen ja jättää ihania aukkoja katsojalle täytettäväksi.
*
Rabia (Kolumbia-Espanja). Guillermo del Toron tuottama, päähän jäävä elokuva oudosta miehestä, joka pakenee tappotuomiota vanhan, valtavan huvilan käyttämättömiin yläkerroksiin.
*
A Single Man (USA). Colin Firthin ja Julianne Mooren leffa, kauhean kaunis, visuaalinen homoelokuva, Colin oli tosi hyvä, visuaalisuus hieman itsetarkoituksellista jo, mutta erittäin sopiva krapulafilmi!
*
Talentime. Hauska malesialaiselokuva Talent-kisasta ja kulttuurieroista ja mykästä pojasta.
*
Five Minutes of Heaven (U.K.). Rimiksen "Adam" loistavassa roolissa, plus Liam Neeson, kertomus murhaajasta ja uhrin veljestä, jotka kymmenien vuosien kuluttua tapaavat. Katolilais-protestanttiteemaa.
* Eastern Plays (Bulgaria). Sai tämän vuoden parhaan Competition-elokuvan palkinnon, eikä syyttä suotta. Eksistentialistista angstia, rappiota, rasismia, rakkautta, Bulgariaa.
*
The Staten Island (USA). Tämän jälkeen tahdon ihan uusin silmin kyläilylle Staten Islandille! Ethan Hawke ja kumppanit hauskassa ja synkässä mobsterfilmissä. Hyvät musat.
*
Road, Movie (Intia). Eriskummallinen seikkailu, jossa nuori mies lähtee ajamaan elokuvateatterivälinerekkaa läpi kuivan autiomaan ja ottaa kyytiin kulkijan jos toisenkin.
*
Mary and Max (Australia). Suloinen ja hauska, mutta koskettava ja vakava animaatio kahdesta kirjekaveruksesta. Ihania yksityiskohtia, erinomaisesti tehty!

Muista kohokohdista kuvallisesti:


Avajaisissa oli taasen sama systeemi: ensin kutsuvieraat kulkivat vihreää mattoa pitkin, kunnes tulivat avajaislavalle poseeraamaan.
Tässä Avatarin porukkaa, Sigourney Weaver, Zoe Zaldana, Sam Worthington ja tuottaja.




Tämä poika sai kovasti fanien huutelua osakseen, mutten muista, kuka hän on, enkä nähnyt hänen elokuvaansa (I Give My First Love to You, poika kuolemassa sairauteen, mutta tyttö rakastaa viimeiseen saakka, joo ei kiitos.).



Samoin nämä pojuset saivat takanani istuneet naiset huutamaan suorastaan epäinhimillisellä äänellä. Tai ainakin yksi pojista sai aikaan tuollaisen efektin. Avajaisiin pääsi myös varhain jonottaneita tavisfaneja tietty määrä, ja kiljujat olivat juuri heitä. Tämä poikaelokuva kertoi jostain juoksuporukasta, ja voin kuvitella, kuinka koskettava ja yhteishenkeen puhaltava se onkaan... :)


Minulle isohko asia oli nähdä lavalla Koyuki, tuo nainen vaaleassa mekossa. Olen niin paljon katsonut Koyukin tv-draamoja, ja hän on jotenkin niin ihana. Kimi wa Pettossa etenkin (ks.
tv-draamapostaus).


Illan suurimpia tähtiä oli uusi pääministeri! Yukio Hatoyama. Hällä oli iso turvakaarti mukanaan. Jotain höpisi ekologiasta ja luonnon kunnioittamisen tärkeydestä, niinkuin kaikki muutkin. Fraaseja, fraaseja.



Pääministerin hypetys jatkui illan Avatar-erikoisillassa, jossa näytettiin filmistä pätkiä. Kokonaisuutta vielä viimeistellään. Itse olin vain pressiosuuden paikalla, ja huvitti, kun yleensä niin säntillisesti kuvausohjeita noudattavat japsikuvaajat pääministerin tullessa yhtäkkiä valtoimenaan hyppäsivät ylös kuvaamaan tuota kunnianarvoisaa kutsuvierasta.


