Mökkijuhannus Japanissa

Myös Japanissa voi ihan helposti mökkeillä juhannuksena tai milloin vain, ei se ole mikään suomalaisten Suomi-etuoikeus. Itse asiassa Japanissa on paras mökkeillä juuri juhannuksena, sillä kesäkuun sadekausi saa ihmiset pysymään kaupungissa ja töissä ja anomaan lomaa vasta heinä-elokuulle. Etenkään suomalaista ei taas sadekausi haittaa, sillä japanilainen sadekausi tarkoittaa useimmiten sitä, että lämpöä on 30, eikä edes sada.

Meitä lähti vajaa 10 hengen porukka jussiksi mökille! Japanissa on useampiakin mökkivuokrausfirmoja, ja me vuokrasimme omamme täältä. Kohteena oli siis Fujin järvet ja niistä suurin, Kawakuchiko. Kyseiseen kylään pääsee helpoimmin ja nopeimmin Keion bussilla Shinjukun länsipuolelta: kyyti yhteen suuntaan maksoi 1700 jeniä ja kesti noin 1,5 tuntia. Itse Kawakuchikossa kulkuväline on lähinnä taksi, ellei tahdo vuokrata paikan päältä (tai jo suoraan Tokiosta) autoa. Taksi meidän valitsemallemme mökille maksoi 2000 jeniä per kyyti.

Mökki ei sijainnut järven rannalla, mutta se ei tunnelmaa haitannut. Metsän läheisyys ja huikea lintu+sirkka-konsertti toivat ihanaa luonnon tuntua. Mökki itsessään oli söpö.





Samassa pihapiirissä oli useita muitakin mökkejä, mutta vain yhdessä oli ensimmäisenä yönä väkeä ja toisena yönä koko mökkikylä oli aivan meidän omamme.

Olohuoneessa oli jännittävän näköinen reikä lattiassa. Vain talviaikana käytettävän "nuotiopaikan" toimintamekanismi jäi arvuuttelun varaan, mutta aika uniikilta savustusmasiinalta näytti.



Yläkerran toisessa makuuhuoneessa odottivat futonkasat siskonpetiläisiä. Kuuden hengen mökillemme mahtui mainiosti 9 henkeä, ja lisääkin olisi sopinut. Viikonloppu maksoi noin 8000 jeniä per henki 500 jenin grillausmaksun sekä kahden lisähenkilön maksun kanssa.



Pihalla oli tietysti juoma-automaatti! Ei kesämökkiäkään ilman juomautomaattia! Maatista sai jopa olutta! (Vai saakohan enää suomalaisten kyläilyn jälkeen...)



Grillipaikka oli viihtyisä ja kätevä. Talon puolesta saapuivat hiilet, kävyt, ruokailuvälineet, ritilät, pihdit sun muut, ja vieressä oli vesi- ja roskapistekin.



Ja kylläpä sitten grillattiinkin! Hartaasti ja moneen otteeseen, kuten juhannuksena asiaan kuuluu. Onnistuivatpa grillin teppan-levyllä myös banaani-kookosletut!



Kyytiboitsuksi kawakuchikolaista tummaa, hyvää olutta litran koristeellisessa pönikässä.



Mökiltä löytyi myös viihdykettä: "Älä pudota apinanpäätä" -peli! Omasta takaa mukana oli toki legendaarinen ja aina yhtä julma Kimble.



Seuraavana päivänä osa jengistä lähti polskimaan alueen onseneihin, joita riittääkin useita. Suurimmasta osasta onseneiden rotemburo-ulkoaltaista on kiva näkymä luontoon, metsään tai Kawakuchi-järvelle.

Kävely mökiltä järvelle ei ollut kovin paha - taksia ei siis ole pakko kaiken aikaa käyttää. Järven vuoret olivat usvapilvien peitossa.



Samoin oli alueen ykkösvetonaula, Fuji. Ujo vuori kurkki välillä pilvien raosta, välillä piiloutui kokonaan. Maisema oli joka tapauksessa hieno.



