Uusi Tokio-opas!

Tokio-faneille ilouutinen! Mondo on julkaissut uuden Toksu-oppaan! Eipä tarvitse enää cityä sukellella läpi pelkän Tokio-Passin tai Lonarin varassa, vaan suomenkielentaitoiset voivat Mondo-oppaan avulla löytää uusia ja jänniä kolkkia.

Hyvä Mondo! :)



P.S. Edo-Elmerit kaipailevat jo hitusen Japanin maata... Sushilla on pitänyt käydä ja mangaa lueskella. Kirsikankukkien kajastus houkuttaa, kuin myös kasvisraamenin kausi ensi kuussa, mutta josko sitä pitäisi getat vielä Suomen kamaralla - toistaiseksi!

Vapunviemät

Kesäkausi olkoon virallisesti avattu! Vappu on juhlittu, ja viidettä päivää on kuuma! Tänään kuumin. Vietimme kuumuutta ja Golden Weekin viimeistä päivää, Lasten päivää, ihanassa Kichijojissa ja Inokashiran puistossa evästäen. Paikat olivat pullollaan somasti asustettuja pikkukoiria ja juoksentelevia pikkulapsia. Aikeena oli kokeilla viimeinkin joutsenvenettä, mutta koska lampi oli niin täynnä veneitä, ettei vettä näkynyt, päätimme luovuttaa.

--

Vappu sujui jo perinteiseen tapaan Odaiban biitsiä vastapäätä sijaitsevalla linnoitussaarella. Kohde on oiva piknikpaikka meren äärellä. Iltahämärän laskeuduttua Rainbow Bridge sävähtää taustalla loistoon ja Tokyo Towerkin pilkistelee.

Eväinä oli tietysti lettuja,



ilman muuta herkullisia munkkeja ja



totta kai simaa!



Onneksi joku muu kuin Oku onnistui tänä vuonna paremmin siman ja munkkien suhteen. Okulla meni pikkaisen pieleen ensiksi mainittu ja toisia ei laiska vaimo jaksanut edes yrittää. Ruohikolla iloteltiin esimerkiksi petankin merkeissä.



Eikä vain ruohikolla, vaan myös junalaiturilla.



Eikä vain junalaiturilla, vaan myös junassa.



Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...





P.S. Yllättävän hyvin japanilaiset lopulta rentoutuvat, kun lauma suomalaisia vappupöljiä laittaa junassa ranttaliksi. Ensin toimittavat tärkeinä omia kännykkäasioitaan ja iltatorkkujaan ja kynsien tarkasteluaan, sitten alkavat varovaisesti ja vaivihkaa vilkuilla, sitten vilkuilevat jo ihan kunnolla, ja lopulta yhtyvät nauruun suomalaisten kanssa.

Kenties junassa kiertävällä ginipullollakin saattaa olla osuutta asiaan...

--

P.S.2. Muistakaahan muuten, että Odaiban rannalla uiminen on ehdottomasti kielletty... (paitsi vappuna)!

Huonoa omaatuntoa

Tänään karkasin töistä ja mentiin Okun kanssa Shinjukuun burgereille. Palanpainikkeeksi Fire Rockia siemaillessa tuli mieleen, että miksi itse asiassa edes tunsin karkaavani töistä... Leimasinhan pahvisen kellokortin kello 20.12, eli olin ollut toimistolla 10 tuntia ja 19 minuuttia. Viime aikoina työkaverit ovat olleet useammin töissä yli keskiyön kuin lähteneet saman päivän puolella kuin ovat töihin saapuneet.

Onhan meillä toki julkistus tulossa tämän viikon lopulla, mutta kuka seisoo kohta tolpillaan, kun töitä on painettu viikkokausia tuollaisia määriä. Viime torstaina yksi työkaveri oli alihankkijalla yöllä kolmeen asti, tuli seuraavana aamuna kymmeneksi töihin ja lähti kotiin viettämään viikonloppua puoli neljältä yöllä. Itse asiassa hän toivoi pääsevänsä alihankkijalta suoraan kotiin, mutta illalla kahdeksan aikaan pomo soitti ja sanoi tarvitsevansa tätä työkaveria toimistolla. Niinpä hän tuli työpaikalle illalla kymmeneltä, kun meikäläinen vihdoinkin veti rotsia niskaan. Maanantaina tyyppi tuli aamulla kymmeneksi, istui illalla 23:een, tuli aamulla kymmeneksi ja lähti puoli kolmelta yöllä. Tänään aamulla häneltä saapui mailia, että nyt on niin kova päänsärky, että on pakko ottaa lääkettä, makoilla vähän aikaa ja yrittää tulla toimistolle vasta kello 12. Miksiköhän...

Kun meikäläinen vetää 12 tuntia duunia, on päässä samaan aikaan käynnissä lottoarvonta, vikingloton tulokset ja kinkkubingo. Maanantain session jälkeen oli niin sekava olo päässä, etten nukkunut koko yönä kuin pari minuuttia. Hikoilutti, hermostutti, ajatukset pyörivät töissä ja jatkuva tietoisuus seuraavan aamun lähestymisestä ahdisti. Onneksi sain seuraavan työpäivän jälkeen karattua kotiin jo 18.30, ja yöllä nukutti peräti kahdeksan ja puoli tuntia.

Saa nähdä millainen paloletku tarvitaan aamulla toimistolla, mutta tällä hetkellä en voi väittää sen aivan hirveästi kiinnostavan. Harmittaa noiden muiden puolesta, kun eivät yhtään ajattele itseään tai omaa hyvinvointiaan. Ja toisaalta nytkin saattaa joku tehdä minulta "tekemättä jääneitä töitä", kun en jäänyt duuniin päivystämään, että miten tätä speksiä nyt toteutuksen jälkeen halutaan taas muuttaa, kun ei oltukaan speksatessa ajateltu asiaa tältäkään kannalta.

Nyt, kun asia on todettu näin raa'asti, koitan seuraavalla kerralla palata aiheeseen vähän analyyttisemmin :)

edit: Tänään olikin taas postia odottamassa. Nyt tyypiltä, jolla on ollut jo pari viikkoa verestävät silmät ja selvästi eniten toimistolla vietettyjä tunteja. Käännöskoneversio on mailista on niin "hauska", joten laitetaan se: "I'm sorry, going to the office is delayed about one hour because there is suitably no physical condition. It is a schedule of going to the office at 11 o'clock."

edit2: Aamun sähköposteista putoilee näköjään lisää helmiä. Yksi tyyppi pahoittelee kovasti (申し訳ありません), että hän lähtee viikon jäljellä olevina työpäivinä normaaliin aikaan, koska hänen sukulaisensa kuoli. Kehtaakin tehdä vain ne tunnit joista maksetaan, ja heti työajan tultua täyteen lähteä kotiin.

Lapsuuden taakka

Voisi luulla, että japanilaisen lapsen elämä on yhtä Hello Kittyä ja söpöjä asuja. Täällä saa lukea viikottain ihan käsittämättömistä lapsille tehdyistä julmuuksista, joita vastaaviin harvemmin törmää Suomessa. Tai sitten vain luen vääriä (vai juurikin oikeita) uutisia kotimaassa. Jos mielikuva japanilaisesta on sellainen hassu viihdeohjelmassa tiiliseinään kolmipyörällä ajava ja sen jälkeen omalle kivulleen naurava höntti, niin ei kaikki toisen maailmansodan loppua edeltänyt julmuuksien perintö ole vielä mihinkään kadonnut. Ohessa karuimpia poimintoja viimeisen kuukauden ajalta. Ja ne lukemalla saatat pilata päiväsi.

