UFOssa avant-gardesti improvisoiden

Perjantaina meille tipahti tarjous Tokiossa asuvilta suomalaisilta tuttavilta: Lähdetään lauantaina katsomaan U.F.O. Clubille Damo Suzukia Ghost-yhtyeen kera. Ei, kyseessä ei ollut tarjous, että mennään aikakoneella 1960-luvun Englantiin, vaan ihan nykypäivästä Tokiossa samannimisellä ja tyylisellä klubilla.

Damo Suzuki on 58-vuotias krautrock-veteraani, joka ansaitsi kannuksensa 1970-luvun alussa saksalaisessa Can-yhtyeessä ja nauttii nykyään eräänlaisesta legendan statuksesta. Sellainen hassu väärinkäsitys pääsi sattumaan, että tapahtuman nimi oli "【Damo Suzuki's Network “NEVER ENDING TOUR 2008 in Japan”】" ja lauantain kohdalla esiintyjälistassa luki Damo Suzuki + Ghost. Olin ajatellut, että Damo Suzuki's Network ja Ghost esittävät molemmat omat settinsä, mutta kyseessä olikin Damo Suzukin ja Ghostin yhteisesitys, sillä Ghost-kitaristi Michio Kurihara on tälläkin hetkellä Amerikassa kitaroimassa tokiolaisen Boris-yhtyeen kanssa. Tarjolla oli siis harvinaista herkkua.

Saavuimme klubille kahdeksan aikoihin, ja puhelimitse varatut liput löytyivät numeron perusteella lippulistalta kuten pitääkin. Siinä itsellenikin pieni parannuksen paikka, eli numero puhelimitse listaan ja keikalle. U.F.O. oli pieni, mutta tunnelmaltaan mainio paikka. Ihmisiä oli saapunut keikalle aika hyvin, mutta silti liikkumatilaa oli paikan koon huomioiden ihan riittävästi. Punainen värimaailma, vähäinen valo ja riittävän hiljaa soinut taustamusiikki loivat ihan mukavan fiiliksen.

Bändi tuli lavalle ennakkotietojen mukaisesti noin kahdeksalta, ja siitä alkoi ensimmäinen setti, johon ei oltu laitettu turhia taukoja. Damo Suzuki toisti mantramaisesti saksalta kuulostaneita laineja varioiden ja musiikkiin eläytyen. Ghostin pääjehu Masaki Batoh soitti sähkökitaraa, jonka perään oli pistetty pari nyssäkällistä pedaaleja. Avant-garde kuvaa esitystä varmastikin parhaiten, ja musiikki liikkui psykedeelisen rockin, jazzin ja krautrockin tietämillä. Kovin suoraa komppia ei rumpujen takaa jaeltu, vaan rytmiikka oli hetkittäin varsin minimalistista perkussointia, mutta kasvaen melkoiseen paukutukseen. Taishi Takizawa höysti esitystä mm. thereminin, huilujen ja saksofonin avulla ja tarjosikin osaltaan melkoista avaruutta ja jazz-hulluutta.

Reilun puolen tunnin setin jälkeen oli tauko, jonka aikana oli hyvää aikaa koittaa jäsennellä juuri koettua esitystä. Yleinen fiilis tuntui olevan, että olipa jännittävää, mutta ei missään nimessä helppoa. Olisi mielenkiintoista tietää, miten paljon setistä rakentui valmiin aihion ympärille ja kuinka paljon esityksestä oli hetken improvisaatiota. Ainakaan suoraan ei voinut sanoa, että tuo, tuo ja tuo oli lavalla keksittyä, koska mitään kovin selkeitä säröjä esityksestä ei kuulunut.

Illan toinen puolisko alkoi Masaki Batohin puhaltamalla miniurkupillirypästä muistuttaneella puhaltimella (jos joku tunnistaa soittimen suttuisesta kuvasta, niin kommentoi, kiitos). Soundi oli tosi erikoinen, ja hetkittäin puhalletut riitasoinnut olivat oikeastaan aika "pelottavia". Tästä "kappale" alkoi kasvaa Junzo Tateiwan soittamien perkussioiden myötä. Harmi, kun en tätä(kään) soitinta tiennyt, sillä soundi oli hyvin erikoinen. Puinen kehikko, joka oli halkaisijaltaan n. 50 cm ja toisella puolella oli kalvo. Sitä pystyi soittamaan laidoilta ja kalvon kohdalta bongoja muistuttavalla soundilla, ja pyörittäminen tuotti hyvin matalia bassoa muistuttavia ääniä. Reilussa viidessä minuutissa koko bändi Damo Suzukia myöten oli lavalla ja taas mentiin. Nyt liikuttiin enemmän avaruudellisissa maisemissa, ja setti olikin minun korvaan psykedeelistä rockia ilman kitaraa. Tosin aivan kappaleen ja esityksen lopulla Batoh soitti vielä komeasti kaikuvan kauniin soolon Stratocasterillaan.

Hieno ilta ja oli mukavaa käydä jonkin uuden skenen puolella. U.F.O. Club vaikutti ensi tutustumisella paikalta, jossa kävisi mielellään katsomassa lisääkin keikkoja.

Matkalla kotiin ohitimme erään Karaoke-Kanin, jossa yksi King of Karaoke näytti hyytyneen jo odotteluaulaan:



edit 2010: Tuo "miniurkupillirypästä muistuttanut puhallin" on japanilainen perinnesoitin shō. Tämän kysyin itseltään Masaki Batohilta, kun juttelin hänen kanssaan Kichijōjissa soolokeikan päätteeksi. Mies oli mielissään, kun oli suomalainenkin tullut keikoille.