tiistai 26. toukokuuta 2009

Elmerit Okinawalla: Majapaikat

Miyako-jimalla on hotelleja ja muita majapaikkoja melkoisesti, mutta silti oli aika kinkkistä puuhaa löytää sovelias majoitus. Netistä löytyi lähinnä hurjan kalliita (hintaluokkaa 200 euroa yö per naama) tai sitten ankean oloisia bisneshotelleja.

Erääseen guest houseen olisimme itsemme ilolla lykänneet, vaikka sijainti oli aika kaukaisella pikkusaarella, mutta siitä huolimatta, että paikkaa Lonely Planetissa suositeltiin, sieltä toivottiin ystävällisesti, että menisimme muualle. Että kuulemma ovat hyvin vaatimattomia majoitustarjontansa suhteen ja hankalan matkan päässä, eikä ruokaakaan saa seudulta mistään.

No, päädyimme sitten Lonely Planetin mainitsemaan kahteen muuhun majapaikkaan. Ja hyvät valinnat olivatkin! Molemmat paikat olivat myös guest houseja ja kohdistettu reppureissaajille. Eli suosittelemme varauksetta, mutta toki vain heille, kutka tuntevat olonsa kotoisiksi hipihköissä puitteissa. Yöt kustansivat 3000 jeniä per pää per yö eli noin 24 euroa. Aamiaisia ei ollut, mutta kokkasimme keittiöissä itse, toisinaan myös lounasta ja kerran illallistakin.

Miyakon pääsaaren pääkaupunki on nimeltään Hirara, ja lentokentältä takseilimme ensimmäiseen majataloon, Hiraraya Guest Houseen. Hortoilimme kosteassa helteessä ihan eksyksissä pitkin katuja, mutta onneksi guest housen hemmo huikkasi perään juuri kun olimme kulkemassa ohi. Ulospäin emme olisi millään tunnistaneet paikkaa matkailumajaksi. Hyvin haalistuneessa ovikankaassa tosin luki pienillä ja haalistuneilla hiraganoilla hi-ra-ra-ya.

Hiraraya oli tosi tunnelmallinen ja hyvin pieni. Siellä oli vain yksi kahden hengen huone (meidän) ja yksi dormitory, jossa oli muutama kerrossänky.



Asukkeina oli nuori sveitsiläinen kundi ja yksi japanilainen tyttö. Lisäksi guest housella hengaili toisinaan paikan pitäjän kamuja. Olohuoneeseen oli mukava kokoontua, ja siellä paloi aina suitsuke ja soi rela tunnelmamusa. Hirarayassa oli hyvin kotoista.



Paikalla oli kaiken aikaa mukava hemmo, joka huolehti siisteydestä ja avunannosta. Hän soitteli meille vuokra-autot ja piirsi karttoja snorklausrannoista. Oli asunut Amsterdamissa ja Ameriikoissa ja Tokiossa, työskennellyt valokuvaajana, mutta sitten tahtonut päästä rauhaan eli Miyakolle. Ikää oli vaikea veikata. 27-40 vee.

Tässä keittiö, jossa kokkailimme esimerkiksi namia basilikapastaa.



Meidän huoneemme oli japanilainen tatamihuone, äärettömän söpö. Futonit olivat kovat kuin kivi (kotona meillä on nykyään kolmet päällekkäin...) ja seinät lähinnä bambupaperia, ja koska paikan hemmo heräili aina kuudelta kolistelemaan, ei nyt ihan omasta rauhasta voi puhua. Huoneessa oli myös tosi kuuma, mutta emme viitsineet silti ottaa ilmastointia käyttöön. Lattiatuuletin sai riittää. No, Miyakolla oli kaikkialla kuuma (paitsi Family Martissa).



Nätisti olivat koristelleet huonetta. Hiraraya oli muutenkin vähän sellainen spirituaalisen taidehenkinen, siellä myytiin itse tehtyjä tuoksukynttilöitä ja kuviotulitikkurasioita.



Hiraraya Guest House on kätevällä paikalla keskustan tuntumassa. Jos ei ankeahkoa wc-suihkua kavahda tai muutoin vastusta budjettipunkkausta, kannattaa paikka ehdottomasti tsekata! Jo ihan chillailuhengailutunnelman vuoksi.

Toiset kaksi yötä kuluivat vähän toisenlaisessa ympäristössä. Lähdimme landemmalle, lähelle kaunista Maehama-rantaa Shimojin kylään. Kohde oli koruttomasti nimetty Guest House Miyakojima, jonne vuokra-autolla löysimme lievän sompailun jälkeen. Ympäristössä näytti tältä:






Ympäristössä kuulosti tältä: lammas määki, koirat haukkuivat, kukot kiekuivat ja undulaatit sirkuttivat. Jälkimmäiset sekä yksi kappale koiria kuuluivat itse guest houselle.



Itse asiassa paikalla ei ketään muita ollutkaan meitä vastaanottamassa kuin koira ja undulaatit. Sekä lappu eteisessä: "Sorry! We are not in guesthouse till 18.30. Please use your room and another facility. Thanks. Staff."

No, me tottelimme ja asetuimme kodiksi. Paikka oli vähän rähjäisempi kuin Hiraraya ja selkeästi sporttisempi. Omistaja pitääkin kite boarding -koulua.



Tällä erää pääsimme ihan sänkyyn nukkumaan, ja todella pitkästä aikaa! Huoneemme oli muutoinkin kiva ja kotoisa.



