sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Ruumisnäyttelyssä

Kävimme eilen katselemassa ruumiita. Ei ihan jokapäiväinen harrastus, joten vähän heikotti. Kohde oli Kawasakissa sijaitseva Le Front ja näyttely Jintai - Mysteries Of The Human Body. Nuo ihmisruumisnäyttelyt ovat keränneet biljoonittain väkeä ympäri maailman, ja Japanissakin niitä on ollut moneen otteeseen. Meille eka kerta.

Näyttely oli aika iso, ja ihmisaivoille (joita esilläkin oli ihan kiitettävästi) oli hieman liikaa tajuta se, että oikeasti ne tyypit olivat oikeita. Aitoja ihmisiä, joiden ruumiit oli käsitelty toki lähes muoviseen kuntoon. Parhaiten aitouden pystyi toteamaan, kun kiinnitti huomionsa kynsiin - tai vaikka silmänmuniin... Yan-sanin jalat olivat kuulemma ihan vetelät, Oku kesti verikammostaan huolimatta hyvin. Näyttely oli äärimmäisen kiinnostava, ja vei kyllä pois kammoa siitä, että miltä ihmisen sisus oikeasti näyttää. Kaikkeen myös tottuu, kun hetken toljottaa. Kyllä nyt viimeistään selvisivät anatomian salat.

Säästämme herkkien mieliä ja laitamme tähän vain linkkejä, joissa tahtoessaan voi vierailla. Näyttelyssä oli kuvauskielto, joten omia kuvia meillä ei olekaan.

Näyttelyn kotisivut ovat esillä ehkä vielä hetken aikaa. Tässä lähikuvia.

Takaapäin.

Kätelläänkö? Saisiko olla reisipala vai kenties mehevä siipipaisti?

Kuorittu yksilö.

Aika irtonainen kaveri.

Täällä kuvaa ja kertomusta näyttely"esineiden" työstöprosessista.

Samoin tässä blogissa.

Esillä oli tosiaan eri tavoin kuorittuja ja paloiteltu ihmisruumiita. Osalla lihakset jäljellä, osa pelkkiä luurankoja (kuinka lohdullisen tutuilta ne näyttivätkään muihin hahmoihin verrattuna), osa siivutettuna siisteiksi viipaleiksi. Hahmoilla oli irroteltu humoristisestikin, yksi tyyppi kannatteli kämmenellään paksusuoltaan, yhdellä oli kallo nostettu aivojen päälle kuin hatuksi... Melkein kaikki olivat miehiä, netin taustatiedon mukaan kiinalaisia suurin osa. Jotain eettisiä dilemmojakin tähän show:hun on liittynyt, kun kiinalaiset copycat-näyttelyt ovat hamstranneet laittomia ruumiita, kuolemaantuomittuja ja muuten pimeää "riistaa". No, nämä ilmeisesti olivat kuitenkin ihan omin luvin antaneet ruumiinsa opetuskäyttöön. Vaikea sanoa, kun kaikki tekstit olivat japaniksi.

Luin muualta, että esimerkiksi Jenkeissä näyttelyn sikiöt ovat olleet eri huoneessa varoituksen kera. Tuolla ne olivat vain yhtäkkisesti siinä edessä vitriinissä. Että kas, sikiöitä. Pienin oli kolmen kuukauden, isoin 10kk vanha. Ne eivät olleet purkeissa, kuten joissain muiden näyttelyiden kuvissa, vaan ihan siinä vaan makuullaan. Kieltämättä konstrasti oli jotenkin hätkähdyttävä, kun useita lapsia katseli niitä kuolleita sikiöitä lasin takaa innoissaan. Näyttelyvieraina olikin paljon lapsia. Hyvä niin, oppivathan perusasioita varhain. Länsimaissa kuolema on niin kauhean eristettyä.

Voimallinen näyttely, kyllä vain. Enää ei voi mennä kaupan lihaosaston läpi näkemättä niitä ihmisruumiita mielessään. Kyllähän tuo oli freakshow-tyyppinen kokemus, jonne voi mennä ihan vain järkyttymäänkin, mutta tosi opettavainen se myös oli, kun tarkoin tutkaili edestä ja takaa. Ja huumorista huolimatta ei tullut sellainen olo, että henkilöitä jotenkin halveerattaisiin. Vaikka monille joutuikin - onneksi - nauramaan!

5 kommenttia:

getpalmd kirjoitti...

Uskomattoman kiehtovaa, haluaisin niin nähdä sen itse! Mutta kiitämme kuvista kuitenkin ;-)

Yan-san kirjoitti...

Onneksi saatiin aikaiseksi lähdettyä tuonne vielä näyttelyn toiseksi viimeisenä päivänä. Itsehän en ollut edes nähnyt kuollutta aiemmin.

Olisi ollut mielenkiintoista viettää tunti kaikessa rauhassa noiden herrojen ja rouvien, sekä oman kameran kanssa. Mutta eipä ole sinänsä vaikea ymmärtää, että nämä "näyttelyesineet" eivät varmasti jatkuvaa salamavalotulitusta arvostaisi.

Sellainen korjaus postaukseen, että jalat eivät olleet vetelät, vaan pikemminkin vähän tönköt :)

Anonyymi kirjoitti...

Ajatella, vaikka olen sairaanhoitaja, niin olen nähnyt kuolleen varsinaisesti vain kerran, ja sekin silloin kun kävimme opiskeluryhmän kanssa ruumiinavauksessa. Sinne ruumiinavaukseen oli varattu meille aika jo noin paria kuukautta aiemmin, ja oli hassua ajatella että se tyyppi jota sielä avattaisiin, ei ole vielä edes kuollut silloin kun me varattiin se aika. Eli se olis periaatteessa voinut olla vaikka mun naapuri tai kuka tahansa kulkija.

Mutta joo, siis mäkin olen käynyt tuossa näytteyssä Nykissä ja siellä tosiaan näin sitten lisää niitä kuolleita. Huomasin että suurin osa niistä ruumiista näytti olevan aasialaisia tai afroamerikkalaisia. Meille sanottiin, että suuri osa niistä ruumiista oli sellasia, joilla ei ollut juuri omaisia, joten kukaan ei ollut vastustamassa ruumiin esillepanoa. Aika erikoista että tommoseen näyttelyyn voi ruumiin pistää ilman ko. henkilön omaa suostumusta, mutta harvemmalta sitä varmaan elinaikana tulee kysyttyä, että sit kun kuolet niin sopiiko että laitetaan sun ruumis semmoseen näyttelyyn. Tosin mä olen kyllä allekirjottanut semmosen lapun, jossa lukee että mun ruumista saa käyttää hyödyksi tieteen takia. Eli tiedä vaik ittekin päätysin johki näyttelyyn. :/

Marianne of SCANDICA kirjoitti...

Ma nain tuon nayttelyn taalla Chicagossa viime kevaana, se oli vaikuttava. Itse olin vahan pokerryksissa, en tiennyt etta pitaisiko juosta ulos vai tutkia paremmin, sen sijaan vahingossa mukaan otetut 6- ja 7-vuotiaat pojat olivat lumoutuneita ja kaikkein kiinnostuneimpia juuri niista sikioista. Heista oli kiehtovaa kuulla etta he olivat olleet saman kokoisia ja nakoisia joskus...

Okusan kirjoitti...

Lasten on varmaan ihan luonnollista ja helppoa suhtautua tuollaisiin "näyttelyesineisiin". Ei ole vielä omaa kuolemanpelkoa ja "turhia" moraalis-eettisiä ajatuksia.

Yhdessä ruumiissa oli tosi paljon metallia - näytti, kuin luita olisi murtunut, esim. joku onnettomuus. Jossain luki, että näyttelyssä on vain luonnollisesti kuolleita, mutta en sitten tiedä.

Tuskinpa sitä itsekään tahtoisi tuollaiseksi näyttelyesineeksi. Tai että joku omainen olisi siellä nyljettynä.

Hankalia asioita siis! Mutta oli hyvä huomata, että pelottava aihepiiri muuttui kuitenkin aika luonnolliseksi omallakin kohdalla, kunhan hetken oli näyttelyssä kuljeksinut. Ja se, että asettelussa oli käytetty huumoria, auttoi. Huumori auttaa aina!