lauantai 25. lokakuuta 2008

Tokyo International Film Festival 2008

No niin, ystävät hyvät. Takana on viikko hiljaiseloa täällä, mutta tehokasta toimintaa Roppongi Cinema Hillseillä, pääasiassa saleissa Screen 4, Screen Art ja Screen Premier. Kyseessä olivat siis Tokion kansainväliset filmifestarit, joilla olin aamusta iltaan pressi-ihmisen ominaisuudessa. Lopputulema: 20 elokuvaa, kuusi pressikonferenssia, yksi pressiaamiainen, yhdet iltabileet sekä avajaiset. Lopettajaisjuhlat olisivat vielä huomenna, mutta omalta osaltani festari sai luvan päättyä eilen. Tämä riitti, kiitos! :)

Oli kyllä kaiken kaikkiaan hieno viikko, raskas mutta antoisa. Kokonaisuudessa TIFF oli aika epätasainen, eikä suoranaisia helmiä filmien joukossa vilissyt. Täytyykin itse asiassa heti alkuun vetää kotiin päin ja kertoa, että Rakkautta&Anarkiaa on paljon parempi filmifestivaali! Mutta tietysti Tokiossa asiat tapahtuivat hieman isommassa mittakaavassa ja isommilla nimillä.

Esittelen viikon kohokohdat kuvin:

TIFF 2008 said:


Avajaisissa lauantaina 18.10. olin erään länkkärikikkaran kanssa ainut valkonaama. Avajaiset olivat ns. Areenalla, jonne kutsuvieraat saapuivat Green Carpetia pitkin. Koska TIFFin teemana oli tänä vuonna ekologisuus, oli punainen matto siis vihreä ja valmistettu kierrätyspullomuovista.
Tässä vihreän maton väkeä elokuvasta The Homeless Student:


Vihreältä matolta tähdet valuivat kiljumisen kera Areenan lavalle. Sille astuivat myös Blindess-elokuvan kaarti, johon kuului muun muassa Julianne Moore!


Jos tämä toimii, niin tässä alla myös elävää kuvaa aiheesta "sika luokassa". School Days with a pig -elokuvaa en itse käynyt katsomassa, koska kuulin, että siinä ei sanallakaan mainita kasvissyönnin mahdollisuutta :) Filmi kertoo koululuokasta, joka ottaa opetukselliselta kannalta pikkupossun asumaan luokkaansa, ja sitten tapahtuu kiintymistä sun muuta kummallista, pohtimista, että tämäkö söpö kärsäkäs pitäisi vuoden päätteeksi syödä vaiko eikö ja niin edespäin. Sama possu ei tainnut elokuvassa olla kuin mikä tässä määkii, mutta possu ku possu.

video

Ellei video skulaa, niin tässä kuva, tosin siinä possu piileksii:


Ja nyt puolentoista tunnin ihmisvirta on päässyt siihen pisteeseen, että kunniakkaimmat vieraat valtaavat lavan: Red Cliff (Chi bi) -elokuvan tähtikaarti on saapunut, eli muiden muassa ohjaaja John Woo, tähti Tony Leung sekä puoleksi taiwanilainen kovaäänisen kiljunnan kohde Takeshi Kaneshiro.


Tony lähempää screenin kautta:


Ja Takeshi:



Se niistä juhlista ja glamourista. Näkemistä ja kokemista riitti muinakin päivinä. Pressikonferenssit olivat kiintoisa tapa nähdä elokuvameiningin kulissien taa. Mukana menossa oli lähes jokaisesta elokuvasta joku. Kaikkia filkkoja en toki itse ehtinyt katsomaan, ja esimerkiksi vanhemmista leffoista Kuningattaren sisar on yhä näkemättä. Ohjaajan kuitenkin näin, jälleen ainoana länsimaalaisena japsijoukossa. Tilaisuudessa ei ollut edes tulkkia, tai oli, mutta se supatti suoraan Justinin korvaan eli ainut mitä ymmärsin olivat Justinin spiikit. Tässä siis Justin Chadwick & The Other Boleyn Girl:

Sain Justinilta monta valloittavaa hymyä, olin selkeästi sellainen länsimainen tuki&turva-kasvo poukkoilevien japaninaamojen keskellä :) Oli myös kiinnostavaa kuulla Scarlett Johanssonista ja Natalie Portmanista kaikenlaista. Harmi, etteivät he olleet paikalla!

Kiinnostava oli ilman muuta myös Blindessin pressitilaisuus. En nähnyt sielläkään ketään muuta kaltaistani :) Niinpä sain myös Julianne Moorelta erittäin herttaisen osaaottavan hymyn! Juliannen kera pöydässä ovat japanilaiset näyttelijät Yusuke Iseya ("First Blind Man") ja Yoshino Kimura ("First Blind Man's Wife"), ohjaaja Fernando Meirelles (mm. City Of God) sekä Don McKellar, käsikirjoittaja.


