tiistai 15. kesäkuuta 2010

Tokiolainen Taipeissa

Elmereissä on ollut hieman hiljaiseloa työkiireiden mutta myös melkoisen reissailun vuoksi. Nyt ei reissata hetkeen, mutta palataanpa vielä keveän kuvaraportin kera Okun äskettäiseen Taipein matkaan.

Taiwaniin on Japanista käsin helppo matkata. Lentotarjouksia on koko ajan, ja lennot ovat suorat ja nopeat. Itse lensin Eva Airilla, joka tarjosi hyvän leffavalikoiman ja ihan jees ruokaakin.

Taipei on tosi kiva kaupunki. Paikalliset ovat ystävällisiä ja vilpittömän uteliaita. Japanin jälkeen tuijotukseen kestää hetki tottua. Taiwanissa käy aika vähän länsimaalaisia turisteja, mutta yllättävän paljon valkonaamoja katukuvassa kuitenkin näkyi, erityisesti yliopiston seuduilla. Kiinalaiset ovat Taipein suurin turistiryhmä, ja rasittavuuteen saakka kiinalaisryhmäreissaajia saikin väistellä. Ovat kovia etuilemaan...

Taipeissa on helppo suunnistaa, kaikkialla lukee englantia ja city on yksinkertainen hahmottaa. Ydin-Taipeissa on väkeä vain pari miljoonaa, mikä tuntuu Tokio-tukahduksen jälkeen ihanan väljältä. Liikenne on kuitenkin hyvin vilkasta, ja niin autoja kuin etenkin skoottereita tuntuu suhaavan joka puolella. Julkista liikennettä ei käytetä niin paljon kuin Tokiossa.

Taipein suosittu iltapuuha on yötoreille syömään meno. Nämä ruokakeitaat tarjoavat laidasta laitaan herkkuja huokeaan hintaan. Shilin Night Market on tunnetuin ja suurin, mutta myös kiinalaisia kuhisevin. Yötoreja on joka kaupunginosassa, ja ne aukeavat kello kuuden maissa. Ruuista lisää tuonnempana.



Värikästä on myös temppelimeno. Taiwanissa suosittu buddhalaisuus ottaa vaikutteita Tiibetistä ja Kiinasta, ja temppeleillä suoritetaan vaikka mitä riittejä. Pääasiassa siellä kuljetaan ympäriinsä isoja suitsukkeita eri suuntiin tuprutellen sekä uhraten jumalille hedelmiä ja kukkia.



Temppelillä olisi voinut pällistellä vaikka kuinka kauan ihmisten toimia. Seunustoilla istui valtava määrä väkeä sen näköisinä, että he viettävät siellä koko päivän lukemassa pyhiä tekstejä kirjoistaan ja rukoilemassa. Meininki näytti todella intensiiviseltä - monet tuntuivat olevan jossakin aivan omassa maailmassaan.



Yksi suosittu riitti näytti olevan tämä alla oleva. Puisia puolikuita heitetään maahan vastaukseksi jumalille esitettävään kysymykseen. Jos puolikuut putoavat tiettyyn asentoon, on vastaus kysymykseen kyllä ja muussa tapauksessa ei. Aika helppoa!



Taipeissa tuntui olevan ihan kaikkea. Hartaita temppeliseutuja, kuhisevia ruokakujia, leveitä eurooppabulevardeja - ja ihan Tokion kaltaisia ostoskatuja. Paljon muotia ja krääsää Taiwaniin saapuukin Tokiosta. Ja monet taipeilaistytöt näyttivät aika lailla Shibuyasta repäistyiltä. Tosin kaiken kaikkiaan ihmiset Taipeissa pukeutuvat aika rennosti, korottomasti ja muutenkin arkisesti.



Olihan 101-pilvenpiirtäjäänkin vilkaistava! Ja etenkin sieltä alas! Tuo 508m korkea, maailman toiseksi korkein torni oli jo niin huisi, ettei siellä olo tuntunut edes todelliselta - ei siis lainkaan pelottanut! Koska meneillään oli sadeaika, maisemat olivat hieman utuiset, mutta upeat.



Tornista, jonne matkataan maailman nopeimmalla hissillä, sain ensi kerran nähdä, kuinka paljon vehreitä kukkuloita ja vuoristoja Taipein välittömässä läheisyydessä sijaitsee. Kaunis kaupunki!



Torni itsessään nyt ei niin kaunis ollut, ainakaan päivävalaistuksessaan. Sen sanotaan muistuttavan bambupuun vartta.



Paikallisten kavereiden kanssa teimme mukavan pyöräretken joen varrelle. Pyörän vuokraus on halpaa lystiä, ja mangrovepusikoiden sekä veden äärellä mieli lepäsi.






Tämä näkymä ei osunut omalle kohdalleni, mutta taipeilainen ystäväni ikuisti sen kaksi päivää ennen saapumistani - ja sateen saapumista... Näkymä on hänen kotinsa kattoterassilta. Kyseisessä kodissa kyllä kävin, ja iltanäkymä yli öisen, valoloisteisen Taipein oli mykistävä sekin!



Ja sitten itse asiaan! Eli: RUOKA!

Nyt esittelyssä Taipein herkut Top Aika Monta!:

STINKY TOFU. Toiset eivät voi sietää, esimerkiksi lemun vuoksi, mutta ah, maukasta tämä oli! Ja mehevää! Siis kuumaa, paistettua (ja hajustettua...) tofua hyvän kastikkeen kanssa. Erittäin yleinen taiwanilainen katuruoka, ja hyvin halpaa, kuten ruoka Taipeissa muutenkin.



Kielen vievät MUNGPAPUKAKUT! Näitä hyvin makeita ja täyteläisiä herkkuja nautitaan vihreän teen kera. Pala kaakkua kitaan, teetä päälle ja mums, mahtavaa.



Yötorin vakioateria: täytetty paahtoleipä COFFIN BOARD. Omani sisällä oli sienimuhennosta. Tosi maukasta ja täyttävää, eikä maksanut kuin euron.



Perinteinen taiwanilainen aamiainen oli ihanaa. Tässä kippo KUUMAA SOIJAMAITOA, jota hörpittiin lusikalla aamuvellin tapaan.



Soijamaidon oheen maistui rapea, tynnyrissä paistettu SEESAMLEIPÄ, joka oli täytetty friteeratuilla taikinasuikaleilla. Suolaista, herkkua, hyvin täyttävää.



Ja vielä osa aamiaista, ONION EGG ROLL, ohuen taikinan sisällä oleva munakas. Tosi hyvää tämäkin - ja ihan vegeä kaikki!



Taipeissa todella on paljon kasvisruokavaihtoehtoja. Jokaisen kahvilankin listalla, jonka läpi luin, löytyi vähintään yksi kasvisruoka. Unelmapaikka siis, etenkin Japanin jälkeen! Lisäksi Taipeissa on monta KASVISRUOKABUFFETIA. Lotus Pavilion, jossa kävin, oli jo lähes liikaa. Ikinä en ole missään nähnyt niin paljon kasvisruokia yhdessä paikassa! Noin 10 eurolla sai illallisbuffetin, johon kuului niin runsaasti lajeja, ettei kaikkia mitenkään pystynyt maistamaan, vaikka olisi ottanut vain pienen nokareen.

Buffetissa sai nautiskella myös "lihaa", sillä hyvin moni ruokalaji jäljitteli lihaversiotaan. Oli siis leikkeleitä, savukinkkurullia, paahtopaistia, lihakastikkeita... Mukamas! Materiaaleina käytettiin lähinnä eri papuja, kasviksia ja mausteita, ja maut sekä koostumukset olivat hämmentävän autenttisia.





Buffetissa oli jopa kasvis-sashimia!! Se ei ollut kyllä kovin hyvää, liian hyytelömäistä.



Eräs kiinnostava ruokapaikka oli myös vanha PERINNERAVINTOLA, jossa sai aitoa taiwanilaista kotiruokaa. Miljöö oli tosi hauska, ja ruuat hyviä. Kokki teki kasvisversioina ainakin hyvän tofukastikkeen, maistuvan munakkaan (kuulemma kaikki äidit tekevät kodeissa juuri sellaista munakasta) ja sain erikseen riisin ilman siihen perinteisesti lisättävää naudanlihakastiketta.



Melkein jokaisella taipeilaisella metroasemalla on sushipiste, jossa voi omaan rasiaan kerätä tällaisia YKSITTÄISPAKATTUJA NIGIREJÄ! Kawaii!! Vaikka Japanissa kaikki on yksittäispakattua, sushia en ole tähän tapaan paketoituna nähnyt.



