Shinnenkai shabu-shabulla

Viime vuoden lopulla kävi niin nolosti, etten osallistunut yhteenkään varsinaiseen bōnenkaihin. Vähän koetettiin muilta työkavereiltakin urkkia, että pidettäisiinkö, mutta kukaan ei osoittanut suurempaa intoa ylensyömiseen ja -juomiseen. Osalla tuntui menoja riittävän ilman työpaikankin kekkereitä. Lopulta pomo laittoi 21. joulukuuta kutsun meidän tiimimme bōnenkaihin päivän varoitusajalla. Koska olimme Okun kanssa lähdössä sitä seuraavana päivänä Nisekolle, päätin ilmoittaa kohteliaasti, että nyt ei oikein pysty. Olisihan se ollut aika "hullua" lähteä syömään (ja juomaan) itsensä ihan tukkoon, kun aamulla täytyi herätä ennen neljää ja lähteä kohti lentokenttää. Ja iltapäivällä rinteisiin.

Onneksi tuohon loppuvuoden sosiaaliseen ähkyyn on keksitty avuksi shinnenkai eli uuden vuoden kokoontuminen. Konsepti on kaikin puolin sama, eli kasataan yhteen ihmiset, joita nykyhetki tai menneisyys yhdistää, ja syödään ja juodaan. Tietenkin sillä poikkeuksella, että hyvän ensi vuoden sijaan toivotellaan hyvää tätä vuotta. Joka on toki tammikuussa aivan loogista. Kun tämä "pikkujoulukausi" jatkuu vielä tammikuunkin ajan, jää kaikille vanhoille työ- ja ystäväpiireille mahdollisuuksia kokoontua. Ja ravintolat voivat hyvin.

Työporukan kesken vietimme tammikuun lopulla shinnenkaita, johon oli kutsuttu liki 20 nykyistä ja entistä tiimin jäsentä. Meistä 13 ilmoitti pääsevänsä paikalle, vaikka lopulta yksi joutuikin perumaan osallistumisensa työkiireiden takia. Onhan se ihan ymmärrettävää, kun aloitimme jo kello 20, että siinä on vielä kuumin mahdollinen työaika käynnissä... Koska tämä oli työporukan oma kokoontuminen, ei kutsuttujen listalle kuulunut esimerkiksi esimiestä tai paria muutakaan entistä työntekijää, joita kaikki eivät ole muistelleet niin kauhean kaihoisasti.

Tällä kertaa ruokavalintamme oli shabu-shabu, joka yksinkertaistaen tarkoittaa ohuen ohueksi leikattua lihaa, jota huljutellaan puikoilla hetken aikaa kiehuvassa vedessä tai dashissa, kastetaan raakaan kananmunaan tai kastikkeeseen ja pistellään poskeen. Tämä valinta sopi minulle oikein hyvin, kun olen asunut jo toista vuotta Japanissa, enkä ollut koskaan aiemmin syönyt shabu-shabua. Kuten aitoon nomikaihin kuuluu, oli homman nimi tabehōdai ja nomihōdai: syö ja juo niin paljon kuin jaksat.

Ravintolavalinta oli todella onnistunut, sillä kaikki tarjottu ruoka oli erinomaisen hyvää. Erilaista lihaa kannettiin pyötiin matalista laatikoista muodostuvissa torneissa. Lihojen lisäksi tarjolla oli taikinapallojen sisään laitettua kalaa, vihanneksia ja lopuksi myös pitkät nuudelit. Yhteistä kaikelle ruualle oli niiden valmistaminen yhteisesti pöydän keskellä olevissa astioissa, joissa vesi ja dashi kiehuivat.


Ruokakeskusteluun kuuluivat pikaiset puheet nykyisistä työpaikoista, tärkeimmät vuoden aikana elämässä tapahtuneet positiiviset asiat (lapset, naimisiin, tyttöystävät), tietenkin nopea älypuhelinvertailu, kun paikalla oli iPhonea, Androideja ja Windows Mobileja (ei yhtään Nokiaa) ja toki se, kuinka hyvää ruoka on. Joku tiesi kertoa, että työpaikastamme uudelleensijoittelun myötä eronnut ja Osakaan vanhempiensa luokse viime helmikuussa palannut tyyppi oli löytänyt syyskuussa lopulta uuden työpaikan Osakasta. Muistan, kuinka monet olivat vuosi sitten aika pessimistisiä Osakan työtilanteen suhteen.

