Meidän Mejiro!

Kas vain, on marraskuu ja on Suomi ja on miinuskaupalla pakkasta ja kinoskaupalla lunta. Sekä eräs blogi, jonka paketointi on antanut odottaa itseään jo muutaman kuukauden, hups...

Edo-Elmerit ovat siis nyt asustaneet Suomessa tasan 4 kuukautta. Uusi koti on sisustettu, ja sen sisuksissa lämmitellään ihanassa keskuslämmityksessä, vaikka ulkona onkin -15 astetta. Tokiossa alkaa kai sielläkin olla jo viluisat kelit, ainakin öisin, ainakin meidän ex-asunnossamme. Sitä ei siis ole ikävä, mutta ikävä on... Vai onko? Eipä oikeastaan! Ei vielä. Tulossa varmastikin.

No Yan-san toki kaipaa raamenia, ja me molemmat kaipaamme izakayaa sekä sitä, että kaikkialla tapahtuu koko ajan ja ihmiset tekevät asioita yhdessä ja ulkona. Täällä Suomessa taantuu niin nopeasti, eikä vähiten sään vuoksi, möllöttämään illat kotosalla erilaisten ruutujen äärellä. Ulkona syöminenkin on jäänyt aika unholaan, ja japanilaisia ravintoloita emme ole vielä uskaltautuneet paluun jälkeen testaamaan. Tokyokanissa on käyty shoppailemassa, mutta riisinkeitin odottelee yhä ostajaansa, eikä seesamsalaatinkastike maistu ihan samalta.

Suomeen paluu ei ollut shokki, paitsi ehkä alkuun, kun lämpöä oli +30 ja humalaisia pummeja joka nurkalla. Tokiosta muistuttavat nyt kuvat seinillä, kavereiden FB-viestit ja juuri tänäänkin ulkona päällä olleet Uniqlon heat-tech-kerrastot. Ja tietysti Suomeen palanneet ja pian palaavat Tokion suomalaiset ystävämme!

Mutta, nyt vielä kerran paluu Tokioon. On aika esitellä vielä yksi alue, kotialueemme. Nimittäin Mejiro. Asuinpaikkamme salaisuuden verho on siis nyt auki!

Mejiro on kiva ja hyvin käytännöllinen paikka asua. Erityisesti siksi, ettei siellä ole oikein mitään. Siis mitään sellaista, mikä kiinnostaisi perusturistia. Asukkaalle siellä on kuitenkin vaikka mitä, eikä omaa Mejiro Doria - pääkatua - pidemmälle tarvitse mennä monenkaan asian perässä. Mejiron sijainti on ensiluokkainen: se on JR Yamanote-linjan varrella, kaksi asemaa Shinjukun asemasta pohjoiseen. Mejiro itsessään kuuluu Toshima-ku:hun, mutta koska me asuimme Shimo-Ochiain päässä, kuuluimme Shinjuku-ku:hun, mikä tietysti oli hieno leuhkimisen aihe. Junana käytimme kuitenkin lähes aina Yamanotea, toisinaan Shimo-Ochiain aseman Seibu-Shinjuku-linjaa Shinjuku-reissuilla tai silloin tällöin Takadanobabasta lähtevää Tozai-linjaa halki kaupungin idän suuntaan. Takikseen eli Babaan meiltä kesti noin vartin kävellä, ja siellä viihdyimmekin usein illastamassa ja kantisbaareilemassa. Ikebukuroon kävely kesti parikymmentä minuuttia, junalla minuutin. Ja siellähän on ihan kaikki, mitä kuvitella saattaa.

Mejiro on monien mielestä vähän parempaa aluetta, vaikka onkin niin lähellä Ikebukuroa (joka kantaa mainetta kiinalaisten, korealaisten ja kodittomien keskittymänä). Alueella on paljon pientaloja, joiden lomassa lenkkeillessä huomasi kyllä, että perheet olivat rikkaita. Eivät kaikki, mutta huomattavan monet. Rikkauden huomasi myös automerkeistä: mersuja, Porcheja, uusia bemareita. Eräälläkin naapurillamme oli pihassa kaksi mersua yhteneväisin rekisterikilvin. Autot olivat tietenkin aina sädehtivän puhtaita, vaikka suuri osa säilytti niitä ulkosalla. Toisinaan näki käsittämättömiä parkkeerauksia niin pieneen tilaan, että senteillä, lähes milleillä oli merkitystä!

Mejiro sijaitsee mäen päällä, ja oma lenkkireittini kulki ympyrän tarjoten niin ala-kuin ylämäkeäkin temppelirappusineen. Niiltä aukenivat maisemat Shinjukun pilvenpiirtäjiin. Mejirossa asuu jonkun verran ulkomaalaisia, ja esimerkiksi ranskalaisilla on alueella oma yhteisönsä. Eniten leimaa seudulle antavat kuitenkin yliopistot, joita on varsin monta. Heti aseman vierellä on esimerkiksi Gakushuin yliopiston kaunis kampus.

Mejiron JR-asemalla on vain yksi Exit. Helppo siis sopia treffejä sekä navigoida reittiään! Asema on mukavan pieni ja nätti.


Kotireittimme junalta kulki lähes luotisuoraan pitkin Mejiro Doria, kävellen noin 10 minuuttia. Jo ensimmäisellä kävelyreissulla, kun menimme asuntoamme katsomaan, kiinnitimme huomiota kivan eläväiseen katuun, jonka varrella oli kaikenlaista.

Syksyllä Mejiro Dori, bulevardimme, näytti tältä (taustalla Mejiron sairaala):


Yöllä tältä:


Tässä kahvilassa vietin monet jäiset/helteiset työpäivät läppärin ja mustikkasmoothien parissa.


Dorin varrella oli tällainen pikkumuseo tai vastaava, jonka uumeniin emme koskaan uskaltautuneet. Sisällä häämötti miekkoja ja haarniskoja.


Yan-sanin iltaevääksi koitui usein satsi laxia tästä tuoresushikojusta, joka illan suussa alensi hintojaan useita kymmeniä prosentteja.


Kadullamme oli kokonaista kolme 100 jenin kauppaa, joissa tuli vierailtua harva se viikko milloin minkäkin teippirullan tai sakekipon haussa.


Oi, nyt tuli ikävä Freshness Burgerin tofu-avokado-purilasta, apua!! Mejiro Dorin Freshnessiä vartioi kesät talvet uskollinen lelukoira. Yksi ensimmäisistä Mejiron muistoistamme on se, kun viimeinkin löysimme kolikkopesulan, saimme lakanat pesukoneeseen ja menimme Freshnessiin biiruille odottelemaan pyykin valmistumista.


Ensiaikojen muistoihin kuuluu myös kyläily tässä thaimaalaisessa ravintolassa. Vegeruokaa ei listalla ollut, mutta syötävää saimme silti, ja herkut olivat todella maistuvia. Vakiopaikkaa ravintolasta ei siltikään tullut, taisi olla liian lähellä. Thaipaikan viereisestä, kuvassa näkyvästä raamen-puljusta olisi voinutkin tulla vakiopaikka Yan-sanille, ellemme olisi vasta viimeisten viikkojen aikana älynneet, että raameniahan siitä saa. Ihmettelimme viikonloppuisin jonoa paikan, joka lähes aina muulloin oli kiinni, edessä ja mietimme, että mitäköhän sobaa sieltä saakaan. Viimein Yan kävi kokeilemassa ja palasi tuohtuneena: ylen herkullista raamenia - ja NYT VASTA lähdön hetkillä paikka löytyi! Damn!


Peacock, tuttavallisemmin Piikoksu, oli toiseksi lähin iso ruokakauppa ja kauppa, josta sai toisinaan eurooppalaisia tuotteita (kalliiseen hintaan). Käytimme Piikoksua lähinnä silloin, kun oli kiire saada matkan varrelta jotakin evästä, sekä juustojen ja skumpan ostoon. Vakituisempi kauppamme oli kuitenkin Marusho-supermarket lähempänä kotiamme, tai sitten läpi yön auki oleva sadan jenin Lawson, jossa sapuskaa myytiin satkun per tuote.