Daiki Ishihashi (22) pidätettiin Tokiossa viisivuotiaan poikapuolensa pahoinpitelystä. Hänen kerrotaan polttaneen pojan jalkapohjia sytkärillä, hakanneet poikaa kasvoihin ja heitelleen häntä ympäri huonetta. Pojan päiväkodin opettaja huomasi vammat ja teki ilmoituksen poliisille.

Narassa Hiroshi Yoshida (35v) ja Mami Yoshida (26) nälkiinnyttivät viisivuotiaan poikansa kuoliaaksi. Poika sai ruokaa vain aamiaisella ja niinpä hän kuoli maaliskuun alussa aliravitsemuksen aiheuttamaan sydänkohtaukseen. Normaalisti japanilainen viisivuotias painaa 15-20 kiloa, mutta tämä poika painoi enää 6,2 kiloa. Syyksi vanhemmat sanoivat, etteivät tunteneet kiintymystä (tai rakkautta) poikaa kohtaan. Pojan kehosta ja kasvoista löytyi useita ruhjeita, joten lasta oli mahdollisesti myös pahoinpidelty. Pariskunnalla on myös kolmevuotias tytär, joka on otettu huostaan.

Mitakassa pidätettiin noin 30-vuotias mies luvattomasta tunkeutumisesta asuintaloon. Hänellä oli mukana laukussa vauvan ruumis, mutta vauvan sukupuolta ei voitu päätellä, koska ruumis oli jo pahoin lahonnut. Niinpä vauvan kuolinsyystä ei ollut tietoa.

Saitamassa Masami Shindo (47) ja Sanae Shindo (37) eivät ruokkineet neljävuotiasta poikaansa. Hän kuoli helmikuussa ja painoi kuollessaan vain kymmenen kiloa. Heidän kymmenvuotias poika on nyt hoitokodissa.

19-vuotias mies hakkasi tyttöystävänsä kaksivuotiaan pojan kuoliaaksi Osakassa. Tyttöystävä työskenteli öisin ja hänen poissa ollessaan mies pahoinpiteli poikaa, jos tämä alkoi ärsyttää häntä. Eräänä lauantaiyönä poika alkoi itkeä, jolloin mies hakkasi poikaa ensiksi rintaan ja takoi sen jälkeen tämän päätä seinään. Sairaalaan tuotaessa pojan keho oli täynnä ruhjeita ja hän kuoli sydäninfarktiin.

Osakassa Asuka Takenaka (24) kyllästyi kaksikuukautisen vauvansa itkuun, kun hän ei saanut nukuttua. Niinpä hän suutuksissan ravisti vauvan päätä, joka johti lopulta aivojen turvotuksesta johtavaan kuolemaan. Naisen mukaan hänen ei ollut tarkoitus tappaa lastaan.

Vuonna 2009 Japanin poliisilla oli käsiteltävänään 935 eri tapausta, jotka liittyivät lapsipornon tuotantoon ja levitykseen. Tämä on 38,3 %:n nousu edelliseen vuoteen verrattuna ja samalla ennätysmäärä tapauksia vuoden aikana. Nythän täälläkin suunnitellaan lapsipornon suodatusta internetissä. Uskomatonta, että täälläkin edes mietitään samaa sontaa kuin suomessa. Suodatus ei 1) pelasta YHTÄ AINOATA lasta raiskaajalta, 2) johda yhdenkään pedofiilin pidätykseen, 3) vaikuta millään tavalla hyvin piilossa ja salassa tapahtuvaan lapsipornokauppaan, ja 4) kohdenna vähäisiä resursseja rikollisten kiinniottamiseen. Hulluinta kaikessa on se, että Japanissa lapsipornon hallussapito ei ole edelleenkään laitonta. Ja tätä ei ilmeisestikään olla muuttamassa.

Yöaika on työaikaa

Pari päivää sitten oli töihin tullessani sähköpostissa odottamassa kello 9:42 saapunut työkaverin kohtelias ilmoitus, että hän ei herännyt ajoissa ja on valitettavasti 20 minuuttia myöhässä. Näinkin pienet myöhästymiset on tapana ilmoittaa. No, vähän yli 10 saapui osastomme pomon vastaus, joka vapaasti suomennettuna meni näin: "Viime aikoina liian pitkään nukkumisesta johtuvat myöhästymiset ovat yleistyneet. Ole ystävällinen ja vähennä itseltäsi puolikas palkallinen lomapäivä."

Aika kovaa, että 20 minuutin myöhästymisestä menettää puolikkaan päivän vuoden 12:sta palkallisesta lomapäivästä. Varsinkin, kun näitä päiviä joutuu käyttämään myös lääkärissä käynteihin ja muiden asioiden hoitamiseen. Aloin miettiä syitä tähän "viimeaikaiseen myöhästymisten lisääntymiseen" ja eipä tarvinut kovin syvältä tonkia. Vilkaisin kyseisen työkaverin pahvista kellokorttia, jossa näkyy töihin saapumis- ja lähtöaika. Viisi edellistä päivää näyttivät tältä:

• 10:00 - 23:50
  
• 10:02 - 23:47
  
• 10:01 - 23:41
  
• 10:17 - 23:53
  
• 10:05 - 23:38

Nyt siis selvennyksenä, että meidän työsopimuksessamme sovittu työaika on 10:00 - 18:30. Pahoittelen kielenkäyttöäni, mutta... mitä helvettiä?! Tyyppi vetää joka päivä yli VIISI tuntia PALKATONTA ylityötä, ja firman edustaja kehtaa kiittämisen sijaan kitistä 17 minuutin myöhästymisestä. Niin, sopimuksessa tosiaan lukee, että työt alkavat kymmeneltä, mutta silti! Kumma juttu, ettei kyseinen esimies ole lähettämässä porukkaa kotiin puoli seitsemältä, jotta kaikki ehtisivät ainakin työn puolesta saada kunnon yöunet. Näin tämä kohtuuton VÄSYMYKSESTÄ johtuva myöhästelykin ehkä vähenisi.

Tietyllä tavalla silti ymmärrän esimiestämme. Hänkin on hankalassa tilanteessa, sillä hän on omien esimiestensä silmissä huono johtaja, koska häntä ei kunnioiteta sen vertaa, että tultaisiin ajoissa töihin. Siltikin on aivan älytöntä, ettei tuo viisi tuntia ilmaista ylityötä merkitse yhtiön johdolle mitään. Pari kertaa olen itse asiassa havainnut jotain tuollaista kiusoittelua esimieheni suuntaan, kun on ollut puhetta mahdottoman projektin mahdottomasta aikataulusta. On ikään kuin vitsin omaisesti naureskeltu, että onko kyseessä huono johtaminen, kun ei synny tuloksia. Vaikka noille heitoille nauretaankin, tuntee niiden kohde sisällään varmaan suurta häpeää.

Itsellänikin oli joskus pieni konflikti pomoni kanssa, sillä olin ollut kuukauden aikana kahtena aamuna yli tunnin myöhässä. Ilmoitin tästä hyvissä ajoin ennen töiden alkua ja luulin, että se riittää, koska myöhästymisen syykin oli hyvä. Näinhän Suomessakin on totuttu, että työaika voi liukua kohtuullisesti, jos se ei haittaa muiden työskentelyä. Kuun lopulla pomo ilmoitti vähentäneensä minulta kaksi kertaa puolikkaan lomapäivän, koska olin ollut "poissa". Siitäkin huolimatta, että kyseisinä päivinä olin tehnyt vastaavasti illalla pari tuntia pidempään töitä.

Päätin protestoida asiasta varovaisesti, koska työaikaseurannan mukaan minulla näytti olevan kyseisenä kuukautena yli 18 tuntia ylimääräistä työskentelyä. Ja olin omasta mielestäni hyvittänyt poissaoloni olemalla saman päivän iltana pidempään. Tämä yli 18 tuntia kertyy, kun lähden töistä yleensä vähän jälkeen seitsemän, vaikka sovittu työaika loppuukin 18:30. Protesti johti lopulta siihen, että pomo palautti nämä jo poistetut vapaat, koska en tiennyt tätä käytäntöä. Hieno systeemi, että töissä vietetty aika toimii ainoastaan yhden tahon eduksi.

