lauantai 1. marraskuuta 2008

Valokuvamuseossa ja burgereilla

Perjantaina kuulin lounaalla asian, jonka olin tiedostanut jo muutamaa viikkoa aiemmin, mutta sittemmin taas unohtanut täysin: maanantaina on culture day, eli vapaata! Kulttuuripäivä tulikin oivaan väliin, koska olimme jo aiemmin suunnitelleet lauantaille käyntiä Ebisun Yebisu Garden Placessa sijaitsevassa Tokyo Metropolitan Museum of Photographyssa.

Museossa oli tarjolla kolmannessa kerroksessa Visions of America Part 3 - AMERICAN MEGA MIX (1957-1987) -näyttely, mutta päätimme jättää amerikkalaiset kuvat väliin ja mennä katsomaan japanilaista nykyvalokuvaa toisen kerroksen On Your Body -näyttelyyn. Näyttely koostui kuuden nykypolven japanilaisen valokuva- ja videotaiteilijan töistä, jotka poikkesivat toisistaan hyvin paljon. Hienoimpia olivat Shiga Liekon psykedeeliset ihmetystä herättäneet työt (jotain kuvia), joissa leikiteltiin valolla ja keskityttiin lopputulokseen teknisyyden jäädessä taka-alalle. Toinen hyvä oli Asakai Yoko, joka "Sight"-sarjassaan kuvasi elokuvaa katsovia perheitä, pariskuntia, kaveriporukoita ja yksittäisiä ihmisiä. Parhaimmissa kuvissa saattoi selvästi lukea kuvaajan unohtaneiden ihmisten kasvoilta elokuvan herättämiä tuntemuksia. Videotöistä en oikein saanut mitään irti. Tosin, ne toivat yhtä aikaa pyörivinä kivan äänimaailman näyttelytilaan.

Kellarikerroksessa oli lisäksi viimeisiä päiviään esillä ollut Japan Photographers Associationin ilmaisnäyttely. En tiedä olivatko työt ammattilaisten vai harrastajien ottamia, mutta niitä oli arviolta noin kaksisataa. Jokainen työ oli esillä omana itsenään ja töiden järjestykseen ei vaikuttanut liittyvän mitään teemaa. Maisemia ulkomailta, sumuisia japanilaisia metsiä, revontulet, taiteellisia asetelmia, Fuji, eläimiä ja ihmisiä kodeista, kaduilta, kouluista, vesiltä ja perinteisitä japanilaisista juhlista. Nämä työt edustivat pääasiassa perinteistä valokuvausta (kohde ja kuva ilman kummenpia konstailuja) ja niitä olikin ilo katsoa. Erittäin hyvä lisä päivän antiin.

Ja burgereille



Päivän kulttuuriannosta täydensimme hampurilaiskulttuurilla ja suuntasimme Ebisusta kohti Roppongia. Koska Roppongi Hillsin The Pantryssa on saatavilla kasvisruuan kaltaista harvinaisuutta (nyt ollaan siis Japanissa), niin pitää ihan kuvan kanssa mainita, että näin on. Pienen ravintolan menusta löytyy "Veggie Burger", joka on pieni ja tyyris, mutta myös varsin mehevä ja täyttävä. Edellyttäen toki, että ei ole tottunut naurettavan suuriin amerikkalaisten annoskokoihin ja aikoo kyetä välipalan jälkeen tekemään muutakin kuin valittamaan blogissaan, että omg omg kuolen. Kaksi burgeria, kahdet ranskalaiset ja juoma kustansivat 2050 jeniä.

Ei kommentteja: