tiistai 30. kesäkuuta 2009

Jo japanilaistuneet Yan & Oku?

Näin heinäkuun kynnyksellä voisi viettää hetken pohtien, kuinka japanilaisia Yan-sanista ja Okusanista onkaan tullut reilussa yhdeksässä kuukaudessa. Kumpaisellekin tämä on pisin aika ulkomailla ja ensimmäinen varsinainen asuminen muussa maassa kuin Suomessa.

Listataanpa ensin ne japanilaiset asiat, joita meillä on täällä, mutta Suomessa ei ollut:

* Futonit, tosin enää alle viikon. Sitten saapuu sänky, ihanaa!
* Kaasuhella. Erittäin hyvä, äärimmäisen nopea, ei valittamista. Tulee kesämökki mieleen, etenkin lettuja paistaessa :)
* Vedenkeitin, joka pitää veden lämpimänä koko päivän ja josta voi valita veden lämpöasteen teelajin mukaan.
* Mummopyörät, joissa ei ole ollenkaan vaihteita, mutta on kätevä etukori. Korissa voi kuljettaa ruokaa, varavaatteita, vesipulloa, pehmoeläimiä...
* Nintendo, jolla voi pelata vaikka junassa, kahvilassa, baarissa, kotona. Kaikki muutkin pelaavat.
* Elektroninen sanakirja. Joka ei ole juurikaan käytössä syystä että se vaatisi aika paljon kanjinlukutaitoa.
* Jalaton nojatuoli, jonka selkänojan kaltevuutta voi säätää. Kätevä ja kevyt, sopii pieneen tilaan ja tuolia voi liikutella helposti minne päin asuntoa vain. Okusanin yleisin paikka iltaisin.
* Ikkunalasi, jonka läpi ei näy ulos. Savulasia siis. Säilyttää yksityisyyden naapurisokkelossa. Tosin ikkuna on yleensä auki. Siihen kuuluu vakiona hyttysverkkolevy.
* Torakkaloukkuja, torakkamyrkkyä - ja, kyllä, torakoita. Olemme huomanneet, että torakat ovat pelottavan fiksuja. Jos olemme tuntikausia poissa ja saavumme vasta yöllä, on keittiössä lähes aina torakka.Toistaiseksi meitä on siunattu vain yhdellä torakalla kerrallaan. Jos niitä alkaa liikkua parvissa, iskee epätoivo.
* Sisällä säilytettävät kolme erilaista roskista, jotka saa tyhjentää vain tiettynä päivänä. Siitä johtuen myös roskikseen kiinnitettävä tuoksulaite, joka haisee limsalle ja hajustaa koko alakerran.
* Pihalla lujaa sirittävä sirkka. Pihalla raakkuvia korppeja. Pihalla jokin helisevä japanilainen tuulikello (ei meidän). Välillä pihalla mummo, joka syyttää meitä vääristä roskista. Ja ihan pihalla oleva naapurin äijä, joka lallattelee kaiket illat ja välillä päivätkin epävireisesti.
* Jääkaapissa shochu-pullo.
* Pakastimessa valmiina kaupasta ostettuja jääpaloja säkillinen.
* Aina paahtoleipää, vain paahtoleipää. Kun ei oikein muuta ole. Kun muun muotoisenakin ne leivät maistuvat lähinnä paahtoleivältä.
* Stalkkereilta suojeleva musta Maneki Neko (kissa).
* Tv-kanavia, joilta ei ikinä tule mitään katsottavaa ohjelmaa.
* Tissue-laatikko, jonka päällä on Hello Kitty -suojus.
* Ilmastointilaite, joka tulee vielä olemaan pelastava keidas kuumassa erämaassa.
* Erilainen pistorasia. Erilainen sähkö. Kaasulla lämpenevä vesi. Kostea ilma.
* Posteljooni, joka tuo paketitkin ovelle, myös viikonloppuisin.
* Pesukone, joka pesee vain kylmällä vedellä.
* Wc:ssä pehmeä pöntönsuojus.

Entä mitä japanilaisia asioita meillä EI ole, mutta monilla japanilaisilla on:

* Riisinkeitintä. Riisiä saa niin paljon ravintoloissa ja kaikenlaisten valmisruokien (kuten sushin) ohessa, että emme ole kokeneet tarvitsevamme sitä enää enempää. Tumma riisi keittyy hyvin kattilassakin.
* Kotatsua eli matalaa pöytää, jossa kiinni lämmitin.
* Kuumavesipulloa talven varalle petikaveriksi.
* Futoninkuivatustelinettä.
* Minipuutarhaa pihalla.
* Sekalaista muovi- ja keräilykrääsää (no on sitä vähän).
* Pesu- ja lämmitysominaisuuksilla varustettua wc-pönttöä.
* Kykyä oleilla helteessä näyttämättä hikiseltä porsaalta.
* Rakkautta juoruiluun, riisiin, nattoon, käsikarvojen ajeluun, korkokenkiin, irtoripsiin, kuonokoppiin.
* Kanjinlukutaitoa, keskustelutaitoa, ylipäänsä kielitaitoa. Sitä ei oikein saavu, kun kukaan ei tee saapumisen eteen juuri mitään.

Tokio tuntuu toki jo kodilta. Osaamme liikkua keskeisillä alueilla suuremmin eksymättä, tiedämme edulliset kaupat ja hallitsemme arjen perussäännöt. Olemme tottuneet siihen, että kaikkialla on ihmisiä, vaikka se ei aina olekaan niin miellyttävää. Toisaalta sen vuoksi yölläkin alueet tuntuvat turvallisilta. Tokio on kaupunki, jossa ei kertaakaan ole pelännyt mihinkään vuorokaudenaikaan. Kohteliaisuus tuntuu jo niin normaalilta, että lähikatumme Lawsonin töykeähköt myyjät ovat varmasti muun maan kuin Japanin kansalaisia. Jalkakäytävillä on oppinut vilkuilemaan koko ajan ympärilleen, etteivät joka suunnasta sukkuloivat pyörät aja päälle. Junaan kotiasemalta mennessä tietää, että istumapaikkaa ei yleensä saa. Ihmisiä ei tuijota päin naamaan, eivätkä hekään tee niin (paitsi nopeasti vilkuillen). Kiittäessä kumartelee epämääräisesti. Ylipäänsäkin kiittelee enemmän.

Syömme varmasti kevyempää ruokaa. Leivän päällä on harvoin juustoa, leipääkin kuluu vain viipale päivässä, kaikki ruoka on tuoreempaa. Käymme myös useammin kaupassa, monta kertaa viikossa. Kotona ei ole isoja varastoja, joten välillä tuntuu, että mitään ruokaa ei kaapissa ole. Uunin puuttuessa ei voi oikein hädässä edes pyöräyttää mitään leipomusta. Toisaalta kauppa on heti nurkan takana, että eipä se hätä niin suuri koskaan ole. Aina auki olevia konbineitakin on lähistöllä vaikka kuinka monta. Kaljaa saa vaikka keskellä yötä.

Olemme myös oppineet jonottamaan, väistelemään, sukkuloimaan, katsomaan tunneittain säätä, tekemään töitä myös iltaisin, odottamaan aamuviiteen toisinaan bileiltoina, käyttämään jälleen lähes pelkästään käteistä rahaa, ihailemaan kaikkea söpöä ja rihkamaa, kantamaan sadepäivinä isoa sateenvarjoa, syömään salaatteja (koskee Yan-sania), sietämään kalalientä (koskee Okusania), keräämään puhelimiin roikkuvia rensseleitä, katsomaan japanilaisdraamoja (netistä), laulamaan karaokea ja vieläpä nauttimaan siitä, siivoamaan joka päivä (Oku), tarkistamaan torakkaraot joka päivä (Yan), lenkkeilemään helteellä (not really), juomaan Tokion hanavettä, arvostamaan tuulettimia, juomaan jääkahvia, kuivaamaan suihkun aina käynnin jälkeen homeen välttämiseksi, lähtemään keikoille jo seitsemäksi, väistämään vasemmalta, tulkitsemaan (jotenkuten) japanilaista osoitejärjestelmää, kestämään jatkuvat eksymiset, nauttimaan tokiolaisuudesta!

Vaikka sopeutuminen Japaniin on siis oivalla mallilla ja tällä hetkellä Suomi tuntuu vaikeammalta ja reippaasti kaukaisemmalta maalta, myös henkisesti, on kielitaidon puute yhä vakava vaurio. Yritämme nyt viimein raivata aikaa edes yhdelle oppitunnille per viikko, jottei täältä tarvitsisi aikanaan poistua nolona ummikkona. Toki me jotain osaamme, mutta se on niin minimaalista siihen verrattuna, mitä osaisi, jos opiskelisi ja käyttäisi kieltä jatkuvasti.

Eli haasteita yhä riittää!
Kamalia kanjeja päin! Heinäkuun hikistä helleaaltoa päin!

3 kommenttia:

Janne kirjoitti...

Kylttyyrieroavaisuuksia, katoo.

Samanlaista sopeutumista vaati meitsin ~ 4 vuoden palloilu teininä Brasiliassa. Ajoittaisista koti-ikävistä ja kuplan otsaan ilmestymisistä huolimatta, kun sitten todella piti lähteä sieltä, se ei ollutkaan niin helppoa. Koti oli koti sielläkin. Asiaa toki auttoi kielitaito.

No, ainoa asia, mistä pitää Japanissa pitää tarkkaa huolta, on ruokavalio. Tänään hain matkatoimistosta japaninkielisen lapun, jolla ehdoton kala- ja liemikielto. Todellakin. Toivottavasti menee siellä perille.

Ja tietysti se, että torakat, ym. moniraajaiset sucks!!!!.

Okusan kirjoitti...

Hui, tulee jännää tuosta kala-asiasta, erityisesti kalaliemiasiasta! Sitä tungetaan NIIN joka rakoon ja soosiin. Täytyykin vähän googlailla, mitä ravintoloja kala-algeerikot täällä suosittelevat.

Janne kirjoitti...

Sikäli "helppoa", että mkalaliemen kyllä tunnistaa ja haistaa, eli ei se vahingossa suuhun päädy. Ja ainahan voi syödä hedelmiä.

No, pitää olla vain tarkkana ja hoitaa ruokatilaukset selkeästi.