Kuvasivat he Avatar-starbojakin.





Tässä porukka pohtii, että minne nyt pitää katsoa ja mitä tehdä, kun käsky kuului, että nyt katse videokameroihin päin hop.



Avajaisten ohella kiintoisaa oli myös kuunnella käsikirjoittaja-tuottaja Darren Starin tarinointia kirjallisesta luomisprosessista. Tunnin seminaarissa tyyppi höpisi hauskoja Beverly Hills 90210 / Melrose Place / Sinkkuelämää -akselilla sekä järkkäsi vieläpä dvd-palkintokisan kuulijoille. Harmi vaan, että kukaan ei tiennyt Sinkkuelämää-aiheisiin kysymyksiin vastausta, joten vasta jollain helpolla bonuskyssärillä dvd nimmareilla löysi voittajansa.

Japanilaiset taas tuttuun tapaansa kyselivät Darrenilta merkittäviä kysymyksiä, kuten: miksi Donna oli niin kauhean kiltti hahmo Beverly Hills 90210 -sarjassa?


Parhaan elokuvan valikoijatuomaristossa oli tänä vuonna muun muassa nämä heput:


Eli Babelin ohjaaja Alejandro sekä viime vuoden vastaavan kisan voittanut ohjaaja-näyttelijä Jerry. A. G. Iñárritu oli aika charmantti.



Fotaajat työssään.


Vuoden hätkähdys taas oli se, että The Cove-leffa pääsi kuin pääsikin filkkareille, vaikka se ensin oli saanut kieltävän päätöksen. Valtiovallan vaihtuessa lupa viime hetkillä heltisi, ja ohjaajakin saapui mukaan. Itse en elokuvaa ehtinyt näkemään, mutta kävin pressitilaisuudessa, joka oli järkätty Superdeluxeen (kiva baari/klubitila Ropparilla). The Covesta ja japsien reagoinnista delfiinipyynnin vastaiseen kohuelokuvaan lisää kollegan kirjoittamana täällä.


Eipä muuta, mukavat festarit ja paljon maailmoja pään sisällä kylässä TIFFin myötä. Sulatellaan, odotellaan ensi vuotta, otetaan Action! For earth.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Design Festa 2009 - tokiolaista taidekreiseilyä

Kaksi kertaa vuodessa järkättävä Design Festa rantautui Odaiban Tokyo Big Sight -lentokentälle - eikun näyttelykeskukseen - viime viikonloppuna. 30. lajissaan sisälsi IHAN VALTAVASTI IHAN KAIKKEA, ja jos olisi halunnut jokaisen osaston kunnolla katsastaa, olisi varmasti kulunut pari päivää. Taiteilijoiden ja käsityöläisten kojujen ohella mestoilla oli vaikka mitä performanssia, bändiä, tanssijaa, draamaa, muotinäytöstä ja individuaalia vipeltäjää.

Kivaa tapahtumassa oli se, että siellä näki paljon "erilaisia" japanilaisia eli hippejä ja taidehörhöjä huopamyssyt päissään. Hieman ahdistavaa oli se, että kaikkea oli liikaa ja tajunta hämärtyi. Monilla oli aika kivojakin juttuja myynnissä, mutta silti en osannut ostaa yhtään mitään, koska valikoiman paljous ylitti käsityskyvyn. Toisaalta kaikki asiat olivat ihania, toisaalta mikään ei ollut tarpeeksi. Seuralaiseni kanssa totesimme, että kyseessä olivat vähän niinkuin Wanhan joulumarkkinat, Taiteiden yö ja Kirjamessut yhdistettynä ja kerrottuna potenssiin Japani.

Yleistunnelmia:









Muotinäytöksessä oli pääasiassa asuja, joita kukaan ei käyttäisi missään muualla kuin Design Festassa. Toivottavasti.


Tanssijat eivät olleet erityisen taitavia, mutta energia ennen kaikkea!


Pikkupoju tahtoi auttaa lonkeropäätä kitaran virityksessä.


Kasani on miekkani. Tämä taiteilija oli päättänyt yhdistää kasan eli sateenvarjon ja miekan. Mikäs siinä.


Sateen sattuessa avaa miekkasi.


Näillä tytöillä oli pinkki päivä. Ällöpinkki.



Hehän ovat kuin kolme marjaa.


Tämän performanssin äärellä viimeistään tajusi, ettei ole kirjamessuilla.


Bondage-show'ssa tyttö, jonka valkoisessa nahka-asussa oli vetoketju takamuksen kohdalla, kahlitsi nyöreihin toisen tytön ja piiskasi tätä sitten ystävällisesti hymyillen. Vierellä valokuvia otti mustaan nahka-asuun pukeutunut nainen, joka näytti mieheltä. Muut eivät saaneet ottaa valokuvia, mutta rikoin huomaamatta kieltoa.



Festareilla sai myös ruokaa ja juomaa, kuten hyvää sangriaa ja crepesejä eräästä ranskalaisesta kojusta sekä yllätyspahaa intialaista intialaiskojusta.

Tunnelma kaiken kaikkiaan oli Design Festassa paljoudesta huolimatta mukava ja rento, tila oli niin suuri, ettei tungosta syntynyt, vaikka ihmisiä olikin paljon, kaikilla näytti olevan hauskaa ja vapautunutta, messuliput olivat halvat (pressipassilaisille myös ruokalipukkeita) ja ihmiset iloisina ilmaisivat itseään.

Siispä:
Kiitos!!

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Biiru-automaatti keskellä kirkasta päivää

Tänään tapahtui jotain melko tyypillistä: olin lueskellut netistä erinäisistä ramen-paikoista, tehnyt valintani missä haluaisin syödä, tarkistanut paikan aukioloajat ja fillaroinut ravintolalle. Mutta vain huomatakseni, että ravintolan metalliset liukuovet ovat alhaalla. Tätä tuntuu tapahtuvan Tokiossa melko usein. Eivätpä riitä yhden käden sormet, kun alkaa laskea monestiko meillä Okusanin kanssa ovat suunnitelmat menneet vastaavalla tavalla myttyyn.

Pyöräretki Wasedaan ei ollut kuitenkaan turha, sillä löysin alkuperäisen ravintolavalintani kadulta hyvää ramenia. Päivän ei-niin-tyypillinen tapahtuma oli erään vanhan tuttavuuden kohtaaminen melkein parin vuoden tauon jälkeen: Wasedassa vilkkaan kadun varressa seisoskeli ihan ehta biiru-automaatti! Ja totta kai otin siitä valokuvan:



Muistan, kuinka hämmästelimme ensimmäisellä Japanin matkallamme joka puolella olevia olutautomaatteja. Automaatit möivät olutta jokaiselle, joka kykeni syöttämään rahat sisään ja painamaan oluen valintaan käytettävää painiketta. Alaikäisille myynnin esti vain alaikäisten oma moraali. Joka oli tässä asiassa, kuten arvata saattaa, hyvin löyhä. Niinpä vuoden 2008 keväällä automaatit olivat täysin kadonneet Tokion kaduilta. Sinänsä aika hämmentävää, että kuinkahan paljon noita automaatteja on ollut 1990-luvun lopulla, sillä törmäsin artikkeliin vuodelta 2000, jossa jo kerrottiin automaattien kiellosta.

Viimeisen vuoden aikana muistan nähneeni automaatteja vain kylpypaikkojen ja hotellien auloissa. Eli yksityistiloissa, joissa automaattien käyttöä valvotaan. Lisäksi kohtasimme yhden tyhjänä hylätyn masiinan jossain Minowabashin sivukujilla, kun teimme joulupäivänä ratikkamatkan Toden Arakawa -linjan (Tokion ainoa jäljellä oleva ratikkalinja) päästä päähän.

