Japaninkielisiä kohtaamisia

Metropolis-ilmaisjakelulehdestä voi olla muutakin hyötyä kuin sayonara sale -ilmoitukset ja museotiedot. Löysin sieltä nimittäin ilmaisen japanin opettajan! Tai kyse on kulttuurivaihdosta. Tulin juuri ensimmäiseltä "tunnilta" Akasakan Starbucksista. Megume oli erittäin mukava ja puhui avan ihanan ymmärrettävää japania! Ja tosiaan puhui sitä, vaikka osasi oikein hyvin englantiakin. Olin pakotettu yrittämään ymmärtämistä ja puhumista. Tietysti hyvin perustasolla menimme.

Aika hyvin snaijasin juttuja! Ja ymmärsin melkein kaikki kysymykset, vaikken aina oikein osannut vastata. Sanavarastoni on niin suppea, että se on ihan noloa. Pitäisi jaksaa opiskella kanjeja, niin oppisi samalla sanoja. No, tulipahan kuitenkin yritettyä! Ja viikon päästä näemme taas. Tuolloin aion kertoa (englanniksi) pohjoismaisesta kulttuurista ja kielistä, ja mietin, että voisin harjoitella Japanin ja Suomen vertailua japaniksi. Komparatiivi ja superlatiivi pitäis saada taottua aivoihin.

Hauskuutukseksi Megille olin kerännyt sanakirjasta lapulle kaikkia sanoja, jotka ovat samoja suomessa ja japanissa, eri merkityksellä tosin. Megiä nauratti eniten se, kuinka paljon japaninkielisistä sanoista on suomalaisia nimiä. Tai sitten japanilaisia nimiä, mutta miesten nimet ovatkin naisten nimiä. Yhteisiä sanoja meillä on muun muassa (en jaksa nyt etsiä merkityksiä, enkä niitä kaikkia sentäs ulkoa muista ...): kutsu, nami, hiki, masu, ari, hai, haka, hana, aijoo, kita, sumu, imin, seija, ami, kana, karu, suu, kuu, juu, heikin, haku, otto, kimi, naku, akka, toka jne.

Meg on töissä ruotsalaisessa firmassa, muttei erityisemmin tuntenut kiinnostusta opiskella ruotsia, vaikka tarjouduinkin opettamaan. Hän pitää enemmän suomen kielestä, se on söpöä, ruotsi taas kuulemma liian kovan ja maskuliinisen kuuloista. Meg oli aika nätti, tuli vähän mieleen Lucy Liu. Sinkkunainen hänkin (kuten kaikki muutkin japanilaiset kaverini, tai onhan niillä vaihtuvia poikaystäviä), jotain 35-vuotias ehkä. Oli tosi kiva jutella muutoinkin kuin vain kielen oppimisen kannalta. Kovin henkeviin ei nyt tosin ehditty.

Sain kunnian olla ensimmäinen, jonka Meg tapasi ilmoituksensa johdosta. Toinen nopeimmista ehdokkaista oli ollut norjalainen mies, joka oli sanonut viestissään, että ei se mitään, ellei Meg ehdi vastata, Japanissa naisia riittää. Taisin olla turvallisempi tavattava.

Rouva Hirrary Crinton on Tokiossa parhaillaan. Mistä tulikin mieleen, että äsken näin metrossa hervottoman lihavan amerikkalaisen, joka huusi asiansa seuralaiselleen niin lujaa, että Yamanote kaikui. Yritin itse näyttää mahdollisimman vähän amerikkalaiselta, mutta en ole toistaiseksi onnistunut keksimään takuuvarmaa ja luodinkestävää menetelmää. Mistä tulikin mieleen, että luin tänään Japan Todaysta uudesta Design Store Tokyon dogibägistä. Täällä ravintoloista harvemmin roudataan loppuannosta mukaan, erityisesti siksi, että annokset (toisin kuin Amerikassa) ovat syötävän kokoisia, mutta on se teknisesti mahdollista. Ainakin nyt, kun on uusi design-bag. Mistä tulikin mieleen, että huomenna reittini kulkeutuu Ace World Bag Museumiin, jossa on bägi poikineen. Liekö siellä jo uusi doggie bag?