Näihin rajoittamattomiin syöminkeihin kuuluu usein aikaraja, ja meidän tapauksessamme raja oli kaksi tuntia. Eipä kukaan olisi enempää jaksanut syödäkään. Koko ähkyn hinta per ruokailija oli hyvin kohtuulliset 4000 jeniä, mikä oli ruuan laadun ja määrän huomioiden oikein käypä kustannus. Juomiakin tarjoilijat saivat kantaa kädet väärällään. Koska ilta oli nuori ja seuraava työpäivä vielä 12 tunnin päässä, päätimme ampaista viereiseen karaokeen. Tai osa porukasta päätti suunnata kotiin, mutta jäi seurueeseemme vielä yli puolet porukasta.

Karaoke oli yhtä hauskaa kuin aina ennenkin. Anime- ja draamatunnarit, jpopit, ghostbustersit, ccr:t, tuikitarpeelliset hevinumerot ja räpit kajahtivat taas ilmoille. Tulipa tutustuttua myös 電気グルーヴ:n (Denki Groove) 聖おじさん-biisiin. Heh, se on ehdottomasti Japanin vastine Ray Parker Juniorin Ghostbusters-teemalle. "Dare o yobu? - Seinto ojisan!" (kenelle soitat, pyhälle enolle/ukkelille/vanhalle mielenne (vai sen miehen hengelle?)). Linkitänpä videoon, jos se sattuisi toimimaan (nähtävästi Nico Nico Dougan playeri ei toimi omilla Firefoxeilla, joten tarvi katsoa Operalla).



Puolet porukasta liukeni vähän ennen puolta yötä viimeisille junille. Totuttu luottokuski oli taas autolla liikkeellä ja ehdottikin itse, että voisi viedä loput kotiin. Niinpä jatkoimme laulua vielä neljästään yhteen saakka. Reilun vuoden aikana minulle on selvinnyt ainakin sen verran, että kuljettajamme on ilmeisestikin allerginen etanolille. Näissä ulkoiluissa hän sulautuu täydellisesti porukkaan, joten allergia ei ole hänelle ainakaan minkäänlainen sosiaalinen hidaste. Karaokesta lähdettyämme harhailimme hyvän tovin Shibuyan syrjäkujia jonnekin hulppeahkoja taloja kasvavalle asuinalueelle. Auto oli siellä parkissa lähes ilmaisessa kolikkopysäköinnissä. Ja koska muut olivat menossa Chibaan, tipautettiin minut ensimmäisenä pois ja pääsin nukkumaan jo kahdelta. Onneksi ähkystä ei ollut enää tietoakaan, joten seitsemänasteisessa makkarissa uni tuli välittömästi.

Jouluruokaa tarjosi kunnon väki!

Melko hassua on se, että täällä Japanissa tulee vietettyä joulun aikaa jotenkin paljon ahkerammin ja enemmän ajatuksella kuin Suomessa. Täällä tuntuu niin hienolta saada glögiä ja maistaa piparkakkua ja muuta, koska kaiken eteen joutuu näkemään ihan eri tavalla vaivaa. Kaikki tuntuu ansaitummalta eli maistuu myös paremmalta!

Viime vuonna olinkin Suomessa tähän aikaan ja palasin juuri aatoksi Tokioon, joten tämä joulun odotteluaika Japanissa on nyt ihan uutta. Eikä yhtään haittaa, ettei ole Suomessa, vaikka siellä lunta ja pakkasta onkin. Täällä on vain koleaa ja sisällä jäätävää, mutta niitä paria kynttilää, jotka on kalliilla Loftista ostanut, on mukava poltella ja kuunnella youtubesta joululauluja. Katsoa vähän TVkaistaa välillä ja nähdä siellä suomalaisia joulumainoksia!

Viime vuonna reissujeni takia jäivät myös väliin kahdet isot joulunnostatusjuhlat: aiemmin mainitut suurlähetystön itsenäisyysbiletykset sekä viime viikonlopun suomalaisyhteisön viralliset pikkujoulut. Mutta nyt pääsimme patojen äärelle!



Kaiken japanilaisen ruokapähkäilyn lomassa oli ihanaa nautiskella välillä tuttuja ja turvallisia antimia!



Nämä korvapuustit olivat ihan taivaan nannaa!



Ja saatiinpa torttuja sittenkin myös tänä jouluna!



Suomessa en ihmeemmin fanittele karjalanpiirakoita, mutta täällä ne ovat sellaista herkkua, että kaikki kalpenee rinnalla.



Jopa munavoi!



Olenkin päättänyt, että kun palaamme Suomeen, opettelen itse tekemään karjalanpiirakoita. Moni on opetellut täällä, mutta vaikka juuri ostimmekin isomman grillin, ei siinä taida sentään karjalanpiirakkain leipominen onnistua. Saatan kyllä siltikin yrittää!

Tämä kakku oli tosi upea, mutta en millään jaksanut maistaa sitä. Itse asiassa koko päivän paastoamisen jälkeen mahaan ei mahtunut kuin vähän yli yksi lautasellinen herkkuja, mikä harmittikin loppuillan... Olin kateellinen uusille vieraille, jotka saapuivat paikalle vielä tyhjän mahan kanssa!



Laitetaan nyt tämäkin jouluasia tänne, vaikkei omalle lautaselleni päätynytkään.



Kunnon pikkujoulupitoihin kuuluu tietysti myös PUKKI, joten pukki saatiin! Pukilla oli isot lahjavarastot, joiden täyttämistä me vieraat olimme kukin avittaneet.



Juhlissa oli paljon Suomesta innostuneita japanilaisia, suomalaisten aveceja ja kavereita, ja kun pukki kehotti istumaan polvelle, syntyi hirmuinen jono! Kaikkien piti päästä!



Sitten pukki jakoi lapset ja lahjoja jännitti. Eiku.



Illan musiikkiannista vastasivat suomicovereita tykittelevä Mr. Perkele sekä kaksi bändiä, joten meininki rokkasi!







Illan päätti yhtye Wäinämöinen, joka nykyisellä kokoonpanollaan taisikin heittää viimeisen keikkansa. Tokiossa virtaa pian reippaasti vähemmän suomiverta kuin ennen (brutaalia!), sillä niin moni nokialainen ja muitakin poistuu pian Japanista parempibisneksisille vesille. Emmepä taida mekään täällä enää ensi jouluna olla, joten kaikin puolin nämä joulusuomikemut olivat hieman haikeutta ja etukäteisnostalgiaa aiheuttavat. Moni kaveri ottaa ja lähtee, muutoksen tuulet ja niin edelleen.

Mutta mainiot olivat sapuskat ja porukat, ja nyt sitten odottelemaan oikeaa joulun viettoa ja toivottavasti hyvin lumisen Hokkaidon rinteitä!

Pikkujoulujuhlintaa

Bounenkai-biletysaika alkaa olla käsillä, mutta mepäs otimme varaslähdön ja järkkäsimme Suomityyliset kotipikkujoulut lähimmille kavereille vielä marraskuun lopulla.

Japanissahan harvoin kutsutaan ihmisiä toisen luo kotikylään ja vielä harvemmin järjestetään kotibileitä. Selkein syy on yleensä asuntojen pieni koko sekä se, että uchiin, kotiin, sisäpuolelle, ei mieluusti päästetä vierasta porukkaa, ainakaan paria henkeä enempää kerrallaan.

No, meitä eivät tietenkään japanilaiset tavat rassaa, joten asuntomme täyttyi lauantaina iloisista pikkujouluilijoista. Parikymmentä henkeä mahtui hitusen ahtaasti ja suurta lämpöenergiaa tuottaen, mutta melko kivuttomasti huusholliimme. Itse asiassa kukaan ei lopulta tahtonut hengata yläkerrassa, vaikka ajattelimme kahden kerroksen bileiden olevan pakollinen ratkaisu näillä neliöillä. Ehei, kaikki tyytyväisinä pakkautuivat alakerran vakuumitunnelmaan.

Melkein tasan puolet olivat suomalaisia ja toinen puoli yhtä filippiiniläistä ja yhtä amerikkalais-japanilaista lukuun ottamatta japanilaisia. Tarjoilu oli sen mukaista: sekä sushia että karjalanpiirakoita, sekä japanilaisia ankokarkkeja että salmiakkikaloja. Pikkujoulujahan edelsi hikinen reissu Funabashin Ikeaan, josta raahasimme 8 pulloa glögiä, vuoret pipareita sekä vähän Marabouta ja salmiakkikaloja. Sekä kynttilöitä.

Ikeaaaa... Ikean ravintolasta saa myös lihapullia kermakastikkeella ja puodin puolelta kermakastikejauhetta ostettua mukaankin! Joskus alkaa omituisesti kaivata kunnon pussikastiketta muusin oheen, mutta hyvä tietää, että sitä siis Japanistakin saa!





Japanilaisillekin pikkujouluglögi maistui hyvin, salmiakki hieman heikommin. Karjalanpiirakat katosivat munavoin kera niin nopeasti, että emäntä & isäntä tuskin ehtivät maistaa näitä harvinaisia herkkuja! Eksoottinen lisä oli myös Moomin Cafésta noutamani "Joululimppu", jota koristi ilmeisesti lumea jäljittelevä kookoshiutalekuorrutus! Joululimppua leipä siis enintään etäisesti muistutti, mutta ihan hyvää se oli. Kinokuniyasta oli myös kiikutettu parit "hapanreivat".

Pikkujoulujen pukukoodi oli villasukat, sillä tähän vuodenaikaan alakerrassa on yleensä 12 astetta (kuten parhaillaankin), mutta onneksi ihmiset ja kynttilät lisäsivät tosi tehokkaasti asteita.



Pikkujoulujen ainoa varsinainen ohjelmanumero glöginkeiton ohella oli joulukorttien askartelu. Kaikki saivat taiteilla oman korttinsa, joiden joukosta kotijury valikoi hienoimmat suklaa&piparipalkituiksi - tai kenties oudoimmat, no, omaperäisimmät. Japanilaisilla ei ehkä ollut ihan hallussa joulukortin perusidea, mutta urhoollisesti kaikki väkersivät omansa.

Lopuksi kortit jaettiin muistoksi jokaiselle.



Tässä yksi japanilainen voittajajoulukortti: "Happy Drinking!!"



Aika kului lennokkaasti, kuten pikkujouluissa tapana on, ja puolilta öin jatkoimme tip tap -meininkiä varsin tutuhkon puuhan parissa...



Jep jep, all night -karaoke here we came again on our own..!

Viimeinen kuva kamerassa oli tämä:



We did it our way!

Juhlaa ja yöelämää

Eilen alkoi töistä tammikuun viidenteen asti kestävä loma, ja nyt onkin hyvää aikaa vähän tyhjentää juttutulvaa.

Työpaikan bōnenkai vietettiin toissa viikon perjantaina. Ilta oli hyvin vapaamuotoinen, koska juhlimaan mentiin läheiseen ravintolaan suoraan töistä. Meille varatussa tilassa oli kaksi isohkoa pöytää, ja istahtamisen jälkeen ei tarvinutkaan kuin syödä ja juoda mitä eteen kannettiin.

Tarjolla oli mm. sashimia, kanasalaattia, makeassa kastikkeessa olevia pinnasta paistettuja perunoita ja noin viittä muuta ruokalajia. Ja lopuksi totta kai kylmät soba-nuudelit. Olutta kaadettiin vieressä istuvien laseihin isoista kannuista ja kannuja tuotiin lisää sitä mukaa, kun edellisestä oli n. 1/4 jäljellä. Kaikki ruoka oli hyvää alkupaloista lähtien, ja joinpa myös yhden oolong hai -drinkin, joka koostuu oolong-teestä ja shōchūsta. Kyseinen drinkki ei ole missään nimessä mikään suosikkini, mutta työkavereille sen tilaaminen tuntui olevan tärkeää, vaikka sanoinkin juoneeni sellaista jo aiemmin.

Kun jälkiruoaksi tuodut jäätelötkin oli syöty, pidettiin kierros, jossa jokainen vuorollaan piti pienen puheenvuoron. Aiheet käsittelivät pääasiassa tulevaa vuotta ja siihen liittyviä odotuksia. Tai pelkoja. Talousasioistakin totta kai mainittiin. Kaikille puheille taputettiin ja hauskoille jutuille naurettiin.

Ravintolan ulkopuolella otettiin vielä vähän kuvia ja sitten päätettiin, että lähdetään viettämään iltaa Shibuyaan. Olin melkeinpä yllättynyt, että meitä lähti kohti metroa peräti 15. Shibuyassa suunnitelma kiteytyi nopeasti karaokeboksin hankkimiseen, ja aseman lähellä olevasta Karaoke-Kanista saimmekin riittävän ison huoneen. Tässä vaiheessa kaikki mukanamme olleet pomot olivat kadonneet, joten menimme kymmenestään laulamaan.

Karaokeboksin sydämenä toimii karaokelaitteen suuri ruutu ja iso pöytä, jota reunustavat sohvat. Laulettavat kappaleet valitaan joko langattomalla päätelaitteella, jossa on kosketusnäyttö tai kaukosäätimella paperikatalogissa olevien numeroiden avulla. Lisäksi huoneessa on juoma- ja ruokalistat sekä puhelin, jonka kautta tilaukset välitetään henkilökunnalle.

Kun ensimmäinen juomatilaus toimitettiin, boksissamme vedettiin jo toista kappaletta. Ei mitään "laula sää" -nihkeilyä tai muutakaan jännittämistä, vaan nopein laittaa biisitoiveensa koneeseen, nappaa mikrofonin ja alkaa laulaa. Minullekin löytyi ulkomaalaisten kappaleiden katalogi, joten sieltä tutuimmat rokkikappaleet koneeseen ja laulamaan. Huvitti, kun muutama kuvasi minun esityksestä videota ja joku otti kuvia. Kaikkien esityksille taputettiin ja monesti myös joka kertosäkeistön jälkeen. Onneksi Okusanin kanssa käytiin karaokeboksissa jo viime keväänä, niin nyt ei tarvinut isommin jännittää.

Muutamaa tuntia myöhemmin pomot soittelivat ja liittyivät mukaan karaokeiloitteluun. Kaikki lauloivat, ja esitysten taso oli yllättävän hyvä. Jotenkin japanilaisten karaokesta on saanut sellaisen kuvan, että kukaan ei osaa laulaa, mutta tässä porukassa oli todella hyviä esiintyjiä. Koska junat lakkaavat kulkemasta noin yhden aikaan, niin tässä vaiheessa sovittiin, että ollaan saman tien koko yö viihteellä.

Ilta eteni todella hauskasti, mutta karaoke pysyi jatkuvasti pääjuttuna. Koneessa oli koko ajan kappale ja joku myös mikrofonin varressa laulamassa. Muutama stereotyyppinen japanilaisjuttu tuli nähtyä, kuten salaryman, joka on töissä hiljainen, mutta nyt aivan irti. Heh, välillä kaveri riekkui niin hauskasti, ettei voinut kuin nauraa. Muutamaa myös väsytti ja he näyttivät ottavan istualtaan pienet unet. Tosin, yksi lepäilijä havahtui vuorollaan laulamaan ja lauloi vaikean kappaleen virheettä. Noin viisi tuntia saapumisestamme boksin vuokra-aika loppui. Koko show maksoi juomineen ja ruokineen kohtuulliset 4000 jeniä per maksaja.

Nyt meillä olikin ongelma, sillä ensimmäiset junat lähtisivät vasta reilun tunnin kuluttua. Tässä vaiheessa kuulin, että eräs työkavereista on autolla ja voisi käydä viemässä meistä osan kotiin. Pääsin mukaan ja lähdimme käymään öisellä ajelulla Yokohamassa. Tämä olikin mielenkiintoinen matka, koska en ollut aiemmin matkustanut Japanissa henkilöauton kyydissä. Matkalla muuten selvisi, että Tokyo Tower sammuttaa valonsa keskiyöllä. Sama tapahtuu myös Rainbow Bridgelle.

Suunnilleen kaikki tiet olivat hyvin kapeita kaksikaistaisia, jotka tekivät paikoitellen aika tiukkoja mutkia. Liikennettä ei kuitenkaan ollut muutamia kuljetusautoja lukuun ottamatta ollenkaan, ja saimmekin edetä kohti Yokohamaa aivan omaa tahtiamme. Mielenkiintoinen matka - ja öinen Tokio vaikuttaa autosta käsin aika mukavalta suurkaupungilta. Kyyti toi kylmään kotiin noin puoli kuudelta.

Maanantaina kuulin, että osa porukasta oli mennyt vielä keilaamaan, ja olipa heillä näyttää muutama hauska videokin keilaradalta. Tokio tarjoaa yölläkin vaikka mitä aktiviteetteja, jos vain voimia riittää. Tällä kertaa autoreissu tuntui antoisammalta vaihtoehdolta, mutta öinen keilailu olisi vielä jossakin vaiheessa mukava kokea.

Ruokaa, evästä ja murkinaa

Päädyin keskiviikkona illanviettoon, kun käytiin työkavereiden kanssa tapaamassa muutamaa firman vanhaa työntekijää. Itse en ollut heitä koskaan edes tavannut, mutta noin epävirallisessa tapaamisessa aiheet olivat hyvin universaaleja. Ja vasta Tokioon muuttanut suomalainen on sen verran oudon eksoottinen tapaus, että jää oli rikottu ennen kuin nimiä edes kunnolla ehdittiin vaihtaa.

Meille oli varattu shinjukulaisesta kanaravintolasta kymmenen hengen yksityishuone. Sinänsä kanaravintola (toriniku resutoran) on aika harhaanjohtava nimi, koska 75% syödystä ruuasta oli muuta kuin lihaa. Niin tai näin, mutta ravintolan nimessä mainitaan kana. Saavuttuamme ravintolaan oli pöytään jo katettu alkupaloiksi sieniä maukkaassa liemessä ja pöydissä oleville kahdelle induktioliedelle oli nostettu suuret puiset kerroshöyrystimet. Höyrystimien alemmalla tasolla oli kanaa ja ylhäällä kaalia, kirsikkatomaatteja, perunaa, sieniä ja monenlaista muutakin. Tarjoilija kävi laittamassa liedet päälle ja toi toisiksi alkupaloiksi sashimia ja salaattia. Samalla myös saapui ensimmäinen lähetys 0,6 litran Asahi-pulloja, joista kaadeltiin vierustovereiden laseihin "ah sumimasen" -kiljahduksien saattelemana. "Otsukaresamadesu!" ja lasien kilistelyä.

Eräs työkavereista aikoo kosia tyttöystäväänsä vuoden vaihtuessa ja se tuntuikin olevan yksi päällimmäisistä keskustelunaiheista. Muut kiusoittelivat, että olethan nyt ihan varma ja myös siitä, että mikähän mahtaa olla todennäköisyys siihen, että kosintaan tullaan suostumaan. Ja mitä vaimoehdokkaan vanhemmat mahtavatkaan oikeasti ajatella kosijasta. Hieno hotelli oli varattuna, kuten myös ravintola ja shampanjat. Hotellin kuva totta kai löytyi kännykästä. Tässä välissä pyötään oli kannettu uudet Asahi-pullot, iso lautasellinen raikasta kurkkua tonnikalalastukuorrutuksella ja kastikkeella, sekä pieniä makupaloja friteerattua kanaa.

Ylimmän tason kasvisten valmistuttua syöminen jatkui. Uusien Asahi-pullojen saapuessa. Jokainen nosteli puikoilla omalle lautaselle haluamiaan ruokia ja pääsinpä pitkästä aikaa syömään ihan kuoriperunan. Kun taas uudet Asahit oli kannettu pyötään avasi tarjoilija hyörystimen alaosan. Kana ja sen seurana olleet idut olivat molemmat hyviä, vaikka jotenkin olinkin aluksi skeptinen valmistustavasta johtuen. Joku keksi tilata ison pullon sakea, joten nyt kaadeltiin vaihteeksi pieniin kuppeihin.

Tässä vaiheessa olotila oli ohittanut jo kylläisen, mutta vielä oli tarjolla kylmiä sobanuudeleita. Muistan kuinka ihmettelimme ensimmäisellä matkallamme Japaniin, kun viereisessä pöydässä oltiin syöty ainakin puolen menun edestä, mutta vielä tuotiin iso setti nuudeleita. No, näin vaikuttaa olevan tapana. Kylmät sobanuudelit kastetaan "sobakastikkeeseen" ja slurpsaistaan suuhun. Niistä onkin tullut täällä asumisen aikana yksi suosikkiruuista ja käynkin mieluusti lounaalla työpaikan lähellä olevassa sobaravintolassa.

Kaksi ja puoli tuntia kului nopeasti, mutta ei niin nopeasti etteikö vatsat olisi olleet aivan täynnä. Loppulasku jaettiin kaikkien kesken tasan, kuten tapana on. 4000 jeniä oli kohtuullinen hinta, koska ravintola oli viihtyisä, ilta hauska ja ruoka maukasta. Kun Suomessa vietetään pikkujouluja, niin tämä oli meidän bōnenkai, joka tarkoittaa kirjaimellisesti "vuoden unohtajaisia". Näitä japanilaisella on kuuleman mukaan ainakin yhtä paljon kuin sosiaalisella suomalaisella pikkujouluja. Ensi perjantaina onkin luvassa virallisempi työpaikan bōnenkai, joten nyt onkin hetki aikaa ja syytä nälkiinnyttää itseään.

edit: Sain kuvia illasta, joten liitin mukaan yhden. Työkaveri kertoi, että hänellä on kolmen viikon ajan kolme kertaa viikossa tällaisia illanistujaisia. Taitaa mennä jopa ohi suomalaisten pikkujouluista.