Mmm, KASVISLASAGNEA... Jopa niinkin ketjupaikassa kuin LavAzz, mutta eipä Tokion LavAzzissa ole kyllä tällaista satsia näkynyt! Ah! Ja biiru päälle (se tosin ei ollut erityisen hyvää).



Juomista puheen ollen, taiwanilainen OOLONGTEE oli tosi hyvää. Taipeissa on paljon kivoja teehuoneita. Teen oikein tekeminen on hieman haastavaa puuhaa, enkä olisi omin päin sitä hallinnut. Tee juodaan ihan pikkuisista kupeista erilaisten operaatioiden jälkeen.



Myös KAHVILAKULTTUURI oli eläväistä. Tässä paikassa tarjoiltiin kahvia maailman ympäri, ja juoma valmistettiin näinkin erikoisella tavalla! Täyteläistä oli.



Mutta juomapuolen taiwanilainen erikoisuus on ehdottomasti PEARL MILK TEA, jotakin mehumaista maitoteetä, jossa killuu sellaisia marjan näköisiä, pureskeltavia, hmm, klönttejä... Aluksi hyvää, mutta ei koko mukillista klönttejä jaksa kyllä jauhaa, ainakaan usein. Taiwanilaisissa juomissa on hyvin usein jotakin purtavaakin, jännittävää!



Ei sen perusteellisempaa kattausta tällä erää. Suosittelen Taipeita muutaman päivän reissukohteeksi, ja jos aikaa on enemmän, kannattaa suunnata maaseudulle, metsiin ja luontoon!

P.S. Jos japanilaiset turistit tuntuivat Saipanilla hassunkurisilta, Taipeissa he olivatkin yllättäen sivistyneitä ja hyvinpukeutuvia - kiinalaumoihin verrattuna!!

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Jee raamenia jee!!

Juhuu, vegeramenin himoitsemispäivät ovat jälleen ohi! Chabuton-ketju on pelastanut Kagetsun jättämästä pälkähästä: kasvispohjaista ramenkeittoa saa taas! Ja vieläpä useasta paikasta!

Kävimme tänään Ikebukuron Chabutonissa. Automaattiin 780 jeniä kloks ja lipuke tarjoilijalle - hetken kuluttua edessä höyrysi söpön näköinen keittokulho täynnä terhakkaita nuudeleita herkullisen suolaisessa liemessä. Lisäksi kasvisraamenissa oli kasvisyllätyksiä: kevyesti grillattua porkkanaa, kesäkurpitsaa, paprikaa, tomaattia, reikävihannesta, tunnistamatonta vaaleaa vihannesta sekä makea, pehmeä pikkuperuna!





Keitto oli maukasta ja livahti alas sutjakkaasti. Paikka oli mukavasti sisustettu: seinällä vanhaa Tokiota kuvaavaa mustavalkotapettia, tummaa puuta ja vaaleaa seinää, ruostuneiksi maalattuja lamppuja, silti modernia ja tyylikästä. Musiikkina pehmeää jazzia.



Chabutonin on perustanut telkkarista tuttu raamengurujulkimo Yasuji Morizumi, ja ketju kuuluu samalle omistajalle kuin Kagetsukin (Globeat Japan). Kenties Kagetsun kasvisramenkampanja innoitti Chabutoniakin samaan kokeiluun.

Aiomme palata - usein!




Ruokaisan raamenkokemuksen jälkeen kävimme vielä lukukahveilla kotinurkkien tunnelmallisessa kahvilassa, jossa oli herkullista lattea ja söpöjä kuppeja sielläkin!


keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Saipan sileäksi!

Kun valikoimme toukokuun ”perinteistä” saarikohdettamme, oli kriteereinä lähinnä: edullinen hinta, aurinkoa, merta ja mahdollisimman vaaleaa hiekkaa. Arvoimme Okinawan, Filippiinien Cebun, Guamin ja Saipanin välillä. Okinawalla jo olimme viime keväänä, ja Cebu vaikutti liian hintavalta, joten lopullinen valinta tehtiin Guamin ja Saipanin kesken. Japanilaiset tuttavat kertoivat Saipanilla olevan parempia rantoja, ja koska myös Banana Yoshimoton romaani Amrita tapahtui osaksi Saipanilla ja oli perin kiinnostava (kummituksia!), oli päätös siis Saipan. Saari, josta vielä Suomessa asuessamme emme olleet ikinä kuulleetkaan.


Saipan on yksi Micronesian ja Pohjoisten Mariaanien saarista ja sijaitsee keskellä Tyyntä valtamerta. Sitä ovat aikoinaan hallinneet niin eurooppalaiset kuin japanilaisetkin, mutta nyt tuo pieni, vain 19 kilometriä pitkä ja 9km leveä saari kuuluu Yhdysvalloille. Sotilaita saarella on kuitenkin paljon vähemmän kuin Guamilla. Tukikohdan läsnäolon huomasi silti helposti: merellä päivysti kaiken aikaa kolme suurta laivaa. Kuulemma yksi on lastattu ruualla ja varusteilla, jotka riittävät 30000 sotilaalle. Eräänä päivänä laivat tosin katosivat! Saarella asuva amerikkalainen väitti, että botskit lähtivät tsekkailemaan Pohjois-Korean suunnalle meininkejä. Näinköhän?

Amerikkalaisuuden saikin huomata heti rajalla. Tuleville Saipanin vierailijoille: muistakaa käydä netissä etukäteen täyttämässä visa waiver -lomake! Rajaltakin oikean vihreän lomakkeen saa (lentokoneesta ei), mutta pikkuisen kovistelun ja puhuttelun jälkeen. Systeemi on uusi, emmekä me löytäneet ainakaan etukäteen netistä mitään tietoa. Saavuimme Saipanille kello 01 yöllä, ja suoraan jenkkiyrmyjen tylytettäväksi. Hyvin siitä silti selvittiin ja maahan päästiin, mutta ankara sanailu kyllä pudotti heti todellisuuteen: me olimme Amerikassa! Ulkona tosin realismi taas hämärtyi trooppisen yön lehahtaessa kosteana ylle.

Tulevan viikon aikana saimme tutustua hyvin omalaatuiseen saareen ja sen asukkaisiin. Saipanilla asuu vain noin 62000 asukasta, mutta silti päätiellä on valtava liikenne Amerikan tapaan: kaikki ajavat autoilla. Amerikkalaisuus näkyy myös eri kirkkojen ja lahkojen, pokeriluolien ja supermarkettien älyttömässä lukumäärässä. Kauppojen yllä lukee jättikirjaimin: We accept food stamps! USAn sosiaaliturva tarjoaa työttömille tietyllä summalla kuukausittaisia stampseja, joita kylteistä päätellen todella käytetään ja tarvitaankin. Supermarketeissa jenkkimeininki korostui: Pakkaukset olivat jättimäisiä! Kaikissa tuotteissa oli sokeria! Mitään kätevän kokoista ja vähäsokerista oli vaikea löytää. Kosmetiikkapurtilotkin olivat valtaisia. Kun söimme ensimmäistä aamiaistamme;
Winchell's-donitsiketjun munabageleita, kanelidonitseja, clam chowderia ja 7Upia, olo oli melkein kuin New Yorkissa!


Paitsi jos katsoi ulos. Ilma väreili kuumuudesta. Joka päivä mittari kipusi yli 30 asteen, reippaasti. Kosteus sai rakennukset rapistumaan, ja ensimmäinen ajatus raitilla kävellessämme oli: olemmeko Kuubassa, Meksikossa – missä? Koko viikon ajan itsensä paikallistaminen aiheutti haasteita. Ränsistyneiden talojen nurkalla päiviä paistatteli hyvin tummia ihmisiä. He olivat chamorroja, saaren paikallisia asukkaita. Ystävällistä, mutta alkuun hieman pelottavan näköistä väkeä. Eikä siinä vielä kaikki. Kolmas ihmisryhmä jenkkien ja paikallisten lisäksi olivat japanilaiset, Saipanin päätulonlähde. Saipan on hieman kuin japanilaisten Kanaria. Kaikkialla lukee japania, ympäriinsä on japanilaisia ravintoloita, ja kaduilla paikalliset huutelevat japskeille: Genki genki? (”Mitä kuuluu?”)

Muita turisteja saarella ei juuri käykään, paitsi jonkun verran venäläisiä. Muita valkonaamoja hyvin harvoin, joten meistähän leivottiin venakoita heti alkukättelyssä. Ihmiset eivät edes yrittäneet arvuutella, mistä olimme: olimme AINA Venäjältä. Ällistys oli iso, kun emme ymmärtäneet spasibaa tai vastaavaa!


