Syypää välitalveen oli taifuuni Krovanh, joka saapui synkistämään päivän Tokion lähiseudulle ja tarjoilemaan taivaan täydeltä kaatosadetta. Nyt taifuunin meno on jo laantunut, ja loppuviikon lukemat sääennustuksessa näyttävät tuttua kolmeakymppiä. Joten ehkä tästä vielä kesä saadaan takaisin peliin, vaikka syyskuu jo kolkutteleekin.
Mutta niin, kesämuistoihin! Festarimuistoihin!
Olimme Summer Sonicissa elokuun ensimmäisenä perjantaina! Festari järjestetään yhtä aikaa Tokiossa ja Osakassa, ja Tokiossa majapaikkana on Chiban messukeskus Makuhari Messe (noin 40min Tokiosta), sen viereinen Chiba Marine Stadium sekä biitsi ja pikkusaari.
Japanissa festarielämöinti aloitetaan varhain, joten mekin jo kymmenen jälkeen aamulla lähdimme liikenteeseen. Summer Sonicin alue on valtavan laaja, mutta törmäsimme suomituttuihin lähes heti. Lavoja riitti peräti seitsemän kappaletta eli bändejäkin oli muutama. Liput lystinpitoon maksoivat noin 110 euroa per päivä, että halpaa ei ollut ei.
Päivä oli aurinkoinen ja sinitaivainen, paikoitellen aivan liian kuuma. Sisälavoilla oli kuitenkin viileämpää eli ilmastoitua. Tässä Stadion-lava, jolla suurin osa viikonlopun pääbändeistä esiintyi.
Tuossa vaiheessa päivää tilaa vielä oli kunnolla, mutta myöhemmin saikin jo taistella, että sisään mahtui. Lippuja ostaessa olimme saaneet valita vasemman tai oikean puolen lavaa, ja kyseisillä puolilla sai sitten odotella jonossa omaa paikkaansa stadionilla. Eli ei siis sittenkään taistella, vaan kiltisti vain jonottaa vuoroaan. Istumakatsomoihin pääsi vapaasti ja paljon nopeammin.
Ensimmäinen oma kohokohtani perjantaissa oli kyläily alkuiltapäiväisellä Beach Stagella. Muu porukka ei sinne saakka koskaan ehtinytkään, mutta minä tahdoin nähdä meren! Rannalle mentiin polkua pitkin.
Festarin koristelut olivat psykedeeliset ja hauskat. Kaikenlaisia asetelmia oli monessa kohtaa kävelyreittejä.
Ah, meri!
Rantalavalla oli rantsutunnelmaa
Ostin kylmän Coronan ja menin lekottelemaan muiden mukaan rantatatamille. Kengät pois ja köllöttelemään, ja samalla kuuntelemaan mukavan kuuloista yhtyettä nimeltä 福原美穂. Ja ihailemaan merta!
Osa nukkui jo tuossa vaiheessa päivää, tietysti.
Yhtyeen ja Coronan jälkeen palasin Makuhari Messen puolelle katsomaan Kytea ja tapaamaan muita taas. Koska alue oli niin suuri, vaati aika paljon suunnittelua, mikäli halusi nähdä monta yhtyettä. Suurin osa kiinnostavista bändeistä soitti Sonic Stagella tai Stadionilla, jotka olivat aivan eri puolilla ja pitkän kävelymatkan päässä toisistaan. Ja koska useat yhtyeet olivat ainakin merkittävän paljon toistensa kanssa samaan aikaan, tuli missattua monta. Kuten nyt esimerkiksi Mercury Rev, Mew ja Mogwai, jotka kaikki olisin tahtonut nähdä. No, tilalla sitten oli sellaisia kuten em. Kyte, 65Daysofstatic, Kasabian, Aphex Twin, ゆらゆら帝国, Boom Boom Satellites ja Nine Inch Nails.
