torstai 29. heinäkuuta 2010

Koti tyhjänä

Terveisiä hotellihuoneesta Otsukasta! Ympyrä on sulkeutunut, ja olemme palanneet lähtöpisteeseen. Alkusyksystä 2008 majailimme tässä samassa halpishotellissa ja kävimme Mejirossa siivoamassa uutta kotiamme. Nyt olemme siivonneet vanhan kotimme ja palanneet tänne. Aikaa Tokiossa ja Japanissa on enää puolitoista vuorokautta.

Kodin kasaan laittaminen oli melkoinen puuha. Vaikkemme olekaan hamstereita, eikä huonekalujakaan ollut kuin nimeksi, kesti kaiken kauppaaminen kauan ja oli toisinaan hermoja raastavaa. Huokasimme aina, jos Sayonara Sale -ilmoitukseemme vastasi joku intialainen. Silloin aina tiesi, että edessä oli kaikenlaista säätämistä. Möimme kaiken aivan pilkkahintaan, mutta silti intialaiset jaksoivat aina tinkiä, ja ellemme suostuneet halvempaan hintaan (no emme todellakaan), he muuttuivat tylyiksi. Pyörämmekin menivät inkkareille, joille piti hakea lisää ilmaa kumiin naapurista saakka, kun ei kelvannut. Ja kyllä syynättiin ja marmatettiin, vaikka peruspyörämme maksoivat siinä 2500 jeniä kappale (noin 25 euroa). Toisaalta, pääasiassa kaikki he, jotka lopulta hakivat tavaroitamme (eivätkä vain meilanneet, että otan tämän, ja sitten täysi katoaminen), olivat oikein mukavia. Meillä kävi kylässä ainakin ranskalaisia, italialaisia, espanjalaisia, amerikkalaisia, indonesialaisia, intialaisia ja venäläisiä. Lattialla oli myös ilmaiskirppis, ja ihanan paljon tavaraa saikin uuden kodin.

Valitettavan paljon tavaraa tosin jäi myös ilman kotia. Tokiossa on tosi vaikea kierrättää käytettyä tavaraa ja vaatetta. Eipä ole kätsyjä UFFin laatikoita, jonne viskoa pussukoita. Oltais kyllä viskottukin! Nyt viskoimme sitten roskikseen, raskain sydämin. Kyllä vaatetta meni kavereillekin, ja osasyy isoon roskaläjään oli omakin, eli se, ettemme ehtineet tehdä koepakkausta. Tänään karu totuus selvisi: kaiken mahduttamiseen olisi tarvinnut ainakin yksi jättimatkalaukkua lisää.

Tokiossa on kyllä Pelastusarmeijoita ja muita, mutta tiedon saanti helposti tuntui mahdottoman vaikealta. Japanilaiset kaverit eivät tienneet, ja netin mukaan Pelastusarmeijalle olisi pitänyt soittaa puhelimella, kertoa kaikki tuotteet yksi kerrallaan, odottaa tuomio ja sopia kyyti. Kaikki tietysti japaniksi. Tuntui liian hankalalta. Japanilainen ystäväni sanoi, että japanilaiset eivät hevin tahdo antaa eteenpäin omia vanhoja vaatteitaan tai tavaroitaan, koska se on jotenkin noloa. Tämä kaupungissa, joka on täynnä vintageliikkeitä ja second hand -puoteja! Joilla niilläkin systeemit menevät jonkun ison organisaation ja byrokratian kautta.

Tai sitten emme vain saaneet tietoa ajoissa.

Ystäväni sanoi myös, että kodittomille antaminenkin on hankalaa, sillä he eivät yleensä suostu ottamaan vastaan "almuja". Mietin, että olisin käynyt jossakin kodittomien puistossa vain unohtamassa pari pussukkaa, mutta jäipä sekin sitten. Lisäksi suuri osa ylijäämävaatteista oli talvitavaraa, joka ei näillä 35 asteen keleillä ketään kiinnosta.

Joku voisi tietysti sanoa, että näitä asioita kenties olisi hyvä miettiä aikaisemminkin, kuin viimeisellä viikolla - no on mietittykin, mutta teot ovat verkkaisempia...

Joka tapauksessa, onnellista oli se, että saimme myydyksi tai annetuksi suhteellisen helposti kaikki isot huonekalut. Viimeiset yöt nukuimme yhdellä vanhalla futonilla ja pussilakanalla, ja futon sai kokea paloittelusurman tänään aamulla. Mutta se palveli kerrassaan mainiosti viimeiset viisi yötä ja toki aiemminkin, futon-aikakaudellamme sekä vieraspetinä monille. Olisi se ollut yhä hyvä, muttei kelvannut silti kellekään.