Sitten tytöt pääsivät poseeraamaan.




Tämä on huono kuva (kuten kaikki muutkin kyllä, mulla oli vain pikkupokkari mukana), mutta oli hupaisaa, kun japanilaiset pyysivät näyttelijättäriä myös kääntymään ympäri, peba katsomoon päin! Julianne oli ihan hämillään! (vaikka ei luulisi, niiden kaikkien lehtiposeerausten jälkeen...)


Tässä niitä japanilaisia.


Julianne joutui myös muihin koitoksiin. Taas video aiheesta, ja sen alla selventävä (?) kuva, jos tekniikka pettää:
video


Oli lähellä, etten päässyt Juliannen kanssa samaan hissiinkin, mutta julma hissiheppu esti tilanteen tapahtumisen! Ohi mennessään "Miss Mooa" kuitenkin hymyili jälleen kauniisti! Odottelin sitten kiltisti omaa hissivuoroani. Kerroshan oli neljäskymmenesyhdeksäs eli ei portaita tällä erää.

Kolmannessa isommassa pressikonferenssissa tapasin jo aiemmin kadulla näkemäni hauskan hepun:


Hän oli Jon Voight, eli legendaarisen Midnight Cowboyn (1969) legendaarinen Midnight Cowboy sekä Angelina Jolien isukki ;) Ja onhan tuo ollut muun muassa National Treasureissa ja, öö, Lara Croftissa ja Bratzissa... ;D Nyt hän oli paikalla tuomarishenkilönä. Competition-sarjan leffoista aikovat valita huomenna parhaan palkintopallille. Voightin vieressä on iso tuottajaheppu, mutta en jaksa kaivaa nimeä. Mutta tehnyt vaikka mitä ja vaikka keiden todellisten nimien kanssa.

Voight, eli tuttavallisemmin "Jon Voito-san", heitti vitsiä minkä ehti eli ihan mukava isä Angelinalla!


Lisäksi olin esimerkiksi Isabel Coixetin eli Elegy-elokuvan ohjaajan pressitilaisuudessa, mutta nyt on aika jo päästä itse aiheeseen eli elokuviin!!

Tämä oli ehdottomasti festari, jolla oli huonoimmat elokuvat mitä olen leffafestareilla ikinä nähnyt! ;) Mutta se oli tavallaan aika kiinnostava ilmiö, ja toisaalta kyllä sieltä sitten muutama komeuskin pilkahteli. Toki heti on sanottava, että enhän nähnyt kuin pienen osan elokuvista. Silti, yleensä, jos vaikka R&A:ssa menee mitä tahansa filmiä katsomaan, voi olettaa, että se on ainakin jollain tasolla hyvä (poikkeuksia on ja hmm, usein ne poikkukset tulevat, hmm hmm, Japanista...). TIFFissä tahdoin nähdä erityisesti japanilaisia elokuvia. Oli vaikea valita että mitä, kun kyseessä oli uusia filmejä ja kuvausta katalogissa oli kaksi riviä. Hakuammunnaksi siis meni, ja niinpä päädyin sitten katsomaan järkyttävän määrän järkyttävän tunteellista perhedraamaa!

Tosin, alku oli erinomainen, elokuva Echo of Silence. Kertoi lumisesta hokkaidolaisesta pikkukylästä ja oli päänäyttelijän itsensä ohjaama. Luin, että kaikki oli vedetty purkkiin kerralla, ja näyttelijöille oli myös annettu vapaat kädet repliikeissä ja niiden viemisessä mihin suuntaan vain. Tulos oli hyvin aito, vielä kun kuvaus oli käsivaraa. Leffassa oli mahtava jörö isä, räiskyvä kyläakka ja mykkä poika, sekä taustalla viehättävä huvipuisto lumen alla. Pääosan esittäjänä oli hyvin luonnollinen tyttö. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, että kyseessä oli suorastaan poikkeus, elokuva, jonka pääosassa oli nainen!

Echo of Silence on Competition-osiota, ja niistä, jotka kyseisestä sarjasta näin, soisin juuri tälle voiton. No, "Voito-san" kertoo sen huomenna. Paras japanilainen tuo oli ehdottomasti näillä festareilla minun näkemistäni. Tosin sen tiesin vasta, kun festari oli ohi. Leffa siis kohosi arvoasteikossani koko ajan, mitä enemmän muita näin :)



Muista elokuvista teinkin pienen statistisen yhteenvedon, jonka esitän tässä:

Näin monessa näkemässäni elokuvassa (20kpl)
* Äiti kuolee/on kuollut/on poissa: 5
* Isä kuolee/on kuollut/on poissa: 7
* Joku kuolee/on kuollut: 7 (osa samoja kuin yllä olevat, mutta kyseessä siis muu kuin äiti/isä)
* Pojan tai miehen kehityskertomus: 11
* Tytön tai naisen kehityskertomus: 2
* Perhedraamaa, jossa opettavainen tarina: 11

Mitä opettivat:

* Ole juuri se, joka olet:
- Osaka Hamlet (Japani): muun muassa pikkupoika tahtoo ollakin tyttö ja nuori kundi rakastuu vanhempaan naiseen (ja isä kuolee)

* Muista perheen merkitys:
- My Grandma (Japani): pelkkää katsojan itkettämistä, kuolevan isoäidin viimeiset, koskettavat hetket pikkupojan muistoissa (ja isäkin kuolee)
- Departure: From Ashoro (Japani): nuori muusikko ystävystyy levypomon kanssa, muttei tahdo edes uran vuoksi jättää kotikyläänsä (ja äiti on kuollut)
- Ocean (Venäjä/Kuuba): nuori poika jättää perheensä ja lähtee Havannaan, mutta palaa häntä pahasti koipien välissä rikoksen tehneenä (ja isä on toki kuollut). O
hjaaja kertoi tiedotustilaisuudessa joutuneensa lähtemään tekemään leffaa Venäjältä Kuubaan, "koska Venäjällä rikollisuus on jo niin arkipäiväistä, että se on ihan tavallista ja ihmisten perhesuhteet ovat etäiset ja kylmät".

* Pelaa rehtiä peliä ja muista oma kotimaa:
- Chakde! India (Intia): entinen maahockeymaster, joka petti maansa mokaamalla tärkeän maalin, yrittää puhdistaa nimensä ryhtymällä Intian ensimmäisen tyttömaahockeyjoukkueen coachiksi. Attitude, girls, puhaltakaa samaan hiileen, me olemme Yhteinen Intia! Hauska leffa, mutta auttamattoman patrioottinen. Tahdoin nähdäfilmin hurmaavan Shahrukh Khanin takia, hän on kait Intian tunnetuin näyttelijä.

* Opettele puolustamaan itseäsi:
- Love Fight (Japani): nössö poju tahtoo alkaa nyrkkeilijäksi, jotta koviskamutytön ei aina tarvitsisi puolustaa nyhveröä ja jotta asetelma menisi oikein eli miehinen vahvuus olisi kohdallaan eli mies puolustaisi naistaan eikä päinvastoin missään tapauksessa ja siksi tämä kaikki, jotta ne lopulta saataisiin rakastumaan oikeaoppisesti.

No, olihan kaikkia muitakin opetuksia, mutta nuo kliseisimmät tuossa. Ei mikään leffa totaalista kuraa ollut, osassa oli tosi hauskoja puoliakin, kuten vaikkapa Osaka Hamletissa ja Love Fightissa, mutta pääsääntöisesti japsiperhe-elokuvat olivat alleviivaavia ja korostetun tunteisiin vetoavia, ja jos niitä sai putkeen koko päivällisen verran, niin olisi tarvinnut väliin pari kunnon murhaa. Ei mitään syöpiä ja sydänkohtauksia ;) Mutta kenties nyky-Japanissa, kun länsimaisten arvot eli arvottomuudet leviävät, leffantekijät tuumaavat, että kannattaa muistuttaa perheen tärkeydestä ja siitä, että eläminen on lahja itsessään, elikkä älkääpäs murhailko itsejänne...

Oli mukana rankempaakin tavaraa, muista maista. Korealainen Crossing kuului suosikkeihini, vaikka olikin täysi tragedia (vai juuriko siksi?). Se kertoi pohjois-korealaisesta köyhästä perheestä, jonka äiti sairastui (yllätys...) ja isä lähti vaaralliselle matkalle hakemaan lääkettä Kiinasta. Huvittavaa oli, että tämän elokuvan jälkeen näin iranilaisen Hamoon&Daryan, joka myös sisälsi vaarallisen lääkkeenhakureissun... Jotain kieroa TIFFin väellä on kyllä ollut mielessään, nimittäin eräänä päivänä peräkkäin ID-näytöksissä oli kaksi nyrkkeilyelokuvaakin (Ocean ja Love Fight). Niiden kuvauksissa ei juuri mainita nyrkkeilyteemoja, joten en voinut tietää!

