lauantai 25. lokakuuta 2008

Yan-san no paatii de teppanyaki o tabeta

Työkaverit järjestivät eilen Welcome to Japan -kemut. Ilta oli hauska ja ruoka hyvää, sillä vietimme illan teppanyaki-ravintolassa. Tämä perinteinen japanilainen ruokailumuoto olikin uusi kokemus, sillä aiemmin olen nähnyt tätä vain elokuvissa ja oli mahtavaa päästä vihdoinkin kokeilemaan. Teppanyaki-ravintolan pöydissä on kaasulla toimiva rautainen pannu, jossa tilatut ainekset paistetaan haluttuun muotoon.

Tilaaminen ei olisi itseltäni onnistunut, sillä menussa oli vain rivi toisensa perään kanjeilla kirjoitettuja nimiä ja hintoja. Lukemisesta ei eilen tarvinutkaan huolehtia, koska tilaaminen ja ruokien valmistus hoitui täysin kavereiden toimesta. Vähän huolestuneesti työkaverit tiedustelevat, että pidänkö japanilaisesta oluesta, mihin sain ilman isompaa virnettä vastattua "hai". Ja näin saapui ensimmäinen iso Suntory-kolpakko eteeni.

Aloitimme (tiettävästi) Osakasta (Kansain alueelta) peräisin olevalla okonomiyakilla, joka jollakin tavalla muistuttaa täytettyä pannukakkua tai pizzaa. Saimme neljä kulhoa, joissa jokaisessa oli (ainakin) kaalia, sipulia, jauhoja ja vettä ja osassa myös kananmunaa. Ainekset sekoitettiin kulhossa, teppanille (pannulle) laitettiin öljyä ja ainekset kaadettiin öljyn päälle. Sen jälkeen aineksia hienonnettiin isoilla lastoilla ja aseteltiin pyöreän kakun muotoon. Kakku käännettiin, kun toinen puoli oli sen verran paistunut, että sitä kesti liikutella.

Kun toinenkin puoli oli paistunut, voideltiin yläpuoli okonomiyaki-kastikkeella (punertavan ruskeaa ja makeaa). Kastikkeen päälle ripoteltiin katsuobushia (kuivatusta tonnikalasta leikattuja hiutaleita) ja aonoria (merilevähiutaleita). Koko komeus koristeltiin ruiskuttamalla päälle japanilaista majoneesia. Eräs työkavereita oli aikoinaan toiminut kokkina, joten oli ilo katsoa okonomiyakin valmistusta ja jakamista, kun lastat leikkasivat nopeasti ja tarkasti kakut osiin. Maku oli jopa parempi kuin osasin odottaa!

Ensimmäiset kakut katosivat melkein välittömästi noustuaan pannuilta, mutta henkilökunta kantoi jo uusia aineksia pöytään. Seuraavaksi valmistettiin yakisobaa, eli paistettuja nuudeleita. Kävinkin heti ensimmäisellä työlounaallani syömässä tattarista valmistettuja soba-nuudeleita, mutta yakisoba-nuudelit ovat nimestään huolimatta valmistettu vehnästä. Nuudeleiden seurana oli vähän porsaanlihaa, maukkaita katkarapuja ja kaalia. Nämäkin maistuivat erinomaisilta. Yakisobassakin yhtenä ainesosana on aavistuksen verran makea kastike.

Kolmantena ruokalajina pöytään tuotiin kulhoja, joissa oli Kantōn alueelta peräisin olevan Monjayakin ainekset. Päälle päin tämä vaikutti varsin samanlaiselta kuin okonomiyaki, mutta kulhossa olikin hyvin juoksevaa taikinaa, johon pöydässä vielä sekoitettiin vähän soijaa. Tästä ei tullut kakkua, vaan vähän lettua muistuttavaa ruokaa, joka syötiin suoraan pannusta pienillä lastoilla. Osaan monjayakin aineksista kuului myös juustoraastetta, joka lisättiin pannulle taikinan päälle. Hyvää tämäkin, mutta ehkä pidin aavistuksen enemmän okonomiyakista.

Näitä aineksia tuotiin pöytäämme lisää pitkin iltaa ja ruuan määrä tuntui suorastaan kohtuuttomalta. Lisäksi pannulla paistettiin halkaisijaltaan alle 10 cm kokoisia pieniä vaaleita "lettuja" (edit: niiden nimi on ankoyaki). Niiden päälle laitettiin makeaa paputahnaa ja letut taitettiin kaksinkerroin. Törmäsin myös ensimmäistä kertaa Ramune-juomaan, jossa pullon sisään on valmistettaessa jätetty lasinen kuula. Osaamaton tukkii pullon kaulan vapaasti liikkuvalla kuulalla ja ei saa juomaa ulos pullosta. Omituista ja hauskaa.

Ruuan hurjasta määrästä huolimatta kaikki syötiin ja seurauksena ei ollut edes kaiken toiminnan estävä ähky. Kahdeksan hengen kylläiseksi ruokkiminen juomineen maksoi vähän alle 25000 jeniä (n. 200 euroa). Hintaa voi pitää aika kohtuullisena, vaikka ruuan joutuikin itse valmistamaan :)

Tästä jatkoimme vielä pelihalliin, jossa vietimme toista tuntia kolikkopelien äärellä. Vaikka pelihalleissa onkin tullut käytyä, niin siellä sai selvästi enemmän irti japanilaisten peli-intoilijoiden seurassa. Taiko no Tatsujin, jossa hakataan rumpuja pelin määräämään tahtiin, oli niin suurta hupia, että peukkuun tuli jopa pieni rakko. Ei haittaa vaikka tekee kipeää, kun paukuttaa Super Marion biisejä viidakkomiehen vimmalla.

2 kommenttia:

laura kirjoitti...

Nää ruokajutut on aina kiinnostavia!

Janne kirjoitti...

Tuo ruokapuoli tuo varmasti jännittäviä kokemuksia siellä. "Hmmm, mitäs tuossa.. EI, se liikkui vielä".

Mahdollinen oma kokeilunhalu kaatui ylläolevaan aterian suhteen jälleen kerran kalaan.