Järveltä pääsi huimaan köysiratakyytiin Tenjō-vuorelle, jolta näki varsin pitkälle. Rata kiisi yllättävän lujaa ja jyrkästi vuoren rinnettä ylös ja alas. Ylhäältä lähti muutamia vaellusreittejä pitemmällekin.






Viimeisenä aamuna kello 8, kotiin lähtiessä, Fuji viimein lakkasi arastelemasta ja astui esiin ihan kokonaan.



Muutama mökkiporukasta lähti vielä Fuji-Q Highlandiin hurjastelemaan eräisiin maan parhaisiin vuoristoratoihin ja kirkumaan kauhumielisairaaloihin.



Elmerit suosittelevat varauksetta mökkeilyä Kawaguchikossa! Luonto, rauha, grilliherkut, metsä ja ajoittainen sateen lempeä ropina toivat todellisen juhannustunteen. Vain tumma ja lämmin ilta, hyttysten vähäisyys, sirkkojen luja siritys ja futonien rullaus auki tatamin päälle muistuttivat, että Japanissa yhä ollaan.



Ja sitten kotimatkalle! Krooh!

Tokiolainen Taipeissa

Elmereissä on ollut hieman hiljaiseloa työkiireiden mutta myös melkoisen reissailun vuoksi. Nyt ei reissata hetkeen, mutta palataanpa vielä keveän kuvaraportin kera Okun äskettäiseen Taipein matkaan.

Taiwaniin on Japanista käsin helppo matkata. Lentotarjouksia on koko ajan, ja lennot ovat suorat ja nopeat. Itse lensin Eva Airilla, joka tarjosi hyvän leffavalikoiman ja ihan jees ruokaakin.

Taipei on tosi kiva kaupunki. Paikalliset ovat ystävällisiä ja vilpittömän uteliaita. Japanin jälkeen tuijotukseen kestää hetki tottua. Taiwanissa käy aika vähän länsimaalaisia turisteja, mutta yllättävän paljon valkonaamoja katukuvassa kuitenkin näkyi, erityisesti yliopiston seuduilla. Kiinalaiset ovat Taipein suurin turistiryhmä, ja rasittavuuteen saakka kiinalaisryhmäreissaajia saikin väistellä. Ovat kovia etuilemaan...

Taipeissa on helppo suunnistaa, kaikkialla lukee englantia ja city on yksinkertainen hahmottaa. Ydin-Taipeissa on väkeä vain pari miljoonaa, mikä tuntuu Tokio-tukahduksen jälkeen ihanan väljältä. Liikenne on kuitenkin hyvin vilkasta, ja niin autoja kuin etenkin skoottereita tuntuu suhaavan joka puolella. Julkista liikennettä ei käytetä niin paljon kuin Tokiossa.

Taipein suosittu iltapuuha on yötoreille syömään meno. Nämä ruokakeitaat tarjoavat laidasta laitaan herkkuja huokeaan hintaan. Shilin Night Market on tunnetuin ja suurin, mutta myös kiinalaisia kuhisevin. Yötoreja on joka kaupunginosassa, ja ne aukeavat kello kuuden maissa. Ruuista lisää tuonnempana.



Värikästä on myös temppelimeno. Taiwanissa suosittu buddhalaisuus ottaa vaikutteita Tiibetistä ja Kiinasta, ja temppeleillä suoritetaan vaikka mitä riittejä. Pääasiassa siellä kuljetaan ympäriinsä isoja suitsukkeita eri suuntiin tuprutellen sekä uhraten jumalille hedelmiä ja kukkia.



Temppelillä olisi voinut pällistellä vaikka kuinka kauan ihmisten toimia. Seunustoilla istui valtava määrä väkeä sen näköisinä, että he viettävät siellä koko päivän lukemassa pyhiä tekstejä kirjoistaan ja rukoilemassa. Meininki näytti todella intensiiviseltä - monet tuntuivat olevan jossakin aivan omassa maailmassaan.



Yksi suosittu riitti näytti olevan tämä alla oleva. Puisia puolikuita heitetään maahan vastaukseksi jumalille esitettävään kysymykseen. Jos puolikuut putoavat tiettyyn asentoon, on vastaus kysymykseen kyllä ja muussa tapauksessa ei. Aika helppoa!



Taipeissa tuntui olevan ihan kaikkea. Hartaita temppeliseutuja, kuhisevia ruokakujia, leveitä eurooppabulevardeja - ja ihan Tokion kaltaisia ostoskatuja. Paljon muotia ja krääsää Taiwaniin saapuukin Tokiosta. Ja monet taipeilaistytöt näyttivät aika lailla Shibuyasta repäistyiltä. Tosin kaiken kaikkiaan ihmiset Taipeissa pukeutuvat aika rennosti, korottomasti ja muutenkin arkisesti.



Olihan 101-pilvenpiirtäjäänkin vilkaistava! Ja etenkin sieltä alas! Tuo 508m korkea, maailman toiseksi korkein torni oli jo niin huisi, ettei siellä olo tuntunut edes todelliselta - ei siis lainkaan pelottanut! Koska meneillään oli sadeaika, maisemat olivat hieman utuiset, mutta upeat.



Tornista, jonne matkataan maailman nopeimmalla hissillä, sain ensi kerran nähdä, kuinka paljon vehreitä kukkuloita ja vuoristoja Taipein välittömässä läheisyydessä sijaitsee. Kaunis kaupunki!



Torni itsessään nyt ei niin kaunis ollut, ainakaan päivävalaistuksessaan. Sen sanotaan muistuttavan bambupuun vartta.



Paikallisten kavereiden kanssa teimme mukavan pyöräretken joen varrelle. Pyörän vuokraus on halpaa lystiä, ja mangrovepusikoiden sekä veden äärellä mieli lepäsi.






Tämä näkymä ei osunut omalle kohdalleni, mutta taipeilainen ystäväni ikuisti sen kaksi päivää ennen saapumistani - ja sateen saapumista... Näkymä on hänen kotinsa kattoterassilta. Kyseisessä kodissa kyllä kävin, ja iltanäkymä yli öisen, valoloisteisen Taipein oli mykistävä sekin!



Ja sitten itse asiaan! Eli: RUOKA!

Nyt esittelyssä Taipein herkut Top Aika Monta!:

STINKY TOFU. Toiset eivät voi sietää, esimerkiksi lemun vuoksi, mutta ah, maukasta tämä oli! Ja mehevää! Siis kuumaa, paistettua (ja hajustettua...) tofua hyvän kastikkeen kanssa. Erittäin yleinen taiwanilainen katuruoka, ja hyvin halpaa, kuten ruoka Taipeissa muutenkin.



Kielen vievät MUNGPAPUKAKUT! Näitä hyvin makeita ja täyteläisiä herkkuja nautitaan vihreän teen kera. Pala kaakkua kitaan, teetä päälle ja mums, mahtavaa.



Yötorin vakioateria: täytetty paahtoleipä COFFIN BOARD. Omani sisällä oli sienimuhennosta. Tosi maukasta ja täyttävää, eikä maksanut kuin euron.



Perinteinen taiwanilainen aamiainen oli ihanaa. Tässä kippo KUUMAA SOIJAMAITOA, jota hörpittiin lusikalla aamuvellin tapaan.



Soijamaidon oheen maistui rapea, tynnyrissä paistettu SEESAMLEIPÄ, joka oli täytetty friteeratuilla taikinasuikaleilla. Suolaista, herkkua, hyvin täyttävää.



Ja vielä osa aamiaista, ONION EGG ROLL, ohuen taikinan sisällä oleva munakas. Tosi hyvää tämäkin - ja ihan vegeä kaikki!



Taipeissa todella on paljon kasvisruokavaihtoehtoja. Jokaisen kahvilankin listalla, jonka läpi luin, löytyi vähintään yksi kasvisruoka. Unelmapaikka siis, etenkin Japanin jälkeen! Lisäksi Taipeissa on monta KASVISRUOKABUFFETIA. Lotus Pavilion, jossa kävin, oli jo lähes liikaa. Ikinä en ole missään nähnyt niin paljon kasvisruokia yhdessä paikassa! Noin 10 eurolla sai illallisbuffetin, johon kuului niin runsaasti lajeja, ettei kaikkia mitenkään pystynyt maistamaan, vaikka olisi ottanut vain pienen nokareen.

Buffetissa sai nautiskella myös "lihaa", sillä hyvin moni ruokalaji jäljitteli lihaversiotaan. Oli siis leikkeleitä, savukinkkurullia, paahtopaistia, lihakastikkeita... Mukamas! Materiaaleina käytettiin lähinnä eri papuja, kasviksia ja mausteita, ja maut sekä koostumukset olivat hämmentävän autenttisia.





Buffetissa oli jopa kasvis-sashimia!! Se ei ollut kyllä kovin hyvää, liian hyytelömäistä.



Eräs kiinnostava ruokapaikka oli myös vanha PERINNERAVINTOLA, jossa sai aitoa taiwanilaista kotiruokaa. Miljöö oli tosi hauska, ja ruuat hyviä. Kokki teki kasvisversioina ainakin hyvän tofukastikkeen, maistuvan munakkaan (kuulemma kaikki äidit tekevät kodeissa juuri sellaista munakasta) ja sain erikseen riisin ilman siihen perinteisesti lisättävää naudanlihakastiketta.



Melkein jokaisella taipeilaisella metroasemalla on sushipiste, jossa voi omaan rasiaan kerätä tällaisia YKSITTÄISPAKATTUJA NIGIREJÄ! Kawaii!! Vaikka Japanissa kaikki on yksittäispakattua, sushia en ole tähän tapaan paketoituna nähnyt.



Mmm, KASVISLASAGNEA... Jopa niinkin ketjupaikassa kuin LavAzz, mutta eipä Tokion LavAzzissa ole kyllä tällaista satsia näkynyt! Ah! Ja biiru päälle (se tosin ei ollut erityisen hyvää).



Juomista puheen ollen, taiwanilainen OOLONGTEE oli tosi hyvää. Taipeissa on paljon kivoja teehuoneita. Teen oikein tekeminen on hieman haastavaa puuhaa, enkä olisi omin päin sitä hallinnut. Tee juodaan ihan pikkuisista kupeista erilaisten operaatioiden jälkeen.



Myös KAHVILAKULTTUURI oli eläväistä. Tässä paikassa tarjoiltiin kahvia maailman ympäri, ja juoma valmistettiin näinkin erikoisella tavalla! Täyteläistä oli.



Mutta juomapuolen taiwanilainen erikoisuus on ehdottomasti PEARL MILK TEA, jotakin mehumaista maitoteetä, jossa killuu sellaisia marjan näköisiä, pureskeltavia, hmm, klönttejä... Aluksi hyvää, mutta ei koko mukillista klönttejä jaksa kyllä jauhaa, ainakaan usein. Taiwanilaisissa juomissa on hyvin usein jotakin purtavaakin, jännittävää!



Ei sen perusteellisempaa kattausta tällä erää. Suosittelen Taipeita muutaman päivän reissukohteeksi, ja jos aikaa on enemmän, kannattaa suunnata maaseudulle, metsiin ja luontoon!

P.S. Jos japanilaiset turistit tuntuivat Saipanilla hassunkurisilta, Taipeissa he olivatkin yllättäen sivistyneitä ja hyvinpukeutuvia - kiinalaumoihin verrattuna!!

Jee raamenia jee!!

Juhuu, vegeramenin himoitsemispäivät ovat jälleen ohi! Chabuton-ketju on pelastanut Kagetsun jättämästä pälkähästä: kasvispohjaista ramenkeittoa saa taas! Ja vieläpä useasta paikasta!

Kävimme tänään Ikebukuron Chabutonissa. Automaattiin 780 jeniä kloks ja lipuke tarjoilijalle - hetken kuluttua edessä höyrysi söpön näköinen keittokulho täynnä terhakkaita nuudeleita herkullisen suolaisessa liemessä. Lisäksi kasvisraamenissa oli kasvisyllätyksiä: kevyesti grillattua porkkanaa, kesäkurpitsaa, paprikaa, tomaattia, reikävihannesta, tunnistamatonta vaaleaa vihannesta sekä makea, pehmeä pikkuperuna!





Keitto oli maukasta ja livahti alas sutjakkaasti. Paikka oli mukavasti sisustettu: seinällä vanhaa Tokiota kuvaavaa mustavalkotapettia, tummaa puuta ja vaaleaa seinää, ruostuneiksi maalattuja lamppuja, silti modernia ja tyylikästä. Musiikkina pehmeää jazzia.



Chabutonin on perustanut telkkarista tuttu raamengurujulkimo Yasuji Morizumi, ja ketju kuuluu samalle omistajalle kuin Kagetsukin (Globeat Japan). Kenties Kagetsun kasvisramenkampanja innoitti Chabutoniakin samaan kokeiluun.

Aiomme palata - usein!



Ruokaisan raamenkokemuksen jälkeen kävimme vielä lukukahveilla kotinurkkien tunnelmallisessa kahvilassa, jossa oli herkullista lattea ja söpöjä kuppeja sielläkin!

Saipan sileäksi!

Kun valikoimme toukokuun ”perinteistä” saarikohdettamme, oli kriteereinä lähinnä: edullinen hinta, aurinkoa, merta ja mahdollisimman vaaleaa hiekkaa. Arvoimme Okinawan, Filippiinien Cebun, Guamin ja Saipanin välillä. Okinawalla jo olimme viime keväänä, ja Cebu vaikutti liian hintavalta, joten lopullinen valinta tehtiin Guamin ja Saipanin kesken. Japanilaiset tuttavat kertoivat Saipanilla olevan parempia rantoja, ja koska myös Banana Yoshimoton romaani Amrita tapahtui osaksi Saipanilla ja oli perin kiinnostava (kummituksia!), oli päätös siis Saipan. Saari, josta vielä Suomessa asuessamme emme olleet ikinä kuulleetkaan.


Saipan on yksi Micronesian ja Pohjoisten Mariaanien saarista ja sijaitsee keskellä Tyyntä valtamerta. Sitä ovat aikoinaan hallinneet niin eurooppalaiset kuin japanilaisetkin, mutta nyt tuo pieni, vain 19 kilometriä pitkä ja 9km leveä saari kuuluu Yhdysvalloille. Sotilaita saarella on kuitenkin paljon vähemmän kuin Guamilla. Tukikohdan läsnäolon huomasi silti helposti: merellä päivysti kaiken aikaa kolme suurta laivaa. Kuulemma yksi on lastattu ruualla ja varusteilla, jotka riittävät 30000 sotilaalle. Eräänä päivänä laivat tosin katosivat! Saarella asuva amerikkalainen väitti, että botskit lähtivät tsekkailemaan Pohjois-Korean suunnalle meininkejä. Näinköhän?

Amerikkalaisuuden saikin huomata heti rajalla. Tuleville Saipanin vierailijoille: muistakaa käydä netissä etukäteen täyttämässä visa waiver -lomake! Rajaltakin oikean vihreän lomakkeen saa (lentokoneesta ei), mutta pikkuisen kovistelun ja puhuttelun jälkeen. Systeemi on uusi, emmekä me löytäneet ainakaan etukäteen netistä mitään tietoa. Saavuimme Saipanille kello 01 yöllä, ja suoraan jenkkiyrmyjen tylytettäväksi. Hyvin siitä silti selvittiin ja maahan päästiin, mutta ankara sanailu kyllä pudotti heti todellisuuteen: me olimme Amerikassa! Ulkona tosin realismi taas hämärtyi trooppisen yön lehahtaessa kosteana ylle.

Tulevan viikon aikana saimme tutustua hyvin omalaatuiseen saareen ja sen asukkaisiin. Saipanilla asuu vain noin 62000 asukasta, mutta silti päätiellä on valtava liikenne Amerikan tapaan: kaikki ajavat autoilla. Amerikkalaisuus näkyy myös eri kirkkojen ja lahkojen, pokeriluolien ja supermarkettien älyttömässä lukumäärässä. Kauppojen yllä lukee jättikirjaimin: We accept food stamps! USAn sosiaaliturva tarjoaa työttömille tietyllä summalla kuukausittaisia stampseja, joita kylteistä päätellen todella käytetään ja tarvitaankin. Supermarketeissa jenkkimeininki korostui: Pakkaukset olivat jättimäisiä! Kaikissa tuotteissa oli sokeria! Mitään kätevän kokoista ja vähäsokerista oli vaikea löytää. Kosmetiikkapurtilotkin olivat valtaisia. Kun söimme ensimmäistä aamiaistamme; Winchell's-donitsiketjun munabageleita, kanelidonitseja, clam chowderia ja 7Upia, olo oli melkein kuin New Yorkissa!


Paitsi jos katsoi ulos. Ilma väreili kuumuudesta. Joka päivä mittari kipusi yli 30 asteen, reippaasti. Kosteus sai rakennukset rapistumaan, ja ensimmäinen ajatus raitilla kävellessämme oli: olemmeko Kuubassa, Meksikossa – missä? Koko viikon ajan itsensä paikallistaminen aiheutti haasteita. Ränsistyneiden talojen nurkalla päiviä paistatteli hyvin tummia ihmisiä. He olivat chamorroja, saaren paikallisia asukkaita. Ystävällistä, mutta alkuun hieman pelottavan näköistä väkeä. Eikä siinä vielä kaikki. Kolmas ihmisryhmä jenkkien ja paikallisten lisäksi olivat japanilaiset, Saipanin päätulonlähde. Saipan on hieman kuin japanilaisten Kanaria. Kaikkialla lukee japania, ympäriinsä on japanilaisia ravintoloita, ja kaduilla paikalliset huutelevat japskeille: Genki genki? (”Mitä kuuluu?”)

Muita turisteja saarella ei juuri käykään, paitsi jonkun verran venäläisiä. Muita valkonaamoja hyvin harvoin, joten meistähän leivottiin venakoita heti alkukättelyssä. Ihmiset eivät edes yrittäneet arvuutella, mistä olimme: olimme AINA Venäjältä. Ällistys oli iso, kun emme ymmärtäneet spasibaa tai vastaavaa!

ASUMINEN

Saipan on lähinnä resort-saari. Meilläkin oli ensimmäisen kerran yhteisessä elämässämme todellinen resorttiloma. Uima-altaita, oma ranta, omat aurinkotuolit... Ensin yövyimme Grand Hotelissa, jota ei voi kyllä suositella. Tai tavallaan hotellissa oli jonkinlaista kasariviehätystä, mutta parhaalla tahdollakaan ”deluxe”-huoneemme kokolattiamaton lukuisat, ällöttävät tahrat eivät viehättäneet... Rauhallista hotellissa kyllä oli, ja mukavaa henkilökuntaa. Loppuosa lomasta oli varattu viereiseen World Resortiin, joka olikin oikein miellyttävä. Kivat huoneet, mukava allasalue, biitsi, jolla oli jopa snorklattavaa heti rannassa. Ainoastaan muutamat hotellivieraat aiheuttivat yöllä meteliä biletyksellään, mutta se ei liene hotellin vika.




World Resortin bonus oli myös ilmainen pääsy vesipuistoon! Siellä polskimme kuin kakarat rengasliu'uissa, pimeässä tunnelilaskussa, villissä virrassa ja aaltoaltaassa... Sopi hyvin resort-lomailuun!

RUOKA

Saipanilla on ihanan paljon kaiken maailman ruokaravintoloita. Söimme herkkuja esimerkiksi vietnamilaisessa ja thaimaalaisessa ravintolassa. Ja aina löytyi kasvisversiokin!! Täytyihän toki pizzallakin käydä perusamerikkalaisessa biljardi- ja bissemiljöössä Saipanin ”pääkaupungissa” Garapanissa.

Hotellimme lähellä olevassa mukavassa Manic Inn -baarissa ystävälliset filippiiniläisheput kokkasivat meille puoli-ilmaiseksi kasviskeittoa ja kevätrullia ja tarjosivat kokonaan ilmaiseksi tuoretta mangoja ja banaaneja, ihan mukaankin otettavaksi. Kyseisen baarin henkilökunnan kanssa tuli myös juteltua kaikenlaista amerikkalaisuudesta, Saipanin sosiaaliturvasta – ja Saudi-Arabiasta, jossa toinen filippiinoista asui aiemmin, Persianlahden sodan aikaan. Baarissa oli töissä myös hauska indonesialaistyttö, joka kertoili omaa tarinaansa Lontoon vuosistaan. Kaikki kovasti kaipailivat USAn green cardia, jotta matkailu eri maihin helpottuisi. Baari oli hauska siitäkin, että sen seinillä oli korkokenkäesittely ja takaosissa muotivaateputiikki!


Torstaisin Garapanissa järjestetään ruokamarkkinat, ja kävimme kurkkaamassa tarjonnan. Tapana on myydä viidellä dollarilla boksi kukkuroilleen eri lajeja ja napsia sapuskat suuhun joko kotosalla tai kadun reunalla. Satsista jaksoi juuri ja juuri puolet syödä. Omassa lootassani oli: tofupataa, vihreitä papuja, kevätkääryleitä, kasvisnuudeleita, riisiä ja kookospalloja. Hyvää oli, rasvaista oli!


RETKET

Saipanin historia on vaikuttava. Saarella taisteltiin Toisen maailmansodan aikoihin pahemman kerran. Saipania hallitseville japanilaisille kävi kalpaten, kun amerikkalaiset voittajat saapuivat lunastamaan aluetta itselleen. Japanin keisari Hirohito käski, että ennemmin kuin antaudutte julmille jenkeille, tappakaa itsenne. Niinpä tuhannet japanilaisperheet tekivät itsemurhan hyppäämällä pohjoisosissa saarta sijaitsevalta valtavan korkealta kielekkeeltä alas. Nykyään paikan nimi on Suicide Cliff, jonka huimaavuutta kävimme mekin kauhulla ihmettelemässä. Toinen itsarikieleke veden äärellä on nimeltään Banzai Cliff.

Suicide. Sekä muutaman minuutin äkkikuuro.


Banzai.


Saarella on myös lukuisia memorial-kohteita, vanhoja tykkejä ja muuta sotavälineistöä ja hautakiviä siellä täällä. Muutama rakennus näyttää olevan kuin pommin jäljiltä, mutta kenties kyseessä ovatkin keskeneräiset rakennukset.

Tässä yksi silmään heti osunut.


Yhdeksi päiväksi vuokrasimme auton ja kiertelimme saarta. Päädyimme kapeille ja kuoppaisille viidakkoteille, kiemurtelimme kukkuloilla ja kurkkasimme Beach Roadin, saaren vilkkaimman maantien, auringonlaskuvalaistuksen.


Kävimme myös niin kutsutulla Forbidden Islandilla, jonne on kulku sallittu vain omalla vastuulla. Ainakin muutamia varomattomia korealaisia on aalto kiskaissut kallioilta silloin tällöin mukaansa. Alas rantaan oli hieman taivaltamista, emmekä hassun muotoiselle saarelle saakka loppujen lopuksi päässeet, vettä oli välissä sen verran. Mutta evästimme kivoilla rantakivillä kallioiden huomassa ja syötimme kiven kolossa lymyävää hupaisaa mureenaa.




VESILEIKIT

Ja, matkan tärkein osuus: biitsit, meri, uiminen, kalat, korallit! Saipanilla on huumaavan kirkas vesi. Näkyvyys on ties kuinka monia metrejä, ja auringon jatkuva paiste vain lisää upeaa kirkkautta. Koimme saarella tähän saakka parhaimmat snorkkelileikit. Tuttavapariskunta kävi sukeltamassakin ja näkemässä haita, mutta meille riitti vallan mainiosti pikkuputken pätkän kera pärskiminenkin. Kaksi paikkaa oli ylitse muiden:

Grotto

Grottolla on hieman paha maine sukeltamiskohteena. Kyseessä on vedenalainen luolasto, jonne jokunen vuosi sitten jäi porukkaa nalkkiin huonolla lopputuloksella. Kävimme kurkkaamassa seudun ja huomasimme, että Grotton kallioaltaassa, ennen varsinaisia luolia, voi mainiosti snorklata. Kunhan odotti sopivaa aaltoa, ettei kallioon paiskautuminen altaaseen laskeutuessa uhannut :)

Näkyvyys oli huima! Alla oli metrejä vettä! Luolat veden alla kutsuivat houkuttelevasti... Iso kalaparvi kellui syvällä kallioiden välissä. Aurinko sai veden hohtamaan eri turkoosin sävyissä. Ennen kaikkea huikeaa oli perspektiivi: nyt oltiin oikeasti syvällä, ja sen myös näki!




Managaha

Saipanin paras snorklauskohde on pikkusaari Managaha, jolle järjestetään laivaretkiä joka puolelta. Oma kyytimme kustansi 15 dollaria per pää meno-paluuna Fiesta-hotellin rannasta Garapanista. Vietimme kauniilla pikkusaarella koko päivän. Näimme ihania kaloja ja koralleja. Polskimme meren ihmemaailmassa vaikka kuinka kauan, välillä söimme eväitä ja jätskiä. Ihana päivä!







Kaikista vedenalaisista kuvista Sininen Kirahvi saa suuret kiitokset!

JA SIMPUKANKUORESSA:

Tällaiselle viikon lomalle Saipan oli oiva kohde Tokiosta käsin. Lentoliput maksoivat 32000 jeniä (eli ostohetkellä 290 euroa), saarella hintataso oli Helsingin ja Tokion luokkaa. Shoppailumahdollisuuksia on, kun tax free -myymälät mainostavat kilvan, mutta meitä ei nyt shoppailu niin napannut. Olimme saarella off-seasonin aikaan, joten kaikkialla oli erittäin rauhallista. Rannalla sai välillä olla yksin. Mutta hotellien ja palvelujen määrän huomioon ottaen ilmeisesti paikassa on vilinää japanilaisten loma-aikoina. Me olemme erikoistuneet näihin low-kausiin, joten säpinä-Saipanista ei ole mitään tietoa. Toisaalta paikalliset sanoivat, että Guam on fast ja Saipan on slow, joten kenties meno Saipanilla on aina rentoa.

Oli mukavaa, kun ihmiset tulivat juttelemaan ja osasivat englantia. Japanissa on jo liikaakin tottunut siihen, että möllötetään vain omissa oloissa.

Japanilaiset turistit taas olivat jotenkin tosi hassuja. Japanissa japanilaisten hassuus menee ihan huomaamatta, mutta muuhun ympäristöön tuotuna hupsuus on korostettua. Vaikea selittää, mutta toisinaan tuli hassu olo, kun japanilaisia oli lähellä omine fraaseineen ja rituaaleineen! :)

Ja myös rantatelttoineen ja -muoteineen...


Kaiken kaikkiaan tosi kiva loma ja second honeymoon!