sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Tokiolaisena toimistotyöläisenä

Olen tähän saakka ikään kuin vältellyt työperäistä blogausaihetta, koska ajattelin aluksi, että täytyy tietää tarpeeksi ennen kirjoittamista. Näinpä onkin vierähtänyt jo yhdeksän kuukautta japanilaisessa työpaikassa. Enkä vieläkään kovin paljoa tiedä.

Suomessa osa työläisistä jäi lomalle juhannuksena ja loputkin kai kaihoisasti zombeilevat työtuolissa kalenteria katsellen. Täällä ei japanilaisessa firmassa lomaa juuri ole, joten hommiin vain.

Meidän osastollamme päivä alkaa kymmeneltä, oma työmatkani vähän jälkeen yhdeksän. Pääasiassa kuljen muutaman asemanvälin junalla ja vaihdan metroon parin aseman ajaksi. Kävelyineen ja odotteluineen matka kestää n. 40 minuuttia. Tokion työmatkakirjossa tämä vaikuttaisi olevan ajallisesti varsin lyhyt matka. Tiedänpä, että muutamat "ofisuleidit" tulevat töihin Saitamasta, josta matka kestää noin kaksi tuntia suuntaansa!

Työkaverit saapuvat aika vakiintuneina aikoina. Itse ilmaannun 95%:sti klo 9.50-10.00 välisenä aikana. Aikaisemmat tyypit ovat aina ennen minua paikalla ja kroonisesti 10-20 minuuttia myöhässä olevat saapuvat vähintään kolmena päivänä viikossa tuon verran myöhässä. Omia saapumisaikoja on helppo seurata, sillä käytössä on pahvinen kellokortti, joka leimataan aamulla ja illalla. Ei sentään lounaalla. Juna ja metro kulkevat 99,5%:sti ajallaan, joten samaan junaan hypätessään on parin minuutin tarkkuudella leimaamassa korttia. Siinäpä tavoitetta Suomen pääkaupunkiseudun junaliikenteelle.

Työpäivä päättyy virallisesti klo 18.30. Kukaan ei lähde silloin. Tai lähtee korkeintaan hakemaan lisää kahvia tai teetä. Minäkään en siis lähde. Olen koittanut tosin pyrkiä siihen, että koti kutsuisi klo 19, mutta tästäkin joutuu usein joustamaan. Jos on tekemässä jotain, josta muiden työt ovat riippuvaisia, tuntuu kulttuuriin kuuluvan, että asia hoidetaan loppuun saman päivän aikana. Niinpä huomaankin välillä leimaavani korttia likempänä kahdeksaa kuin seitsemää. Onneksi sentään mitään 12 tunnin ylityöylilyöntejä ei yleensä meidän firmassamme näe. Enää.

Syy siihen on se, että enää ei tarvitse. Kun aloitin työt viime vuoden syyskuussa, kuulimme jo heti marraskuun alussa, että yksi osa firman toimintaa lopetetaan. Näin kävi: vuoden lopulla pari tiimiä ja joukko managereita sai lopputilin. Omalta osaltani onnekasta oli, että kuulun siihen porukkaan, joka tekee firman mahdollista toista tulemista. Töitä on siis toistaiseksi ollut, mutta hommia tehdään aika rennosti. Ei siis puoleen yöhön yltäviä sankarikoodaussuorituksia tai ikuisuuden mittaisia speksauspalavereita.

Ehdin sentään syksyn aikana nähdä, millainen firman aiempi kokouskulttuuri oli. Tiimien kokouksia pidettiin iltaisin, ja kokouksen venyessä useampaan tuntiin paikalla istuttiin yli yhdeksään. Toisinaan kokouksissa oli yli 10 osallistujaa, ja joidenkin osuus oli tuntikausien istuskelussa vastata parilla lauseella pariin kysymykseen. Jos kokous eteni jouhevasti, saatettiin päästä 1,5 tunnin maagiseen rajaan. Joka sekin on kohtuuttoman pitkä aika viikottaiselle rutiinikokoukselle.

Yksi kokouksien ikävä puoli on niihin liittyvä paperimäärä. Työlistat ja projekteihin liittyvät laput tulostetaan jokaiselle osallistujalle. Jokaiseen kokoukseen. Ainoastaan yhdessä seitsemästä neukkarista on videotykki, ja sitäkin käytettäessä kaikki on tulostettu myös paperille. Suomessa ehdin jo tottua paperittomiin kokouksiin, mutta täällä käteen jää aina nivaska paperia, jolla ei jälkeenpäin ole juurikaan merkitystä, koska dokumentit päivittyvät kokouksen aikana ja paperit ovat jo omalle paikalle palatessa vanhentuneita. Tuosta tulostusasiasta juttelin syksyllä muutamien kanssa, että meneepä tässä paljon paperia, mutta se ei tuntunut herättävän mitään ajatusta siitä, että touhua pitäisi jotenkin vähentää.

Tuo mainittu oma paikka on pienehkö lokero rivissä, jossa istuu 5-6 ihmistä. Rivin päässä istuu kyseisen "osaston" manageri. Omaa paikkaa vastapäätä on samanlainen rivi, mutta paikat on sentään erotettu n. 50cm korkealla väliseinällä. Pöydät ovat selvästi matalampia kuin suomalaisessa toimistossa, joten tuolia joutuu pitämään melko alhaalla. Ja tästä johtuen jalat ovat hieman turhan tiukasti koukussa tai sitten päätyy rönöttämään tuolissa.

