keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Hanamiaika käyntiin!

Okusan kävi vähän lämmittelemässä Thaimaassa, mutta enää helle on vain hiekkakärpästen pistoksina muistissa iholla. Tokiossa on yhä kalseaa, alakerrassa yhä 10 astetta. Tänään piti paistaa aurinko ja olla lämpöä lähes 20, mutta ulkona on harmaata ja sisällä viileää, niin viileää.

Kaikesta huolimatta sakura on vallannut kaupungin ja hanami ihmiset! Lauantaina kävimme pyörähtämässä Uenossa, jossa oli yllättävän isot pirskeet ja yllättävän isot kukat. Lähes normaalikokoiset jo. Uenon puistoa ja kirsikkapuukujaa taitaa aurinko lämmittää enemmän kuin muita seutuja. Otimme osaa hanamiin ostamalla yakisobaa, makeja, kuumaa sakea ja Sapporoa sekä istahtamalla vilinää ja piknikmeininkejä katsastelemaan. Porukalla vaikutti olevan ilo jo ylimmillään - paitsi täkäläisen Facebookin eli Mixin leirissä, jossa oli valtava oluttorni ja paljon tilaa sinisellä pressulla, muttei juuri ketään osallistujia. Enemmän säpinää oli gokon-leireissä, tai sellaisiksi nimilapuilla varustetut laumat päättelimme. Gokon on siis sitä deittailua, että kaveripiirin pari jäsentä kutsuu uusia erisukupuolisia kavereitaan joukkosokkotreffeille. Tosin tämän nimenomaisen porukan pojuset tuntuivat kyllä pelaavan mieluummin keskenään lautapeliä kuin tarkastavan uudet joukkoon saapuvat tyttöset.

--

Inokashira-puistossa taas kävin eilen. Siellä Kichijojin kaukaisuudessa kirsikkapuut olivat vasta ehkä puolivälissä.



Väkeä kuitenkin virtasi jo päiväsaikaan paikalle sankoin joukoin, erityisesti koulusta päässeitä teinejä.





Monilla oli venekisat meneillään: kuka soutaa coolimmin ja lujimmin. Itse makoilin alustan päällä lueskellen ja evästäen auringossa, ja tuli jopa kuuma!



Inokashira on yksi ehdottomista lempipuistoistani, ja lisäksi löysin Kichijojista ihan uuden, eläväisen kujan, jolla oli kiehtovia putiikkeja ja etnohenkistä tunnelmaa.



Suomalaisilla on suurempi yhteishanami sunnuntaina, ja pienempimuotoista sakurajuhlintaa on luvassa myös huomenna ja lauantaina. Nyt ei malta pysyä puistoista poissa, sillä japanilainen kukkavillitys tarttuu helposti. Päivät tuntuvat menevän hukkaan, ellei joka päivä näe kirsikankukkia, kevään pikku prinsessoja, toivon terälehtiä!

2 kommenttia:

Akaki Kuumeri kirjoitti...

Voitko kertoa lisää suomalaisten hanamimiitistä? Voisi olla kivaa tulla käymään.

Okusan kirjoitti...

Ei muuta tietoa kuin että Senzokuike-puisto Ota-kun aluella ja kello 12 alkaen sunnuntaina!