Peacockin vieressä oli Yan-sanin suosima Polano-kahvila, jonka vanha setä teki käsityönä jokaisen kahvikupillisen. Aika ankean näköinen paikka, mutta niinhän hyvät paikat Tokiossa usein ovat!


Läheistä jätskikiskaa käytimme häpeällisen vähän. Yan-san toisinaan yllätti Okun tuomalla pussillisen eri makuisia jädejä tuliaisiksi. Mukana tuli aina hiilihappojäätä kylmentäjänä, ja eräs ohjelmanumero jätskinsyönnin oheen oli nauraa sille, kun jää "kiehui" wc-pöntössä...


Aivan kulmalla sijaitsi myös Mos Burger, jota emme kuitenkaan usein kansoittaneet. Freshness oli ichiban.


Ennen kotikujallemme kääntymistä maamerkkinä toimi tämä aikuisviihde-DVD-puoti, jonka vilkkuvalot johdattivat aina väsyneen karaokekulkijan kotiin. Emme asioineet (tietääkseni).


Kotoisa, tiistainen pullo- ja tölkkikeruupiste kotonurkalla. Voi noita aikoja. Nyt tulee jemmattua tölkkejä keittiön alakaapissa ihan loputtomiin, siellä pomppivat ja kaatuilevat ärsyttävästi...


Kotikujamme tunnisti parhaiten näistä juoma-automaateista, joita myös aika usein tuli käytettyäkin. Nurkalla on myös paikallinen, vanhan papan pitämä "Alko", jota toisinaan suosimme säälistä. Vieraille reitti meille oli helppo neuvoa: siitä pornokaupan ja Alkon välistä vaan.


Kotikujamme.


Koskaan meille ei selvinnyt, millainen talo tämän puuhökötyksen sisään oikein kätkeytyikään. Mutta sen kohdalta oikealle kun kääntyi, pääsi meidän pihaamme.


Tänne näin, kohti tuota rumaa keltaista taloa. Ja pelottavaa obaasania, roskaräyhämummoa!!


Tervetuloa! Tässä keittiö-olohuoneemme eli hämyisä alakerta.


Ja tässä alkuaikojen kaunis makuuhuoneemme eli valoisa yläkerta.


Mejirossa oli oikein mukava asustaa, eikä äskeisessä vielä kaikki. Löytyi myös leipomoita, kymmeniä kampaamoita, lisää ruokakauppoja, korttelikylpylä, suomalainen, sauvakävelevä naapuri, Watamin-izakaya, Richmond-hotelli, josta saattoi hakea uusimman Metropolis-lehden, konbineja, posteja, pankkeja, apteekkeja, BookOff-kirjakauppa, pieniä vaateputiikkeja, teekauppa, kangaskauppa, Doutor, Zoka-kahvila, lukuisia ravintoloita ja pari baaria, joista vakituisemmaksi muodostunut Denver tosin lopetti. Toisella puolen Mejiroa aukenivat kirsikka-aikaan upea joen varsi ja puistokävelyreitit. Eikä kovin kaukana ollut puutarhakaan, jonka kappelissa vihittiin kesäisin hääpareja muutaman minuutin välein. Asuntoamme lähin puutarha oli vanha ja antiikkinen, rehottava ja suojeltu muinaismuisto, jonka uumenissa kävimme silloin tällöin kurkkimassa lammella asuvia kilpikonnia.

Mejiro Dori oli iltaisin vilkas ja eläväinen, oman kotimme alue taas hyvin rauhallinen. Hyvä yhdistelmä!

Nyt hyvästit Mejirolle, Tokiolle, Japanille - ja tälle blogille. Kiitos vielä lukijoille, Elmerit hiljenevät. Mutta kuinka pitkäksi aikaa, ken tietää.... Ima, arigatou, sayonara!

Tokiolainen Taipeissa

Elmereissä on ollut hieman hiljaiseloa työkiireiden mutta myös melkoisen reissailun vuoksi. Nyt ei reissata hetkeen, mutta palataanpa vielä keveän kuvaraportin kera Okun äskettäiseen Taipein matkaan.

Taiwaniin on Japanista käsin helppo matkata. Lentotarjouksia on koko ajan, ja lennot ovat suorat ja nopeat. Itse lensin Eva Airilla, joka tarjosi hyvän leffavalikoiman ja ihan jees ruokaakin.

Taipei on tosi kiva kaupunki. Paikalliset ovat ystävällisiä ja vilpittömän uteliaita. Japanin jälkeen tuijotukseen kestää hetki tottua. Taiwanissa käy aika vähän länsimaalaisia turisteja, mutta yllättävän paljon valkonaamoja katukuvassa kuitenkin näkyi, erityisesti yliopiston seuduilla. Kiinalaiset ovat Taipein suurin turistiryhmä, ja rasittavuuteen saakka kiinalaisryhmäreissaajia saikin väistellä. Ovat kovia etuilemaan...

Taipeissa on helppo suunnistaa, kaikkialla lukee englantia ja city on yksinkertainen hahmottaa. Ydin-Taipeissa on väkeä vain pari miljoonaa, mikä tuntuu Tokio-tukahduksen jälkeen ihanan väljältä. Liikenne on kuitenkin hyvin vilkasta, ja niin autoja kuin etenkin skoottereita tuntuu suhaavan joka puolella. Julkista liikennettä ei käytetä niin paljon kuin Tokiossa.

Taipein suosittu iltapuuha on yötoreille syömään meno. Nämä ruokakeitaat tarjoavat laidasta laitaan herkkuja huokeaan hintaan. Shilin Night Market on tunnetuin ja suurin, mutta myös kiinalaisia kuhisevin. Yötoreja on joka kaupunginosassa, ja ne aukeavat kello kuuden maissa. Ruuista lisää tuonnempana.



Värikästä on myös temppelimeno. Taiwanissa suosittu buddhalaisuus ottaa vaikutteita Tiibetistä ja Kiinasta, ja temppeleillä suoritetaan vaikka mitä riittejä. Pääasiassa siellä kuljetaan ympäriinsä isoja suitsukkeita eri suuntiin tuprutellen sekä uhraten jumalille hedelmiä ja kukkia.



Temppelillä olisi voinut pällistellä vaikka kuinka kauan ihmisten toimia. Seunustoilla istui valtava määrä väkeä sen näköisinä, että he viettävät siellä koko päivän lukemassa pyhiä tekstejä kirjoistaan ja rukoilemassa. Meininki näytti todella intensiiviseltä - monet tuntuivat olevan jossakin aivan omassa maailmassaan.



Yksi suosittu riitti näytti olevan tämä alla oleva. Puisia puolikuita heitetään maahan vastaukseksi jumalille esitettävään kysymykseen. Jos puolikuut putoavat tiettyyn asentoon, on vastaus kysymykseen kyllä ja muussa tapauksessa ei. Aika helppoa!



Taipeissa tuntui olevan ihan kaikkea. Hartaita temppeliseutuja, kuhisevia ruokakujia, leveitä eurooppabulevardeja - ja ihan Tokion kaltaisia ostoskatuja. Paljon muotia ja krääsää Taiwaniin saapuukin Tokiosta. Ja monet taipeilaistytöt näyttivät aika lailla Shibuyasta repäistyiltä. Tosin kaiken kaikkiaan ihmiset Taipeissa pukeutuvat aika rennosti, korottomasti ja muutenkin arkisesti.



Olihan 101-pilvenpiirtäjäänkin vilkaistava! Ja etenkin sieltä alas! Tuo 508m korkea, maailman toiseksi korkein torni oli jo niin huisi, ettei siellä olo tuntunut edes todelliselta - ei siis lainkaan pelottanut! Koska meneillään oli sadeaika, maisemat olivat hieman utuiset, mutta upeat.



Tornista, jonne matkataan maailman nopeimmalla hissillä, sain ensi kerran nähdä, kuinka paljon vehreitä kukkuloita ja vuoristoja Taipein välittömässä läheisyydessä sijaitsee. Kaunis kaupunki!



Torni itsessään nyt ei niin kaunis ollut, ainakaan päivävalaistuksessaan. Sen sanotaan muistuttavan bambupuun vartta.



Paikallisten kavereiden kanssa teimme mukavan pyöräretken joen varrelle. Pyörän vuokraus on halpaa lystiä, ja mangrovepusikoiden sekä veden äärellä mieli lepäsi.






Tämä näkymä ei osunut omalle kohdalleni, mutta taipeilainen ystäväni ikuisti sen kaksi päivää ennen saapumistani - ja sateen saapumista... Näkymä on hänen kotinsa kattoterassilta. Kyseisessä kodissa kyllä kävin, ja iltanäkymä yli öisen, valoloisteisen Taipein oli mykistävä sekin!



Ja sitten itse asiaan! Eli: RUOKA!

Nyt esittelyssä Taipein herkut Top Aika Monta!:

STINKY TOFU. Toiset eivät voi sietää, esimerkiksi lemun vuoksi, mutta ah, maukasta tämä oli! Ja mehevää! Siis kuumaa, paistettua (ja hajustettua...) tofua hyvän kastikkeen kanssa. Erittäin yleinen taiwanilainen katuruoka, ja hyvin halpaa, kuten ruoka Taipeissa muutenkin.



Kielen vievät MUNGPAPUKAKUT! Näitä hyvin makeita ja täyteläisiä herkkuja nautitaan vihreän teen kera. Pala kaakkua kitaan, teetä päälle ja mums, mahtavaa.



Yötorin vakioateria: täytetty paahtoleipä COFFIN BOARD. Omani sisällä oli sienimuhennosta. Tosi maukasta ja täyttävää, eikä maksanut kuin euron.



Perinteinen taiwanilainen aamiainen oli ihanaa. Tässä kippo KUUMAA SOIJAMAITOA, jota hörpittiin lusikalla aamuvellin tapaan.



Soijamaidon oheen maistui rapea, tynnyrissä paistettu SEESAMLEIPÄ, joka oli täytetty friteeratuilla taikinasuikaleilla. Suolaista, herkkua, hyvin täyttävää.



Ja vielä osa aamiaista, ONION EGG ROLL, ohuen taikinan sisällä oleva munakas. Tosi hyvää tämäkin - ja ihan vegeä kaikki!



Taipeissa todella on paljon kasvisruokavaihtoehtoja. Jokaisen kahvilankin listalla, jonka läpi luin, löytyi vähintään yksi kasvisruoka. Unelmapaikka siis, etenkin Japanin jälkeen! Lisäksi Taipeissa on monta KASVISRUOKABUFFETIA. Lotus Pavilion, jossa kävin, oli jo lähes liikaa. Ikinä en ole missään nähnyt niin paljon kasvisruokia yhdessä paikassa! Noin 10 eurolla sai illallisbuffetin, johon kuului niin runsaasti lajeja, ettei kaikkia mitenkään pystynyt maistamaan, vaikka olisi ottanut vain pienen nokareen.

Buffetissa sai nautiskella myös "lihaa", sillä hyvin moni ruokalaji jäljitteli lihaversiotaan. Oli siis leikkeleitä, savukinkkurullia, paahtopaistia, lihakastikkeita... Mukamas! Materiaaleina käytettiin lähinnä eri papuja, kasviksia ja mausteita, ja maut sekä koostumukset olivat hämmentävän autenttisia.





Buffetissa oli jopa kasvis-sashimia!! Se ei ollut kyllä kovin hyvää, liian hyytelömäistä.



Eräs kiinnostava ruokapaikka oli myös vanha PERINNERAVINTOLA, jossa sai aitoa taiwanilaista kotiruokaa. Miljöö oli tosi hauska, ja ruuat hyviä. Kokki teki kasvisversioina ainakin hyvän tofukastikkeen, maistuvan munakkaan (kuulemma kaikki äidit tekevät kodeissa juuri sellaista munakasta) ja sain erikseen riisin ilman siihen perinteisesti lisättävää naudanlihakastiketta.



Melkein jokaisella taipeilaisella metroasemalla on sushipiste, jossa voi omaan rasiaan kerätä tällaisia YKSITTÄISPAKATTUJA NIGIREJÄ! Kawaii!! Vaikka Japanissa kaikki on yksittäispakattua, sushia en ole tähän tapaan paketoituna nähnyt.



Mmm, KASVISLASAGNEA... Jopa niinkin ketjupaikassa kuin LavAzz, mutta eipä Tokion LavAzzissa ole kyllä tällaista satsia näkynyt! Ah! Ja biiru päälle (se tosin ei ollut erityisen hyvää).



Juomista puheen ollen, taiwanilainen OOLONGTEE oli tosi hyvää. Taipeissa on paljon kivoja teehuoneita. Teen oikein tekeminen on hieman haastavaa puuhaa, enkä olisi omin päin sitä hallinnut. Tee juodaan ihan pikkuisista kupeista erilaisten operaatioiden jälkeen.



Myös KAHVILAKULTTUURI oli eläväistä. Tässä paikassa tarjoiltiin kahvia maailman ympäri, ja juoma valmistettiin näinkin erikoisella tavalla! Täyteläistä oli.



Mutta juomapuolen taiwanilainen erikoisuus on ehdottomasti PEARL MILK TEA, jotakin mehumaista maitoteetä, jossa killuu sellaisia marjan näköisiä, pureskeltavia, hmm, klönttejä... Aluksi hyvää, mutta ei koko mukillista klönttejä jaksa kyllä jauhaa, ainakaan usein. Taiwanilaisissa juomissa on hyvin usein jotakin purtavaakin, jännittävää!



Ei sen perusteellisempaa kattausta tällä erää. Suosittelen Taipeita muutaman päivän reissukohteeksi, ja jos aikaa on enemmän, kannattaa suunnata maaseudulle, metsiin ja luontoon!

P.S. Jos japanilaiset turistit tuntuivat Saipanilla hassunkurisilta, Taipeissa he olivatkin yllättäen sivistyneitä ja hyvinpukeutuvia - kiinalaumoihin verrattuna!!

Jee raamenia jee!!

Juhuu, vegeramenin himoitsemispäivät ovat jälleen ohi! Chabuton-ketju on pelastanut Kagetsun jättämästä pälkähästä: kasvispohjaista ramenkeittoa saa taas! Ja vieläpä useasta paikasta!

Kävimme tänään Ikebukuron Chabutonissa. Automaattiin 780 jeniä kloks ja lipuke tarjoilijalle - hetken kuluttua edessä höyrysi söpön näköinen keittokulho täynnä terhakkaita nuudeleita herkullisen suolaisessa liemessä. Lisäksi kasvisraamenissa oli kasvisyllätyksiä: kevyesti grillattua porkkanaa, kesäkurpitsaa, paprikaa, tomaattia, reikävihannesta, tunnistamatonta vaaleaa vihannesta sekä makea, pehmeä pikkuperuna!





Keitto oli maukasta ja livahti alas sutjakkaasti. Paikka oli mukavasti sisustettu: seinällä vanhaa Tokiota kuvaavaa mustavalkotapettia, tummaa puuta ja vaaleaa seinää, ruostuneiksi maalattuja lamppuja, silti modernia ja tyylikästä. Musiikkina pehmeää jazzia.



Chabutonin on perustanut telkkarista tuttu raamengurujulkimo Yasuji Morizumi, ja ketju kuuluu samalle omistajalle kuin Kagetsukin (Globeat Japan). Kenties Kagetsun kasvisramenkampanja innoitti Chabutoniakin samaan kokeiluun.

Aiomme palata - usein!



Ruokaisan raamenkokemuksen jälkeen kävimme vielä lukukahveilla kotinurkkien tunnelmallisessa kahvilassa, jossa oli herkullista lattea ja söpöjä kuppeja sielläkin!