Olohuoneen puolelta löytyi oikea helmi:



Oma oluthana! Ok, maksullinen (2,26e/jug), mutta silti! Siitä saipi laskea ihan itse jäädytettyyn tuoppiin namabiirun. Ja laskettiin tottahan toki.

Olkkarissa oli myös iso telkkari ja kaikkea krääsää. Jumppapallokin löytyi.



Keittiö oli vähän kämähkö, ja sokerimuurahaiset valloittivat donitsimme, mutta saimme kokattua hyvät aamiaiskokkelit ja tofunuudeli-illalliset näillä peleillä.



Kun illalla palasimme majatalolle, oli eteisessä odottamassa uusi lappu: "Palaammekin vasta klo 21." Alkoi jo käydä jännäksi, että tuleeko paikalle ikinä ketään, mutta klo 21 isäntä saapui. Kyseessä oli surfhenkinen käkkäräpää, jonka ikä saattoi jälleen olla lähes mitä vain, kenties jopa vähän päälle 40. Joistain kulmista olisi tosin voinut veikata myös kahtaviittä :) Hirata-san oli käynyt 15 vuotta sitten Suomessakin ja kertoili kauhukokemuksiaan Venäjältä.

Muutoinhan siinä kävi sitten niin, että Hirata oli lähes koko ajan majatalosta poissa - ja samoin kaikki muutkin. Olimme viikonlopun ainoat vieraat! Niinpä hallitsimme yksin koko miljöötä suurimman osan aikaa, ja se oli kuin omassa asunnossa olisi oleillut.

Paikan ehdottomia plussia olivat myös ilmainen netti, ilmaiset snorkkelivälineet, ilmaiset kulkupelit (pyörät ja skootterit) - ainakin nyt off seasonilla. Takuuseen emme mene, onko kaiken käyttäminen AINA ilmaista. Jääkaapista sai myös ostaa halvalla drinkkejä ja limuja, sekin oli kätevää. Wc ja suihku olivat ihan ok, mitä nyt suihkimiskokemusta väritti nyrkinkokoinen hämähäkki viereisellä seinällä.

Maalaiseksotiikan keskellä oli hyvin rauhallista ja vain eläinten äänet rikkoivat hetkittäin hiljaisuutta. Maehaman rannalle käveli kymmenessä minuutissa, mutta toki Guest House Miyakojima muuten on aika kaukana kaikesta. Ja henkilökunnan poissaolo oli toisinaan vähän turhauttavaa, etenkin siinä vaiheessa, kun piti lähteä lentokentälle, eikä sovittua kyytiä tuntunut kuuluvan millään. Mutta sieltähän se käkkärä sitten saapui pari minuuttia etuajassa, kyyditti kentälle (ilmaiseksi) ja otti vielä valokuvankin päälle!

4 kommenttia:

pepe-san the anti-spiderman kirjoitti...

Ensinnäkin tahtoisin kiittää näistä Okinawa-tarinoista! Olen jo pitkään tahtonut käydä kyseisessä paikassa ja toivottavasti ensi kesänä homma toteutuu. Mutta, nämä hämähäkit...okei, siis, olen raavas mies joka ei pelkää mitään..paitsi hämähäkkejä! kyseessä ei ole mitenkään rationaalinen pelko vaan lähinnä "iik-omg-miks-toi-hämis-tuijottaa-mua"-pelko..Kuinka paljon, ja kuinka isoja kahdeksanjalkaisia perkeleitä te siellä näitte? Tarviiko matkalle ottaa oma personal flamethrower jolla "puhdistaa" paikat ennenkuin uskaltaa astua mihinkään ?

Okusan kirjoitti...

Yan-san saa luvan vastata tähän, sillä okuhan ei hämiksiä kavahda, joutuuhan hän tapeksimaan niitä päivät pitkät kotosalla, HYPPIVIÄ sellaisia...

Kiitos kiitoksista!

Yan-san kirjoitti...

En minä nähnyt kuin yhden, mutta ihan tarpeeksi oli siinäkin. Siellä se oli virransäästötilassa kylppärin seinällä. Kokoa oli jalan kärjestä jalan kärkeen n. 8 cm. Väriltään se oli ruskehtava, mutta ei karvainen.

Ei auttanut muuta kuin vilkaista välillä suihkuveron raosta, että onhan hämähäkki edelleen samassa paikassa. Onnistuin suihkutellessa aiheuttamaan isomman kolauksen, niin heti ole hämppy siirtynyt seinällä 10 cm.

Seuraavana aamuna kylppärin ovi oli auki, ja eipä tätä hämähäkkiä näkynyt enää seinällä. Ehkä se oli mennyt ulos. Tai sitten siirtynyt meidän huoneeseemme. No, onneksi sitä ei sen koommin näkynyt.

Eli, toukokuussa isompia hämähäkkejä ei näkynyt tätä yhtä enempää. Vaikka nukuttiinkin ikkuna auki ilman mitään verkkoja.

Pepe-san kirjoitti...

Olen nähnyt painajaisia hyppivistä hämähäkeistä...onneksi ei tullut yhtään vastaan Tokio viisiitillä pari vuotta sitten..

No mutta kiva kuulla että spidereitä ei puskenut ovista ja ikkunoista jatkuvalla syötöllä. Ehkä sinne sit uskaltaa tulla. Pitää ottaa vain anti-spider makuupussi ja haulikko mukaan.