Tänään tapaamaani automaattiin liittyi sellainen erikoisuus, että automaatissa näytillä olevat tölkit oli jo korkattu!



Aika hassua on se, että kun yleensä aamuisin näkee ihmisiä puunaamassa limu- ja tupakka-automaatteja, niin tämä automaatti esitteli korkattuja ja pölyttyneitä oluttölkkejä. No, olutautomaatit ovat nykyisin niin harvinaisia, ettei taida olla tarvetta kilpailla asiakkaiden kolikoista hohtamalla kirkkaana ja soittelemalla tarttuvia mainosmelodioita. Automaatin täyttäjä onkin varmaan ajatellut, että turha antaa hyvän oluen pilaantua auringonpaisteessa.

Joka tapauksessa, kolikot sisään, painallus napista ja automaatti tipautti kylmän, tämän vuoden elokuussa tölkitetyn Asahin kouraan. Keskellä katua Wasedassa. Eikä vieressä edes sijainnut mitään sellaista liikettä, joka olisi saattanut olla "automaatin valvoja". No, lähistöllä on Wasedan yliopisto, joten kaupan luulisi käyvän automaatilla vilkkaana. Japanissa nimittäin alkoholia saa ostaa ja nautiskella vain 20 vuotta täyttäneet, joten ainakin osalle parin ensimmäisen vuoden vuoden opiskelijoista automaatin palveluiden luulisi kelpaavan.

Jos joku tietää syyn sille, miksi näitä biiruautomaatteja siltikin yhä, satunnaisesti jossain on, vaikka ne on kielletty, saa tietonsa tänne jakaa!

perjantai 16. lokakuuta 2009

Prinsessat ravintolassa

Tervetuloa Prinsessaravintolaan!



Kävin eräänä lauantaina prinsessaystävieni kanssa lauantailounaalla prinsessojen ravintolassa. Se sijaitsee Ginzassa Chuo Dorin varrella Princess Heart -nimisenä. Koska pidämme vain vaaleanpunaisesta, ravintolakin oli vaaleanpunainen tai ainakin meidän huoneemme oli.



Muitakin värejä käytettiin toisinaan, esimerkiksi lounasdrinkeissä. Kai prinsessa kuin prinsessa lounaalla drinkin juo? Tai kolme?



Omaan arvon söpöyteeni kaadettiin pinkki karamellivärilikööri pinkistä prinsessakengästä. Tarjoilijan anniskelema kenkä vietiin heti pois kameroiden ulottuvilta. Näemme siis vain lopputuloksen, tässä alla:



Miljöö oli herkullinen.



Ruoka taas lounasaikaan ei mitenkään ihmeellisen erikoista. Iltaisin paikassa voi viettää prinsessajuhlia viimeisen päälle.



No saivat vierustoverimme tiarat kutreilleen, koska heillä rinsessoilla oli synttärit. Ja jätskiä.



Tarjoilijat olivat vähän hassusti pukeutuneet. Hörhelöiset asut, mutta vahvat, tummat meikit. Sitten tosin päähän pälkähti Halloweenin läheisyys kuukauden sisällä, joten se ehkäpä selitti goottilookin.

Pääsalin puolella olikin kurpitsanaamoja sekä mystinen, hämärä tunnelma. Salin keskellä kasvoi satupuu, jonka alla loiski vaaleanpunainen suklaaputous.



Tonnilla olisi saanut uittaa vaahtokarkkeja sulassa pinkkisuklaassa tunnin, mutta jätimme tällä erää väliin.



Kyseinen prinsessaravintola oli drinkeistä huolimatta koko perheen paikka, ja ainakin parissa pöydässä oli pikkupikkuprinsessoja aterioimassa juhlamielellä.

Ravintola ei ole suuri, joten pöytävaraus lienee suositeltava, ainakin iltaisin. Lounasta ei olekaan kuin viikonloppuisin. Ihan hauska paikka ainakin kertaluontoisesti, ja Disney-satumusat sai kaupan päälle soimaan koko päiväksi päähän!