Projektien hallinta poikkeaa vahvasti siitä mihin Suomessa on viimeisten viiden vuoden aikana tottunut. Kun suomalaisessa it-firmassa on vaikka minkälaista agilen astronauttia järkyttävän sertifikaattiläjän saattelemana, niin täällä luotetaan vielä vahvasti Excel-pohjaiseen projektin hallintaan. Kyllä, ei edes MS Projectia, vaan ihan raaka Excel-taulukko, johon on listattu projektiin liittyvät tehtävät. Kun aiemmin olin tottunut itse arvioimaan, että kauanko erinäisten taskien suorittamiseen kuluu, niin nyt taulukkoon vain ilmestyy joku määräpäivä jollekin taskille. Koska taulukko tehtävineen pitää saada tulostettua joka palaveriin, eivät tehtäväkuvaukset ole kovinkaan monen lauseen mittaisia. Usein onkin tilanne, että joutuu kyselemään lisätietoa, että mitä nyt halutaan, koska itse ei ole kirjoittanut kyseistä tehtäväkuvausta. Ja muuta määrittelyä ei sitten olekaan.

Jos projekteja hallitaan vähän eri työkaluilla kuin mihin on tottunut, niin samaa voi sanoa myös versiohallinnan käytöstä, yksikkötestauksesta tai automatisoiduista buildeista. Yksikkötestejä ei ole, automatisoituja buildeja ei ole, versiohallinnassa ei käytetä (edes) tägäystä ja buildin reviisioitakaan ei merkitä ylös. Buildit tehdään kehittäjän koneella, ja kehittäjä tekee koneellaan myös releaseen liittyvän paketin. Tämän seurauksena on usein ongelmia hahmottaa, mistä reviisiosta tietty release on tehty, miten sen saa käännettyä muutoin kuin kehittäjän koneella tai kuinka tämän release rakentaminen saataisiin toistettua. Eli it:n perusongelmat jostakin 1990-luvun alusta.

Kuulin kaverilta, että heidän (japanilaisessa) firmassa tehtiin Javalla melko isoa projektia, johon liittyi muutama sata komponenttia. Heillä oli yksi ihminen lähes täysipäiväisesti seuraamassa Excel-tiedostolla mikä versio mistäkin classista tulee releaseen. Ei siis tägäystä tai automatisointia, vaan kaikki tehtiin käsityönä. Ja oli varsin yleistä, että releaseen päätyi väärä versio yhdestä tai kahdesta classista. Siitä tuli sitten iso valitus ylhäältä. Meillä johto on melko selvästi ilmaissut, että agilet ja muut hömpötykset vain monimutkaistavat asioita, koska sitten ei voida tehdä asioita heti just nyt. Syksyllä oli kyllä puhetta, että parannusehdotuksia voi esittää, ja olenkin kertonut omista hyvistä kokemuksistani Suomessa, mutta nämä parannusehdotukseni liittyävät juuri näihin asioihin joita ei haluta muuttaa.

Toimistolla oli talvella todella lämmin. Ilmastointi oli asetettu 26 asteeseen, joten töistä tuli yleensä lähdettyä selkä märkänä. Eikä todellakaan sen takia, että töitä olisi tullut tehtyä niin kovasti. Talvella olikin tavallista, että neukkarin lämpötila oli asetettu melko korkeaksi huoneessa olevasta paneelista, ja jossain vaiheessa kokousta joku avasi ikkunan. Samaisesta paneelista sai asetettua huoneilman myös miellyttävään lukemaan. Kokeilin nimittäin yhdesti ennen kokousta laittaa lämpötilan vähän alemmas, ja kukaan ei ainakaan avannut ikkunoita. Odottelin kesää, että silloin varmastikin liitoitellaan jäähdytyksen kanssa vastaavasti alakanttiin, kuten kaupoissa ja ravintoloissakin on tapana. Vaan ei, lämpötila on säädetty edelleen 26 asteeseen, ja hiki valuu. Eikä edelleenkään työn fyysisyyden takia.

Työpaikan vakuutuskortti on hyvä kapistus. Olen käyttänyt sitä lääkärissä ja hammaslääkärissä käymiseen, ja alennuksen saa välittömästi. Lisäksi korttiin liittyy muita etuja, kuten alennus joihinkin parempiin ravintoloihin tai halvempia lento- ja hotellipaketteja. Työpaikalla käytettävät välineet ovat tasoltaan varsin hyvät, ja pyytämällä saa tarvitsemansa asiat (jos hinta on kohtuullinen). Kahvia ja teetä saa ilmaiseksi, ja juoma-automaatinkin hinnat ovat kauppoja edullisemmat. Ei siis pelkkää valitusta.

Mikäpä siis paiskiessa töitä mukavien japanilaisten kanssa! Niin kauan kuin töitä on!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä postauksesta! aloitin hassusti lukemalla blogiasi ns väärästä suunnasta ,toivottavasti jossain selviää mitä tarkemminottaen teet ja miten siihen pääduyit, etenkin japaniin asti :)

Yan-san kirjoitti...

Kiitos kiitoksista. Tätä Japaniin muuttoa on jonkin verran käsitelty noissa syyskuun 2008 postauksissa. Ne löytyvät siis tästä ja tästä.

Tänne "päätymiseen" ei liity varsinaisesti mitään erikoista. Käytiin lomalla Japanissa, aloitettiin kielen opiskelu, suunniteltiin seuraavaa matkaa ja jossain vaiheessa kävi mielessä, jos etsisi töitä Japanista. Seuraavalla matkalla töitä löytyi ja lopun voitkin lukea noista linkitetyistä postauksista. Tänne ei siis päädytty, vaan tänne haluttiin :)

IT-alalla työskentelen, mutta en ainakaan toistaiseksi halua olla blogissa työpaikan suhteen kovin spesifinen. Näin työstä voi kirjoittaa vähän vapaammin. Jos ehtii. Tai kirjoitettavaa tulee.