maanantai 1. helmikuuta 2010

Tokion lumipyryssä

Tänään lumipyry yllätti töistälähtijän. Viime päivinä päivälämpötilat ovat olleet kymmenen asteen yläpuolella, mutta niin vain tänä iltana lämpö putosi nollaan ja taivaalta alkoi sataa lunta. Viime vuonna talven ainoaa pientä lumisadetta sai odottaa peräti maaliskuulle asti, mutta näin uuden vuosikymmenen alkuun lumi halusi tulla jo 1. helmikuuta.


Sen verran on nyt maa ollut kylmänä, että tämän alkuillan kuvan jälkeen maahan on jo kertynyt kaikkialle kevyt lumikerros. Kameran kanssa en viitsinyt lähteä ikkunaa pidemmälle, joten nyt myöhemmin kuva vain naapurivajan katosta.


Illan aikana on tullut tehtyä täysin sama havainto kuin viime talvenakin kosteina iltoina: Ilmastointilaite ei toimi alkuunkaan. Kuivalla säällä sisällä on ihan lämpöistä ja sisäilman lämpötila on mukavat 20 astetta. Tänään ilmastointilaite on täysin hampaaton, eikä sisällä ole kuin juuri ja juuri 16 astetta. Äskenkin laite hyrähti käyntiin, piti hetken vaimeaa hurinaa ja sammui taas todettuaan voimattomuutensa. Kohta onkin siis aika kömpiä sähköpeiton alle.

Viime aikoina Elmereissä on ollut hyvin hiljaista, kun Oku kiirehtii menemään Suomessa ja minä olen koittanut olla työläinen ja koti-oku. Hiljaisuus tulee varmaankin jatkumaan kuun puoliväliin, mutta koitetaan sen jälkeen taas aktivoitua tässä osoitteessa.

edit: Ja täysin samaan aikaan Helsingissä Hesarin mukaan: "Helsingissä on ollut tähän vuodenaikaan viimeksi yhtä paljon lunta 1980-luvulla."

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei :D Miten te selviätte sielä jäätävänkylmässä kämpässä? mä kärvistelen kotona suomessakin vaikka lämpöä on sen abouttiarallaa 22 :(

Yan-san kirjoitti...

Tottumalla. Olihan ne ensimmäisen talven ensimmäiset kylmät illat todella viileitä. Tuskailtiin, että miten voi olla näin kylmä ja eihän tällä lämmityslaitteella tee mitään. Niin sitä on vain oppinut, että kotiutuessaan nykäisee ulkovaatteiden tilalle lisää vaatetta päälle ja juo vaikka kuumaa teetä :)

/mek kirjoitti...

Meilläpä onkin ihan sissimeininkiä kun suihkusta ei tule kuin kylmää vettä. En tiedä onko jotain hajonnut vai onko se vain tämä tappavan ankara kylmyys (nyt +4 C) joka on liikaa vanhan talon vedenlämmittimille.

Onneksi kylvyssä on oma lämmitin joka vielä jaksaa puhkua.

Yan-san kirjoitti...

Huh huh :) Tuo kuulostaa jo aika kovalta, että suihkukin lakkoilee. Meillä sentään pahimman pakastumisen pelastajana toimii juurikin tuo lorotin. Siellä kun tovin seisoskelee höyryävän kuumassa vedessä, niin kummasti taas tarkenee.

Me käydään aika harvoin kylvyssä. Itse asiassa ne kylvyssä käymiset muistuu hyvin mieleen, kun katselee oudon kallista vesilaskua.