Biitsikylä Kamakura

Kamakura on tunnettu temppeliannistaan, jota mekin kävimme ihastelemassa viime syksynä, mutta kesäisin Kamakuraan voi ja kannattaa reissata myös ihan muista syistä.

Kuten rentoutuakseen ihanassa, hippihenkisessä kesäkylässä!

Meidät kutsuttiin erääksi elokuuviikonlopuksi suomalais-japanilaisen tuttavapariskunnan vanhempien kotiin yökylään. Vanhemmat itse tosin olivat reissussa, joten talossa oli paljon tilaa meille ja vielä toisellekin kaveripariskunnalle. Kotibileet!!

Päivän aloitimme sinkoutumalla suoraan Tokiosta Kamakuraa seuraavalle asemalle eli Zushiin. Sieltä löytyi viehättävä uimaranta rantaravintoloineen. Ishiki Beachia ei toki voi verrata Okinawaan eikä varmaan Izuunkaan, mutta meistä oli mukava päästä meren ääreen. Yllätyssateisen kesäsään keskelle oli osuvasti ilmaantunut ihana aurinkopäivä juuri siksi lauantaiksi, joten rannan tumma hiekka suorastaan kärvensi jalkapohjat.

Aamupäivä kului mukavasti aterioimalla tässä rantabamburavintolassa. Listalta löytyi jopa vegetaarista tacoraisua! Se oli vieläpä oikein maukasta.



Sitten ravintola selän taa, alustat alle ja ketarat oikoselleen armottoman auringon alle.



Mereen myös! Oli ihanan viilentävää, mutta myös ihanan lämmintä. Pohja oli mukavan sileä, joten uiminen maittoi kaikin puolin.



Meilläkin pitäisi olla tällainen kätevä rantateltta! Niin monilla on. On hassua, kun rannat näyttävät toisinaan leirintäalueilta.



Auringosta oli pakko siirtyä aika pian varjon puolelle. Ja ottaa vähän kakigooria ja muuta jäistä juomaa.

Varjopaikkamme sijaitsi muuten aivan Japanin prinssin kesäasunnon portin pielessä! Yrmeät vartijat partioivat ees taas. Prinssiä ei näkynyt, mutta amerikkalaisia näkyi. He eivät tosin prinssiin liittyneet, vaan johonkin militaariseen tukikohtaan, joka sijaitsi lähettyvillä. Onneksi amerikkalaisia näkyi (ja erityisesti kuului) vain baareissa, joihin emme menneet.



Ishiki-rannan taustalla kohoilevat kukkulat näyttivät vehreiltä ja kutsuvilta.



Kun olimme tarpeeksemme rantailleet, lähdimme bussilla Kamakuraan ja siellä suuntasimme kävellen majapaikkaamme. Matkan varrella oli meneillään jokin lapsille suunnattu pikku-matsuri, jossa näköjään sai melonia.



Kaveripariskunnan kotitalon sijainti oli aivan mahtava. Kauniita taloja, vehmaita istutuksia, vuoria taustalla.



Tässä näkymää talon parvekkeelta. Parvekkeen kulmasta saattoi juuri ja juuri nähdä Kamakuran Great Buddhan eli Daibutsun otsan (ei kuvassa).



Talo oli iso ja ihana. Monta huonetta, kauniita japanilaisia tatamihuoneita ja länsimaisia huoneita myös. Ympärillä nätti puutarha, kylvystä näkymä puutarhaan. Oli kuin hotellissa olisi ollut!



Pestyämme pois rantahiekat ja syötyämme vesimelonia japanilaiseen tapaan suolan kera lähdimme taas liikkeelle. Jälleen suuntana oli ranta, nyt lähistöllä majaileva kaupungin biitsi.

Siellä olikin menossa mukavat iltarantahihhuloinnit: useita ravintoloita hiekalla, musiikkia ja juhlivia ihmisiä. Suuntasimme thaikkuravintolaan - tai sellaiseen "beer gardeniin", jossa sai valita ruokansa mistä vain alueen ravintolasta ja istahtaa kollektiivisiin pöytiin.



Oku-vegelle löytyi erikoistilauksesta tämän kaltainen satsi, joka kelpasi vallan hyvin.



Rannalla oli kaikenlaista pytinkiä. Meininki oli rento ja letkeä, vähän tuli - eikä vain ruuan puolesta - mieleen Thaimaan biitsielämä. Mukava tietää, että sellaista voi löytyä näinkin läheltä Tokiota! Ainakin kesäisin.





Istuimme siinä iltaa, kuuntelimme ja katselimme tummaa merta, ja lopuksi käväisimme vielä hauskassa The Seedless -baarissa, joka oli aivan rannan lähistöllä. Ja innostuipa osa porukasta vielä heittämään dartsiakin.

Seuraavana päivänä, sunnuntaina, nautiskelimme paahtoleipiä hunajalla ja mustikkahillolla, kunnes lähdimme vielä yhdelle retkelle. Retkievääksi ja jälkkäriksi greentea-sweetpotatopehmis! Yllättävän hyvää ja etenkin kaunista!



Sunnuntaikohde oli Enoshima, Kamakuran lähellä oleva saari, jonne pääsi hauskalla vanhan ajan junalla, ilmeisesti Japanin vanhinta rautatietä pitkin. Tai itse saarelle käveltiin tällaista palmuista siltaa.



Päivä oli pilvisempi, mutta ehdottoman kuuma. Sillalta näki suoraan japanilaisnuorten hauskanpitoon. Koska meneillään oli opiskelijoiden kesäloma, olivat kaikki paikat täynnä trendikästä kesäpörrääjää. Enimmäkseen vesiskoottereita. Skootterit suhasivat toistensa lomassa laineilla käsittämätöntä vauhtia. Ellei tuollainen ole vaarallista, niin onko mikään?



Enoshiman sillan alla olivat myös bailut käynnissä. Tyypit olivat krääsän määrästä päätellen viettäneet siellä koko yön, tai ehkä koko viikonlopun. Osa nukkui vieläkin, toiset kokkasivat, toiset vain chillailivat. Japanilaisilla on joku juttu tuossa sillan alla bilettämisessä. Tai ehkä juttu on yksinkertaisesti vain se, että sinne ei taatusti sada.

Enoshiman alueella on myös pari biitsiä, jotka ovat todella suosittuja kesäisin tokiolaisnuorten keskuudessa. Niillä emme nyt käyneet.



Vaan teimme itse saarella kivan kävelylenkin. Siellä oli kaikenlaista, temppeleitä, pikkupuoteja, puutarhoja, patsaita, ravintoloita, rappusia ylös ja alas, siltoja, mökkejä, maisemia. Näkymiä olisi Fuji-sanille saakka, mutta tällä säällä ei.



Sateen yllättäessä pysähdyimme lounaalle vuorenrinneravintolaan, jossa saimme hauskaa seuraa. Paikan pitäjä, vanhempi nainen, tuli viereemme kaiteelle huitomaan. Ihmettelimme, että mistä on kyse, mutta samassa lahden toiselta puolelta kallioilta lensi iso haukka kohti naista. Tämä heitti ilmaan raksun, ja Tobiksi nimetty haukka nappasi sen! Tobi tarkoittaa muuten mm. lentämistä.

Loppulounas kuluikin sitten haukalle jos toisellekin naksuja viskoen. Kuvassa haukka valmiina nappaamaan tuon pienen pisteen.



Kallioisia maisemia ja jälleen taas aivan erilaista kokemista. Kenties Enoshimalla voisi käydä joskus toistekin ja tutustua myös itse kylään ja rantoihin.



Kamakura on siis paljon muutakin kuin temppeleitä. Paikka on viehättävä ja kaunis, monipuolinen kylä. Rauhaa ja luontoa - ja turisteja toki. Mutta tallatuimmilta poluilta kun astuu pois ja elää hetken paikallisen elämää, alkaa tuntua siltä, että voisi vaikka jäädä, ihan asumaan!