keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Jouluruokaa tarjosi kunnon väki!

Melko hassua on se, että täällä Japanissa tulee vietettyä joulun aikaa jotenkin paljon ahkerammin ja enemmän ajatuksella kuin Suomessa. Täällä tuntuu niin hienolta saada glögiä ja maistaa piparkakkua ja muuta, koska kaiken eteen joutuu näkemään ihan eri tavalla vaivaa. Kaikki tuntuu ansaitummalta eli maistuu myös paremmalta!

Viime vuonna olinkin Suomessa tähän aikaan ja palasin juuri aatoksi Tokioon, joten tämä joulun odotteluaika Japanissa on nyt ihan uutta. Eikä yhtään haittaa, ettei ole Suomessa, vaikka siellä lunta ja pakkasta onkin. Täällä on vain koleaa ja sisällä jäätävää, mutta niitä paria kynttilää, jotka on kalliilla Loftista ostanut, on mukava poltella ja kuunnella youtubesta joululauluja. Katsoa vähän TVkaistaa välillä ja nähdä siellä suomalaisia joulumainoksia!

Viime vuonna reissujeni takia jäivät myös väliin kahdet isot joulunnostatusjuhlat: aiemmin mainitut suurlähetystön itsenäisyysbiletykset sekä viime viikonlopun suomalaisyhteisön viralliset pikkujoulut. Mutta nyt pääsimme patojen äärelle!



Kaiken japanilaisen ruokapähkäilyn lomassa oli ihanaa nautiskella välillä tuttuja ja turvallisia antimia!



Nämä korvapuustit olivat ihan taivaan nannaa!



Ja saatiinpa torttuja sittenkin myös tänä jouluna!



Suomessa en ihmeemmin fanittele karjalanpiirakoita, mutta täällä ne ovat sellaista herkkua, että kaikki kalpenee rinnalla.



Jopa munavoi!



Olenkin päättänyt, että kun palaamme Suomeen, opettelen itse tekemään karjalanpiirakoita. Moni on opetellut täällä, mutta vaikka juuri ostimmekin isomman grillin, ei siinä taida sentään karjalanpiirakkain leipominen onnistua. Saatan kyllä siltikin yrittää!

Tämä kakku oli tosi upea, mutta en millään jaksanut maistaa sitä. Itse asiassa koko päivän paastoamisen jälkeen mahaan ei mahtunut kuin vähän yli yksi lautasellinen herkkuja, mikä harmittikin loppuillan... Olin kateellinen uusille vieraille, jotka saapuivat paikalle vielä tyhjän mahan kanssa!



Laitetaan nyt tämäkin jouluasia tänne, vaikkei omalle lautaselleni päätynytkään.



Kunnon pikkujoulupitoihin kuuluu tietysti myös PUKKI, joten pukki saatiin! Pukilla oli isot lahjavarastot, joiden täyttämistä me vieraat olimme kukin avittaneet.



Juhlissa oli paljon Suomesta innostuneita japanilaisia, suomalaisten aveceja ja kavereita, ja kun pukki kehotti istumaan polvelle, syntyi hirmuinen jono! Kaikkien piti päästä!



Sitten pukki jakoi lapset ja lahjoja jännitti. Eiku.



Illan musiikkiannista vastasivat suomicovereita tykittelevä Mr. Perkele sekä kaksi bändiä, joten meininki rokkasi!







Illan päätti yhtye Wäinämöinen, joka nykyisellä kokoonpanollaan taisikin heittää viimeisen keikkansa. Tokiossa virtaa pian reippaasti vähemmän suomiverta kuin ennen (brutaalia!), sillä niin moni nokialainen ja muitakin poistuu pian Japanista parempibisneksisille vesille. Emmepä taida mekään täällä enää ensi jouluna olla, joten kaikin puolin nämä joulusuomikemut olivat hieman haikeutta ja etukäteisnostalgiaa aiheuttavat. Moni kaveri ottaa ja lähtee, muutoksen tuulet ja niin edelleen.

Mutta mainiot olivat sapuskat ja porukat, ja nyt sitten odottelemaan oikeaa joulun viettoa ja toivottavasti hyvin lumisen Hokkaidon rinteitä!

3 kommenttia:

T kirjoitti...

Kysyikö kukaan joulutortuista samaa kuin Saksassa kysyttiin niitä tehneeltä vaihto-oppilaalta eli "Mitä ihmeen natsi-piirakoita sä teet?!" O_o
(en muista mistä tuon kuulin, mutta...no svastikaltahan ne vähän näyttävät)

Okusan kirjoitti...

Eräästä tv-ohjelmasta taannoin ilmeni, että japanilaiset teinitytöt eivät tienneet, kuka on Hitler. No, teinejä ei pikkujouluissa näkynyt, mutta eivätpä tainneet aikuisetkaan kysellä.

Sitäpaitsi, svastikan kuviahan täällä on temppelit täynnä.

T kirjoitti...

Noh, kiertosuunta taitaa niissä olla vähän toinen ;)

Sääli ettei teillä ollut laatikoita tarjolla.
Niistä ainakin olisi saattanut tulla sanottavaa: ranskalaiset vaihto-oppilaat ainakin olivat täysin H. Moilasena kun ensimmäistä kertaa näkivät minun syövän lanttulaatikkoa.

"Mitä? Syötkö sä p*skaa?" O_o

Ah, le finnish cuisine... ;)