Rokkia Shimokitazawan turvapaikassa

Viime lauantaina sain vihdoinkin syyn mennä Shimokitazawan Shelteriin, kun Abnormals järjesti neljän bändin keikkaillan. Tällä kertaa kävi tosin niin, että itse pääbändi oli se vähiten kiinnostava, koska heidän keskitien punk-rock ei kosketa. Vaan ei se mitään, koska jo Church of Misery pelkästään riitti houkuttelemaan paikalle, joten mahdolliset muut hyvät bändit ovat vain plussaa.

Shelter on osa LOFT Project -ketjua. Keikkapaikkana se on aika tyypillinen kellarikerroksen sijaintia myöten, ja koostuu yhdestä salista, jossa on soittolava, kapea baaritiski ja miksaus"koppi". Paikan eduksi täytyy laskea tilan korkeus, sillä tämä on mahdollistanut myös tavallista korkeamman lavan rakentamisen. Näinpä bändin näkee myös takarivistä. Toisin kuin monessa muussa pikkupaikassa. Negatiivinen puoli on tietenkin erillisen baaripuolen puuttuminen, joten ei-kiinnostavia bändejä ei pääse "pakoon" ja soiton aikana jutteleminen on huutamista.

Tapahtuma oli merkitty alkamaan klo 19 ja Church of Misery nousikin sillä kellonlyömällä lavalle. Onneksi olin paikalla ajoissa, sillä muutama epäonninen kaveri ehti nähdä vain puolet keikasta, koska he eivät olleet ottaneet huomioon soittojärjestystä. Tämä oli kolmas kerta, kun näin bändin, ja toistaiseksi paras ja monipuolisin esiintymisistä. Ensimmäinen kerta oli silloin laulajana toimineen Hidekin viimeinen keikka, joten laulajakin on ehtinyt vaihtua näiden kuukausien aikana. Nyt lauluista huolehtii Negishi, joka ehti toimia jo aiemmin bändin keulamiehenä. Ja melkoista sähäkkyyttä hän tuokin raivokkaalla esiintymisellään keikkoihin.

Lavalta tarjoiltiin pari tulevan levyn kappaletta ja tuhti setti vanhoja tuttuja iskusävelmiä. Uudet biisit lupailevatkin, että parin viikon päästä julkaistava albumi tulee olemaan tiukkaa doom-paukutusta. Sitten suoraan töistä levykauppaan.

Negishi viihtyi yleisön joukossa pistämässä lisää liikettä katsomoon, ja hyppäsipä muutaman kerran myös yleisön käsien kannateltavaksi. Täällä olon aikana olen varmasti nähnyt enemmän laulajia yleisön seassa kuin kaikkien Suomessa näkemieni keikkojen aikana yhteensä. Keikka loppui isoon nauruun, kun laulaja kapusi mikrofonin kera takaisin lavalle ja johtoon oli tarttunut kiinni jonkun pitissä pyörineen avainnippu. Omistaja haki avaimensa lavalta.

Toisena lavan otti haltuun Slip Head Butt, jonka menevä rokki sisälsi myös vähän psykedeelisiä sävyjä. Aika tiukka paketti, mutta laulajan kärisevä ääni tiputtaa valitettavasti pisteitä. Toisaalta taas hänen tahallisen hintahtava tanssiliikehdentä ja yleinen habitus muistuttaa niin paljon Lee Dorriania, että ei voi kuin myhäillä. Hänkin loikkasi pari kertaa yleisön sekaan ja lauloipa myös yhden säkeistön kontallaan keskellä lattiaa. Ihmiset jorasivat ympärillä ja yksi pyllöttää kaiken keskellä. Ei kai siinä sitten muuta.



Valokuvauksellisesti osoittautui todella huonoksi valinnaksi päättää jäädä katsomaan Mosquito Spiralia takariviin. Bändin aiemmin nähneet tutut olivat yhtä yllättyneitä kuin minäkin, kun bändin laulaja asteli lavalle corpsepaintehin sonnustautuneena ja bändi aloitti rokin soittamisen. Tuollaista musiikkia kun ei ole tapana esittää maskit naamalla ja kontrasti bändin hattupäiseen basistiin oli tiiliseinän ja kermaleivoksen tasoa. Joka tapauksessa, Baki oli teknisesti illan paras laulaja. Ja yksi pitkä psykedeelinen biisi oli erinomainen osoitus yhtyeen kyvyistä. Tätä kirjoittaessa bändin kuvia löytyy täältä.

Kun Abnormals aloitti, niin olin valmis lähtemään. Kaverit menivät jo aiemmin Shinjukun Godziin ja päätin seurata heidän esimerkkiään. Olin nähnyt jo kolme hyvää keikkaa ja välittömästi tuli selväksi, että en tule pitämään Abnormalsista myöskään livenä. Ilta oli joka tapauksessa kaikin puolin onnistunut.