Nyt ex-futon lojuu pusseissa kolmella eri roskapisteellä. Kävimme äsken illan hämärässä roskaseikkailulla. Viimeisen kerran paarustimme kotikatua kämpälle, jonka oven eteen olimme kasanneet loput noin 10 roskapussillista. Täällähän tuo lajittelu on hieman kinkkistä, kun vain tiettyinä päivinä saa toimittaa talon nurkalle vain tietyt roskat. Meillä oli niin paljon kaikkea, että salakavalasti jouduimme sujauttelemaan osan pussukoista myös naapuritalojen roskapisteille. Todella pahishomman tästä teki se, että roskat saisi jättää vasta huomenaamuna kello 8. Kauaksi kotitalosta jätimme myös roskat, jotka noudetaan vasta perjantaina - vielä rikollisempaa! Ja muutama sateenvarjo unohtui matkan varrelle aidan nokkaan roikkumaan (sateenvarjoja oli kertynyt noin 8kpl - koska kun täällä sataa, vettä saattaa tulla äkkiä ja todella lujaa, eikä eteneminen ole mukavaa ilman varjoa).

Emme kuitenkaan ainakaan tietoisesti lajitelleet mitään väärin. Tai no, muoviroska meni jo tiistaina ja tulihan sitä väkisin senkin jälkeen lisää. Mutta jopa pattereille löysimme oikean paikan, tosin pienen ikuisuuden Bic Camerassa vaellettuamme. Kahden vuoden paristokertymä oli jo sinkoutua normiroskikseen, kun äkkiä oikea laari löytyi. Jostain oli jäänyt mieleen sellainen muistikuva, että nämä isot kodin elektroniikkaa myyvät ketjut ottaisivat vastaan paristoja.

On tämä ollut melkoista! Mutta muuttaminenhan käy työstä. On ollut soittelua kaasulaitokselle, sähkölaitokselle ja vesilaitokselle, että ollaan muuttamassa ja sopimukset halutaan lopettaa. Kun asiat oli saanut sovittua viime viikolla puhelimella, täytyi tänään vain odotella, että yhtiöiden edustajat tulevat käymään loppulaskujen kera. Kaikille ehdotettiin 9-12 välistä aikaa, ja ensimmäinen saapuikin 9.40 ja viimeinen 10.55. Sopimuksen mukaista toimintaa siis! Oli mukava, että vesilaitoksen tyyppi sanoi, että voidaan käyttää vettä vielä 1000 litraa, että vessaa ja suihkua voi käyttää. Ja sähköyhtiön hemmo sanoi, että voidaan tämä päivä vielä käyttää sähköä. Siitäkin huolimatta, että hän kuuli, miten yläkerran ilmastointikone puksutti parhaillaan hintavaa helpostusta ulkona vallinneeseen 35 asteen helteeseen. Nyt jäljellä on enää muutama pankkiasia sekä puhelimien sulkeminen. Muutoin huominen on lomaa ja vielä aikaa tehdä viimeiset, himotut asiat! Niihin saattaa kuulua esimerkiksi laulamista ja kuvakoppikivailua...

Äsken myös juhlistimme päivän muuttourakkaa kyläilemällä kahdessa mukavassa paikassa: Ikebukuron Chabutenissa raamenilla ja Tokyo Domella hurjasteluhärvelissä. Viime hetkillä saatiin nimittäin Okukin suostuteltua kaupunkivuoristorata Thunder Dolphiniin! Iltavalot ja maisema yli Tokion oli huikaiseva - jos uskalsi avata silmät... No, uskalsi kyllä, ainakin ensimmäisen äkkijyrkän pudotuksen jälkeen! Ja sitten mentiin yli ja läpi ostoskeskuksen ja halki maailmanpyörän ja... Oli se hieno kyyti! Thunder Dolphin on ehdottomasti iltavempele, sillä iltavalaistusnäkymät olivat tosi hienot.

Nyt hyvää yötä, toiseksi viimeisen kerran Tokiosta!

T: Edo-elmerikulkurit

4 kommenttia:

hele kirjoitti...

Tervetuloa takaisin.

Olen viimeisen vuoden ajan hiljalleen seurannut tätä blogia. Sinänsä sääli, että palaatte nyt takaisin kotosuomeen. Itse laskeutuisin tuossa reilun parin viikon päästä Japanin kamaralle ja oisin voinut pyörähtää ehkä Tokioonkin. Mutta tervetuloa ja kiitoksia antoisasta sekä mielenkiintoisesta blogista. Niin ja tervetuloa takaisin :)

Janne kirjoitti...

Juu, iso käsi täältä(kin) mainiosta blogista. Pitää ottaa enemmänkin infoja talteen jos/KUN (!!!) taas Japaniin päätyy.

Saas nähdä, mitä kaikkea kummallista meikäläisen kaapeista löytyy, kun joutuu putkiremontin myötä evakkoon ja iso osa kaapeista pitää tyhjentää remonttipölyn tieltä.

Mutta, tervetuloa takaisin, lämmintä ainakin riittää :)

Anonyymi kirjoitti...

No nytkö se sitten loppuu:(
Vaikka pidän jatkossakin silmällä kun tein sitä jo ennen kuin te muutitte Tokioon:)) Ei teistä koskaan tiedä...
Kiitos menokartasta!!!!:D
Tänä vuonna jää Japani välistä mutta keväällä jokunen viikko kirsikankukkien seassa.
Hyvää alkua sinne Suomeen!
//Soile

riikka kirjoitti...

お疲れさまでした。

Kiitos tarinoista!