sunnuntai 26. lokakuuta 2008

LANNE KEIKKUMAAN

Musiikki, se tekee ihmeitä. Laittaa jopa japanilaisen jäyhän miehen hytkymään napatanssia. Tällaista todistimme lauantaina Shinjukun food gardenissa, jonka yhdessä ravintolassa, thaimaalaisessa, illastimme. Tarkoitus oli mennä nepalilaiseen, mutta emme hoksanneet, että koko kerros oli täynnä eri ravintoloita avonaisessa tilassa, ja niin meidät onnistuttiin muiluttamaan thaikkupaikan puolelle. Tätä ennen olimme etsineet melkein tunnin kyseistä nepalipaikkaa herättäen jo huomiota Shinjukun kaduilla. Ja tätä ennen olimme myös nauraneet eräälle nuorelle sisäänheittäjäpojalle, että sori mutta emme me todellakaan sinun ravintolaasi tule. Ei, vaikka vatsatanssiakin mainostat. Tai ehkä juuri siksi emme.

No, sama poika nähtiin sitten sisällä ravintolassa, eli sattumoisin JUURI hänen ravinto
laansa olimme onnistuneet päätymään! Ja vatsatanssia tosiaan oli! Olimme jo syöneet (erittäin maukasta pähkinä-vermisellipaistosta ja mangojätskiä), kun paikkaan pyyhälsi kymmenen vähävaatteista tanssijatarta, ja he sitten kaikki levittäytyivät ympäri tilaa, jokaiseen ravintolaan. Eikä yksin ole hauska tanssia, joten he kutsuivat väkeä mukaan. Pian ravintoloissa oli kunnon meiningit, kun liikemiehet ryhtyivät hetkuttamaan etumustaan musiikin tahtiin... Eivätkä vain miehet, vaan myös naiset! Napatanssijattaret kutsuivat vuorotellen illastajia mukaan menoon, ja kaikki aina lähtivät! Jotkut oikein totisella ilmeellä veivasivat parhaan kykynsä mukaan. Meitä nauratti - plus helpotti, koska olimme päässeet istumaan istuintyynytasanteelle ilman kenkiä, eli tanssijat eivät päässeet meitä ahdistelemaan. Ehkä ensi kerralla sitten pääsemme mekin vapautumaan rytmin valtaan, kun menemme sinne nepalilaisen paikan puolelle.















Lambadabadabada!

Eikä malta lopettaa!



















Shinjuku-ilta jatkui tutulla kohteella: Mother Bar. Kyseessä on pikkukellaribaari, 7 baaritiskipaikkaa plus muutaman hengen nurkkaus, pilkkopimeää ja musa tuuttaa kympillä. Siellä ei voi puhua, siellä ei näe mitään, mutta voi tilata kallista kaljaa tölkissä ja samaan hintaan toivoa niin paljon musiikkia isosta vihkosta taskulampun avulla kuin mieli ja korvat kestävät. Heviä yleisesti ottaen, länsimaalaista pääasiassa. Paikassa oli paljon yksin liikkeellä olevia miehiä, joiden päät nytkyivät rokin tahtiin. Sieltä kun menee ulos, on ihan pöllähtänyt olo, kuin heräisi unesta :)

Shinjuku, kotikaupunkimme, by night:


Musiikilla jatketaan. Vuorossa okusanin keikkaraportit 1 ja 2. Mutta ensin lipuista. Jos tahdot ostaa lipun keikalle Tokiossa tai muualla Japanissa, suuntaa Lawson-kombiniin. Kyllä, täällä saa konserttilippuja ruokakaupoista. Ohjeita voi tankata täältä, tai sitten yrittää ummikkona. Kannattaa kuitenkin ottaa selville bändin japaninkielinen kirjoitusmuoto, sillä nimet eivät välttämättä ole aina romanjilla. Esimerkiksi Extreme, jota olen menossa joulukuussa katsomaan, oli Lawsonin lippuautomaatissa vain katakanalla, "Ikusutoriimu". Automaattiin pitää myös naputella oma nimi katakanalla/hiraganalla, mutta kunhan jonkun kirjaimen sinne saa, se riittää, vaikka olis ihan mitä vain tekstiä. Sama puhelinnumeron kanssa, tosin kannattaa laittaa numero, joka voisi olla japanilainen, eli esim. 03-alkuinen tai kännykkänumerotyyppinen (080-, 090-). Sitten kun kaikki on valmista, masiina syöttää kuitin, jonka kanssa mennään kassalle, siellä lippunen leimataan ja tilalle saa uuden kuitin sekä lipun. Sitä en ole vielä saanut selville, että voiko jostain valita tietyn istumapaikan, nimittäin tähän asti on ulos tullut vain lippu aivan satunnaiselle paikalle. On ainoastaan voinut valita hintakategorian (olen aina ottanut kalliimman lipun, olettaen että se on paremmalle paikalle).

