torstai 20. marraskuuta 2008

Ruskaa puskissa

Pidin eilen lomapäivän, kun aurinkokin paistoi niin kauniisti, ja lähdin Shinjuku Gyoeniin. Puisto on kuulemma suosittu homomiesten keskuudessa, koska lähistöllä on Shinjuku ni-chōmen alue, mutta en huomannut mitään epäilyttävää. Eniten näkyi vahvasti heterohenkisiä pariskuntia romanttisella kävelyllä ja toisiaan valokuvaamassa sekä eläkeläisiä pieninä ryppyisinä ryppäinä.

Ja aivan ihanaa luontoa!! Huomasi heti, että on ollut vähän liikaa betonin keskellä. Yhtäkkiä tuli tunne, että pystyi hengittämään ja että ympärillä oli kauneutta! Joku jossain väitti, että Tokio on maailman rumin kaupunki. Vaikea näin helsinkiläisenä on tuohon yhtyä, mutta onhan se totta, että päänäkymä kaupungista päiväsaikaan on harmaa ja kivinen. Mutta keitaitakin on.

Puisto oli varsin suuri, ja siellä oli ranskalainen, englantilainen ja japanilainen osio. Keskityin japanilaiseen.
Ruska alkaa jo hiljalleen mennä menojaan, mutta yhä oli henkeäsalpaavan ihania värihetkiä. Harmillista, että mukana oli vain surkea pokkari, josta vieläpä loppui kesken kaiken akku, mutta laitetaan tänne nyt joitakin kuvamuistoja.

Muutamat puut olivat tosi korkeita. Nää havukkaat olivat jotekin ihania.


Pääsi ihan mehtäfiilikseen.


Aika hassuja muotoja.


Vettäkin oli mukava nähdä.


Vedessä oli kaloja. Ne olivat pelottavia kaloja.


Niillä oli suu kuin joku imevä kärsä!

Kun Suomessa ruokitaan sorsia, täällä ruokitaan kaloja. Siksi niillä on turpa ammollaan.


Oli myös yksinäinen kurki.


Ja korppeja. Puistot ja hautausmaat ovat aina täynnä korppeja.


Ihania värejä on syksy tulvillaan!




Puistossa oli myös kaunis, pieni temppeli. Se oli taiwanilainen muistaakseni.


Temppelin näköalatasanteelta (entinen leposali) oli ihana katsella japanilaisen puutarhan säntillisiä maisemia.


Taivas oli poutapilvinen.


Mutta silti ei ollut lämmin, eikä todellakaan sellainen ilma, että pikkutyttöjen kannattaisi pukeutua näin! (mutta kaikki pukeutuvat, ja muutamilla vauvoilla olemme nähneet paljaita varpaita! Ja lämpöä 12!)


Jostain luin, että japanilaiset nuoret parit menevät usein treffeillä puistoon. Tuntui vähän ankealta, kun mietti jotain Kaisaniemen puistoa, mutta jos kyseessä on tosiaan tällainen puisto kuin Shinjuku Gyoen, niin eipä paljon romanttisempia paikkoja voisi olla!

Tämäkin penkki aivan odottaa kuhertelijoitaan!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi jestas noita kaloja,haha!!
Kauheet kidat:D kaisää ruokit niitä kans? :)

Okusan kirjoitti...

No kun ei ollut mukana mitään ruokkimisruokaa - ja mitä ne syö?? Mutta oli siellä ainakin yksi pikkutyttö ja yksi mummo, jotka niille jotain heittelivät, eli eivät jääneet ammokidat ihan tyhjiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ei Helsinki oo ruma :)

Okusan kirjoitti...

Ei ookkaan! Helsinki on Helsinki.