maanantai 28. joulukuuta 2009

Tokyo Domen enkat: Guns N'Roses 3H37MIN!



Toissa lauantaina Guns N'Roses teki historiaa ja heitti uransa pisimmän keikan Tokyo Domella. Tämä 3 tunnin ja 37 minuutin show päihitti vajaalla minuutilla vuoden '91 Inglewoodin konsertin Jenkeissä. Olin keikalla, joka tuntui hiukkasen liian pitkältä, mutta ällistys oli todellinen, kun katsoin kelloa show'n päätteeksi. Se oli tunnin enemmän kuin kuvittelin. Mietin konsertin jälkeen, että olisihan se voinut olla lyhyempänä tiiviimpi ja toimivampi, mutta kun kuulin, että kyseessä oli pisin keikka IKINÄ, täytyy sanoa, että hieno kokemus olla mukana!

Sain lipun Yan-sanilta synttärilahjaksi marraskuussa, mutta ei keikka ollut loppuunmyyty vielä konserttipäivänäkään. Tokyo Dome on valtava ja älytön, enkä oikein tiedä, miksi tämä bändi noin massiiviseen paikkaan oli edes laitettu. Olihan siellä väkeä, mutta myös tyhjiä katsomoja vaikka kuinka. En kyllä tiedä, ovatko ihan yläkatsomot ja sivukatsomot lavan luona muutenkaan käytössä.

Oma paikkani oli vastapäätä lavaa yläkatsomon alaosassa, kaukana lavasta kyllä, mutta kokonaisuuden näki hyvin. Ostin kiikarit stadionin kaupasta sen jälkeen, kun lämppäri oli soittanut ja olin todennut, että ムックlta se kuulostaa, mutta näkökyvyllä ei voi todistaa, että onko lavalla todella Tatsurō ja kumppanit. Kiikarit olivatkin tosi hyvät, joten loppuaika Domella menikin pääasiassa ne silmillä. Screenejäkin katseli mieluummin kiikareilla, sen verran suuret olivat etäisyydet hallissa.

Gunnarit olivat heittäneet Osakassa 3 tunnin setin, joten odotuksena oli, että pitkä keikka Tokiossakin on edessä. Suhteellisen ajallaan bändi lavalle lennähti ja Axl "Asterix" Rose aloitti Chinese Democracyn vedon. Kuten normaalia, stadiumi oli täysin tuolitettu permantoa myöten, mutta väki toki pomppasi tuoleistaan pystyyn välittömästi.

Alettuaan show jatkui, jatkui ja jatkui. Välillä bändi jammaili, kun Axl kävi tekemässä lisähappihyppyjä. Tai vaihtamassa paitaa... 9 paidanvaihtoa vähintään! Noin isoon paikkaan yhtye veteli melkein liiankin rennosti, aloitteli coverbiisejä ja lopetti kesken, toisaalta taas rentous oli miellyttävääkin. Pyrojakin oli varsin paljon, painottuen hittibiiseihin ja keikan loppupuolelle. Taustakankaalla pyöri kaikenlaista jutskaa, tosin kiikaroinnin takia jäi vähän vähemmälle sen seuraaminen.

Axl ja bändi tuntuivat olevan uusien biisien kanssa enemmän kotonaan kuin vanhojen, ja Axl viihtyi selkeästi paremmin niitä laulaessaan. Leppoisalla tuulella vaikutti heppu muutenkin olevan. Höpötteli kaikenlaista biisien välissä. Japanilaiset omassa katsomossani eivät niin piitanneet Chinese Democracyn biiseistä, suurin osa istuutui aina, kun "uusi" biisi alkoi. Tunnelmaa katsomossani söivät myös tympääntyneen näköiset intialaiset vieressäni sekä se, että ääni kiersi välillä vähän oudosti siellä hallissa. Toisinaan laulua ei kitaroiden alta kuulunut ollenkaan, sitten yhtäkkiä taas kuului tosi hyvin. Kaikki kuitenkin tuntuivat jakavan mielipiteen, että Axl kuulostaa paremmalta kuin pitkään aikaan.

