maanantai 20. lokakuuta 2008

S_tanic Metal F__king H_ll

Yksi Tokioon muuttamaan kannustanut tekijä oli mahdollisuus nähdä artisteja, jotka eivät ole koskaan astuneet suomalaiselle konserttilavalle. Tämä koskee ulkomaalaisia nimiä, mutta ehdottomasti myös japanilaisia. Kävikin onnekkaasti, kun perjantai-iltana tuli mieleeni vihdoinkin tarkistaa, onko tokiolaisella Coffinsilla tulossa keikkaa. Kuin tilauksesta heillä olikin sunnuntaina levyjulkkarikeikka Kōenjissa sijaitsevalla 20000 Volt -klubilla. Olikin korkea aika päästä näkemään japanilaista ug-metallia heidän omalla kentällään.

Sen verran luottavaisesti suhtauduin ug-toiminan pienuuteen, että en koittanut enää viime tingassa hankkia ennakkolippua, vaan päätin ostaa lipun keikkapaikan ovelta. Ovella lippu oli 300 jeniä kallimpi, mutta 1800 jeniä on viidestä bändistä edelleen ihan kohtuullinen hinta. Tosin, täällä lipun hintaan pitää vielä muistaa laskea mukaan juomamaksu. Nyt siis lippu maksoi 2400 jeniä ja baarissa paperilapun sain vaihdettua yhteen olueen. Klubi oli melko täynnä, vaikka tilaa olisikin ollut vielä muutamalle kymmenelle. Puitteet olivat ihan hyvät, sillä lavalle mahtui ihan kohtuullisesti viisijäseninen bändi, äänentoisto oli riittävä ja mustaksi maalatut julisteiden täyttämät seinätkin olivat sopivasti rapistuneet äänenpaineen ja tilassa vuosien aikana tapahtuneen hikoilun seurauksena.

Kun keikkajulisteessa ilmoitetaan, että ovet aukeavat klo 18 ja ensimmäinen bändi aloittaa 18.30, niin tämä myös vaikuttaa toteutuvan. Suomessa voi ovien avaaminen myöhästyä (pahimmillaan) toista tuntia ja porukka jonottaa sunnuntai-iltana ulkona liki kymmeneen illalla. Ehdittyäni paikalle Gallhammer oli juuri aloittanut. Kolmesta naisesta koostuva orkesteri oli livenä selvästi kiinnostavampi kuin levyllä. Livesettiin mahtui juuri sopivasti kahden levyn parhaiten mieleen painuneet biisit.

Yllätten jo toisena soitti vuonna 1992 perustettu Abigail, joka on yksi Japanin ug-skenen tunnetuimpia nimiä. Abigailin black thrash -poljento sai paikan liikkeeseen laahaavan ja keskitempoisen väliä vaihdelleen Gallhammerin jälkeen. Eihän siinä voinut kuin nauraa, kun kauhean ahtaasta myllerryksestä lensi jonkun rillit komeassa kaaressa. Hyvää tamppausta ja bändi nokitti vielä lisää, kun War 666:n alettua porukkaa hyppi jo parikymmentä senttiä korkealta lavaltakin omiensa joukkoon. Kun yleisömassan yläpuolella menevän tyypin ja katon välissä on 20-30 cm tilaa, alkaa meno olla melko tiivistä.

Ilta jatkui Anatomyn death-doomilla. Bändi ei ollut missään nimessä huono, mutta silti vähän tylsä. Ehkä yksi esiintymiseen liittyvä ongelma oli rumpalin toimiminen laulajana. Tuntui, että komppi pysyi juuri ja juuri kasassa laulun aikana. Oli aika yllätys, että esiintyjiin lukeutui myös deathgrindilla hurjasteleva Gibbed. Internetin tietojen mukaan bändi on julkaissut vain vuonna 1990 EP:n ja sitä seuraavana vuonna splitin. Ja siihen loppuukin tiedot yhtyeen toimista. Mäiske oli ihan hyvää ja kelpo riffejäkin viljeltiin, vaikka viime vuosina kyseisen genren tuotoksia en olekaan jaksanut kuunnella.

Viimeisenä lavalle kapusi levyjulkkareitaan viettävä Coffins. Likainen hitaan ja keskitempoisen välimaastoon lukeutuva death metal toimi kuten levylläkin, mutta esiintymisessään Coffins ei mitään ihmeitä tarjonnut. Aivan Abigailin kaltaista hurmosta tällä keikalla ei saavutettu, mutta tutut biisit tulivat tiukasti ja yleisö eli mukana. Bändi taputettiin myös takaisin lavalle ja kamojaan jo keräilemään alkanut orkesteri kiskaisi vielä yhden nopean.

Lopputuloksena oli hyvä fiilis ja 1400 jenillä ostettu Coffinsin uusi levy. Oli mahtavaa olla kotimatkalla jo 22.15 aikaan, kun aamulla oli edessä lähtö töihin. Hieno suoritus viideltä bändiltä, kun välissä piti vielä vaihtaa pariin kertaan rumpujakin. Sellainen erikoisuus, että tyylilajistaan huolimatta bändit kiittivät hyvin kohteliaasti katsojiaan. Varmaan moni olettaisi, että nämä tyypit lyövät kadulla mummoja ja syövät aamiaiseksi pelkkää nattoa.

Seuraavaksi pitääkin poimia lisää keikkoja.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joo, tuo Coffins olisi kyllä mukava nähdä näilläkin rannoilla. Levynä letkeää jytinää.

Yan-Sania tasatampaten, että Abigail ja Gallhammer ovat kyllä hyviä livenä. Eh, fanitinpa vielä edellisen kerran Yasuyukia siinä määrin, että laitoin äijän pistämään nimmarin Barbatos-sinkkuun. iiiiiiik!!!

Tuo keikkapaikka vaikutti hyvältä. Tiivis ja hikinnen Factory-tunnelma ilman Fucktoryn epäviihtyisyyttä.

Nakitan vielä joku päivä etsimään Sabbat-levyjä sieltä, heh.

Yan-san kirjoitti...

Ajattelinkin lämmöllä sinua, kun liitin Yasuyukin kuvaa blogiin...

20000volt oli kelpo paikka. Siellä oli ihan takahuone bändeille, josta pääsi myös lavalle. Ei mitään yleisön läpi seikkailuja. Kuten kuvista näkee, niin valaistusta paikassa ei kauheasti ollut. Kyllä bändit näki lavalta ihan hyvin, mutta kuvaamisesta ei oikein tullut mitään, kun *kaikki* valot olivat lavalla bändin takana.

Kooltaan tuo oli suunnilleen samaa luokkaa kuin Kouvolan Donington (ent. Rytmikatti). Tosin, ilman sitä baariosaa.