Samassa yhteydessä pomo mainitsi, että meillä "hyväpalkkaisilla" palkallinen ylityö alkaa vasta kello 22:n jälkeen, kun otin tuon kuukausittaisen ylityöaikani puheeksi. Tiedustelin eilen lounaalla yhdeltä puoleen yöhän istuvalta työkaverilta, saako hän korvausta kello 22:n jälkeiseltä ajalta, mutta vastauksena oli vain äimistyminen. Tätä korvausta siis pitää erikseen anoa, ja siitä on unohdettu mainita. Tai sitten sellaista korvausta ei edes ole olemassa. Korvauksen erikseen anominen kuulostaisi aika typerältä, koska meillä on olemassa se kellokorttisysteemi, joka tarkkailee poissaoloja minuutin tarkkuudella. Toisaalta en näe mitään motiivia, miksi pomoni olisi suoranaisesti valehdellutkaan asiasta. Ehkä ymmärsin jotain väärin...

Ei liene vaikea arvata, millaisia fiiliksiä tällainen työaikanipotus aiheuttaa, kun porukka koettaa tehdä parhaansa, jotta pysyttäisiin lähes mahdottomassa aikataulussa, ja silti kiitoksen tai korvauksen sijaan saa vain valitusta. Ei ainakaan tarvitse ihmetellä, miksi niin moni tuntemani japanilainen sanoo, ettei pidä työstään tai varsinkaan esimiehestään. Harmi vain, että tämän systeemin korjaaminen vaatisi muutoksia niin monella tasolla, että muutoksen käynnistäminen tuntuu aivan mahdottomalta. Kumma, ettei valtion johto ymmärrä, millaiset verotulot menetetään näistä maksamattomista ylityökorvauksista. Sama työmääräkin olisi varmasti tehtävissä lyhyemmässä ajassa, jos ihmiset eivät olisi koko ajan nukahtamaisillaan tai tekisi virheitä väsymyksen takia. Tai jos he saisivat keskittyä oleelliseen kaikenlaisten täysin turhien raporttien, joita ei kukaan koskaan lue, kirjoittamisen sijaan.

Loppuun vielä vertailun vuoksi omat työtuntini. Ikään kuin "todisteeksi", että oma pääni on jo pehmentynyt tai tämänkin systeemin kanssa voi yrittää tulla toimeen:

• 9:54 - 19:26
  
• 9:56 - 19:12
  
• 9:55 - 19:21
  
• 9:56 - 19:29
  
• 10:03 - 19:52

Erot saapumisajoissa johtuvat täysin omasta nopeudestani aamupuuhien osalta. Junat ja metrot kulkevat 99,9 prosenttisesti ajallaan. Siinäpä terveisiä VR:n, HKL:n ja YTV:n suuntaan. (Myönnetään, ettei täällä ole metrisiä lumimassoja kiskoilla ja teillä).

Kuukausi ulkomailla

Okusan wa tadaima!! Vietti lähes kuukauden suomalaisessa talvessa ja on nyt jälleen tokiolaisessa talvessa eli hervottomassa kylmyydessä. Suomessa en juurikaan tuntenut vilua, vaikka oli oikeasti todella honto ni totemo kylmä eli sellaiset -25 astetta useana päivänä. No, silloin en juuri käynytkään ulkona, ja sisällähän ongelmia ei ole. Täällä ei muuta olekaan kuin sisäongelmia, joten tänäänkin on vietetty kahvilassa aikaa 7 tuntia läppärihommien parissa. Ei mikään paha vaihtoehto sekään kyllä.

Oli mielenkiintoista käydä Suomessa melkein vuoden tauon jälkeen. Ennen lähtöä ahdisti paljonkin, ei millään tahtonut sinne kamalaan kalseuteen, mutta nyt onkin ihan toinen ääni kellossa. Suomessa olikin ihanaa ja mukavaa ja niin kaunista! Tokio on tietysti aina ihana, mutta Suomen kanssa se ei ole niin itsestäänselvyys!

Ensimmäinen ja toinen päivä kuluivat ihan turistina. Kaikki oli uutta ja jännää, vaikka Helsinki nyt on periaatteessa niin tuttu kuin olla ja voi. Mutta on se hassua, kuinka asiat unohtuvat, kun niitä ei vuoteen mieti. Sain hilautua Kampin metron liukuportaat takaisin ylös, koska olin unohtanut vilauttaa ylhäällä matkakorttia. Ihmiset tulivat päin metrosta, kun seisoin oikeaoppisesti oven vierellä odottamassa väkeä ulos. Metrossa pääsi istumaan! Kaikkialla oli kauheasti ulkomaalaisia, turisteja ja maahanmuuttajia. Muuten ihmisiä oli kaikkialla vain kourallinen. Senaatintorilla oli kotoisaa, kun siellä oli oman maan kansalaisia eli japanilaisia.

Ihmiset olivat pitkiä ja käyttivät housuja. Miehillä oli pitkiä hiuksia. Se oli yllätys, että tukevia ihmisiä näkyi niin vähän - ovatko suomalaiset hoikistuneet? Oli vaikeaa väistää oikealta, ja se on ihan todellinen fakta, että Suomessa kolme ihmistä tekee ruuhkan. Ihmiset eivät ole lainkaan fyysisesti joustavia :) Autot taas ovat: uskomatonta, että auto oikeasti pysähtyy, kun jalkakäytävälle astuu! Kaupoissa oli paljon ihonmyötäisiä, kurvikkaita vaatteita iänikuisten tunikasäkkien sijaan. Alusvaatteita löytyi oikeaa kokoa ja ilman hillittömiä toppauksia. Ruokakaupoissa piti muistaa itse ottaa muovikassi ja selviytyä liukuhihnan kanssa. Saunassa oli ihanaa.

Hotellissa tajusin peseväni mikrokeittoastiaa ja jogurttipurkkia ja asettelevani niitä kuivumaan. Oli syyllisen helpottavaa iskeä kaikki roska samaan sankoon (sentään vain siellä hotellissa)! Syylliseltä tuntui myös laittaa puhelimeen äänet päälle ja jopa puhua julkisessa liikennevälineessä (vähän). Oudolta tuntui, kun muutkin puhuivat puhelimeen ja kaiken ymmärsi.

Kaduilla tuntui vilisevän puliukkoja ja hulluja huutelevia häröjä plus kaiken maailman sekopäitä. Romanialaiskerjäläiset nököttivät 20 asteen pakkasessa polvillaan. Ruokakaupat tuntuivat valtavilta, ja leipäosasto oli jotakin käsittämätöntä. Niin paljon erilaista leipää!! Kaikkialla tuntui olevan vain leipääleipääleipää, myös keskisuomalaisessa kodissa, jossa suurimman osan aikaani majailin. Pullat olivat tuhtia sulateltavaa, ja kaikesta tuli heti täyteen. Ravintoloiden annoksista jaksoi syödä kolmanneksen. Ja joka puolelta löytyi kasvisruokaa! Grilliltä sai tuplakasvisburgerin!

Televisiota sieti katsoa, tosin Jussi-gaala oli melkoinen pohjanoteeraus, ja ehkä sitten kuitenkin katson mieluummin japanilaista kokkauskisaa kuin Martinan ja Eskon melaseikkailuja. Aina, kun tv:n avasi, sieltä tuli realitya. Joku muodonmuutosohjelma yleisimmin. Se uusi Idolsin korvike oli ihan hirveä.