Vieressäni oli myös aika outo japanilaistyttö, joka robotin lailla välillä "käynnistyi" ja alkoi vimmaisesti nykiä, sitten seuraavassa hetkessä taas tapahtui jähmettyminen. Kerran katsoin tyttöä hänen istuessaan ja hän nukkui! Loppukeikan ajan tyttö sen sijaan seisoi tiiviisti, vaikka kaikki muut esimerkiksi soolojen aikana istuivat. Muutaman kerran hän spontaanisti kiljahti "Äääkseerii" ja sitten taas vajosi katatoniseen tilaan.

Salissa oli myös tosi kylmä, yläkatsomossani suorastaan tuuli, ja kaikki olivat talvitakit päällä kuin jossain Venäjällä. Tämän talven hittitakki on ruskea tai musta Michelin-toppatakki karvakaulushupulla, ja permanto näytti jotenkin hullulta, kun siellä vaan oli ruskeanmustaa massaa.

No mutta. Uusi kitaristi DJ Ashba oli varsin hyvä monessa biisissä ja monien mielestä paljon parempi kuin Robin Finck. DJ tuntui aika usein jäljittelevän Slash-liikkeitä ja asentoja, mutta ihan Slashin viileyteen ei hemmo yltänyt. Mutta hyvä poitsusta tulee, täytyyhän ottaa huomioon, ettei DJ ole ollut vielä kuin muutamalla keikalla mukana. Siihen nähden oivasti tilutteli.



Muut kitaristit, Ron Bumblefoot ja Richard Fortus olivat myös hyviä, etenkin Ron. Richardilla oli rytmikitaristina selkeästi pienin rooli, mutta välillä hänellekin suotiin sooloja. Kenenkään soololurittelut eivät tosin sytyttäneet mitenkään wow-tavalla. Bändissähän on nykyään väkeä 8 tyyppiä: 2 koskettimissa ja taustoissa (Dizzy ja Pitman), rumpali (Frank Ferrer), 3 kitaristia, basisti (Tommy Stinson) ja Axl. Lavalla siis riitti porukkaa.

Biisilista oli:

01. Chinese Democracy
02. Welcome to the Jungle
03. It's So Easy
04. Mr. Brownstone
05. Catcher in the Rye
06. Sorry
07. band jam (I Want You Back, Jackson 5)
08. If the World
09. Richard Fortus Solo (James Bond Theme)
10. Live and Let Die
11. Dizzy Reed Solo (Ziggy Stardust)
12. Street of Dreams
13. band jam
14. You Could Be Mine
15. Rocket Queen
16. My Michelle
17. DJ Ashba Solo
18. Sweet Child O' Mine
19. Shackler's Revenge
20. I.R.S.
21. band jam
22. Axl Rose piano solo
23. November Rain
24. band jam
25. Whole Lotta Rosie
26. Knockin' on Heaven's Door
27. Scraped
28. Prostitute
29. jam
30. This I Love
31. Frank Ferrer Solo (We Will Rock You)
32. Out Ta Get Me
33. Ron Bumblefoot solo (Pink Panther Theme/Don't Cry)
34. Don't Cry (Axl, Ron and DJ)
35. Nightrain

Encore:

36. Madagascar
37. There Was a Time
38. My Generation
39. Better
40. Patience
41. Nice Boys
42. Paradise City

Huh, megalomaaninen lista! Nyt jälkeenpäin vasta tajuaa kokonaisuuden!

Loppuun klippejä Tokion keikalta kiinnostuneille.

Rocket Queen:


Live And Let Die:


Patience:


Mr. Brownstone (itse olin about tällä etäisyydellä lavasta):


Tässä If the Worldissa on huono laatu, mutta näkee hyvin Axlin nykykomeuden:

Ei kommentteja: