Näytetään tekstit, joissa on tunniste listaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste listaus. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. helmikuuta 2010

KUINKA NAIDA JAPANISSA?

Tahdotko naida Japanissa? Siis toisen suomalaisen? Noudata näitä naimaohjeopastuksia!

Itse avioliiton solmiminen Japanissa jo oleiltaessa:

  • Tilaa meilillä Suomen maistraatistasi postitse lähetettäväksi monikielinen avioliiton esteettömyystodistus ja pyydä siihen mukaan apostille.
  • Varmuuden vuoksi voit pyytää myös virkatodistuksen, josta näkee perherekisterin. Me pyysimme siihenkin apostillen, mutta sitä ei tarvittu.
  • Käännätä japanilaisella tuttavallasi sekä esteettömyystodistus että sen apostille japaniksi (ellet itse osaa), epävirallinen riittää. Virkatodistuksen voi kääntää myös, jos sitä vaikka tarvitseekin (me tarvitsimme siitä ainakin vanhempiemme nimet ja tiedot).
  • Mene City / Ward Officeen kahden todistajan ja tulkin kanssa. Helpointa on, jos toinen todistajista voi tulkata. Jos kyseessä ovat japanilaiset, heidän tulee ottaa mukaan inkan/hanko -allekirjoitusleimasimensa ja varmaan henkkaritkin kannattaa.
  • City Officessa täytätte lomakkeen, johon tulevat kummankin aviopuolisoksi tahtovan tiedot. Kysytään muun muassa, oletko perheen vanhin lapsi. Paikan päällä otetaan kopio passeista ja mahdollisesta alien registration cardista. Eli ne mukaan. Meillä oli osoite ja puhelinnumerot Japaniin, joten emme tiedä, mitä tapahtuu, ellei niitä ole. Toinen meistä (okusan) oli maassa turistiviisumilla eli ilman alien-korttia.
  • Pyydä Kon-in Todoke Juri Shomeisho eli avioliittotodistus. Ehkä kaksikin. Iso ja hieno maksaa noin 1400 jeniä, se on kiva omaksi muistoksi, mutta viranomaistarkoituksia varten kannattaa pyytää (lisäksi) pieni (noin 350 jeniä). Todistuksen saamista varten tulee täyttää erillinen lomake, johon riittävät vain toisen puolison tiedot.
  • Meiltä ei kysytty mitään nimen vaihdosta, joten avioliittotodistuksessa ovat kummankin alkuperäiset nimet.


Jos haluat rekisteröidä avioliiton myös Suomeen eli olla virallisesti naimisissa Suomessa (esimerkiksi jos haet viisumia), tee näin:

  • Hae Ulkoministeriöstä (Ministry of Foreign Affairs) apostille avioliittotodistukseen. Sen saa yleensä päivässä, eikä se maksa mitään. Jos käännöstoimisto noutaa sen puolestasi, se maksaa yli 16.000 jeniä.
  • Vie avioliittotodistus käännöstoimistoon. Englanniksi kääntäminen riittää. Suurlähetystön listalla on pari käännöstoimistoa Tokiossa. Ginzan toimisto on helpompi löytää ja se on professionaalimpi, mutta käännös kestää kauemmin (noin 4-5 päivää) kuin Ikebukurossa (sieltä saattaa saada päivässä).
  • Ota selville maistraatistasi Suomesta (edellinen maistraatti, jossa olet ollut kirjoilla, ellet enää ole), tarvitseeko myös käännökseen apostille ja kelpaako japanilaisen käännöstoimiston oma apostille sellaiseksi. Maistraattien käytännöt vaihtelevat.
  • Vie todistus apostilleineen sekä käännös Japanin Suomen suurlähetystöön toimitettavaksi rekisteröintiin Suomen maistraattiin (Väestörekisteriin). Saman voit tehdä myös Suomessa. Avioliittotodistuksen (apostillella) voi senkin käännättää Suomessa virallisella kielenkääntäjällä ja toimittaa paperit maistraattiin itse. Ota suurlähetystöön varmuuden vuoksi myös molempien passikopiot ja mahdollinen alien-korttikopio.


Jos esimerkiksi vaimo haluaa hakea dependent-viisumia ja tahtoo hakea sen Suomesta, toimi näin:

(Meidän tapauksessamme tilanne oli siis sellainen, että miehellä oli jo työviisumi ja kotiosoite Japanissa ja vaimo oli joka tapauksessa menossa Suomeen paluulipullaan uusimaan turistiviisumia.)

  • Toimita Suomen Japanin suurlähetystöön postitse viisumihakemus, passikuva, kopiot kummankin passista, kopio puolison mahdollisesta alien-kortista, kopio puolison viisumista ja maahantuloleimoista passissa, puolison alkuperäinen palkkatodistus työpaikalta (japaniksi riittää, mutta tulee olla tuore) sekä virkatodistus maistraatista (Maistraattia voi pyytää postittamaan, jos tiedot ovat jo kirjautuneet - siinä kestää jonkun verran aikaa). Virkatodistuksessa tulee siis ilmetä Suomeen rekisteröity avioliitto. Pelkkä japanilainen avioliittotodistus ei riitä.
  • Voit hakea dependent-viisumia myös Japanissa, mutta ota tästä selvää erikseen.


HUOM. VARAA RUNSAASTI AIKAA TÄHÄN KOKO RULJANSSIIN! Me laitoimme hankkeen käyntiin tammikuun alkupuolella, naimisiin pääsimme helmikuun toisella viikolla, ja maaliskuun alussa juuri ja juuri ehdimme napata okusanin viisumin Suomesta matkaan.

Omia kokemuksia vielä:

  • Suomen päässä asia loppujen lopuksi hoitui tosi sutjakkaasti. Okusan kävi itse hakemassa Maistraatista virkatodistuksen, joka ei aiemmin ollut vielä valmis, ja asteli Suomen Japanin suurlähetystöön, jonne siis ennalta oli jo postitettu viisumihakemus, kuva, kopiot, palkkatodistukset sun muut, taisi olla varmuuden vuoksi japanilainenkin naimatodistus mukana kassissa. Passi hetkeksi hoitoon, ja noin tunnin päästä viisumitarroitettu passi oli valmis!
  • Homma ei kuitenkaan aina ehkä onnistu noin nopeasti, joten älä luule liikoja! Itse saimme asiaa nopeutettua sekä ystävällisen Japanin Suomen lähetystön miekkosen sekä Suomen Japanin lähetystön naisihmisen kiirehtimistoiveen vuoksi – olihan oku palaamassa Japaniin jo reilun viikon kuluttua Suomeen saapumisestaan.
  • Japanin päässä itse naimisiin meno oli todella nopea prosessi ja ohi tunnin sisällä. Ihmeellisen tehokasta!
  • Tästä ohjeistuksesta on saattanut unohtua jotakin tärkeää matkan varrelta, joten jos suunnittelet naimoja ja tahdot lisätietoja, niin yhteyttä saa ottaa!


--

P.S. Ja tämä kaikki tapahtui siis vuonna 2009, jolloin ainakin käytäntö oli kuvatun kaltainen.

torstai 29. lokakuuta 2009

Tokion Kansainväliset Filmifestarit 2009 - tunnelmia

Ympyrä alkaa sulkeutua, tosin ei vielä millään muotoa pysyvästi. Kuitenkin, viime vuoden vasta-Japaniin-tulleet tuntemukset nousivat aika vahvasti pintaan, kun taas suuntauduin viikoksi asustamaan Roppongi Hillseille. TIFF, Tokyo International Film Festival oli jälleen vuorossa, ja jälleen minäkin siellä työtehtävissä pyörähtelemässä.

Saldo tänä vuonna oli: 21 elokuvaa, 5 pressikonferenssia, 1 seminaari, yhdet pressin privaattibileet, Avatar-elokuvan spesiaalishow, avajaiset sekä tietysti paljon yleistä häröilyä ja epämääräistä viinikyllästeistä ajantappoa elokuvien sun muiden välimaastossa.


TIFF jatkoi tänäkin vuonna ekologista, Coca-Colan ja Toyotan sponsoroimaa vihreää teemaansa vihreine mattoineen, joten tunnelma oli aika saman tyyppinen. Tosi paljon itse asiassa. Avajaiset olivat samanlaiset, ylipäänsä festarin koostumus entisenlainen ja alue näytti ihan samalta, kuin vuosi sitten. Muutoksista suurimmat taisivat liittyä lamaan, eli pressi ei enää saanut niin paljon ilmaisia asioita, isoja tähtiä oli vähemmän ja iltabileet oli siirretty pääkallopaikalta syrjäizakayaan.

Mutta, elokuvat tuntuivat paremmilta. Syynä saattoi olla toki sekin, että valikoin tänä vuonna nähtäväkseni vain 2 japanilaista elokuvaa... Eli ei perhedraamayliannostusta tänä vuonna! Näin elokuvia seuraavista maista: Japani, USA, Kolumbia, Taiwan, Ranska, Iran, Singapore, Kiina, U.K., Malesia, Bulgaria, Intia, Italia, Venäjä, Australia ja Singapore. Aika hyvä kattaus eri kulttuureja! Erityisen iloinen olin nähdessäni malesialaista, singaporelaista ja filippiiniläistä elokuvaa, koska ne ovat varsin harvinainen näky.

Mutta oli se kyllä varsin raskastakin hypätä kulttuurista toiseen, pahimmillaan neljä kertaa yhden päivän aikana, istua valtavasti ja tuijottaa valkokankaita. Ilman muuta myös ihanaa ja antoisaa leffafriikille, mutta ei todellakaan yksinomaan helppoa ja mukavaa!

Seuraavia tuosta joukosta voisin suositella:

*
Ten Winters (Italia-Venäjä). Kaunis, kuulas tarina pojasta ja tytöstä, jotka eivät koskaan tapaa oikealla hetkellä. Kiintoisa kerronta, joka leikkautuu aina kymmeneen talveen ja jättää ihania aukkoja katsojalle täytettäväksi.
*
Rabia (Kolumbia-Espanja). Guillermo del Toron tuottama, päähän jäävä elokuva oudosta miehestä, joka pakenee tappotuomiota vanhan, valtavan huvilan käyttämättömiin yläkerroksiin.
*
A Single Man (USA). Colin Firthin ja Julianne Mooren leffa, kauhean kaunis, visuaalinen homoelokuva, Colin oli tosi hyvä, visuaalisuus hieman itsetarkoituksellista jo, mutta erittäin sopiva krapulafilmi!
*
Talentime. Hauska malesialaiselokuva Talent-kisasta ja kulttuurieroista ja mykästä pojasta.
*
Five Minutes of Heaven (U.K.). Rimiksen "Adam" loistavassa roolissa, plus Liam Neeson, kertomus murhaajasta ja uhrin veljestä, jotka kymmenien vuosien kuluttua tapaavat. Katolilais-protestanttiteemaa.
* Eastern Plays (Bulgaria). Sai tämän vuoden parhaan Competition-elokuvan palkinnon, eikä syyttä suotta. Eksistentialistista angstia, rappiota, rasismia, rakkautta, Bulgariaa.
*
The Staten Island (USA). Tämän jälkeen tahdon ihan uusin silmin kyläilylle Staten Islandille! Ethan Hawke ja kumppanit hauskassa ja synkässä mobsterfilmissä. Hyvät musat.
*
Road, Movie (Intia). Eriskummallinen seikkailu, jossa nuori mies lähtee ajamaan elokuvateatterivälinerekkaa läpi kuivan autiomaan ja ottaa kyytiin kulkijan jos toisenkin.
*
Mary and Max (Australia). Suloinen ja hauska, mutta koskettava ja vakava animaatio kahdesta kirjekaveruksesta. Ihania yksityiskohtia, erinomaisesti tehty!

Muista kohokohdista kuvallisesti:


Avajaisissa oli taasen sama systeemi: ensin kutsuvieraat kulkivat vihreää mattoa pitkin, kunnes tulivat avajaislavalle poseeraamaan.
Tässä Avatarin porukkaa, Sigourney Weaver, Zoe Zaldana, Sam Worthington ja tuottaja.




Tämä poika sai kovasti fanien huutelua osakseen, mutten muista, kuka hän on, enkä nähnyt hänen elokuvaansa (I Give My First Love to You, poika kuolemassa sairauteen, mutta tyttö rakastaa viimeiseen saakka, joo ei kiitos.).



Samoin nämä pojuset saivat takanani istuneet naiset huutamaan suorastaan epäinhimillisellä äänellä. Tai ainakin yksi pojista sai aikaan tuollaisen efektin. Avajaisiin pääsi myös varhain jonottaneita tavisfaneja tietty määrä, ja kiljujat olivat juuri heitä. Tämä poikaelokuva kertoi jostain juoksuporukasta, ja voin kuvitella, kuinka koskettava ja yhteishenkeen puhaltava se onkaan... :)


Minulle isohko asia oli nähdä lavalla Koyuki, tuo nainen vaaleassa mekossa. Olen niin paljon katsonut Koyukin tv-draamoja, ja hän on jotenkin niin ihana. Kimi wa Pettossa etenkin (ks.
tv-draamapostaus).


Illan suurimpia tähtiä oli uusi pääministeri! Yukio Hatoyama. Hällä oli iso turvakaarti mukanaan. Jotain höpisi ekologiasta ja luonnon kunnioittamisen tärkeydestä, niinkuin kaikki muutkin. Fraaseja, fraaseja.



Pääministerin hypetys jatkui illan Avatar-erikoisillassa, jossa näytettiin filmistä pätkiä. Kokonaisuutta vielä viimeistellään. Itse olin vain pressiosuuden paikalla, ja huvitti, kun yleensä niin säntillisesti kuvausohjeita noudattavat japsikuvaajat pääministerin tullessa yhtäkkiä valtoimenaan hyppäsivät ylös kuvaamaan tuota kunnianarvoisaa kutsuvierasta.


Kuvasivat he Avatar-starbojakin.





Tässä porukka pohtii, että minne nyt pitää katsoa ja mitä tehdä, kun käsky kuului, että nyt katse videokameroihin päin hop.



Avajaisten ohella kiintoisaa oli myös kuunnella käsikirjoittaja-tuottaja Darren Starin tarinointia kirjallisesta luomisprosessista. Tunnin seminaarissa tyyppi höpisi hauskoja Beverly Hills 90210 / Melrose Place / Sinkkuelämää -akselilla sekä järkkäsi vieläpä dvd-palkintokisan kuulijoille. Harmi vaan, että kukaan ei tiennyt Sinkkuelämää-aiheisiin kysymyksiin vastausta, joten vasta jollain helpolla bonuskyssärillä dvd nimmareilla löysi voittajansa.

Japanilaiset taas tuttuun tapaansa kyselivät Darrenilta merkittäviä kysymyksiä, kuten: miksi Donna oli niin kauhean kiltti hahmo Beverly Hills 90210 -sarjassa?


Parhaan elokuvan valikoijatuomaristossa oli tänä vuonna muun muassa nämä heput:


Eli Babelin ohjaaja Alejandro sekä viime vuoden vastaavan kisan voittanut ohjaaja-näyttelijä Jerry. A. G. Iñárritu oli aika charmantti.



Fotaajat työssään.


Vuoden hätkähdys taas oli se, että The Cove-leffa pääsi kuin pääsikin filkkareille, vaikka se ensin oli saanut kieltävän päätöksen. Valtiovallan vaihtuessa lupa viime hetkillä heltisi, ja ohjaajakin saapui mukaan. Itse en elokuvaa ehtinyt näkemään, mutta kävin pressitilaisuudessa, joka oli järkätty Superdeluxeen (kiva baari/klubitila Ropparilla). The Covesta ja japsien reagoinnista delfiinipyynnin vastaiseen kohuelokuvaan lisää kollegan kirjoittamana täällä.


Eipä muuta, mukavat festarit ja paljon maailmoja pään sisällä kylässä TIFFin myötä. Sulatellaan, odotellaan ensi vuotta, otetaan Action! For earth.

tiistai 29. syyskuuta 2009

Vuosi takana! Juhlat!

24.9. tuli tasan vuosi täyteen siitä, kun Helsingissä pakkasimme viimeiset tavaramme hirmuisella kiireellä, hyvästelimme kotimme tyhjinä kiiltävät parketit ja tilasimme taksin Helsinki-Vantaalle. Ja muutimme Japaniin.

Vuosi on kulunut nopeasti, mutta siihen on mahtunut valtavasti. Enemmän, kuin tajuaa tässä hetkessä ajatellakaan. Olemme saaneet uusia ystäviä, nähneet paikkoja, kokeneet vaikka mitä ja eläneet ihan uutta elämää. Sellaista tilaisuutta ei kaikille suodakaan.

Japani on jo jättänyt sellaiset jäljet, että tietää, että sitten kun täältä joskus pitää poistua, tulee se olemaan kova pala! No, ei vielä sitä mietitä!

Mietitään vuoden kohokohtia! Vaikkapa viittä kappaletta. Vain viiden valitseminen on toki tosi vaikeaa, joten paljon kohokohtia jää poiskin, ja muutamia on sellaisiakin, joita julkisesti ei tässä paljasteta.

Lista on kronologisessa järjestyksessä.

1. Omaan, uuteen kotiin astuminen ja tokiolaisen elämän aloittaminen. Tullessamme lämpöä oli vielä 30 astetta, mikä tuntui uskomattomalta. Uskomattomalta tuntui ylipäänsäkin se, että tässä sitä ollaan, tekemässä töitä kirjoituspöydän ääressä samalla, kun Tokio - maailman suurin kaupunki - tuossa kuhisee ikkunan alla!

2. Tokyo International Film Festival 2008. Jo ensimmäisen asumiskuukauden aikana pääsin osallistumaan filmifestareille työn merkeissä, ja oli vain jotenkin tosi hienoa matkata joka päivä Roppongi Hillseille katsomaan elokuvia ja tapaamaan leffantekijöitä, näyttelijöitä ja muita vieraita.

3. Kirsikankukat, hanamijuhlat. Kirsikankukat keväällä olivat vielä kauniimpia kuin etukäteen kuvittelikaan. Myös se yleinen parin-kolmen viikon juhlinta-aika lukuisissa ihanissa puistoissa oli hulvatonta katseltavaa! Sekä japani- että suomiseurassa!

4. Okinawan reissu. Miyakon saarelle mieli halajaa takaisin joku päivä, turkoosin veden huomaan.

5. Yan-sanin synttärit pilvenpiirtäjähotellissa! Huimaa! Ja yllätysten järjestäminen on aina niin hauskaa.


Yan-san mainitsee omalta osaltaan vielä keikat, joille ei Suomessa olisi ikinä päässyt sekä levyt, joita ei olisi Suomessa ikinä mistään saanut!

Kohokohtien kunniaksi kohosimme viime torstaina Lost in Translation -leffasta tuttuun Park Hyatt Tokyo -hotellin 52. kerrokseen New York Bariin. Kyläily oli jo kolmas kyseisessä "kuppilassa", mutta edelliskerrasta oli aikaa.

New York Bar on ylevä kohde juhlapäivälle kuin päivälle, sillä tunnelma on aina taattu. Niin nytkin. Paikalla oli jazzbändi, joka sykähdytti fiiliksiä Tokion yönäkymän ohella. Ilta ulkona oli kirkas, joten maisemaa riitti pitkälle. Bellinit lasissa riittivät myös niin pitkälle, ettei sisäänpääsymaksun (2000 jeniä per henki) lisäksi tarvinnut köyhtyä kuin yhden juoman (1800 jeniä per juoma) verran. Selvisimme siis tällä erää noin 60 euron laskulla - vain!


Hieno päätös hienolle vuodelle ja aloitus seuraavalle!




sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Thaimaahan ja takaisin

Täällä Elmeririntamalla on ollut kovin hiljaista, koska kylässä oli kaveri kokonaisen kuukauden ja tuli touhuttua niin paljon, että koti vaikuttaa nyt ihan uudelta paikalta.

Tuli esimerkiksi reissattua viikoksi Thaimaahan! No.1 Travel kauppasi edestakaiset liput Taipein välilaskun kautta noin 250 eurolla, mikä ei ole ihan halpa Bangkokin lennoiksi täältä käsin, mutta inhimillinen summa kuitenkin. Nyt on meneillään kaikkea lomahässäkkää, Silver Weekiä ja muuta, joten lentojen hinnat ovat aika koholla vaikkapa ylihalpaan kesäkuuhun verrattuna.


Tekee ihan hyvää käydä tsekkailemassa muutakin Aasiaa välillä. Thaimaa oli tuttu jo ennestäänkin, mutta erot näin japanilaistuneesta näkökulmasta olivat ihan mielenkiintoisia.

Voisinkin tehdä tässä pientä vertailua!


IHMISET


Thaimaalaisia on kautta aikojen kehuttu ihaniksi ja ystävällisiksi, ja sitä varmasti peruskansalaiset ovatkin, mutta Bangkokin palveluhenkilökunta oli kyllä aika ihmeellisen töykeää - ja Tokion jälkeen tämä tuntui hyvin rajulta. Hotelleissa ei hymyilty, kiitosta ei juuri kuullut, kysymyksiin vastattiin lyhyesti ja ynseän oloisesti, ikäviä asioita ei pahoiteltu jne. Tämä kaikissa kolmessa majapaikassa, joissa olimme, vaikkakin viimeisessä ystävällisyyttä sentään yritettiin.

Lienevät kyllästyneet turisteihin, ja kylläpä minäkin taitaisin Khaosan Roadin tuntumilla olla aika tympääntynyt hippejä leikkiviin juopuneisiin länkkärimassoihin.


Muutaman thaikkuihmisen kanssa juttelimme enemmänkin, ja ne tapaukset olivat kyllä oikein mukavia. Hauskinta oli tutustua Koh Samet -saaren oman rantamme baarimikkoon, joka oli entinen mafioso ja kertoili kiintoisaa elämäntarinaansa niinä kolmena iltana, joina biitsibaarissa istuskelimme. Hauska oli myös lempiravintolamme Ladyboy, joka jaksoi viljellä vitsejä illasta toiseen, kaikki enemmän tai vähemmän huonoja. Bangkokissa vietimme yhden illan istuen kadulla livemusabaarin edustalla erään hollantilaisen pojan, kanadalaisen tytön, baarissa työskentelevän thaikkutytön ja niin ikään paikallisen trubaduurikitaristipojan kanssa. Juttua riitti aamuneljään saakka, ja kyseiset thaimaalaiset osaavat nyt paljon suomea - ja saksaa...


Ulkoisesti thaimaalaiset ovat lyhyempiä, tummempia ja jotenkin nuhruisempia kuin japanilaiset, mikä johtunee siitä, että pukeutumiseen ei todellakaan Tokion tyyliin panosteta. Japanilaiset nyt muutenkin ovat ehdottomasti Aasian komeinta ja kauneinta kansaa! :)


Thaimaassa reissasi myös paljon japanilaisia, ja aina tuntui, että tuollahan on kotiväkeä, kun kuuli japania! Lämmin tunne!




KIELI


Thain kieli on tosi vaikeaa, emmekä oppineet kuin terve ja kiitos. Thaikut puhuvat englantiakin jopa hankalammin kuin japanilaiset, sillä nuotti ja ääntäminen ovat vielä enemmän oman kielen mukaisia. Kohtuullisesti pärjäsi kuitenkin, eikä kukaan silti ollut ehkä niin ummikko englannin suhteen, kuin Japanissa joskus ollaan.


RUOKA


Oih ja voih, kuinka hyvää! En muistanutkaan, että noin hyvää! Ja kasvissyöjän taivas tätä nykyä! Vegeilyn suhteen Thaimaa vetää kyllä pidemmän korren suhteessa Japaniin. Ja se mausteiden monivivahteisuus! Annosten kauneus. Vielä kun ruoka on tosi halpaa, on Thaikkula kyllä kulinarismin huippua ja ehdotonta lempiruokaani Aasiassa.



Japanissa toki panostetaan ruokaan valtavasti, mutta melkein kaikessa on kala- tai lihatuotteita, ja se on kurjaa. Japanissa myös keskitytään kunkin ruokalajin omaan ominaismakuun, eikä mausteita käytetä samaan tapaan kuin Thaimaassa. Pidän kyllä molempien maiden ruuista erittäin paljon.


Uuh tuo kookoskeitto!! Oishiioishiioishii!


SIISTEYS


Thaimaa on paljon enemmän "oikeaa" Aasiaa kuin Japani, joten hygienian taso vaihtelee paljon. Aika likaista oli ympäriinsä, ja muutamat vessat olivat tosi järkkyjä. Usein vessa "vedettiin" kauhomalla itse pönttöön (tai reikään) vettä, kuten Intiassakin. Mutta maassa maan tavalla. Mahavaivoilta kumminkin vältyttiin, niukasti tosin.




LÄMPÖ


Bangkok oli melkoinen kiehumispiste. Tokiosta kosteus on jo kadonnut, mutta Bangkokissa sai taas palata märän paidan olotilaan. Lämpöä oli noin 35 joka päivä. Meneillään oli myös sadekausi, mutta oikeastaan vain yhtenä päivänä vettä tuli kunnolla - ja sitten sitä tulikin niin, että kaduilla vesi nousi puoliväliin pohjetta! Kengät käteen ja kahlaamaan!


RANNAT


Koh Samet on saari, jolle menimme siksi, että se sijaitsi vain 3,5 tunnin matkan päässä Bangkokista. Näin lyhyellä reissulla ei nyt ehtinyt pitemmälle. Samet täytti kyllä ihan mukavasti vaatimukset: hyviä rantoja, lämmintä merivettä, mökki rannalla, kauneutta ja rauhaa ja ihania rantaravintoloita, joissa kynttilöiden ja paperilyhtyjen valossa saattoi loikoilla värikkäillä tyynyillä hiekalla, syödä herkkuja ja juoda vastapuristettuja hedelmämehuja. Väkeä oli hyvin vähän, lähes liian vähän, mutta toisaalta saipahan ottaa rennosti, nauttia vapaista rannoista ja hiljaisuudesta. Ja tietysti ihanasta thaihieronnasta!



Japanin Miyakoon (Okinawaan) ei Sametia kuitenkaan oikein voi verrata, sen verran ylivoimainen oli Miyakon vesien kirkkaus ja turkoosius, hiekan valkoisuus ja vielä syvempi rauha. Toisaalta Miyakolta puuttuivat tunnelmalliset rantarentoiluravintolat ja merenrantabungalowit sekä viidakkomainen fiilis.


Sametin nätein ranta, Ao Phrao.




HINNAT

Thaimaa on hyvin halpa Tokion tasoon tottuneelle. Ravintolassa sai mahan täyteen alle kahdella eurolla, saman verran maksoi 0.65 litran Singha-pullo. Yö ilmastoidussa, ihanassa mökissä meren rannalla maksoi noin 10e per pää, samoin yö Bangkokissa super deluxe twin -huoneessa hotellissa, jonka katolla oli iso, kiva uima-allas.






Olisipa Thaikkulaan voinut jäädä kauemmaksikin aikaa, ehkä viikoiksikin. Helppoa, halpaa ja ikuinen kesä. Mutta täytyy silti sanoa, että Japaniin oli upeaa palata. Jo heti lentokentällä vastassa oli hymy ja toinen ja kolmas, ja olipa se kuinka feikkiä vain, niin hyvän mielen se tekee!


Kyllä Japani näin vuoden asumisen jälkeen on ihan koti. Ihana koti!

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Jo japanilaistuneet Yan & Oku?

Näin heinäkuun kynnyksellä voisi viettää hetken pohtien, kuinka japanilaisia Yan-sanista ja Okusanista onkaan tullut reilussa yhdeksässä kuukaudessa. Kumpaisellekin tämä on pisin aika ulkomailla ja ensimmäinen varsinainen asuminen muussa maassa kuin Suomessa.

Listataanpa ensin ne japanilaiset asiat, joita meillä on täällä, mutta Suomessa ei ollut:

* Futonit, tosin enää alle viikon. Sitten saapuu sänky, ihanaa!
* Kaasuhella. Erittäin hyvä, äärimmäisen nopea, ei valittamista. Tulee kesämökki mieleen, etenkin lettuja paistaessa :)
* Vedenkeitin, joka pitää veden lämpimänä koko päivän ja josta voi valita veden lämpöasteen teelajin mukaan.
* Mummopyörät, joissa ei ole ollenkaan vaihteita, mutta on kätevä etukori. Korissa voi kuljettaa ruokaa, varavaatteita, vesipulloa, pehmoeläimiä...
* Nintendo, jolla voi pelata vaikka junassa, kahvilassa, baarissa, kotona. Kaikki muutkin pelaavat.
* Elektroninen sanakirja. Joka ei ole juurikaan käytössä syystä että se vaatisi aika paljon kanjinlukutaitoa.
* Jalaton nojatuoli, jonka selkänojan kaltevuutta voi säätää. Kätevä ja kevyt, sopii pieneen tilaan ja tuolia voi liikutella helposti minne päin asuntoa vain. Okusanin yleisin paikka iltaisin.
* Ikkunalasi, jonka läpi ei näy ulos. Savulasia siis. Säilyttää yksityisyyden naapurisokkelossa. Tosin ikkuna on yleensä auki. Siihen kuuluu vakiona hyttysverkkolevy.
* Torakkaloukkuja, torakkamyrkkyä - ja, kyllä, torakoita. Olemme huomanneet, että torakat ovat pelottavan fiksuja. Jos olemme tuntikausia poissa ja saavumme vasta yöllä, on keittiössä lähes aina torakka.Toistaiseksi meitä on siunattu vain yhdellä torakalla kerrallaan. Jos niitä alkaa liikkua parvissa, iskee epätoivo.
* Sisällä säilytettävät kolme erilaista roskista, jotka saa tyhjentää vain tiettynä päivänä. Siitä johtuen myös roskikseen kiinnitettävä tuoksulaite, joka haisee limsalle ja hajustaa koko alakerran.
* Pihalla lujaa sirittävä sirkka. Pihalla raakkuvia korppeja. Pihalla jokin helisevä japanilainen tuulikello (ei meidän). Välillä pihalla mummo, joka syyttää meitä vääristä roskista. Ja ihan pihalla oleva naapurin äijä, joka lallattelee kaiket illat ja välillä päivätkin epävireisesti.
* Jääkaapissa shochu-pullo.
* Pakastimessa valmiina kaupasta ostettuja jääpaloja säkillinen.
* Aina paahtoleipää, vain paahtoleipää. Kun ei oikein muuta ole. Kun muun muotoisenakin ne leivät maistuvat lähinnä paahtoleivältä.
* Stalkkereilta suojeleva musta Maneki Neko (kissa).
* Tv-kanavia, joilta ei ikinä tule mitään katsottavaa ohjelmaa.
* Tissue-laatikko, jonka päällä on Hello Kitty -suojus.
* Ilmastointilaite, joka tulee vielä olemaan pelastava keidas kuumassa erämaassa.
* Erilainen pistorasia. Erilainen sähkö. Kaasulla lämpenevä vesi. Kostea ilma.
* Posteljooni, joka tuo paketitkin ovelle, myös viikonloppuisin.
* Pesukone, joka pesee vain kylmällä vedellä.
* Wc:ssä pehmeä pöntönsuojus.

Entä mitä japanilaisia asioita meillä EI ole, mutta monilla japanilaisilla on:

* Riisinkeitintä. Riisiä saa niin paljon ravintoloissa ja kaikenlaisten valmisruokien (kuten sushin) ohessa, että emme ole kokeneet tarvitsevamme sitä enää enempää. Tumma riisi keittyy hyvin kattilassakin.
* Kotatsua eli matalaa pöytää, jossa kiinni lämmitin.
* Kuumavesipulloa talven varalle petikaveriksi.
* Futoninkuivatustelinettä.
* Minipuutarhaa pihalla.
* Sekalaista muovi- ja keräilykrääsää (no on sitä vähän).
* Pesu- ja lämmitysominaisuuksilla varustettua wc-pönttöä.
* Kykyä oleilla helteessä näyttämättä hikiseltä porsaalta.
* Rakkautta juoruiluun, riisiin, nattoon, käsikarvojen ajeluun, korkokenkiin, irtoripsiin, kuonokoppiin.
* Kanjinlukutaitoa, keskustelutaitoa, ylipäänsä kielitaitoa. Sitä ei oikein saavu, kun kukaan ei tee saapumisen eteen juuri mitään.

Tokio tuntuu toki jo kodilta. Osaamme liikkua keskeisillä alueilla suuremmin eksymättä, tiedämme edulliset kaupat ja hallitsemme arjen perussäännöt. Olemme tottuneet siihen, että kaikkialla on ihmisiä, vaikka se ei aina olekaan niin miellyttävää. Toisaalta sen vuoksi yölläkin alueet tuntuvat turvallisilta. Tokio on kaupunki, jossa ei kertaakaan ole pelännyt mihinkään vuorokaudenaikaan. Kohteliaisuus tuntuu jo niin normaalilta, että lähikatumme Lawsonin töykeähköt myyjät ovat varmasti muun maan kuin Japanin kansalaisia. Jalkakäytävillä on oppinut vilkuilemaan koko ajan ympärilleen, etteivät joka suunnasta sukkuloivat pyörät aja päälle. Junaan kotiasemalta mennessä tietää, että istumapaikkaa ei yleensä saa. Ihmisiä ei tuijota päin naamaan, eivätkä hekään tee niin (paitsi nopeasti vilkuillen). Kiittäessä kumartelee epämääräisesti. Ylipäänsäkin kiittelee enemmän.

Syömme varmasti kevyempää ruokaa. Leivän päällä on harvoin juustoa, leipääkin kuluu vain viipale päivässä, kaikki ruoka on tuoreempaa. Käymme myös useammin kaupassa, monta kertaa viikossa. Kotona ei ole isoja varastoja, joten välillä tuntuu, että mitään ruokaa ei kaapissa ole. Uunin puuttuessa ei voi oikein hädässä edes pyöräyttää mitään leipomusta. Toisaalta kauppa on heti nurkan takana, että eipä se hätä niin suuri koskaan ole. Aina auki olevia konbineitakin on lähistöllä vaikka kuinka monta. Kaljaa saa vaikka keskellä yötä.

Olemme myös oppineet jonottamaan, väistelemään, sukkuloimaan, katsomaan tunneittain säätä, tekemään töitä myös iltaisin, odottamaan aamuviiteen toisinaan bileiltoina, käyttämään jälleen lähes pelkästään käteistä rahaa, ihailemaan kaikkea söpöä ja rihkamaa, kantamaan sadepäivinä isoa sateenvarjoa, syömään salaatteja (koskee Yan-sania), sietämään kalalientä (koskee Okusania), keräämään puhelimiin roikkuvia rensseleitä, katsomaan japanilaisdraamoja (netistä), laulamaan karaokea ja vieläpä nauttimaan siitä, siivoamaan joka päivä (Oku), tarkistamaan torakkaraot joka päivä (Yan), lenkkeilemään helteellä (not really), juomaan Tokion hanavettä, arvostamaan tuulettimia, juomaan jääkahvia, kuivaamaan suihkun aina käynnin jälkeen homeen välttämiseksi, lähtemään keikoille jo seitsemäksi, väistämään vasemmalta, tulkitsemaan (jotenkuten) japanilaista osoitejärjestelmää, kestämään jatkuvat eksymiset, nauttimaan tokiolaisuudesta!

Vaikka sopeutuminen Japaniin on siis oivalla mallilla ja tällä hetkellä Suomi tuntuu vaikeammalta ja reippaasti kaukaisemmalta maalta, myös henkisesti, on kielitaidon puute yhä vakava vaurio. Yritämme nyt viimein raivata aikaa edes yhdelle oppitunnille per viikko, jottei täältä tarvitsisi aikanaan poistua nolona ummikkona. Toki me jotain osaamme, mutta se on niin minimaalista siihen verrattuna, mitä osaisi, jos opiskelisi ja käyttäisi kieltä jatkuvasti.

Eli haasteita yhä riittää!
Kamalia kanjeja päin! Heinäkuun hikistä helleaaltoa päin!

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Tokion talvi on takana

Talvi alkaa olla lopullisesti taittunut taa - toivon mukaan! Viimeisen viikon on pidellyt säitä, suorastaan kesää. Joka päivä aurinkoa ja yli 20 astetta! Kuinka ihanaa olikaan riisua sukat (ja tuntea kokolattiamatto jalkojen alla...)! Erityisen ihanaa on ollut nukkua ilman sukkia, ja ilman pyjamaa!! Ulkona voi olla hameessa, lyhyissä hihoissa, tuuli on lempeän lämmin. No, nyt säätiedotus lupaa pilvisempää ja sateisempaa viikkoa, mutta eivätköhän paleluyöt ole jo ohi.

Kulunut talvi oli erilainen kuin mikään koettu koskaan. Ei se nyt mahdoton ollut, mutta en kyllä ikinä ole minään talvena missään palellut niin paljon. Vaan eipä suomalainen sisuton ole - kylläpä toinenkin talvi menisi, jos on mentävä!

Pieni kooste koetusta:

Tokion talvessa hyvää oli:

  • Iho ei kuivunut kovin paljon.
  • Pakkasta ei ollut kertaakaan (tai ehkä joskus öisin pari astetta, ja tuulen viimassa).
  • Kaikki julkiset tilat olivat tosi lämpimiä.
  • Michelin-toppatakit ja tupsupipot olivat (lämmintä) muotia.
  • Mikrosortsimuodille sai nauraa: samat reidet kesät talvet!
  • Torakat ja muut öttiäiset talvehtivat jossakin piiloissaan.
  • Unen sai viileässä hyvin.
  • Vähäisemmän kosteuden vuoksi sisäilma oli aika ok, jopa suihkun jälkeen.
  • Alkutalven oli todella aurinkoista, viikkoja putkeen.
  • Ruoka säilyi hyvin, kun koko asunto oli jääkaappi! Juomat olivat helmeilevän raikkaita huoneenlämpöisinäkin.
  • Pyykit kuivuivat hyvin, kun ilma oli kuivahko.
  • Talvi kesti käytännössä vain 3kk (joulu, tammi & helmi).


Ikävää oli:

  • Sisällä kodissa oli todella, todella kylmä (aamuisin ja iltaisin 10 astetta, päivisin 15).
  • Sähkölasku oli suurempi lämmityskulujen vuoksi.
  • Aina piti käyttää sukkia, tuplana tai triplana.
  • Piti nukkua muumioituneena futonilleen tulpapyjamassa – ai mikä parisuhde?
  • Ulkona oli ylipukeutunut ja etenkin Yamanote-junassa paistui.
  • Tuntui oudolta olla suunnilleen ainoa hanskoja käyttävä.
  • Keittiössä oleminen oli suorastaan tuskallista, sormet kohmeessa.
  • Lopputalvesta satoi reippaasti. Välillä vaakasuoraan.
  • Huoneenlämpöinen punaviini oli liian kylmää!


Jos vietät talven Tokiossa, muista:
  • Ilmastointilaitteella lämmittäminen ei varastoi lämpöä tilaan lainkaan, joten lämmin on vain silloin, kun laite on päällä. Ainakin, jos kyseessä on meidän asuntomme kaltainen paperiseinäkoti, jossa lähes jokainen seinä on ulkoseinä. Kerrostalossa voi olla toisin. Laitteen käyttö usein voi tuplata kuukausittaisen sähkölaskun, tai jopa triplata, jos laitetta käyttää läpi yön. Meidän taloudessamme sähkölasku nousi pahimmillaankin vain noin 3000 jeniä kuussa (24 euroa) mutta olemmekin kylmää kestäviä sissejä. Normaali sähkölaskumme on noin 40 euroa (5000 jeniä) kuussa. Kuulimme muutamalta tutulta, että kylmimmillä kausilla heidän laskunsa lähenteli 17 000:tta jeniä!
  • Halvempi vaihtoehto yölämmölle ovat lisäpeitto, flanellipyjama (tai kaksi) ja villasukat (tai kahdet) :) Sähköhuopa eristää lämpöä aika mukavasti ja on laskun kannalta suhteellisen edullinen käyttää (pahimpina öinä).
  • Erilliset sähköpatterit tms. saattavat suurentaa sähkölaskua runsaastikin. Samoin tietysti lattialämmitys ja sen sellaiset (kuuma wc-pönttö!), jos omistaa moisia ylellisyyksiä.
  • Kaasu- tai kerosiinilämmitin kannattaa ottaa harkintaan, jos asunto on tosi kylmä. Niissä vehkeissä on omat vaivansa, mutta ne ovat halvempia käyttää kuin sähköllä toimivat vempeleet.
  • Hokkairoja eli lämpölätkiä ei voi kertakäyttöisinä suositella, mutta toki pari pakettia sellaisia pahimpien viileyksien varalle tulee ainakin halvaksi. Ekologiselta kannalta kannattaa etsiä kesto-hokkairoja.
  • On hyvä hankkia paksut verhot ja pitää niitä ikkunoiden edessä aina iltaisin. Meillä on paksua babmua olevat verhot, jotka pitivät vetoa aika hyvin. Ikkunathan ovat siis yksinkertaiset...
  • Kahviloissa voi viettää mukavasti lämmintä aikaa!
  • Yamanotessa voi kiertää lämpöistä reittiä romaania lueskellen, vaikka pari tunnin kiekkaa ympäri! Kustantaa vain noin euron.
  • Jos viettää paljon aikaa kotona, työpöytä kannattaa sijoittaa auringon puoleiselle nurkalle asuntoa. Aurinko oli tänäkin talvena todella iso apu!
  • Sisätossut ovat pakolliset ja eristävät hyvin kylmällä lattialla. Sähköinen lämpömatto jalkojen alla auttoi myös, vaikkei se edes olisi ollut päällä.
  • Jos tahdot olla erittäin japanilainen, hanki kotatsu, lämmittimen sisältävä matala pöytä. Ei kuluta pahasti sähköä, kuulemma.
  • Käy kylpemässä - mieluiten kylpylässä, ettei tarvitse itse kuluttaa vettä vain yhteen käyttökertaan!
  • Ja muista jumpan ja muun luonnollisen, lämpöä aiheuttavan liikunnan merkitys!

perjantai 27. helmikuuta 2009

Lokoisa lounas

Lounas, tuo työpäivän huippuhetki. Olen japanilaisittain onnekkaassa asemassa, koska minulla on työkavereita, jotka eivät kiistä lounaan tärkeyttä. Tokiossa on paljon ihmisiä, jotka puolihuolimattomasti hotkaisevat työpöytänsä äärellä esim. konbinista ostetun leivän ja jääkahvin keskeyttämättä töiden tekemistä. Meidän tiimillämme on tunnin mittainen, vapaasti ajoitettava ruokatauko, ja se pidetään jokaisena työpäivänä lähtemällä ulos lounaalle.

Lounasravintoloita on alle 10 minuutin kävelymatkan päässä kymmeniä. Totta kai tietyt paikat ovat ikään kuin kantiksia, mutta on mukavaa huomata, että viiden kuukauden jälkeenkin voi löytää vielä uusia herkullisia lounaita. Ihan naapurissa olevalta metroasemalta löytyy:

- italialainen, josta saa lounaspastaa
- kiinalainen
- sushipaikka
- kaksi sobaravintolaa
- kolme udonnuudelikeittoa ja tempuraa tarjoilevaa ravintolaa
- currya, pastaa, hanbaaguja ja monenlaista muuta tarjoileva "yleisravintola"
- hanbaagupaikka (jauhelihapihvi lisukkeilla, mutta ei sämpylöiden välissä)
- Subway (ei olla käyty ikinä ja tuskin käydäänkään)


Aseman ja työpaikan välittömässä läheisyydessä on:

- pastoja ja japanilaisittain mukautettuja ruokia tarjoava kahvila
- intialainen
- curryraamenravintola
- japanilaisia pihvejä
- automaattikupongeilla toimiva raamenpaikka (ei olla käyty)
- kaksi italialaista, joista toisessa saa pastan seuraksi herkullisia grillattuja leipiä
- kiinalainen, josta saa todella tulisen tofu-nuudeliannoksen
- hotelli, jossa pastaa, currya, hanbaaguja ja all-you-can-eat -leipähylly


Alle 10 minuutin päässä lisäksi:

- mahtava sobaravintola, jossa käytetään 100%:sti itse jauhettuja tattarijauhoja
- kaksi italialaista, joista kummastakin saa pizzaa ja mainiota lasagnea
- tempuraravintola (muita kalliimpi ja herkullisempi)
- japanilainen pihvipaikka, jossa myös currya ja hanbaaguja
- korealainen
- kaksi hyvää kiinalaista, joista toisen miniraamen on aivan mahtava
- hyviä hanbaaguja ja dumplingseja tarjoileva ravintola
- useita raamenpaikkoja


Tällä viikolla on ollut sateista ja viileämpää, joten lounaat ovat keskittyneet alle viiden minuutin matkan päähän. Viikon lounaslista:

ma - paistettua kalaa ja misokeittoa
ti - kahta salaattia, riisiä ja n. 150g herkullista pihvilihaa
ke - udonravintolassa nuudelikeitto ja teriyaki-kanaa
to - pastaa ja grillattua leipää italialaisessa
pe - kiinalaisessa iso tulinen tofu-nuudelikeitto ja riisiä


Lounaat maksavat pääasiassa 850-1000 jeniä. Kiinalaisessa voi joskus olla päivän annos jopa 750 jeniä. Toisaalta kerran kuukaudessa saattaa tulla syötyä 1500 jenin tempura-annos. Varsinkin italialaisissa lounasannokseen sisältyy tee, jäätee tai jääkahvi. Muutamassa paikassa on lisäksi 100 jenin drink bar, josta saa hakea juomaa sen verran kuin tarpeelliseksi näkee. Yleensä tarjolla on ainakin jääkahvia, jääteetä ja greippi- ja appelsiinimehua.

Lounastamassa ollaan yleensä täysi tunti. Usein ruokailuun kuluu noin puoli tuntia, ja sen jälkeen istuskellaan juomassa teetä ja juttelemassa. Tauon tärkeyttä kuvastaa se, että emme puhu oikeastaan ikinä työasioista. Työpäivä koostuu normaalisti kolmen tunnin työskentelystä, tunnin lounastauosta ja viiden tunnin työskentelystä. Tuon "ylimääräisen" tunnin takia onkin tärkeää syödä hyvin ja rentoutua tauolla. Joskus (varsin harvoin) istuskellaan hiljaa ja kukin tekee omiaan. Muutama näppäilee puhelinta ja jotkut pelaavat PSP:llä tai NDS:llä. Viime viikkoina ollaan keskusteltu aika paljon kielistä. Se onkin hyödyllistä, kun joka päivä oppii uusia sanoja tai merkkejä.

Kuvallinen anti...


...on varsin vaatimatonta. Kännykän kamera on edelleen yhtä surkea kuin aiemminkin. Sinänsä nämä lounaat ovatkin aivan perusruokaa, joten ei niissä mitään erityistä nähtävää olekaan.

Katsukareeraisu on perusruokaa isolla p:llä. Riisiä, currykastiketta ja katsu-version tapauksessa myös leivitetty leikkele. Tätä tuntuu saavan joka puolella Japania. Ja syödään lusikalla.

Japanilaiset pihvipaikat keskittyvät määrän sijasta hyvään makuun. Ja lounaaksi pieni määrä herkullista lihaa riisin, salaatin ja misokeiton kanssa onkin oiva yhdistelmä. Tällä jaksaa iltaan saakka, mutta missään vaiheessa ei tule sellaista ruuan aiheuttamaa uupumusta.

Udonnuudelikeittoa ja donburi (kulho, kuppi) riisiä ja sashimia (tässä tapauksessa raakaa kalaa). Kun aikoinaan ensimmäistä kertaa tutustuin paksuihin udon-nuudeleihin, ne vaikuttivat aavistuksen vastenmielisiltä. Nykyisin ne ovat kerran parissa viikossa syötyinä oikein mieluisaa evästä.

Curryraamenia en ollut syönyt ennen Tokioon muuttamista. Kysessä on nuudelikeitto, jonka liemenä on tulista currya. Annokseen kuuluu myös muutama suikale lihaa. Tosin, tuskinpa currykastikekaan on erityisen kasvissyöjäystävällistä.

Sobaraamen, jossa sobanuudelit on valmistettu 100%:sta tattarista, sekä ebi-donburi. Ebi, eli katkarapu, on leivitetty ja friteerattu. Nämä sobat ovat todellakin poikkeavia muuhun tarjontaan nähden. Maku ja koostumus ovat aivan omaa luokkaansa.

Pastoja ja lasagneja en sentään ole kuvannut, koska ne näyttävät samalta kuin muuallakin. Yleinen harhaluulo tuntuu olevan, että Japanissa syödään yhtenään sushia, mutta toistaiseksi olen syönyt sushia vain kerran lounaaksi. Periaatteessa sushi maistuisi useamminkin, mutta muut eivät ole erityisen innokkaita sushin syöjiä. Päivällisellä sashimi tosin näyttää maistuvan kaikille.

Tällainen raadonsyöjä saakin Japanissa lähes kohtuuttoman paljon erilaista syötävää. Vaikka minulla olikin Helsingissä varsin hyvä lounastarjonta, enkä joutunut olemaan pelkän Sodexon tai Amican luokattoman pöperön varassa, niin siltikään en ole kaivannut suomalaisia lounaita. Täällä lounasruoka tarjoillaan pöytiin, valmistetaan pääasiassa yksitellen eikä isoina määrinä ja palvelu on ystävällistä. Syönnin jälkeen ei tarvitse lajitella astioita ja aterimia, eikä tarvitse pohtia, että loukkasinko tarjoilijaa jotenkin, kun näytti noin vihaiselta.

Japanissa siis ravitsemuksellisesti on kaikki hyvin. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana paino putosi lähes neljä kiloa, vaikka missään vaiheessa ei varsinaisesti nälkä ollutkaan. Tosin, monet pidenpään asuneet jo ehtivät sanomaan, että kyllä se sieltä takas tulee ainakin triplana. Sitä odotellessa...

tiistai 27. tammikuuta 2009

Tokio Top 20

Okusan päätti neljän Tokio-kuukauden kunniaksi koota oman henkilökohtaisen TOKIO TOP 20 -listansa ihan perus- ja ydinasioista. Ehkä joku saa näistä vinkkejä. Ja saanpahan tehdä listoja. Listat on parhaita.

1. Paras kaupunginosa: Kichijôji on varsin mukava, kun siellä on kiva Inokashira-puistokin. Puistossa porukka jamittelee kitaroiden kanssa, taiteilijat myyvät tuotoksiaan ja joella voi ajella joutsen-polkuveneellä. Alueella on myös paljon pikkuputiikkeja, keikkapaikkoja, ravintoloita ja söpöjä kujia, joista tulee Ranska mieleen.

2. Paras izakayaravintola: Tengu. Halpa, ihanaa kuumaa tofua ja ketju löytyy vaikka mistä. Ei mitenkään runsaasti kasvissyöjän eineksiä, mutta sen verran, että pubi-ilta onnistuu mukavasti. Tengulla on myös merkittävä asema henkilökohtaisessa japanimatkailuhistoriassamme. Tengu on kuin turvallinen olohuone.

3. Paras etninen ravintola: Yleisesti nimettynä intialaiset. Samrat-ketju on suosituin kohteemme, mutta esimerkiksi Megurossa on ihan kiva, vähän erilaista intialaista tarjoava Little Asia, ja Kôenjissa taas on halpa lounas-intialainen, jossa myös tosi hyvää settiä. Moni paikka on vielä käymättä.

4. Paras italialainen ravintola: Ginzassa oli eräs herkku paikka, mutta en tiedä sen nimeä. Aoyaman Piadinassa oli autenttisin italiatunnelma ja tosi maukasta apetta. Italian Tomato -ketju taas on hyvin helppo ratkaisu, siellä on edullista kasvispastaa ja ”Itarian Tomatoja” on moniaalla.

5. Paras shoppailualue: Levyille: Shimokitazawa, Kôenji, Shibuya. Vaatteille: Harajuku, Omotesando. Krääsälle: joka paikka. Hello Kitty -faneille: Ikebukuron Seibun lastenosasto ja saman kaupunginosan Hello Kitty -kauppa sekä Harajukun Takeshita Dorin Daiso-100-jenin-kauppa.

6. Paras hengailualue: Shimokitazawan pikkukujat.

7. Paras museo: Tähän saakka Edo-Tokyo Museum sekä taidemuseoista Mori Tower Art Museum.

8. Paras puisto: Shinjuku Gyôen on tosi nätti, vaikkakin pääsymaksullinen. Se Kichijôjin Inokashira-puisto rentoiluhengailumielessä.

9. Paras baari: Rock Inn Current @ Shinjuku.

10. Paras kahvila: Jazz & Coffee Masako @ Shimokitazawa.

11. Paras silta: Rainbow Bridge.

12. Paras korkea paikka: Mori Tower Sky Desk, kun aurinko laskee Fuji-sanin taa.

13. Paras leipomo: Andersenit, yksi aika hyvä on Uenon asemalla.

14. Paras asema: Ikebukuron on aika monipuolinen, Tokion toiseksi vilkkain. Se vilkkain, Shinjukun, on aika tuskallinen.

15. Paras outo paikka: En tiedä paras, mutta yksi kiintoisa on Nakanossa sijaitseva Broadway-ostoskeskus, joka pursuilee kaikenlaista keräilytavaraa ja ihmeellisyyksiä. Isona kokonaisuutena tietysti Odaiba.

16. Paras keikkapaikka: Shinjukun LOFT on aika kiva, Shibuyan Club Quattrossa on paras äänentoisto ja se on ihan viihtyisä (mutta kalliihko). Pikkuklubit kuten Shinjuku Wall (ja Antiknock) ovat cooleja ja käytännöllisiä (muun muassa siksi koska niihin saa viedä omat juomat ym. eväät mukaan).

17. Paras ruokakauppa: Ikebukuron Seibu-tavaratalon ruokaosaston Garden on aikas laaja, viihtyisä, ja löytyy hyviä tarjouksia. Ohessa on myös ihana deli-kerros, jossa voi shopata silmillä ellei raaski ostaa upeita kakkuja ja mahtavan värisiä jälkiruoka-annoksia.

18. Paras kombini: 100 jenin Lawson. Halpaa, kätevät koot ja tosi monipuolinen. Hedelmistä henkareihin, valmisannoksista astioihin.

19. Paras huvipuisto: Odaiban Joypolis. Ei pelota liikaa, kun kaikki on virtuaalista.

20. Paras kirjakauppa: Ikebukuron Librossa tulee eniten käytyä ja siellä on aika hyvin englanninkielistä luettavaa.

Bonusparhaudet



Paras ruoka: Tengun tofu, kaikki tofu, japanilainen kurpitsa, perunasalaatti, kaikki jälkiruuat
Paras juoma: Ginger Ale, Calpis
Paras alkoholijuoma: Premium Yebisu Black Beer
Paras pikaruoka: Pantryn burgerit
Paras hedelmä: Hello Kitty -banaani, talvimansikat, tuore ananas
Paras leipä: leipomon cheddarjuustokimpaleilla täytetty sämpylä
Paras herkku: suklaaputousdippi ja kadunkulmacrepet (vaikka ne ovatkin muovimalleina paremman näköisiä)
Paras karkki: tumma suklaa
Paras sipsi: appesiinisipsit (suklaasipsit on vielä kokeilematta)
Paras sushi: tamagonigiri, inari