Wc-paperi oli paksua ja lujaa, käteistä ei tarvinnut missään, käsiä oli hankala puhdistaa ennen syömistä, mutta toisaalta monesta oudosta paikasta löytyi julkista käsidesiä. Siideri oli pahaa ja lonkero hyvää. Rautatieaseman pallopatsasmiehillä oli vihreät pipot! Maha ei tuntunut oikein kestävän tuhtia ruokaa ja ruisleivän aikaansaamaa kuituhyökkäystä.

Jännittävin ilmiö oli se, että palveluhenkilökunta tuntui valtavan mukavalta! Jo heti ensimmäisessä kaupassa hotellin luona Eerikinkadun nurkalla oli niin miellyttävästi rupatteleva miesmyyjä. Muissa kaupoissa sama toistui, kaupungista riippumatta. Myyjät juttelivat leppoisia tuon tuostakin. Toisinaan ihan muutkin juttelivat, tyystin tuntemattomat ihmiset vaikkapa junassa! Mistä oikein oli kysymys? Kuulin ainakin kaksi teoriaa. Toinen oli se, että lama on saanut ihmiset mukavammiksi toisilleen. Toinen oli raaempi: tässä on ehtinyt vanhentua jo sellaiseen ikään, että nuorempi palveluhenkilökunta alkaa kunnioittaa ja kohdella kuin tätiä! Ei kai sentään! No, ihmiset olivat ystävällisiä ja herttaisia, mutta se sentään oli ennallaan, että kukaan ei tervehdi, kun baariin menee tai sieltä lähtee. Tai kauppaan. Tai kahvilaan. Ihan rauhassa saa tulla, olla ja poistua.

Luonto oli uskomattoman upea! Kuuraiset puut, kristallipuut, olivat suoraan sadusta. Ja niitä oli jopa Vantaalla! En muista nähneeni tuollaista talvea. Hokkaidokin jäi nyt kakkoseksi. Mökillä oli lunta reiteen saakka. Metsässä vain pyörin niillä sijoillani suu auki ihastuksesta loksottaen, kun aurinko laski saaden puut kimaltamaan ihmeellisesti. Puiden yksipuolisuus (kuusiakoivujamäntyjä) vain lisäsi maiseman harmoniaa.

Melkoinen yllätysreissu Suomeen siis. Hyvä näin, sillä nyt palaaminen (milloin se sitten tapahtuukaan) ei enää tunnukaan niin kammottavalta ajatukselta.

Japaniin palaaminen taas... Se oli hyvin kotoisaa. Kuukaudessa ei ehtinyt vieraantua. Kotona tuoksui tutulle (homeelle...) ja viime yönä oli taas maanjäristys. Vierasta on se, että toistaiseksi aamiaiseksi on ollut karjalanpiirakoita ja Reissumiestä Edamilla.

Ja syy siihen, miksi nyt olin ja olimme Suomessa, selvinnee tulevista päivityksistä.

Kylmänpurkaus!

Tänään on tämän talven kylmin päivä Tokiossa. Monta viikkoa jatkunut tauoton auringonpaiste vaihtui sadepäiväksi, ja kotiolojen sietäminen romahti välittömästi. Mutta koska tänään ei ehdi kahvilaankaan lämmittelemään, on vain siedettävä.

Alakerrassa on viimeiset kolmisen viikkoa ollut pysyvästi 9-10 astetta, nyt raikkaat 8. Lämmittäessä äsken kokkailujen aikana lämpötila nousi sentään 15 asteeseen. Yläkerrassa on 14, kuten juuri tällä hetkellä, kun en ole puoleen tuntiin lämmittänyt. Päälläni on Uniqlon heattech-kerrasto, pitkät paksut sukat, villasukat, korkeavartiset ja paksupohjaiset tossut sekä kaksi villatakkia. Sylissä on huopa. Äsken lämäsin selkään vielä lämpölätkänkin, kun niitä viime talvelta vielä maanjäristysrepussa oli. Nyt selkä onkin ihanan lämmin, ja kiva tietää, että lämpöä jatkuu ainakin seuraavat 8 tuntia. Välillä annan toki lämmityksenkin puhaltaa, jolloin työpöydän äärelle saattaa laskeutua jopa 19 asteen lämpötila. Se tietenkin katoaa kolmessa minuutissa AC:n sulkemisen jälkeen.

Koska meillä on viime talvesta poiketen nyt sänky, olemme jemmanneet ohuen petarimme alle sähköpeiton. Siitä ei voisi öisin enää luopua millään. Vaikka huopa olisi lähes alhaisimmalla asetuksellaan, se tekee sängyn ihanan lämpimäksi pesäksi. Uutta peittoa emme saaneet aikaiseksi ostaa, mutta nukumme sellaisen peittoviritelmän alla, että yleensä on mukavan lämpöistä, joskus jopa hetkellisesti kuuma. Viime yönä kerrasto pääsi kyllä myös pyjaman alle.

Onhan tämä aika extremeä taas kerran. Yksi mahdollisuus olisi poistua koneen kanssa kahvilaan hommiin. Mutta lähistöltä ei ole löytynyt sopivaa kahvilaa, etenkään sellaista, jossa myös olisi netti, ja nyt työnpaljouden alla ei mitenkään ehdi muuten vain majailla muualla. Sateessa ei huvita lähteä kovin kauas hilautumaan.

Hyviä puoliakin jälleen on: uni tulee viileässä erittäin hyvin, ei haittaa, ellei jääkaapissa ole tarpeeksi tilaa, edellisen päivän ruokaa voi esimerkiksi mainiosti säilyttää hellalla kattilassa seuraavaan päivään ja ja ja... ehkä palelu laihduttaa?

Mikäli sade jatkuu yön yli, on kai mahdollista, että huomenaamuna maa on valkea. Toistaiseksi ulkoilman 4 plusastetta ei ole riittänyt muuttamaan sadetta edes rännäksi. Tänä talvena ei siis vielä ole Tokiossa lunta nähty.

Japanilaisia ei jälleen kerran viileys näytä haittaavan. Äsken hyisellä postireissulla ensimmäinen kadulla näkemäni tyttö viiletti minihameessa, polvisukissa, korkokengissä - ja PALJAIN REISIN! Itselläni oli yllä talvitakki, villahuivi, sormikkaat, karvakorvaläpät sekä Hokkaidoa varten ostamani erikoispopot, joilla pärjää -28 asteessa... Kyseiset kengät ovat muuten aivan mahtavat! Ne ovat niin lämpimät, etten voi kuvitellakaan meneväni minnekään ulos missään muissa kengissä. Mitä siitä, vaikka kengät ovatkin enemmän lumihankimallistoa kuin Omotesando-ostoskäyttöön suunnitellut, hyvin ne Omotesandossakin jalassa pysyvät! Oikeastaan tekisi mieli laittaa ne jalkaan näin sisälläkin...

No, ensi viikolla matkustan Suomeen talvilomalle. Odotan lämpimiä sisätiloja ja saunaa! Jos nuo Suomen ylläripakkaset yhä jylläävät, onkin edessä todellinen testi: suomalainen vai japanilainen talvi? Kummassa paleltaa oikeasti enemmän?

Hatsu-uri - Vuoden aloittava alennusmyynti

Lauantaina kaupat aloittivat liikevuotensa alennusmyynnillä. Viime vuonna ajattelin norsulaumana syöksyvän ihmismassan pelossa välttää alea, mutta tänä vuonna olin valaistuneempi: alennus on suunnilleen joka liikkeessä 30-70% ja tavaraa on paljon. Kiertäessäni Omotesandon ja Shibuyan vaateliikkeitä huomasin, että monissa kaupoissa jopa 90% tuotteista oli alennettu puoleen hintaan. Ei voi siis puhua mistään tynkäalesta, vaan everything must go.

Suuren alen varjopuolena ovat suuret ihmismäärät. Tokiossa ihmisiä riittää ja suosituimmilla paikoilla kadut olivat laitojaan myöten täynnä populaa. Kaduilla liikkumisen hitaudesta huolimatta kaupoissa mahtui jollakin tapaa tekemään löytöjä. Omiin ostoskasseihin päätyi nahkainen vyö, neulottu huppari ja musta trenchcoat irroitettavalla liivivuorella. Kaikki mukavasti 40-50 %:n alennettuun hintaan. Takin alkuperäinen hinta oli 68000 jeniä, josta oli ensiksi poistettu 4000 ja alen alkaessa mukavat 32000 jeniä. Ihan okei. Alennus on siis erityisen huomattava kalliimman tuotteen ollessa kyseessä.

Näihin alennusmyynteihin kuuluu oleellisena osana fukubukuro, eli "onnenpussukka". Suosituin näistä kasseista maksaa 10500 jeniä ja sisältää erinäisen kokoelman kyseisen kaupan tuotteita. Kasseihin voi yrittää kurkistella, että mitä sieltä on, mutta jonkinlainen vertaus sikaan säkissä ehkä sopii tähän. Käytät siis 10500 jeniä ja saat vaikkapa kuusi erilaista vaatekappaletta. Miellyttääkö väri? Onko koko sopiva? Saatko miesten vai naisten vaatteita? Onko kyseessä merkkituotteita vai vain kassitusta varten Kiinasta halvalla hankittuja sekundalumppuja? Ei mitään väliä! Pääasia, että saa käyttää rahaa ja ostaa jotain!

Työkaverit ovat ostaneet useana vuonna tällaisen fukubukuron, ja päällimmäinen muisto noiden avaamisesta on kuulemma pettymys. Onhan se kivaa, että reilulla kymppitonnilla saa useamman vaatekappaleen, mutta onko niistä yksikään välttämättä sellainen jota haluaa käyttää? Yleensä ei. Kodinelektroniikkaa myyvät kaupat tekevät myös tällaisia kasseja, jollaisesta joku netinkäyttäjä oli löytänyt nenäkarvatrimmerin, johtoniputtimen, hehkulamppuja, halpiskihartimen ja akkulaturin. Eli kaikkea sellaista, joista osa itseltä jo löytyy ja loppuja en olisi edes aikeissa hankkia.

Mikä siis saa tuhannet jonottamaan tavaratalon edessä lucky bagia ja ostamaan niitä vuodesta toiseen? Ehkä siihen liittyy jokin kollektiivisen kokemuksen hankkiminen. Hankitaan kassi, avataan se ja sitten valitetaan tuttavien kanssa, että tulipa taas saatua kaikkea turhaa?

------------------------

Okusan lisää tähän vielä hieman infoa fukubukurosta:

Nykyään moni liike tosiaan sallii lucky-kassien penkomisen, ja sitä penkomista etenkin naisten vaateliikkeissä näkyikin paljon. Liikkeet ennen vanhaan laittoivat Lucky Bageihin pääasiassa edellisen vuoden mallistoa, ja kyllä yhäkin, ja moni tuote on tosi kovalla alennusprosentilla listahintoihin nähden. Nykyään kuitenkin enemmän laitetaan kuulemma kunnon merkkitavaraa, ihan uuttakin, ja toisinaan tosi kalliitakin juttuja. Yleensä bagin arvo on noin 7-kertainen hintaan nähden.

Pointtina on sekin, että saadaan asiakkaita saapumaan kauppaan vielä uuden vuoden jälkeenkin tai ainakin seuraavana uutena vuotena hamstraamaan lisää kasseja. Liikkeiden pomot alkavat funtsia jo hyvissä ajoin, että mitä laukkuihin laitetaan. Kyseessä ei tosiaan ole mikään Seppälän jämäcollection ryöstöhinnalla.

Kaikki on kuitenkin edelleen suhteellisen randomia, ja se on tietysti selvä, että välttämättä oman tyylin mukaisia vaatteita kassista ei löydy. Toisille kassi on Super Lucky Bag, toisille vain Lucky Bag, joillekin Unlucky Crapbag.

Uuden vuoden aleissa oma lukunsa ovat älyttömät matkatarjoukset tai miljoonien arvoisten korujen arvontatyyppinen halpamyynti, joten ei se nyt välttämättä ole mikään ihme, että aamuvarhain kauppoihin ryhdytään jonottelemaan. Etenkin, kun tokiolaisten ykkösharrastus on shoppailu.

Shoppailutaitoiset eli harrastuksensa hyvin tuntevat ihmiset myös tarkkaan tietävät, minkä firman ja minkä merkin bageja kannattaa hamstrata - ja erityisesti sen, että kannattaa olla liikkeellä varhain, koska yleensä tiettyjen brändien bagit menevät kuin kuumille kiville.

Okusan onnistui kaikesta huolimatta pidättäytymään onnenkassin kaappaukselta, mutta shoppasi kyllä kaikkea muuta, kuten viimeinkin Anna Suita, 50% alennuksella!

Jouluruokaa tarjosi kunnon väki!

Melko hassua on se, että täällä Japanissa tulee vietettyä joulun aikaa jotenkin paljon ahkerammin ja enemmän ajatuksella kuin Suomessa. Täällä tuntuu niin hienolta saada glögiä ja maistaa piparkakkua ja muuta, koska kaiken eteen joutuu näkemään ihan eri tavalla vaivaa. Kaikki tuntuu ansaitummalta eli maistuu myös paremmalta!

Viime vuonna olinkin Suomessa tähän aikaan ja palasin juuri aatoksi Tokioon, joten tämä joulun odotteluaika Japanissa on nyt ihan uutta. Eikä yhtään haittaa, ettei ole Suomessa, vaikka siellä lunta ja pakkasta onkin. Täällä on vain koleaa ja sisällä jäätävää, mutta niitä paria kynttilää, jotka on kalliilla Loftista ostanut, on mukava poltella ja kuunnella youtubesta joululauluja. Katsoa vähän TVkaistaa välillä ja nähdä siellä suomalaisia joulumainoksia!

Viime vuonna reissujeni takia jäivät myös väliin kahdet isot joulunnostatusjuhlat: aiemmin mainitut suurlähetystön itsenäisyysbiletykset sekä viime viikonlopun suomalaisyhteisön viralliset pikkujoulut. Mutta nyt pääsimme patojen äärelle!



Kaiken japanilaisen ruokapähkäilyn lomassa oli ihanaa nautiskella välillä tuttuja ja turvallisia antimia!



Nämä korvapuustit olivat ihan taivaan nannaa!



Ja saatiinpa torttuja sittenkin myös tänä jouluna!



Suomessa en ihmeemmin fanittele karjalanpiirakoita, mutta täällä ne ovat sellaista herkkua, että kaikki kalpenee rinnalla.



Jopa munavoi!



Olenkin päättänyt, että kun palaamme Suomeen, opettelen itse tekemään karjalanpiirakoita. Moni on opetellut täällä, mutta vaikka juuri ostimmekin isomman grillin, ei siinä taida sentään karjalanpiirakkain leipominen onnistua. Saatan kyllä siltikin yrittää!

Tämä kakku oli tosi upea, mutta en millään jaksanut maistaa sitä. Itse asiassa koko päivän paastoamisen jälkeen mahaan ei mahtunut kuin vähän yli yksi lautasellinen herkkuja, mikä harmittikin loppuillan... Olin kateellinen uusille vieraille, jotka saapuivat paikalle vielä tyhjän mahan kanssa!



Laitetaan nyt tämäkin jouluasia tänne, vaikkei omalle lautaselleni päätynytkään.



Kunnon pikkujoulupitoihin kuuluu tietysti myös PUKKI, joten pukki saatiin! Pukilla oli isot lahjavarastot, joiden täyttämistä me vieraat olimme kukin avittaneet.



Juhlissa oli paljon Suomesta innostuneita japanilaisia, suomalaisten aveceja ja kavereita, ja kun pukki kehotti istumaan polvelle, syntyi hirmuinen jono! Kaikkien piti päästä!



Sitten pukki jakoi lapset ja lahjoja jännitti. Eiku.



Illan musiikkiannista vastasivat suomicovereita tykittelevä Mr. Perkele sekä kaksi bändiä, joten meininki rokkasi!







Illan päätti yhtye Wäinämöinen, joka nykyisellä kokoonpanollaan taisikin heittää viimeisen keikkansa. Tokiossa virtaa pian reippaasti vähemmän suomiverta kuin ennen (brutaalia!), sillä niin moni nokialainen ja muitakin poistuu pian Japanista parempibisneksisille vesille. Emmepä taida mekään täällä enää ensi jouluna olla, joten kaikin puolin nämä joulusuomikemut olivat hieman haikeutta ja etukäteisnostalgiaa aiheuttavat. Moni kaveri ottaa ja lähtee, muutoksen tuulet ja niin edelleen.

Mutta mainiot olivat sapuskat ja porukat, ja nyt sitten odottelemaan oikeaa joulun viettoa ja toivottavasti hyvin lumisen Hokkaidon rinteitä!

Pikkujoulujuhlintaa

Bounenkai-biletysaika alkaa olla käsillä, mutta mepäs otimme varaslähdön ja järkkäsimme Suomityyliset kotipikkujoulut lähimmille kavereille vielä marraskuun lopulla.

Japanissahan harvoin kutsutaan ihmisiä toisen luo kotikylään ja vielä harvemmin järjestetään kotibileitä. Selkein syy on yleensä asuntojen pieni koko sekä se, että uchiin, kotiin, sisäpuolelle, ei mieluusti päästetä vierasta porukkaa, ainakaan paria henkeä enempää kerrallaan.

No, meitä eivät tietenkään japanilaiset tavat rassaa, joten asuntomme täyttyi lauantaina iloisista pikkujouluilijoista. Parikymmentä henkeä mahtui hitusen ahtaasti ja suurta lämpöenergiaa tuottaen, mutta melko kivuttomasti huusholliimme. Itse asiassa kukaan ei lopulta tahtonut hengata yläkerrassa, vaikka ajattelimme kahden kerroksen bileiden olevan pakollinen ratkaisu näillä neliöillä. Ehei, kaikki tyytyväisinä pakkautuivat alakerran vakuumitunnelmaan.

Melkein tasan puolet olivat suomalaisia ja toinen puoli yhtä filippiiniläistä ja yhtä amerikkalais-japanilaista lukuun ottamatta japanilaisia. Tarjoilu oli sen mukaista: sekä sushia että karjalanpiirakoita, sekä japanilaisia ankokarkkeja että salmiakkikaloja. Pikkujoulujahan edelsi hikinen reissu Funabashin Ikeaan, josta raahasimme 8 pulloa glögiä, vuoret pipareita sekä vähän Marabouta ja salmiakkikaloja. Sekä kynttilöitä.

Ikeaaaa... Ikean ravintolasta saa myös lihapullia kermakastikkeella ja puodin puolelta kermakastikejauhetta ostettua mukaankin! Joskus alkaa omituisesti kaivata kunnon pussikastiketta muusin oheen, mutta hyvä tietää, että sitä siis Japanistakin saa!





Japanilaisillekin pikkujouluglögi maistui hyvin, salmiakki hieman heikommin. Karjalanpiirakat katosivat munavoin kera niin nopeasti, että emäntä & isäntä tuskin ehtivät maistaa näitä harvinaisia herkkuja! Eksoottinen lisä oli myös Moomin Cafésta noutamani "Joululimppu", jota koristi ilmeisesti lumea jäljittelevä kookoshiutalekuorrutus! Joululimppua leipä siis enintään etäisesti muistutti, mutta ihan hyvää se oli. Kinokuniyasta oli myös kiikutettu parit "hapanreivat".

Pikkujoulujen pukukoodi oli villasukat, sillä tähän vuodenaikaan alakerrassa on yleensä 12 astetta (kuten parhaillaankin), mutta onneksi ihmiset ja kynttilät lisäsivät tosi tehokkaasti asteita.



Pikkujoulujen ainoa varsinainen ohjelmanumero glöginkeiton ohella oli joulukorttien askartelu. Kaikki saivat taiteilla oman korttinsa, joiden joukosta kotijury valikoi hienoimmat suklaa&piparipalkituiksi - tai kenties oudoimmat, no, omaperäisimmät. Japanilaisilla ei ehkä ollut ihan hallussa joulukortin perusidea, mutta urhoollisesti kaikki väkersivät omansa.

Lopuksi kortit jaettiin muistoksi jokaiselle.



Tässä yksi japanilainen voittajajoulukortti: "Happy Drinking!!"



Aika kului lennokkaasti, kuten pikkujouluissa tapana on, ja puolilta öin jatkoimme tip tap -meininkiä varsin tutuhkon puuhan parissa...



Jep jep, all night -karaoke here we came again on our own..!

Viimeinen kuva kamerassa oli tämä:



We did it our way!

Muiden japanilaisia lapsia

Japanilainen työkaverini sai lapsen. Lounaskeskusteluissa onkin puhuttu viime aikoina lapsen saamiseen liittyvistä laillisista oikeuksista ja synnyttämiseen liittyvistä kustannuksista. Se, joka sattuu olemaan työnantajana, merkitsee näköjään paljon tässä maassa. Koitin etsiä vielä lisää tietoa, mutta varsinkin englanniksi netti on täynnä kaikenlaista epämääräistä hälinää vanhempien oikeuksista.

Ilmeisestikin se on fakta, että työlain mukaan isät ovat oikeutettuja peräti kahdeksan viikon isyyslomaan. Mutta, tuolta ajalta maksetaan vain 30% palkasta. Jokainen arvannee, paljonko japanilaiset miehet keskimäärin käyttävät tuosta lomasta. Todellisen isyyslomapituuden vaikuttaa määrittävän firman myöntämien täysipalkkaisten isyyslomapäivien määrä. Meidän firmamme tapauksessa näitä päiviä on kolme.

Työkaverini lapsi syntyi keisarinleikkauksella, joten synnytyksen tarkka päivä oli tiedossa. Niinpä hän piti vapaata synnytystä edeltävän torstain ja perjantain, jolloin leikkaus suoritettiin. Seuraavan viikon vaimo oli sairaalassa, joten mies kulki kodin, työpaikan ja sairaalan väliä. Sairaalan vierailuaika loppui jopa isien tapauksessa kello 19, joten eräänäkin päivänä hän ehti tavata vaimoansa vain kymmenen minuutin ajan. Niin, töistä ei sovi livistää paljoa aiemmin, vaikka perheeseen olisi juuri syntynytkin lapsi.

Seuraavan viikon lauantaina vaimo pääsi sairaalasta kotiin, joten mies piti maanantain ja tiistain isyyslomaa. Ilmeisestikin toisen päivän vuosilomista (jotan meillä on 12 päivää) tai palkattomana, koska isyyslomapäiväthän loppuivat jo maanantaihin. Keskiviikkona hän palasi taas töihin. Eräänäkin iltana esimiehemme oli pitänyt tätä ja toista työkaveria toimistolla suunnittelemassa päivityksiä peräti kello 23:een asti. Eli kukaan ei näytä saavan erityiskohtelua, vaikka kotona olisikin leikkauksesta toipuva vaimo ja parin viikon ikäinen lapsi.

