Asakusassa ahmimassa

Viime vuonnakin tuli suunnattua Asakusan temppelimatsuriin, joten täytyihän traditiosta kiinni pitää. Ankaran aleshoppailuviikonlopun päätteeksi ja Elmerin päivän kunniaksi siis vielä Asakusan hulinaan.

Tai suhteellisen säyseää seudulla oli, yhä ihmiset jaksoivat lomailla landeillaan, mikä onkin ollut aivan ihanaa! Tokio, esimerkkinä oma vilkas kotikatumme, on ollut kuin toinen kaupunki. Rauhoittavan virkistävää!

Ensi töiksemme ostimme pussillisen höyryäviä pikkumunkkeja, joita ahmien etsimme sopivaa ruokapaikkaa. Päädyimme lopulta viime vuodelta tuttuun telttakojuun.





Yan otti yakisobaa ja minä hain viereisestä kojusta voiperunan. Matsureissa on se kiva puoli, että kunhan jotakin kunkin teltan omaa tuotetta nauttii, saa ohessa särpiä menemään myös naapurikojujen antimia. Tai näin ainakin kaikki ympärillä tekivät.

Perunaan sai lisätä oman maun mukaan suolaa, voita ja misotahnaa. Ihanan suolainen sekoitus, kelpasi mainiosti muusinhimoiselle Okusanille!



Yan-san se ei vähästä täyty, joten hää haki vielä okonomiyakiakin rasiallisen!



Oku siirtyi jo jälkiruokaan eli matsuribanaania suklaalla, rakeilla ja tikulla:



Oli tosi kylmä, kuten aina talvi-iltaisin (ja päivisin, aamuisin ja öisin), mutta lämpöinen sake jelppi yli pahimman hytinän.



Kävimme vielä temppelillä toivomassa kaikkea hyvää sekä ottamassa itsellemme ennustuksen rasiasta. Ennustuksesta tuli kai pahin mahdollinen, koska siinä luvattiin ihan kaiken menevän pieleen, joten sidoimme sen kiinni telineeseen parantumaan. Haittaako, jos vähän repesi??

Asakusan Senso-ji:ta on rempattu nyt niin kauan kuin muistan, ja kunnostus oli yhä kesken. Julkisivua onneksi komisti tällainen otus.



Kovin oli Asakusassa nättiä ja tunnelmallista, ja muistuipa taas mieleen, että kenties retket itään silloin tällöin olisivat ihan paikallaan. Pian turmellumme tyystin länsi-Tokion materiamielipuolisuuden pauloissa!



Mutta huomenna ehkä vielä vähän shoppailemaan..!