Kävimme Naokon kanssa alkuvuodesta Iidabashissa. Suuntana oli todellinen herkku-italialainen, jonka jälkeen kävimme vielä jättijääkahveilla Starbucksissa. Sitten rukoilemaan.
Kyllä, Naoko tahtoi käydä suorittamassa alkuvuoden hyvän miesonnen rukouksen. Tai niin hän sanoi. Ja voipi olla tottakin, koska jonossa samalle temppelille oli vaikka kuinka paljon nuoria naisia. Tuossa temppelissä saattoi siis asua juuri naimaonnen kannalta otollinen jumaluus. Temppelin nimi ei nyt jäänyt mieleen.
Jonotimme kiltisti muiden kanssa, ja alttarille (vai mikä se on, no joku kaide) päästyämme heitin minäkin kolikon (ehkä kympin) menemään, taputin käsiä ja rukoilin hyvää miesonnea.
Jos Suomessa yhtäkkiä kirkkoon ilmaantuisi pitkät jonot muodikkaita nuoria naisia rukoilemaan ihan vaan huvikseen, olisi koko maa kai seonnut. Täällä japanilaiset usein sanovat, että he mieluummin rukoilevat varmuuden vuoksi, vaikkeivat siihen varsinaisesti uskoisikaan. Mutta että jos jotakin ikävää käy, niin eipähän ainakaan johdu siitä, ettei tullut rukoiltua.
Ja kun muutkin rukoilevat, kaikki rukoilevat. Sillä japanilainen tekee mielellään ryhmässä asioita ja jonottaa siellä, missä muutkin jonottavat. Japanilaiset nimittäin rakastavat jonottamista.
Tässä maassa ollaan maallisempia kuin melkein missään muualla, mutta tietynlainen tapauskonnollisuus on syvällä. Rukoilu ei ole sellaista rukoilua kuin meillä, vaan enemmän ilmaan heitettyjä toiveita tulevalle vuodelle ja siunauspyyntöjä. Uskontoja ei rajata kovin selvästi, vaan japanilainen saattaa ajatella kuuluvansa moneen eri uskontokuntaan - tarpeen ja tarkoituksen mukaan. Temppeleillä saatetaan järjestää villejäkin juhlia, joissa sake sumentaa katseet. Kaiken kaikkiaan japanilainen uskonnollisuus tuntuu aika viehättävältä ja pakottomalta - tai no, sitä onnea on pakko käydä rukoilemassa tai saattaa olla, ettei sitä tipu. Japanilaiset ovat aika taikauskoistakin kansaa, eikä taikauskoa ole välttämätöntä erotella muusta uskosta.
Rukoilun jälkeen kävelimme nätillä Chidorigafuchin alueella, joka tuolloin vielä odotti kirsikankukkiaan. Ja tuolloin vielä mahtui hyvin, ei tarvinnut jonottaa, eikä paikalla ollut juuri ketään.
Ja vieressähän oli Yasukuni Shrine, sotasankareiden pyhäkkö, ja sen valtavat Daiichi torii ja Chumon torii, metalliset ja vanhat "portit".
Yasukunin uumenissa liehuu yhä kami, kaikkien keisarin edestä kuolleiden urheiden sotureiden tai muiden apureiden (myös naisia, taiwanilaisia ja korealaisia) yhteenliittyneet henget. Kameja on laskettu olevan mestoilla yhteensä 2,466,000 kappaletta. Aika monta.
Muut maat eivät järin diggaile koko shrinea tai ainakaan siellä vierailevia pääministerejä. Japani kun saisi luvan unhoittaa kaikki maailmansotien aikaiset ja sitäkin varhaisemmat militantit kolttosensa, eikä palvoa niitä moisin kyläilyin.
Etelä-Korea painostaakin yhä Japania perustamaan Yasukuni Shrinen sijasta jonkin uuden, vähemmän pyhän muistelukeitaan sotahistorialle. Mutta Japania ei nappaa ei niin tipan tippaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti