sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Hanameja ja megginsejä

Hanamihommissa on aika sujahtanut sukkelaan! Vaikka viralliseen suomihanamiin emme jaksaneetkaan suuntautua, muita hanameja on kyllä vietetty. Siksi sinne suomihanamiin ei suoriuduttukaan... Tässä on viileitä ja harmaita päiviä ollut sekaisin aurinkoisten ja lämpöisten kanssa, ja onneksi viime viikon hanamipäivät torstai ja lauantai osuivat aurinkoakselille. Myös tiistaina oli ihana ilma, kun kävimme suomituttavan kanssa jälleen järkyttämässä lähitienoota kävelysauvoinemme. Kanda-joen varsi oli aivan upea! Kirsikkapuita on siellä niin solkenaan, että häikäisee! Mutta voi, nyt oli jo ilma terälehtisadetta täynnä... Pian se siis on ohi jälleen! Kenties meidän viimeinen sakuramme...





Viikko sitten torstaina Yoyogissa ei vielä ollut suunnattomasti väkeä. Meno kuitenkin yltyi mitä myöhäisempi tuli, ja ihmisiä kerääntyi paikalle lisää työpäivien päätyttyä. Kokonainen nuorten salarimanien joukkohanami näytti hauskalta.



Meidän suomalaisten kattaus näytti varmastikin myös hauskalta.



Lettuja ja vodkaa! Oli myös tällaisia kauden palleroita:



Tosi kauniita, mutta mausta voi olla montaa mieltä. Lehden jännittävä kitkeryys kiehtoi, mutta ei niin paljon, ettäkö toisen pinkin pallukan olisi heti perään voinut vetäistä.





Tuuli puuskittain, ja välillä ihmisten alustat lentelivät tavaroineen kaikkien kiljuessa. Tuulen ansiosta alkuun niin kaunis piknikkimme näytti lopulta näin herkulliselta:




Lauantaina Shinjuku Gyoen jo pullistelikin väkeä, ja porteilla tuntui massassa velloessa siltä, ettei sisälle ehkä ikinä pääse kautta mahdu. Mutta itse puisto on niin valtaisa, että tilaa kyllä sitten löytyi.





Shinjukussa oli enemmän perhemeininkiä, ja kännäily oli jätetty vähemmälle. Meidän japanilais-suomalainen hanamointimme sisälsi sekin kaikkea tervehenkistä, kuten oishii saradaa:



Kyllä on roskistyypeillä hommaa hanamin aikaan.



Lauantai-hanamin jälkeen jatkoimme keilaamaan sekä elämöimään Shibuyan mainioihin pikkubaareihin, mutta se onpi jo eri tarina!

--

Lämpötiedotus. Hiljalleen sää on lämmennyt Tokiossa. Tosin vuoristoradassa yhä mennään, ja tulevien päivien lämpötilaennustukset näyttävät parhaillaan tältä: 22, 12, 22, 14, 11. Vielä ei siis talvitakkia parane pakata pois. Vaikka tietysti japanilaiset ovat jo siirtyneet suin päin kesäaikaan ja kesämuotiin: katukuvaan ovat ilmestyneet kaiken alle puettavat legginsit. Myös miehillä.

Megginsit rule!! (?)





2 kommenttia:

eija kirjoitti...

Viimeinen kuulostaa niin lopulliselta! Kyllähän te toki joskus vaikkapa vanhoilla päivillänne menette muistelemaan menneitä ja istumaan vilteillä kirsikkapuiden alle :)
Söpöjä japanipojuja leggigseissään :D!

Okusan kirjoitti...

Ties vaikka jo ensi vuonna ;)