Tuosta automaatista saa siis tosiaan lippuja ihan isoillekin keikoille, ja tähän asti olen saanut lipun kaikkeen haluamaani. Jossain luki, että amerikkalaisille keikoille olis lähes mahdoton saada lippuja, mutta ei se ainakaan nyt ole pitänyt paikkaansa.

Siis, eilen olin Mötley Crüen keikalla "Saitama Suupaa Arena":lla ja viime maanantaina Duff McKaganin Loadedin keikalla Shibuyan Club Quattrossa. Molemmat olivat hyvin kokemuksellisia. Duffin yhtyeen keikka oli ällistyttävän vähäväkinen! Paikalla oli kourallinen ihmisiä, kun saavuin paikalle! Keikkalipun hintaan kuului yksi drinksu, ja koska Japanissa tosiaan kaikki alkaa täsmällisesti, myös bändi hyökkäsi lavalle tasan kello 19. Ihmisiä valui onneksi lisää, ja ne, jotka olivat paikalla, osasivat pitää meteliä. Konsertin fiilis oli hyvin intiimi, ja olikin huvittavaa ajatella, että megabändi Guns N'Rosesin heebo tuossa on kuin soittelisi kavereilleen pikkuklubilla. Niinkuin käytännössä tekikin - yleisössä oli myös muun muassa Duffin tyttöystävä/vaimo sekä Nikki Sixx! Duffin vitsit sinkoilivat ohi japanikorvien ja bändiä huvitti, minua myös. Yhtye ei tahtonut lainkaan lopettaa, ja viimeinen biisi kestikin puoli tuntia koostuen eri covereista, joita eri soittajat vuorotellen improsivat, osaamatta edes biisejä. Tuli myös tuttuja, It's So Easy, Dust n' Bones, So Fine, Attitude... Osa bändin omista biiseistä ei ollut ihmeellisiä, mutta jotkut oikein hyviä, erityisesti ne, joista tuli mieleen Velvet Revolver. Iso osa ajasta meni kyllä Nikki Sixxin vahtaamiseen... ;)

Japanilaiset ovat keikoilla hyvin aktiivisia. Paikoissa, joissa on vain istumapaikat, ei todellakaan istuta! Sen sai huomata eilen Mötiköiden keikalla Saitamassa. Areena itsessään oli jo mielenkiintoinen nähtävyys, VALTAVAN suuri, korkeussuunnassa! Katto oli siis jossain ihan taivaassa saakka. Ei ainakaan ilma loppunut. Seisomakatsomoa ei ollut ollenkaan, ja katsomot alkoivat nousta aika nopeasti yläilmoihin, 3. taso oli valtaisa parvi. Itse olin 2-katsomossa, josta näki kokonaiskuvan hienosti. Kun menin sisälle Areenalle, ihmettelin ihan älytöntä jonoa, satoja ja satoja ihmisiä jonotti jonnekin - sitten tajusin, että paitatiskille! Japanilaisille on tärkeää saada bändin paita ja muuta oheista, ja tietysti omaa vuoroa jonotetaan siivosti. Oluttiskeille oli myös jonot, mutta tiskejä oli niin monta, että pian sai kuohuvan Sapporon käteen - ja sen kanssa sai mennä katsomoon!! Ei toimisi Suomessa! Myös ruokaa sai vapaasti ostaa ja viedä katsomoon, ja monilla oli oikein tarjottimet mukanaan. Penkeissä oli myös juomatelineet ;)

Mun vieressäni oli kolme hupaisaa liikemiestä vapaa-ajan vermeissä. Kun lämppäri Loudness astui lavalle, miekkoset pomppasivat tuoleistaan ja aloittivat valloittavan tanssi- ja kiljuntaesityksen, joka jatkui Mötley Crüen loppuun saakka :) Väkeä meni jammaamaan myös portaisiin ja käytäviin, eikä kukaan estänyt! Ei toimisi Suomessa tuokaan :)

Loudness esitti asiansa sujuvasti japaniksi eli tällä erää välispiikkivitsit menivät ohi vain minulta, ja ehkä muutamalta muulta valkonaamalta (nyt en ollut ihan ainut outolintu). Itse en bändin muzakista oikein innostu, mutta japanilaisten bailausta oli hauska seurata. Väliajalla sai ihmetellä uutta käsittämättömän pitkää jonoa - miesten vessaan.

Mötley Crüe aloitti Kickstart My Heartilla ja jengi sekosi :) Keikka oli hauska ja ainoa ikävä puoli oli jatkuva savu lavalla. Sen seasta tuskin erotti ketään!! Tommylla oli oma hetkensä Jägermeister-promoottorina, hän valitsi yleisöstä mieleisensä "mutherf*ckerin" ja antoi hälle pullon laitettavaksi kiertämään - sen jälkeen kun malttoi lopettaa huikan ottamisen. Nikki myös jubaili paljon yleisölle ja veti makeen bassosoolon. Vince kiljui perinteisesti, Mick möllötti mutta ei ihan niin zombiena kuin yleensä. Valoshow oli tehokas, mutta melkein olis toivonut että lava ois ollut suurempi! Se oli yllättävänkin pieni.

Japanilaiset osasivat sanat hyvin, mutta kysymyksiä ja vitsejä taas meni ohi. Kun Tommy huudatti väkeä että "When I say Mötley, you say Crüe", niin kaikki vaan huusivat että yeee ;) Keikka oli bändin viimeinen Japanissa, ja kovasti olivat kiitollisia kokemuksistaan ("Arigaatto, arigaatto, arigaaaaatto!"). Yleisö oli vaatimatonta: ennen encoreja he huusivat että "One more!" Taisi tulla kyllä useampikin kuin yksi, Home Sweet Home muun muassa, tietystikin. Japseilla sentään oli perinteiset sytkärit slovarin aikana, kellään ei ollut esim. kännyköiden näyttöä. No, valokuvaaminen oli kiellettyä, ja japanilaiset noudattavat tosi hyvin sääntöjä eli kännyt pysyivät kasseissa. Jotka taas pysyivät penkeillä, vaikka tyypit itse heiluivat kauempana. Ei kai täällä varkaita sitten ole. Paitsi mä meinasin olla! Vahingossa, porukan liikkuessa, olin ajautunut viereisen penkin kohdalle, ja niinhän sitten höräsin väärän mukin telineestä tyhjäksi pimeässä! Seuraavan pimeyden aikana kaadoin äkkiä omasta tuopista tilalle ;)

No, nyt ei taida hetkeen ollakaan keikkoja, paitsi mun synttäripäivänä soittaa MUCC ja muita Shinkibassa, joten sinne kyllä kovasti olisimme meinaamassa, jos Lawson suo kippuja ja jos Yan-san pääsee lintsaamaan kokouksesta!

Ja one more!



4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa mukava lukea etenkin keikoista. :) Duffin bändi olis mahtava nähdä. Tuskinpa Suomeen tulevat, mutta Mötikät sentään toivottavasti!!

Vitsi mua ärsyttää se kännyköiden käyttö keikoilla sytkäreitten tilalla...! Onko mitään ääliömäisempää.

Yan-san kirjoitti...

Vaikka kyseessä olikin varmasti retorinen kysymys, niin vähintään yhtä ääliömäinen juttu on, että puolet edessä seisovista ihmisistä koittaa kuvata/äänittää omaa keikkabootlegia digipokkarilla tai kamerakännykällä. Lopputulos on, että surkealaatuinen video saa kotona deleteä ja takana oleva tuijottaa keikan aikana enemmän edesssä olevien ihmisten kulutuselektroniikkaa kuin lavalla soittavia artisteja. Mielenilmaus: Järki hoi!

Unknown kirjoitti...

Jaa, eipä näkynyt itse äijää tanssimassa, höh.

Yan-san kirjoitti...

Jollakin toisella kerralla sitten. Nyt ei ollut vatsakarvojen jakaus kunnossa.