Japaniin asumaan 1... 2... 3 (2)

Nyt siis työpaikka Tokiossa on löytynyt ja olemme kesäkuun alkupuolessa menossa.

3. Totesimme tulevan työnantajan kanssa, että olisi hyödyllistä, jos hankkisin osaamista firman Suomen toimistolla työlupaa odoteltaessa. Näin siis tuli aika irtisanoutua varmapalkkaisesta päivätyöstä ja siirtyä irtisanomisajan jälkeen väliaikaisesti konsultoinnin ihmeelliseen maailmaan. Yritys ei voinut ottaa minua vielä omaksi työntekijäkseen, koska minulla ei ollut työlupaa Japaniin.

Tästä alkoi työluvan hankkiminen. Paras, ja joskus myös ainoa tapa saada työlupa on, että hakijalla on Japanissa työnantaja, joka haluaa hankkia luvan ulkomaiselle työntekijälleen. Tällöin täytetään Certificate of Eligibility -hakemus, jota anotaan välimiehen kautta Japanissa. Minun tapauksessani välimies oli yrityksen sihteeri, joka toimitti hakemuksen ja paperini käsittelyyn. Nyt hakemusta täyttäessä huomasin vasta asian, joka voi romuttaa koko hankkeen. Maahan pyrkivältä insinööriltä vaaditaan mm. 10 vuoden työkokemusta. Pahimmasta järkytyksestä toivuttuani huomasin, että työkokemukseksi lasketaan myös ammattiosaamisen hankkimiseen kulunut aika eli opiskeluaika. Näin sain kasaan täydet 10 vuotta työkokemusta ja lukio mukaan laskettuna peräti 13 vuotta.

Sitten vietinkin seuraavat illat papereita kääntäen. Viisi suomenkielistä työtodistusta ja kahden koulun paperit odottivat englanniksi kääntämistä. Lisäksi yksi työtodistus oli jäänyt saamatta, joten sekin piti saada hankittua parissa päivässä. Eikä siinä vielä kaikki. Tarvittiin kaksi kappaletta valokuvia, jotka poikkesivat kooltaan passikuvista, sekä lääkärintodistus englanniksi, jossa vakuutettiin, että henkilö kykenee tekemään työtään Japanissa. Koska Helsingin terveydenhuolto on ihan kuralla, niin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi käydä hakemassa paperi yksityiseltä terveysasemalta 82 euron hintaan. Paperit haluttiin alkuperäisinä kopioina, joten n. 50 euroa lähipostin tiskiin ja n. 20 a4-arkkia pikana Japaniin.

4. Työt uusien asioiden parissa alkoivat heinäkuun aikana ja kävelymatka töihin vaihtui pidempään muilla kulkupeleillä taitettavaan matkaan. Uusi työporukka osoittautui oikein mukavaksi ja tehtävätkin erilaisiksi ja kiinnostaviksi. Nyt, kun tulevaisuus oli siltä osin arvoitus, että mahdanko saada palkkapäivänä Japanista rahaa tilille ja miten käy työpaikan suhteen, jos työlupa jääkin saamatta, niin nämä olivat varsin positiivisia seikkoja rauhoittamaan mieltä.

5. Tästä alkoi pitkältä tuntunut certificate of eligibility -käsittelyn odotus. Olimme varovaisesti toivoneet, että hakemus olisi käsitelty jo heinäkuun loppuun mennessä ja voisimme alkaa etsiä asuntoa, ostaa lentolippuja ja pakata ja myydä tavaroita. No, niin ei käynyt. Elokuun lopulla kuulin, että sertifikaatti on myönnetty. Nyt piti vielä saada sertifikaatti Suomeen ja mennä sen kanssa hakemaan työlupaa Japanin Suomen suurlähetystöstä. Tuntui, että sertifikaatin kesti saapua ikuisuus Suomeen, vaikka todellisuudessa siihen taisi kulua neljä työpäivää. Joiden väliin totta kai osui viikonloppu. Harmillisesti paperi saapui vasta syyskuun ensimmäisenä päivänä, joten jouduimme irtisanomaan asunnon ja ostamaan lentoliput Japaniin tietämättä varmasti, että tuleehan sertifikaatti taatusti perille ja saanhan ihan 100%:n varmasti työluvan suurlähetystöstä. Odottelusta koitui sellainenkin harmi, että suoran Helsingistä Tokioon lennon hinta nousi n. 300e / lippu. Olimme valmistutuneet maksamaan 830e lipusta, mutta yli 1100e oli liikaa. Päätimme siis lentää 597e:lla Nagoyaan ja tulla Shinkansenilla (~70e) Tokioon.

6. Asuntoa Okusan oli jo alkanut etsiä ja päädyimme pääasiassa ulkomaalaisille asuntoja vuokraavan firman asiakkaiksi. He vuokraavat asuntoja ilman takaajaa, välityspalkkiota, asunnon omistajan lahjarahaa ja avainrahaa. Japanissa vapailla markkinoilla yleensä nämä kaikki tarvitaan ja lisäksi on vielä se ongelma, että monet asuntojen omistajat eivät halua vuokrata asuntoa ulkomaalaisille. Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että asunnon vuokraamiseen Tokiossa tarvitsee rahaa noin kuuden kuukauden vuokrien edestä, että pääsee siivoamaan ja järjestelemään uutta kotiaan. Me siis maksamme ehkä vähän kovempaa vuokraa kuin vapailla markkinoilla, mutta aloituskustannukset olivat huomattavasti alhaisemmat.

7. Lopulta, kun kädessä on voimassa oleva passi, lentoliput, työlupa, työsopimus ja asuntofirman osoite, onkin hyvä alkaa hävittämään kaikkea maallista omaisuuttaan, jota tuntuu siunaantuneen niin älyttömän paljon, ettei voi käsittää mistä se kaikki on ilmestynyt. Kaikkea tavaraa ei voi säilyttää. Tai voi, mutta se maksaa ihan järkyttävän paljon. Onneksi saimme järjestettyä tavarat kaikkiaan viiteen eri paikkaan kesämökkiä myöten, joten me olemme Tokiossa ja sukulaisemme kompastelevat tavaroihimme Suomessa. Möimme kaikkea mahdollista huuto.netissä, annoimme ja möimme dvd-leffoja ja kirjoja kavereille, lahjoitimme ruokaryhmän, telkkarin, sängyt ja työtuolin pois ja teimme mitä vaan, jotta emme joutuisi heittämään käyttökelpoista tavaraa kaatopaikalle. Onneksi myös rakas automme sai hyvän uuden kodin.

8. Seisomme edullisen tokiolaisen hotellin aulassa ja selässämme on reput, joissa ovat seuraavan päivän vaatteet. Isot matkalaukkumme jätimme Nagoyan lentokentällä kuljetuspalvelun tuotavaksi ja ne saapuvat seuraavana päivänä. Aika jännä tunne, kun huomaa koko elämänsä mahtuvan ahtaaseen hotellihuoneeseen ja kaiken alkavan alusta maassa, jossa et osaa lukea suurinta osaa kylteistä tai lehdistä ja ihmiset puhuvat kieltä, josta osaat vain perusteet.