Tanskalaisessa arabitarinassa Go With Peace Jamil pistettiin puukkoa kylkeen ja kostoa kiertoon - ja isää poikaa äitiä kuolee/on kuollut, tokidoki. Hyvä elokuva kuitenkin. Ja aiemmin mainittu Elegy oli myös ihan ok, samoin brittiläinen Happy-Go-Lucky (pikkuriikkisen bridgetjonesmainen), ensimmäinen ikinä näkemäni malesialainen leffa Flower In The Pocket (kaksi pikkupoikaa ja isä, äiti kuollut...) sekä turkkilainen Three Monkeys (wow, eka ydinperhe vissiin, tosin pikkuveli on kuollut ja äiti meinaa...). Claustrophobia (Hong Kong) oli vähän tylsä office-lovestory, Lake Tahoe (Mexico) taas omasi vain japaninkieliset tekstit, eikä mun espanjani ihan antanut täydellistä ymmärryssuojaa... Meni lähinnä katsellessa maisemia, jotka olivat ankeaa betonipikkukaupunkia. Sing For Darfur (mm. Ranska, Espanja) oli todella hienoa jälkeä, upeaa kuvausta Barcelonassa, mutta olin
epäonnisesti eka rivissä, niin eihän siitä nähnyt kuin palan nurkasta ja toisen toisesta, sekä isot tekstit ;)

Lopetin eilen leffafestarit kahteen Natural TIFF (Supported by Toyota...) -näytökseen. Hyvä lopetus. Olin jo nähnyt yhden eläintarhaelokuvan, joka olis voinut olla tätä samaa genreä, mutta siinä oli elokuvallinen juonikin. Eka näistä oli
The Third Wave, jenkkidokkari tsunamin vapaaehtoisavustustöistä Sri Lankalla. Pelkäsin alkuun pahaa amerikkalaissuitsutusta, mutta onneksi dokumentti keskittyi ihan asiaan. Se oli varsin rankka, näytettiin paljon ruumiinosien löytymistä ja ihmisten kärsimystä. Rankinta oli lopulta kateellisuus, joka syntyi, kun osa sai toisten mielestä enemmän apua kuin mitä itse sai - kaikkiahan ei pysty auttamaan. Ihmisten kohtalo kuitenkin jäi lopulta kakkossijalle viimeisen elokuvan parissa: Earth. Tuo on se BBC:n Planet Earth -sarjasta koostettu pitkä elokuva. Todella upea!!! Mieletöntä luontoa ja upeita eläimiä uskomattomissa olosuhteissa ja uskomattomilla ruuanhakumatkoilla. Ja kovia kohtaloita... Illalla en meinannut saada unta, kun mietin sitä pientä elefanttia, joka eksyi emostaan, löysi emon jäljet, lähti seuraamaan - mutta väärään suuntaan! :( :( Mutta säälitti myös jääkarhu, joka ei saanut saalistettua merileijonan poikasta, vaan joutui nälissään kellahtamaan jäälle kuolemaan.

Elokuva ei saarnannut mitään, näytti vaan - mutta laittoi toivottavasti japanilaisetkin ajattelemaan. On tuo Japanissa jo ollut kai elokuvateattereissa aiemminkin. Tulipa taas mieleen eläinten touhuja katsellessa se fakta, että ihmisten ei tarvitse käyttää päiviään ruuan metsästämiseen, siis länsimaissa ainakaan. Voisimme viimeinkin tajuta olevamme eri asteella kuin eläimet ja ryhtyä käyttäytymään sen mukaisesti. Kehitys on edennyt, uusi maailma odottaa. Tasomme ei enää vaadi esimerkiksi lihansyöntiä, joka juuri täällä Japanissa on ihan järkyttävää (siitä herkkuaiheesta myöhemmin ikioma päivitys...)! Osaamme jo hankkia proteiinimme toisinkin, eläimiä tehotuottamatta ja uutta laidunmaata metsistä hakkaamatta. Saalistakoot ne toisiaan, joiden on pakko. Saisivat tuoda ilmastonmuutosasioiden ja lihansyönnin yhteyden täkäläisiinkin lehtiin.

Tosin, tehokkaampi tapa kai olisi laittaa joku popstara kertomaan kaikelle kansalle kasvissyönnin hoikentavista vaikutuksista (ulkonäkö ja laihduttaminen kun kuitenkin tässä maassa on nuorille tärkeintä...). Loppuivathan Metropolitan-lehden mukaan banaanitkin kaupoista heti, kun laulajatar Kumiko Mori kertoi telkkarissa laihtuneensa 7kg syömällä aamiaiseksi vain banaaneja (tarina ei kerro, että kuinkakohan monta, eikä tietenkään sitä, mitä muuta se söi)...

Näihin yleviin tunnelmiin voimmekin päättää nyt jo pahasti rönsyilevän leffafestariraportin futuristisilta Roppongi Hillseiltä. Ensi vuotta ja hyviä japanilaiselokuvia odottamaan ;)


Ei kommentteja: