tiistai 8. syyskuuta 2009

Syyskuun avaus

Syyskuussa tässä mennä huristellaan hyvää vauhtia. Semisirkat ovat suurimmaksi osaksi vaienneet, toiset sirkat kylläkin sirittävät innolla, eli hiljaista ei ole. Tuuletinkin yhä hurisee, vaikka lämpötilat etenkin illalla ja yöllä ovat jo ihanasti pudonneet. Iltalenkit ovat jo mukavia suorittaa, eikä enää tarvitse nukkua pussilakanan päällä. Peitot kylläkin yhä odottavat pussilakanaan pistämistä.

Pienesti järisi jälleen aamulla, ja taifuuniakin oli taas tulossa, mutta nyt moinen on jo säätiedotuksesta kadonnut. Rauhaisaa hiljaiseloa siis tällä hetkellä, paljon töitä ja vähän rahaa.

Viikonloppuna tosin irroteltiinkin. Suomesta on kaveri käymässä, pitemmänkin aikaa, ja Tokio toki piti ottaa haltuun jo ensimmäisen viikonlopun aikana. On aina mukava, kun ystäviä käy kylässä, niin omaa kotikaupunkiaan katselee jälleen uusin turistisilmin itsekin. Miettii, millaista oli sokkeloida Shibuyassa ällistellen, että kohta oikeasti asumme täällä, ei voi olla todellista! Nyt se jo tuntuu niin arkiselta.

Kaveri piti rokkibaarien ohella tietysti tutustuttaa myös kolmeen perusasiaan: izakayaan, purikuraan ja karaokeen. Izakayan kaikki jo tietänevätkin, ja purikurahan on tuo hupaisa valokuvaamokoppi, jossa hysteerisesti hihittäen otatetaan kuvat ja sitten koristellaan ne sydämin, tähdin, karkein ynnä muin makein jutuin. Tuli taas hienot kuvatukset!

Karaokessa meillä olikin ihan uusi lauluporukka. Tähän saakka olen käynyt laulamassa vain japanilaisten ja suomalaisten kanssa, mutta nyt oli mukana muutakin verta. Yhteensä Suomea, Italiaa, Amerikkaa ja Japania! Kaveri sai todellakin toivomansa Lost In Translation -biletykset, sillä saimme vieläpä ikkunallisen karaokehuoneen - siis melkein kuin elokuvasta! Veisasimme sitten kunnon viiden tunnin sessiot tamburiineineen kaikkineen, ja mukana oli oikeita huippuesityksiä.

Ainut japanilainen joukossa oli uusi tuttavuus T, kundi, jota ei tuntunut haittaavan se, että hän oli ainut mies neljän ulkkarinaisen seurueessa. T oli toki ujohko, kuten japanilaiset miehet aina, mutta karaokessahan ei tarvitse paljon puhua, sillä pääasia on laulaa, eikös. Ja sen T todellakin hallitsi!! Ihastuksesta mykkinä kuuntelimme muun muassa Musea, Smashing Pumpkinsia, Soundgardenia... Tulipa myös yhden japanilaisen lempidraamasarjani ihana tunnari, jonka melkein itsekin japaniksi osasin! T:lla oli ollut joskus bändi, mutta sääli, ettei enää! Ihan mahtavaa.

Hauskin veto koko porukalla taisi olla Bohemian Rhapsody, joka on karaoken ehdotonta aatelia. Italialaiselta taas sujui Wuthering Heights erittäin hienosti. Me toimme hieman Suomea peliin raakkumalla HIMin Wings of a Butterflyn. Ja sitten noin miljoona muuta kappaletta.

Karaoke on kyllä ehdottoman mukavaa kaveriajanvietettä. Miksei Suomessa ole hiffattu karaokeboksipotentiaalia? Naapuritkin säästyisivät tuskilta, kun karaoke-dvd:iden ja kaiken maailman singstarien sijaan perustettaisiin muutama karaoketalo täynnä lauluhuoneita. Vaikea kuvitella, etteikö menestys olisi taattu! Mukaan vielä all-you-can-drink -diilit, niin suomalaiselle täysin vastustamatonta! Ja varmaankin karaokeboksit olisivat aina remonttikunnossa aamulla...

Ensi viikko on pyhitetty Thaimaan reissulle, ja sen jälkeen Lost In Translation jatkuu ainakin Park Hyattin New York -baarin merkeissä. Siellä vierailusta onkin jo aikaa. Aiomme juhlistaa paikassa 1-vuotisjuhlaamme. Silloin 1 VUOSI JAPANISSA ON TÄYNNÄ!

Ei kommentteja: