keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Saipan sileäksi!

Kun valikoimme toukokuun ”perinteistä” saarikohdettamme, oli kriteereinä lähinnä: edullinen hinta, aurinkoa, merta ja mahdollisimman vaaleaa hiekkaa. Arvoimme Okinawan, Filippiinien Cebun, Guamin ja Saipanin välillä. Okinawalla jo olimme viime keväänä, ja Cebu vaikutti liian hintavalta, joten lopullinen valinta tehtiin Guamin ja Saipanin kesken. Japanilaiset tuttavat kertoivat Saipanilla olevan parempia rantoja, ja koska myös Banana Yoshimoton romaani Amrita tapahtui osaksi Saipanilla ja oli perin kiinnostava (kummituksia!), oli päätös siis Saipan. Saari, josta vielä Suomessa asuessamme emme olleet ikinä kuulleetkaan.


Saipan on yksi Micronesian ja Pohjoisten Mariaanien saarista ja sijaitsee keskellä Tyyntä valtamerta. Sitä ovat aikoinaan hallinneet niin eurooppalaiset kuin japanilaisetkin, mutta nyt tuo pieni, vain 19 kilometriä pitkä ja 9km leveä saari kuuluu Yhdysvalloille. Sotilaita saarella on kuitenkin paljon vähemmän kuin Guamilla. Tukikohdan läsnäolon huomasi silti helposti: merellä päivysti kaiken aikaa kolme suurta laivaa. Kuulemma yksi on lastattu ruualla ja varusteilla, jotka riittävät 30000 sotilaalle. Eräänä päivänä laivat tosin katosivat! Saarella asuva amerikkalainen väitti, että botskit lähtivät tsekkailemaan Pohjois-Korean suunnalle meininkejä. Näinköhän?

Amerikkalaisuuden saikin huomata heti rajalla. Tuleville Saipanin vierailijoille: muistakaa käydä netissä etukäteen täyttämässä visa waiver -lomake! Rajaltakin oikean vihreän lomakkeen saa (lentokoneesta ei), mutta pikkuisen kovistelun ja puhuttelun jälkeen. Systeemi on uusi, emmekä me löytäneet ainakaan etukäteen netistä mitään tietoa. Saavuimme Saipanille kello 01 yöllä, ja suoraan jenkkiyrmyjen tylytettäväksi. Hyvin siitä silti selvittiin ja maahan päästiin, mutta ankara sanailu kyllä pudotti heti todellisuuteen: me olimme Amerikassa! Ulkona tosin realismi taas hämärtyi trooppisen yön lehahtaessa kosteana ylle.

Tulevan viikon aikana saimme tutustua hyvin omalaatuiseen saareen ja sen asukkaisiin. Saipanilla asuu vain noin 62000 asukasta, mutta silti päätiellä on valtava liikenne Amerikan tapaan: kaikki ajavat autoilla. Amerikkalaisuus näkyy myös eri kirkkojen ja lahkojen, pokeriluolien ja supermarkettien älyttömässä lukumäärässä. Kauppojen yllä lukee jättikirjaimin: We accept food stamps! USAn sosiaaliturva tarjoaa työttömille tietyllä summalla kuukausittaisia stampseja, joita kylteistä päätellen todella käytetään ja tarvitaankin. Supermarketeissa jenkkimeininki korostui: Pakkaukset olivat jättimäisiä! Kaikissa tuotteissa oli sokeria! Mitään kätevän kokoista ja vähäsokerista oli vaikea löytää. Kosmetiikkapurtilotkin olivat valtaisia. Kun söimme ensimmäistä aamiaistamme;
Winchell's-donitsiketjun munabageleita, kanelidonitseja, clam chowderia ja 7Upia, olo oli melkein kuin New Yorkissa!


Paitsi jos katsoi ulos. Ilma väreili kuumuudesta. Joka päivä mittari kipusi yli 30 asteen, reippaasti. Kosteus sai rakennukset rapistumaan, ja ensimmäinen ajatus raitilla kävellessämme oli: olemmeko Kuubassa, Meksikossa – missä? Koko viikon ajan itsensä paikallistaminen aiheutti haasteita. Ränsistyneiden talojen nurkalla päiviä paistatteli hyvin tummia ihmisiä. He olivat chamorroja, saaren paikallisia asukkaita. Ystävällistä, mutta alkuun hieman pelottavan näköistä väkeä. Eikä siinä vielä kaikki. Kolmas ihmisryhmä jenkkien ja paikallisten lisäksi olivat japanilaiset, Saipanin päätulonlähde. Saipan on hieman kuin japanilaisten Kanaria. Kaikkialla lukee japania, ympäriinsä on japanilaisia ravintoloita, ja kaduilla paikalliset huutelevat japskeille: Genki genki? (”Mitä kuuluu?”)

Muita turisteja saarella ei juuri käykään, paitsi jonkun verran venäläisiä. Muita valkonaamoja hyvin harvoin, joten meistähän leivottiin venakoita heti alkukättelyssä. Ihmiset eivät edes yrittäneet arvuutella, mistä olimme: olimme AINA Venäjältä. Ällistys oli iso, kun emme ymmärtäneet spasibaa tai vastaavaa!


ASUMINEN

Saipan on lähinnä resort-saari. Meilläkin oli ensimmäisen kerran yhteisessä elämässämme todellinen resorttiloma. Uima-altaita, oma ranta, omat aurinkotuolit... Ensin yövyimme Grand Hotelissa, jota ei voi kyllä suositella. Tai tavallaan hotellissa oli jonkinlaista kasariviehätystä, mutta parhaalla tahdollakaan ”deluxe”-huoneemme kokolattiamaton lukuisat, ällöttävät tahrat eivät viehättäneet... Rauhallista hotellissa kyllä oli, ja mukavaa henkilökuntaa. Loppuosa lomasta oli varattu viereiseen World Resortiin, joka olikin oikein miellyttävä. Kivat huoneet, mukava allasalue, biitsi, jolla oli jopa snorklattavaa heti rannassa. Ainoastaan muutamat hotellivieraat aiheuttivat yöllä meteliä biletyksellään, mutta se ei liene hotellin vika.




World Resortin bonus oli myös ilmainen pääsy vesipuistoon! Siellä polskimme kuin kakarat rengasliu'uissa, pimeässä tunnelilaskussa, villissä virrassa ja aaltoaltaassa... Sopi hyvin resort-lomailuun!

RUOKA

Saipanilla on ihanan paljon kaiken maailman ruokaravintoloita. Söimme herkkuja esimerkiksi vietnamilaisessa ja thaimaalaisessa ravintolassa. Ja aina löytyi kasvisversiokin!! Täytyihän toki pizzallakin käydä perusamerikkalaisessa biljardi- ja bissemiljöössä Saipanin ”pääkaupungissa” Garapanissa.

Hotellimme lähellä olevassa mukavassa Manic Inn -baarissa ystävälliset filippiiniläisheput kokkasivat meille puoli-ilmaiseksi kasviskeittoa ja kevätrullia ja tarjosivat kokonaan ilmaiseksi tuoretta mangoja ja banaaneja, ihan mukaankin otettavaksi. Kyseisen baarin henkilökunnan kanssa tuli myös juteltua kaikenlaista amerikkalaisuudesta, Saipanin sosiaaliturvasta – ja Saudi-Arabiasta, jossa toinen filippiinoista asui aiemmin, Persianlahden sodan aikaan. Baarissa oli töissä myös hauska indonesialaistyttö, joka kertoili omaa tarinaansa Lontoon vuosistaan. Kaikki kovasti kaipailivat USAn green cardia, jotta matkailu eri maihin helpottuisi. Baari oli hauska siitäkin, että sen seinillä oli korkokenkäesittely ja takaosissa muotivaateputiikki!



Torstaisin Garapanissa järjestetään ruokamarkkinat, ja kävimme kurkkaamassa tarjonnan. Tapana on myydä viidellä dollarilla boksi kukkuroilleen eri lajeja ja napsia sapuskat suuhun joko kotosalla tai kadun reunalla. Satsista jaksoi juuri ja juuri puolet syödä. Omassa lootassani oli: tofupataa, vihreitä papuja, kevätkääryleitä, kasvisnuudeleita, riisiä ja kookospalloja. Hyvää oli, rasvaista oli!


RETKET

Saipanin historia on vaikuttava. Saarella taisteltiin Toisen maailmansodan aikoihin pahemman kerran. Saipania hallitseville japanilaisille kävi kalpaten, kun amerikkalaiset voittajat saapuivat lunastamaan aluetta itselleen. Japanin keisari Hirohito käski, että ennemmin kuin antaudutte julmille jenkeille, tappakaa itsenne. Niinpä tuhannet japanilaisperheet tekivät itsemurhan hyppäämällä pohjoisosissa saarta sijaitsevalta valtavan korkealta kielekkeeltä alas. Nykyään paikan nimi on Suicide Cliff, jonka huimaavuutta kävimme mekin kauhulla ihmettelemässä. Toinen itsarikieleke veden äärellä on nimeltään Banzai Cliff.

Suicide. Sekä muutaman minuutin äkkikuuro.


Banzai.



Saarella on myös lukuisia memorial-kohteita, vanhoja tykkejä ja muuta sotavälineistöä ja hautakiviä siellä täällä. Muutama rakennus näyttää olevan kuin pommin jäljiltä, mutta kenties kyseessä ovatkin keskeneräiset rakennukset.

Tässä yksi silmään heti osunut.



Yhdeksi päiväksi vuokrasimme auton ja kiertelimme saarta. Päädyimme kapeille ja kuoppaisille viidakkoteille, kiemurtelimme kukkuloilla ja kurkkasimme Beach Roadin, saaren vilkkaimman maantien, auringonlaskuvalaistuksen.


Kävimme myös niin kutsutulla Forbidden Islandilla, jonne on kulku sallittu vain omalla vastuulla. Ainakin muutamia varomattomia korealaisia on aalto kiskaissut kallioilta silloin tällöin mukaansa. Alas rantaan oli hieman taivaltamista, emmekä hassun muotoiselle saarelle saakka loppujen lopuksi päässeet, vettä oli välissä sen verran. Mutta evästimme kivoilla rantakivillä kallioiden huomassa ja syötimme kiven kolossa lymyävää hupaisaa mureenaa.




VESILEIKIT

Ja, matkan tärkein osuus: biitsit, meri, uiminen, kalat, korallit! Saipanilla on huumaavan kirkas vesi. Näkyvyys on ties kuinka monia metrejä, ja auringon jatkuva paiste vain lisää upeaa kirkkautta. Koimme saarella tähän saakka parhaimmat snorkkelileikit. Tuttavapariskunta kävi sukeltamassakin ja näkemässä haita, mutta meille riitti vallan mainiosti pikkuputken pätkän kera pärskiminenkin. Kaksi paikkaa oli ylitse muiden:

Grotto

Grottolla on hieman paha maine sukeltamiskohteena. Kyseessä on vedenalainen luolasto, jonne jokunen vuosi sitten jäi porukkaa nalkkiin huonolla lopputuloksella. Kävimme kurkkaamassa seudun ja huomasimme, että Grotton kallioaltaassa, ennen varsinaisia luolia, voi mainiosti snorklata. Kunhan odotti sopivaa aaltoa, ettei kallioon paiskautuminen altaaseen laskeutuessa uhannut :)

Näkyvyys oli huima! Alla oli metrejä vettä! Luolat veden alla kutsuivat houkuttelevasti... Iso kalaparvi kellui syvällä kallioiden välissä. Aurinko sai veden hohtamaan eri turkoosin sävyissä. Ennen kaikkea huikeaa oli perspektiivi: nyt oltiin oikeasti syvällä, ja sen myös näki!





Managaha

Saipanin paras snorklauskohde on pikkusaari Managaha, jolle järjestetään laivaretkiä joka puolelta. Oma kyytimme kustansi 15 dollaria per pää meno-paluuna Fiesta-hotellin rannasta Garapanista. Vietimme kauniilla pikkusaarella koko päivän. Näimme ihania kaloja ja koralleja. Polskimme meren ihmemaailmassa vaikka kuinka kauan, välillä söimme eväitä ja jätskiä. Ihana päivä!







Kaikista vedenalaisista kuvista Sininen Kirahvi saa suuret kiitokset!

JA SIMPUKANKUORESSA:

Tällaiselle viikon lomalle Saipan oli oiva kohde Tokiosta käsin. Lentoliput maksoivat 32000 jeniä (eli ostohetkellä 290 euroa), saarella hintataso oli Helsingin ja Tokion luokkaa. Shoppailumahdollisuuksia on, kun tax free -myymälät mainostavat kilvan, mutta meitä ei nyt shoppailu niin napannut. Olimme saarella off-seasonin aikaan, joten kaikkialla oli erittäin rauhallista. Rannalla sai välillä olla yksin. Mutta hotellien ja palvelujen määrän huomioon ottaen ilmeisesti paikassa on vilinää japanilaisten loma-aikoina. Me olemme erikoistuneet näihin low-kausiin, joten säpinä-Saipanista ei ole mitään tietoa. Toisaalta paikalliset sanoivat, että Guam on fast ja Saipan on slow, joten kenties meno Saipanilla on aina rentoa.

Oli mukavaa, kun ihmiset tulivat juttelemaan ja osasivat englantia. Japanissa on jo liikaakin tottunut siihen, että möllötetään vain omissa oloissa.

Japanilaiset turistit taas olivat jotenkin tosi hassuja. Japanissa japanilaisten hassuus menee ihan huomaamatta, mutta muuhun ympäristöön tuotuna hupsuus on korostettua. Vaikea selittää, mutta toisinaan tuli hassu olo, kun japanilaisia oli lähellä omine fraaseineen ja rituaaleineen! :)

Ja myös rantatelttoineen ja -muoteineen...



Kaiken kaikkiaan tosi kiva loma ja second honeymoon!

2 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Kuulostaapa mielenkiintoiselta saarelta. Ja hienoja kuvia.

Yan-san kirjoitti...

Kivaa, jos tykkäsit. Oikein mielenkiintoinen kohde, jos vesi- ja aurinkohommat kiinnostaa enemmän kuin shoppailu.