sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Ensimmäinen japanilainen kohtaaminen

Japanilaiset ovat kuuluja kohteliaasta pidättyväisyydestään ja yhteisen mielipiteen vaatimuksesta, joka estää tehokkaasti individuaaleja kannanottoja ja samalla yksilöllistä ajattelua. Onneksi moinen pätee pääasiassa vanhempaan sukupolveen, siltä ainakin tuntuu nyt ensimmäisten japanilaistreffien jälkeen!

Kävin nimittäin nettituttuni Naoko M:n kanssa viime tiistaina illallisella. Hän on Naoko M, koska olemassa on myös Naoko S, joka on vuorossa myöhemmin. Naoko M työskentelee kääntäjänä insinöörien parissa ja englannista valmistuneena osasi hurjan hyvin englantia, itse asiassa paremmin kuin minä! Tuntuikin puhtaalta ihmeeltä keskustella japanilaisen kanssa syvällisiä asioita, kun tähän saakka meillä on ollut käsittämättömiä vaikeuksia vaikkapa niinkin yksinkertaisen ja kovasti harjoitellun asian kuin saken tilaamisessa, puhumattakaan rankemmista paikoista kuten Internet-liittymän hankkimisesta. Päätilanne kun on, että KUKAAN ei osaa englantia YHTÄÄN. Ja jos osaa, se on käytännössä aivan muuta kuin englantia. Tilannetta ei helpota se, että meidän japaniakaan kukaan ei tajua, tai jos tajuaa, me emme tajua vastausta.

Joka tapauksessa, sain ilokseni saman tien heittää mäkeen sen myytin, etteikö japanilainen osaisi tai tahtoisi ilmaista mielipiteitään ja päästää lähelle. Meillä oli tosi antoisat kolmen tunnin deitit, joiden aikana ehdittiin puida lukuisat asiat halki ruuasta sotien ja ilmastonmuutoksen kautta miehiin. Noin kolmivitonen Naoko M on sinkku, eikä missään nimessä tahtoisi japanilaista miestä. Tai ketään muutakaan miestä, joka odottaa naiselta vain puhtaanapitopalveluita, puudelikäytöstä ja palvonnan eleitä. Eli ei amerikkalaisiakaan, jotka Naoko oli jo testannut ja heikoiksi havainnut :) Juttelimme paljon naisen asemasta Japanissa, ja kaikenmaalaisista miehistä. On niin hassua, että japanilaiset ajattelevat eurooppalaisten olevan yhtä ja samaa kansaa ja luonnetta... No, nyt vapaat suomimiehet vain Naokolle kirjoittelemaan, tiedot saa yksityisesti minulta ;)

Tapaamme varmasti toisekin, ehkä isommallakin porukalla. Naoko on kotoisin Hiroshimasta, ja hänen isoisänsä kuoli pommituksessa. Olisi mielenkiintoista jutella lisää niistäkin ajoista. Sain myös kyseltyä kaikkia tärkeitä kysymyksiä, kuten että miten se olut nyt oikeaoppisesti tilataan (nihai jos tuoppi ja nihon jos pullo, mutta silti aina kun me tilaamme, kaikki baarimikot varmistavat että futatsu ja näyttävät kahta sormea... Tai antavat vain yhden... Viimeksi ravintolassa saimme 2 pulloa sakea ja vain yhden mukin!), mitä sanotaan jos tahdotaan ei-tupakka -pöytä (kin-en-seki), milloin on kirsikka-aika (oli 5.4. Tokiossa viime vuonna), miten voi löytää lähimmän public-kylpypaikan (netistä, EHKÄ), mikä on Kapibara-sanin tausta (hän ei tiennyt koko Kapibaraa!!! Miten voi olla mahdollista?? Kapihan on kaikkialla!), vietetäänkö joulua (no ei oikein, 23. pvä on kansallinen vapaa, koska silloin on emperorin synttärit), minne kannattaa mennä ruskalomalle (vaikka Fujin liepeille) ja niin eteenpäin.

Söimme italialaisessa ravintolassa tosi hyvää ruokaa, minulle vegellekin löytyi herkullinen, mausteinen pasta (7 euroa). Joimme myös viiniä, ja jälkkäriksi menimme Doutor-ketjun kahvilaan latteille.

Oli ihana päästä juttelemaan henkeviä, ja tietysti tutustumaan japanilaisiin. Ensi viikolla onkin sitten vuorossa tyttö nimeltä Noriko :)

3 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Mukavaa että teillä synkkas Nauskin kans. Se on myös ylistänyt sua. :)

Toivottavasti se toinenkin Naoko ja Noriko on kivoja.

Laura kirjoitti...

Tuli muuten tuosta japanilaisten puutteellisesta kielitaidosta jotkut intialaiset mieleen. Niille kun pitää aina sanoa kaikki mahdollisimman yksinkertaisesti, eikä alkaa jaaritella syntyjä syviä, sillä muuten ne ei tajua mitään. Esimerkiks kun B soitti tuttavilleen Intiaan Rebeckan syntymän jälkeen ja yritti innoissaan selittää että "Our daughter was born on Tuesday", niin hän sai vastaukseksi vain "What? What? I don't understand...", kunnes tajusi esittää asiansa lyhyesti ja ytimekkäästi: "Baby came." Sitten vastaus oli ilahtunut "Ooooh!"

Okusan kirjoitti...

Valitettavasti enemmän on käynyt niin päin, että oma vähäinen japanin kieli on taantunut sellaiseksi noloksi 1-2 sanan änkytykseksi, vaikka osaisikin kokonaisia lauseita. Nyt ollaan sentään vähän kehitytty eli ei tokaista vaan päin naamaa että "Iie!" (ei), vaan muistetaan (yleensä) sanoa "Iie, kekkoo desu" (ei kiitos). Nooo, ehkä tämä tästä. Täytyisi vaan saada joku ope.

Välillä olen yrittänyt sellaistakin englantia että ärrä on ällä ja päinvastoin, mutta ei sekään yleensä auta, alkaa vaan itseä naurattaa :) Ret's go!