Tähän väliin Yan-sanin NIN-keikkakuvaus:
---
Tämä oli neljäs Nine Inch Nails -keikkani, ja olikin mielenkiintoista päästä kokemaan tuttu bändi eri mantereella. Siitäkin huolimatta, että tämä Summer Sonicissa nähty keikka oli selvästi vähiten livein esitys. Kosketinsoittaja Alessandro Cortini jätti paikkansa livekokoonpanossa jo viime vuoden lopulla, eikä hänen tilalleen ole otettu ketään. Niinpä osa taustoista tuli nauhalta, vaikka Trent ja Robin hetkittäin koskettimia soittivatkin.
Show alkoi samalla tavalla kuin vuonna 2007 Helsingin Jäähallissa: bändi ilmestyi pimeälle lavalle ja aloitti välittömästi Somewhat Damagedin ensimmäisestä säkeistöstä. Tämä onkin ihan hyvä yllätysaloitus, kun otetaan heti alkuun ns. löysät pois ilman loputtomalta tuntuvaa odotusta.
Keikan kuluessa Trent viljeli taas perusmaneereitaan, eli kitara lensi heti biisin loputtua kiukulla lavan perälle sekä standillinen synia kupsahti kumoon, ja mikki- ja valostandit ne vasta kaatuilivatkin.
Sitten tuli sade. Ja ukkonen. Kolmantena esitetyn Heresyn aikana, jossa lauletaan "god is dead, and no-one cares, if there is a hell, I'll see you there", alkoi putoilla pisaroita. Koko ajan kiihtyvää tahtia. Ja perään tulleen March of the Pigsin aikana tulikin sitten vettä kovempaa kuin festareilla ikinä.
Sade jatkui kovana setin loppuun asti. Kun viimeisenä esitetyn Hurtin viimeistä säkeistöä vietiin, sade päättyi. Lopputulos oli, että keikalta poistuttiin kolme senttiä syvässä vedessä. Stadioni lainehti aivan kirjaimellisesti. Trent kehui, että lavalla sade tuntui virkistävältä ja muistutti, että vain kissimirrit lähtevät ennen viimeisen nuotin hiljentymistä pois.
Keikka hakattiin läpi melkoisella intensiteetillä. Kuten aina. Olin ennestään jo nähnyt kolme takovaa keikkaa Nine Inch Nailsilta, joten sinänsä olisi ollut mukava nähdä vähän erilainenkin esitys. Mutta tämä oli festarikeikka, ja hyvä show festarin tiukkaan aikarajaan oli mahdutettu.
Ehkä isoin pettymys oli, ettei uusimmalta The Slip -levyltä tullut yhtään kappaletta. Nettiin laitetut treenivideot osoittavat, että uusimmankin levyn materiaali toimisi livenä aivan erinomaisesti. No, David Bowien I'm Afraid of Americans oli jotain sellaista, mitä en ollut NIN:in esittämänä aiemmin kuullut, ja sen vetäminen Japanissa olikin ihan mielenkiintoinen ratkaisu. Oli se sitten huumoria tai ei.
Erikoista, kun japanilaiset eivät tahdo saada suuta auki, jos pitäisi puhua englantia, mutta suurten ulkomaisten esiintyjien vieraillessa kaikki tuntuvat osaavan sanat. Näin tapahtui myös Nine Inch Nailsin keikalla. Heräsikin sellainen ajatus, että ymmärtääköhän porukka huutamansa sanat vai onko se vain opitun äänen matkimista? Ainakin takana olleiden jätkien laulusta oli aika mahdotonta tunnistaa sanoja, kun hetkeksi oikein keskityin kuuntelemaan mitä siellä sanotaan.
Vaatteiden märkyyden voi jokainen simuloida menemällä farkuissa, t-paidassa ja tennareissa 15-25 asteiseen suihkuun n. tunniksi. Vaatteet painoivat vielä kotonakin melkein yhtä paljon kuin ne olisi ottanut juuri pyykkikoneesta ilman linkousta.
Settilista:
Somewhat Damaged
Terrible Lie
Heresy
March of the Pigs
Closer
The Frail
I'm Afraid of Americans
Burn
Gave Up
The Fragile
The Big Come Down
Wish
Survivalism
The Hand That Feeds
Hurt
---
Oku palaa ääneen. Omalta osaltani Nine Inch Nailsin keikka oli aika infernaalinen kokemus sääolosuhteiden vuoksi. Salamat vain räiskyivät pimeällä yötaivaalla, jyrisi ja satoi niin ettei ikinä! Onneksi olin ostanut viime hetkillä kertsisadetakin, joka pelasti loppuillan, toisin kuin Yan-sanin tapauksessa. Hienoin NIN-hetki oli lopun Hurt, joka ei muuta valoshow'ta seurakseen tarvinnut kuin luonnon oman version. Vau!
Nine Inch Nailsin jälkeen suurin osa yleisöstä kahlasi kuivemmille vesille ja jätti My Chemical Romancen omiin oloihinsa. Niin mekin. Yan-san lähti kotiin, minä Makuhari Messeen, jossa loppuilta ja yö kuluivatkin suomikavereiden seurassa.
Aika varhaisessa vaiheessa alkoi jo näyttää tältä:
Tässä alla kello on noin 23. Kyllä on eläväistä festarimeininkiä!
Oma Suomi-tunnelmainen asetelmamme. Sen nimi on Kulkuri kohtaa ystävän.
Alla olevan kuvan taustalla on esiintymässä Tricky. Japanissa ei saa kuvata millään keikalla, ei edes festareilla, ei edes festareiden ulkolavoilla, joten ei ainakaan Trickyn keikalla, mitä taskulamppumies on juuri tuossa tulossa minulle ilmoittamaan.
Trickylla oli vain kourallinen yleisöä, sillä suurin osa väestä oli lähtenyt joko viimeisille junille tai...
...nukkumaan! Yksi messukeskuksen saleista oli pyhitetty vain ja ainoastaan unisille!! Lattialla oli oikein retkipatjoja toisensa vieressä!
Tässä kello on noin 00 ja tuossa sadetakin alla nukkuu eräs japanilainen ystäväni.
Toisinaan näytti siltä, kuin festarihallissa olisi tapahtunut joukkomurha, sotilaallinen isku, kaasutus tai vastaava, kun lattiat olivat valtoimenaan täynnä elottoman näköisiä kasoja rivissä.
Kaikki nukkumismahdollisuudet olivat huolellisessa käytössä.
Me suomalaiset emme tietenkään nukkuneet, sillä kuka nyt festareille tulee nukkumaan?? Bändien päätyttyä ja juteltuamme aikamme virolaisten Viru Valge -breezermyyjätyttöjen kanssa (yksi tunsi meidän vuokranantajamme...), lähdimme biitsille, tietenkin!
Siellä oli pimeää, kuu ja meri ja yö ja lämmin ja ihanaa.
Ja jossain vaiheessa neljän jälkeen yö äkisti valkeni aamuksi noin kymmenen minuutin sisällä, aurinko nousi, me nousimme ja lähdimme kohti aamujunaa.
Summer Sonic 2009 jatkui vielä lauantaille ja sunnuntaille lukuisten yhtyeiden voimin, mutta yksi tehokas aamusta aamuun -päivä oli ihan riittävä kokemus. Ihmisiä paikalla oli noin 100 000 tai sinne päin, mutta japanilaiseen tapaan minkäänlaista kaaosta ei missään syntynyt. Vessajonotkin olivat kohtuulliset, ulos oli ajattelevaisesti laitettu kasa vain naisille sallittuja extrabajamajoja, muut vessat olivat siistejä sisäveskejä, ruokakojujakin riitti, tosin kasvisruokaa en maissia lukuun ottamatta nähnyt missään. Onneksi oli omat keksit mukana ja yksi munasandwich löytyi kioskilta.
Alue oli silti sen verran iso ja väkeä niin paljon, että eipä siellä jaksaisi montaa päivää sompailla missaamassa yhtäaikaisia yhtyeitä.
Mutta tulipahan koettua japanilainen festari ja ylipäänsä ensimmäistä kertaa ikinä iso ulkomainen festivaali. Kannatti kokea!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti