Kamakurakylässä

Vaikka minä, Okusan, olenkin kaikkea muuta kuin japanilaisen buddhalaisissa tunnelmissa juuri nyt (pimeimmässä Keski-Suomessa), yritän palauttaa mieleeni Japanin maan ja nyt ensimmäiseksi reissumme Kamakuraan! On jo aikakin.

Eräänä kauniina sunnuntaina toteutimme reissun Kamakuraan, erääseen vanhoista Japanin pääkaupungeista, yhdessä oppaidemme Naokon ja Mien kanssa. Päivä oli paras mahdollinen, sininen taivas ja herkeämätön aurinko. Hyvä päivä rauhoittua henkisiin nautintoihin ja mielen seesteyttämiseen? No ei aivan. Nimittäin sama idea oli mielessä tuhansilla muillakin, joten kun tuskaisina olimme seisseet lähes tunnin junamatkan Kamakuraan, oli edessä lähes yhtä pitkä seisominen taksijonossa. Pieni, alueella kulkeva juna ei toiminut lainkaan, bussijonot lähentelivät kilometrejä eli taksiin päädyimme. Me suomalaiset tosin olisimme saman tien reippailleet temppeleille ihan omin jaloin - ja lopulta japanilaisemme joutuivat suostumaan samaan, sen jälkeen kun taksimme oli seissyt ruuhkassa tuplasti sen ajan, joka kävelyyn olisi kulunut. Omat jalat parhaat jalat. Ja onneksi olimme alle nauttineet ravitsevat riisiateriat mukavassa, umpijapanilaisessa syöttölässä.

Kävimme ensin katsomassa aloituskuvan mukaista upeaa kultabuddhaa. Buddha on temppelin pihalla ihan itsekseen siksi, että 1400-luvulla tsunami tuhosi sen ympäriltä ison temppelin. Onneksi nyt ei tullut tsunamia.



Paikalla oli tietysti valtavasti ihmisiä (ja hämähäkkejä - japaniystävämme oppivat matkalla sanat "kiitos" ja "hämähäkki"), emmekä viitsineet jonottaa buddhan sisuksiin.

Ruska oli melkein parhaimmillaan Kamakura-vierailumme aikoihin tarjoten tunnelmallisia maisemia.



Seuraava kohteemme oli upean vehreä ja tarumaisen kaunis buddhatemppeli Kaikōzan Hase-dera. Kiipesimme rappusia pitkin sen rinteille. Matkan varrella näkyi lapsipatsaiden lehto, joka on pyhitetty abortoiduille lasten sieluille.





Toivomuslähteeseen sai heittää kolikoita ja toivoa karpeilta onnea.



Temppelivuoren rinteeltä näki kauas, biitsille asti. Kamakurassa on suosittu uima- ja surffausranta, jonne ehdottomasti sitten kesällä seuraamaan japanilaisten uintitottumuksia!



Viimeinen kohteemme oli Tsurugaoka Hachiman-gu, shintotemppeli. Sitä ennen kävimme teellä kahvilassa, otin kaneliteetä. Naokon ja Mien kanssa oli mukava rupatella, kun molemmat osasivat englantia erittäin hyvin. Hachiman-temppeli oli myös kaunis, ja siellä näkyi paljon lapsia puettuina hienoihin juhlakimonoihin, suorittamassa ikäriittiään. Ilta oli jo pimentynyt ja temppeli oli portaineen ja valaistuksineen vaikuttava. Kamakura on täynnä temppeleitä, eli joskus toiste täytyy mennä tutkimaan uudemmankin kerran. Vaikka vähän rumempana päivänä välttääkseen massat! Onneksi alueet olivat kuitenkin isot, eikä minnekään muualle kuin liikennevälineisiin tarvinnut jonottaa. Junassa takaisinpäin jouduimme toki taas seisomaan...

Tämä viimeinen kuva on Wikipediasta, eikä meille tällaista näkyä suotu, mutta hieno silti tietää, että siinä se Fuji-san vartioi meidänkin Kamakura-päiväämme. On se aika kaveri, kun se aina piileskelee. Sen saavat kai nähdä vain harvat ja valitut. Totta puhuen emme tuolloin edes tajunneet tällaisen maiseman mahdollisuutta, eli sinänsä emme mitään menettäneetkään :)