Synnytyksen rahallisesta puolesta tiedän ainakin sen, että normaalisti sairaalakulut ovat 120000-150000 jeniä. Meidän työpaikkamme vakuutus maksaa ainakin nykyisellään 400000 jeniä lapsen syntymästä, joten sairaalakulut on katettu sillä. Me lähimmät työkaverit keräsimme yhteisen 25000 jenin lahjarahan onnelliselle isukille. Summasta suurimman osan maksoivat esimies ja muut managerit. Heh, ehkä esimies halusi vastinetta lahjarahalleen ja siksi piti pitkän illan töissä.

Yleensä isommat työnantajat maksavat jonkinlaisen onnittelubonuksen, mutta meidän firmassamme ei sellanen ole tapana. Eräs suuri japanilainen teleoperaattori maksaa ensimmäisestä lapsesta 50000 jenin bonuksen. Ja viides lapsi kirvoittaa jo peräti viiden miljoonan jenin potin! No, eipä se viiden lapsen kouluttaminenkaan tässä maassa halpaa ole, joten viisi miljoonaa hujahtanee hetkessä.

Joku kuitenkin nyt miettii sitä, eli: meille ei ole lapsia tulossa ainakaan juuri nyt.

Tukkabisneksissä

Kävinpä jälleen eräänä päivänä kampaajalla. Taas liian pitkän tauon jälkeen, ainakin japanilaisen kutrinhuoltomittapuun mukaan. Kai natiivit käyvät kerran viikossa. Meidänkin kadullemme avautui juuri uusi kampaamo, ties kuinka mones samalla kadulla. Tuliterä valomainos hohtaa niin, että ohi kävellessä sattuu.



Aiemmin kerroin nautinnollisista kokemuksistani Watanabe Hair Dressingillä, mutta sittemmin olen vaihtanut kampaamoa. Kuulin niin paljon hyvää kaikilta kavereiltani Toni&Guysta, että pitihän se testata. Sille tielle sitten jäinkin, enkä pois enää vaihda!

Ensimmäisen kerran suuntasin kyseiseen paikkaan karaokeyön ja izakaya-aamun jäljiltä, mutta ehkä juuri siksi kokemus oli niin taivaallinen. Ihastuin saman tien kampaamoon ja sen hauskoihin poikiin ja tyttöihin. Toni&Guylla on tosi kivoja, nuoria ja näyttäviä työntekijöitä - ja lisäksi taitavia.

Edellisestä kerrasta tosiaan ehti kulua hieman aikaa, ja vaikutti siltä, että minun kampaajani oli noussut arvoasteikossa. Edelliskerralla hän vielä itse pesi hiukset ja teki muutoinkin kaiken, mutta nyt oli toinen ääni (kalliin näköisessä) kellossa ja istuva puku päällä.



Hiukseni pesi nuori tyttö, oikein ihanan lempeästi, lähestulkoon koomaan vaivuttaen, sitten Hairstylistini saapui leikkaamaan. Sen jälkeen loppuhommat eli kuivailun, fööneilyn sun muun, hoitikin nuori poika. Oma stylisti saapui vasta ihan lopuksi takaisin suorittamaan viimeisen silauksen ja näyttämään peiliä.

Olin vähän pettynyt, koska pidin eniten siitä "omastani" ja hänen käsittelytavoistaan, mutta ilmeisesti noiden uudempien pitää antaa harjoitella aika ajoin. Toinen pojukin oli hauska ja osasi hyvin englantia. Alkuun puhuimme kylläkin japania, mutta poika nauroi kaikelle mitä sanoin. Vaihdoin englantiin, mutta se nauroi yhä. Eli ilmeisesti se vain nauroi joka tapauksessa kaikelle mitä sanoin. No, olin jo puhunut kaiken japaniksi osaamani, eli oli pakkokin siirtyä englantiin.



Kundilla oli koko ajan korvalla nappi, jonka avulla hän jutteli ilmeisesti Hairstylistille alakertaan. Kundi myös sisällytti kuivailuhoiteluun mukavan hieronnan. Ja tietysti teetä tarjoiltiin.

Lopuksi, kun lähdin, sekä respan kaksi tyttöä että kundi että Hairstylist seisoivat rivissä kumartelemassa ja hyvästelemässä, ja sitten Hairstylist saattoi vielä ovelle ja ulos ja vaihdoimme kauniin ilman huomiot ja toivonmukaannäemmetaaspian-fraasit, ja hän jäi vilkuttamaan perään. Sweet!



Kampaajan ammatti on ilmeisen suosittu tässä maassa, ja joukossa on hyvin paljon miehiä. Hiusstylistit ovat tyylikkäitä ilmestyksiä, ja japanilaista hiusmuotoilua arvostetaan pitkälle. Kuten Toni&Guyssa ja Watanabella on tullut huomattua, pääkampaajat harvoin tekevät itse muuta kuin varsinaisen hiusmuotoilun. Pesun ja hieronnat ym. lisukkeet suorittaa joku alempiarvoinen. Hiusten värjäyksen taas tekee professionaalinen hair colorist.

Tekisi mieli mennä pian taas uudestaan!

Thaimaahan ja takaisin

Täällä Elmeririntamalla on ollut kovin hiljaista, koska kylässä oli kaveri kokonaisen kuukauden ja tuli touhuttua niin paljon, että koti vaikuttaa nyt ihan uudelta paikalta.

Tuli esimerkiksi reissattua viikoksi Thaimaahan! No.1 Travel kauppasi edestakaiset liput Taipein välilaskun kautta noin 250 eurolla, mikä ei ole ihan halpa Bangkokin lennoiksi täältä käsin, mutta inhimillinen summa kuitenkin. Nyt on meneillään kaikkea lomahässäkkää, Silver Weekiä ja muuta, joten lentojen hinnat ovat aika koholla vaikkapa ylihalpaan kesäkuuhun verrattuna.

Tekee ihan hyvää käydä tsekkailemassa muutakin Aasiaa välillä. Thaimaa oli tuttu jo ennestäänkin, mutta erot näin japanilaistuneesta näkökulmasta olivat ihan mielenkiintoisia.

Voisinkin tehdä tässä pientä vertailua!

IHMISET

Thaimaalaisia on kautta aikojen kehuttu ihaniksi ja ystävällisiksi, ja sitä varmasti peruskansalaiset ovatkin, mutta Bangkokin palveluhenkilökunta oli kyllä aika ihmeellisen töykeää - ja Tokion jälkeen tämä tuntui hyvin rajulta. Hotelleissa ei hymyilty, kiitosta ei juuri kuullut, kysymyksiin vastattiin lyhyesti ja ynseän oloisesti, ikäviä asioita ei pahoiteltu jne. Tämä kaikissa kolmessa majapaikassa, joissa olimme, vaikkakin viimeisessä ystävällisyyttä sentään yritettiin.

Lienevät kyllästyneet turisteihin, ja kylläpä minäkin taitaisin Khaosan Roadin tuntumilla olla aika tympääntynyt hippejä leikkiviin juopuneisiin länkkärimassoihin.

Muutaman thaikkuihmisen kanssa juttelimme enemmänkin, ja ne tapaukset olivat kyllä oikein mukavia. Hauskinta oli tutustua Koh Samet -saaren oman rantamme baarimikkoon, joka oli entinen mafioso ja kertoili kiintoisaa elämäntarinaansa niinä kolmena iltana, joina biitsibaarissa istuskelimme. Hauska oli myös lempiravintolamme Ladyboy, joka jaksoi viljellä vitsejä illasta toiseen, kaikki enemmän tai vähemmän huonoja. Bangkokissa vietimme yhden illan istuen kadulla livemusabaarin edustalla erään hollantilaisen pojan, kanadalaisen tytön, baarissa työskentelevän thaikkutytön ja niin ikään paikallisen trubaduurikitaristipojan kanssa. Juttua riitti aamuneljään saakka, ja kyseiset thaimaalaiset osaavat nyt paljon suomea - ja saksaa...

Ulkoisesti thaimaalaiset ovat lyhyempiä, tummempia ja jotenkin nuhruisempia kuin japanilaiset, mikä johtunee siitä, että pukeutumiseen ei todellakaan Tokion tyyliin panosteta. Japanilaiset nyt muutenkin ovat ehdottomasti Aasian komeinta ja kauneinta kansaa! :)

Thaimaassa reissasi myös paljon japanilaisia, ja aina tuntui, että tuollahan on kotiväkeä, kun kuuli japania! Lämmin tunne!



KIELI

Thain kieli on tosi vaikeaa, emmekä oppineet kuin terve ja kiitos. Thaikut puhuvat englantiakin jopa hankalammin kuin japanilaiset, sillä nuotti ja ääntäminen ovat vielä enemmän oman kielen mukaisia. Kohtuullisesti pärjäsi kuitenkin, eikä kukaan silti ollut ehkä niin ummikko englannin suhteen, kuin Japanissa joskus ollaan.

RUOKA

Oih ja voih, kuinka hyvää! En muistanutkaan, että noin hyvää! Ja kasvissyöjän taivas tätä nykyä! Vegeilyn suhteen Thaimaa vetää kyllä pidemmän korren suhteessa Japaniin. Ja se mausteiden monivivahteisuus! Annosten kauneus. Vielä kun ruoka on tosi halpaa, on Thaikkula kyllä kulinarismin huippua ja ehdotonta lempiruokaani Aasiassa.



Japanissa toki panostetaan ruokaan valtavasti, mutta melkein kaikessa on kala- tai lihatuotteita, ja se on kurjaa. Japanissa myös keskitytään kunkin ruokalajin omaan ominaismakuun, eikä mausteita käytetä samaan tapaan kuin Thaimaassa. Pidän kyllä molempien maiden ruuista erittäin paljon.

Uuh tuo kookoskeitto!! Oishiioishiioishii!


SIISTEYS

Thaimaa on paljon enemmän "oikeaa" Aasiaa kuin Japani, joten hygienian taso vaihtelee paljon. Aika likaista oli ympäriinsä, ja muutamat vessat olivat tosi järkkyjä. Usein vessa "vedettiin" kauhomalla itse pönttöön (tai reikään) vettä, kuten Intiassakin. Mutta maassa maan tavalla. Mahavaivoilta kumminkin vältyttiin, niukasti tosin.



LÄMPÖ

Bangkok oli melkoinen kiehumispiste. Tokiosta kosteus on jo kadonnut, mutta Bangkokissa sai taas palata märän paidan olotilaan. Lämpöä oli noin 35 joka päivä. Meneillään oli myös sadekausi, mutta oikeastaan vain yhtenä päivänä vettä tuli kunnolla - ja sitten sitä tulikin niin, että kaduilla vesi nousi puoliväliin pohjetta! Kengät käteen ja kahlaamaan!

RANNAT

Koh Samet on saari, jolle menimme siksi, että se sijaitsi vain 3,5 tunnin matkan päässä Bangkokista. Näin lyhyellä reissulla ei nyt ehtinyt pitemmälle. Samet täytti kyllä ihan mukavasti vaatimukset: hyviä rantoja, lämmintä merivettä, mökki rannalla, kauneutta ja rauhaa ja ihania rantaravintoloita, joissa kynttilöiden ja paperilyhtyjen valossa saattoi loikoilla värikkäillä tyynyillä hiekalla, syödä herkkuja ja juoda vastapuristettuja hedelmämehuja. Väkeä oli hyvin vähän, lähes liian vähän, mutta toisaalta saipahan ottaa rennosti, nauttia vapaista rannoista ja hiljaisuudesta. Ja tietysti ihanasta thaihieronnasta!



Japanin Miyakoon (Okinawaan) ei Sametia kuitenkaan oikein voi verrata, sen verran ylivoimainen oli Miyakon vesien kirkkaus ja turkoosius, hiekan valkoisuus ja vielä syvempi rauha. Toisaalta Miyakolta puuttuivat tunnelmalliset rantarentoiluravintolat ja merenrantabungalowit sekä viidakkomainen fiilis.

Sametin nätein ranta, Ao Phrao.




HINNAT

Thaimaa on hyvin halpa Tokion tasoon tottuneelle. Ravintolassa sai mahan täyteen alle kahdella eurolla, saman verran maksoi 0.65 litran Singha-pullo. Yö ilmastoidussa, ihanassa mökissä meren rannalla maksoi noin 10e per pää, samoin yö Bangkokissa super deluxe twin -huoneessa hotellissa, jonka katolla oli iso, kiva uima-allas.





Olisipa Thaikkulaan voinut jäädä kauemmaksikin aikaa, ehkä viikoiksikin. Helppoa, halpaa ja ikuinen kesä. Mutta täytyy silti sanoa, että Japaniin oli upeaa palata. Jo heti lentokentällä vastassa oli hymy ja toinen ja kolmas, ja olipa se kuinka feikkiä vain, niin hyvän mielen se tekee!

Kyllä Japani näin vuoden asumisen jälkeen on ihan koti. Ihana koti!

Kesätokiolaista katuvilinää

Jospa läimisi tänne hieman eräänä kesäisenä päivänä räiskittyjä katukuvia. Muistelisi taas hetken kesää, joka syksyksi taittunee tälläkin puolen palloa. Onneksi hyvin hitaasti.

Harajukussa Forever 21:n edessä on aina valtaisat parvet, jopa jono sisälle kauppaan. Itse en ole puljussa käynyt, juurikin tästä syystä.

Nämä tytöt taisivat tehdä ilmeistä päätellen onnistuneet ostokset.


Kuten tämäkin tyttö.


Pojuilla ei sentään näy keltaisia kasseja. Paita kylläkin.


Hanjiro on aika kiva ja aika edullinen käytettyjen ja uusien vaatteiden puoti. Löytyy myös esimerkiksi Shimokitazawasta. Tämä Hanjiro on Harajukussa, ja samassa rakennuksessa, B-tasossa, on Kinji-niminen second hand -aarreaitta, jonne on tullut tuhlattua jonkun verran! Japanissa vaate kiertää niin nopeasti, että Kinjin valikoima on tosi hyvälaatuista, ei ihan UFF-meininkiä.


Laforet-tavaratalo on myös löytöjen paikka, mutta sitten rahaa pitää olla vähän rutkemmin.


Girls just wanna shop until they drop.


Hippie hippie...


Shibuyan 109 eli Ichimarukyu tulvii aina väkeä. 8-9 kerroksellista naiskrääsäääää!




Kesällä tokiottaret eivät käytä korkeita sukkia, vaan koko koipi saa paljastua.


Legginsejä sen sijaan käytetään valtavasti, myös hiihtarimallina.


Suurinta kesän hittiä ovat olleet tuollaiset kokorimpsumekot, olkihatut ja varvastossut.


A lost boy in Shibuya.


Satoi satoi ropisi.


Shibuya-giltsit ja aurinkolasit. Aurinkolasien käyttö täällä on aika harvinaista, johtuen suureksi osaksi yakuza-leimasta. Vain y-jengi naamio itsensä lasien taa / tahtoo näyttää coolilta. Kaveri myös sanoi, etteivät japanilaisten mustat silmät tarvitse aurinkosuojaa. Mutta nuorilla arskoja kyllä näkee ja kaupoissakin niitä on, mutta malleissa on aika vähän variaatioita.


Lisää aurinkolasisia.


Lovin' Shibuya.


Mitähän jännää nämä näkivät? Arvauksia?


Ja kaiken seassa sulassa sovussa parit kesäkimonotkin vielä.


Kiire kiire! Sade tulloo kun synkistyy!


Ryu!


Jun!


Sellaista Shibuyassa ja Harajukussa tällä erää!