ASUMINEN

Saipan on lähinnä resort-saari. Meilläkin oli ensimmäisen kerran yhteisessä elämässämme todellinen resorttiloma. Uima-altaita, oma ranta, omat aurinkotuolit... Ensin yövyimme Grand Hotelissa, jota ei voi kyllä suositella. Tai tavallaan hotellissa oli jonkinlaista kasariviehätystä, mutta parhaalla tahdollakaan ”deluxe”-huoneemme kokolattiamaton lukuisat, ällöttävät tahrat eivät viehättäneet... Rauhallista hotellissa kyllä oli, ja mukavaa henkilökuntaa. Loppuosa lomasta oli varattu viereiseen World Resortiin, joka olikin oikein miellyttävä. Kivat huoneet, mukava allasalue, biitsi, jolla oli jopa snorklattavaa heti rannassa. Ainoastaan muutamat hotellivieraat aiheuttivat yöllä meteliä biletyksellään, mutta se ei liene hotellin vika.




World Resortin bonus oli myös ilmainen pääsy vesipuistoon! Siellä polskimme kuin kakarat rengasliu'uissa, pimeässä tunnelilaskussa, villissä virrassa ja aaltoaltaassa... Sopi hyvin resort-lomailuun!

RUOKA

Saipanilla on ihanan paljon kaiken maailman ruokaravintoloita. Söimme herkkuja esimerkiksi vietnamilaisessa ja thaimaalaisessa ravintolassa. Ja aina löytyi kasvisversiokin!! Täytyihän toki pizzallakin käydä perusamerikkalaisessa biljardi- ja bissemiljöössä Saipanin ”pääkaupungissa” Garapanissa.

Hotellimme lähellä olevassa mukavassa Manic Inn -baarissa ystävälliset filippiiniläisheput kokkasivat meille puoli-ilmaiseksi kasviskeittoa ja kevätrullia ja tarjosivat kokonaan ilmaiseksi tuoretta mangoja ja banaaneja, ihan mukaankin otettavaksi. Kyseisen baarin henkilökunnan kanssa tuli myös juteltua kaikenlaista amerikkalaisuudesta, Saipanin sosiaaliturvasta – ja Saudi-Arabiasta, jossa toinen filippiinoista asui aiemmin, Persianlahden sodan aikaan. Baarissa oli töissä myös hauska indonesialaistyttö, joka kertoili omaa tarinaansa Lontoon vuosistaan. Kaikki kovasti kaipailivat USAn green cardia, jotta matkailu eri maihin helpottuisi. Baari oli hauska siitäkin, että sen seinillä oli korkokenkäesittely ja takaosissa muotivaateputiikki!



Torstaisin Garapanissa järjestetään ruokamarkkinat, ja kävimme kurkkaamassa tarjonnan. Tapana on myydä viidellä dollarilla boksi kukkuroilleen eri lajeja ja napsia sapuskat suuhun joko kotosalla tai kadun reunalla. Satsista jaksoi juuri ja juuri puolet syödä. Omassa lootassani oli: tofupataa, vihreitä papuja, kevätkääryleitä, kasvisnuudeleita, riisiä ja kookospalloja. Hyvää oli, rasvaista oli!


RETKET

Saipanin historia on vaikuttava. Saarella taisteltiin Toisen maailmansodan aikoihin pahemman kerran. Saipania hallitseville japanilaisille kävi kalpaten, kun amerikkalaiset voittajat saapuivat lunastamaan aluetta itselleen. Japanin keisari Hirohito käski, että ennemmin kuin antaudutte julmille jenkeille, tappakaa itsenne. Niinpä tuhannet japanilaisperheet tekivät itsemurhan hyppäämällä pohjoisosissa saarta sijaitsevalta valtavan korkealta kielekkeeltä alas. Nykyään paikan nimi on Suicide Cliff, jonka huimaavuutta kävimme mekin kauhulla ihmettelemässä. Toinen itsarikieleke veden äärellä on nimeltään Banzai Cliff.

Suicide. Sekä muutaman minuutin äkkikuuro.


Banzai.



Saarella on myös lukuisia memorial-kohteita, vanhoja tykkejä ja muuta sotavälineistöä ja hautakiviä siellä täällä. Muutama rakennus näyttää olevan kuin pommin jäljiltä, mutta kenties kyseessä ovatkin keskeneräiset rakennukset.

Tässä yksi silmään heti osunut.



Yhdeksi päiväksi vuokrasimme auton ja kiertelimme saarta. Päädyimme kapeille ja kuoppaisille viidakkoteille, kiemurtelimme kukkuloilla ja kurkkasimme Beach Roadin, saaren vilkkaimman maantien, auringonlaskuvalaistuksen.


Kävimme myös niin kutsutulla Forbidden Islandilla, jonne on kulku sallittu vain omalla vastuulla. Ainakin muutamia varomattomia korealaisia on aalto kiskaissut kallioilta silloin tällöin mukaansa. Alas rantaan oli hieman taivaltamista, emmekä hassun muotoiselle saarelle saakka loppujen lopuksi päässeet, vettä oli välissä sen verran. Mutta evästimme kivoilla rantakivillä kallioiden huomassa ja syötimme kiven kolossa lymyävää hupaisaa mureenaa.




VESILEIKIT

Ja, matkan tärkein osuus: biitsit, meri, uiminen, kalat, korallit! Saipanilla on huumaavan kirkas vesi. Näkyvyys on ties kuinka monia metrejä, ja auringon jatkuva paiste vain lisää upeaa kirkkautta. Koimme saarella tähän saakka parhaimmat snorkkelileikit. Tuttavapariskunta kävi sukeltamassakin ja näkemässä haita, mutta meille riitti vallan mainiosti pikkuputken pätkän kera pärskiminenkin. Kaksi paikkaa oli ylitse muiden:

Grotto

Grottolla on hieman paha maine sukeltamiskohteena. Kyseessä on vedenalainen luolasto, jonne jokunen vuosi sitten jäi porukkaa nalkkiin huonolla lopputuloksella. Kävimme kurkkaamassa seudun ja huomasimme, että Grotton kallioaltaassa, ennen varsinaisia luolia, voi mainiosti snorklata. Kunhan odotti sopivaa aaltoa, ettei kallioon paiskautuminen altaaseen laskeutuessa uhannut :)

Näkyvyys oli huima! Alla oli metrejä vettä! Luolat veden alla kutsuivat houkuttelevasti... Iso kalaparvi kellui syvällä kallioiden välissä. Aurinko sai veden hohtamaan eri turkoosin sävyissä. Ennen kaikkea huikeaa oli perspektiivi: nyt oltiin oikeasti syvällä, ja sen myös näki!





Managaha

Saipanin paras snorklauskohde on pikkusaari Managaha, jolle järjestetään laivaretkiä joka puolelta. Oma kyytimme kustansi 15 dollaria per pää meno-paluuna Fiesta-hotellin rannasta Garapanista. Vietimme kauniilla pikkusaarella koko päivän. Näimme ihania kaloja ja koralleja. Polskimme meren ihmemaailmassa vaikka kuinka kauan, välillä söimme eväitä ja jätskiä. Ihana päivä!







Kaikista vedenalaisista kuvista Sininen Kirahvi saa suuret kiitokset!

JA SIMPUKANKUORESSA:

Tällaiselle viikon lomalle Saipan oli oiva kohde Tokiosta käsin. Lentoliput maksoivat 32000 jeniä (eli ostohetkellä 290 euroa), saarella hintataso oli Helsingin ja Tokion luokkaa. Shoppailumahdollisuuksia on, kun tax free -myymälät mainostavat kilvan, mutta meitä ei nyt shoppailu niin napannut. Olimme saarella off-seasonin aikaan, joten kaikkialla oli erittäin rauhallista. Rannalla sai välillä olla yksin. Mutta hotellien ja palvelujen määrän huomioon ottaen ilmeisesti paikassa on vilinää japanilaisten loma-aikoina. Me olemme erikoistuneet näihin low-kausiin, joten säpinä-Saipanista ei ole mitään tietoa. Toisaalta paikalliset sanoivat, että Guam on fast ja Saipan on slow, joten kenties meno Saipanilla on aina rentoa.

Oli mukavaa, kun ihmiset tulivat juttelemaan ja osasivat englantia. Japanissa on jo liikaakin tottunut siihen, että möllötetään vain omissa oloissa.

Japanilaiset turistit taas olivat jotenkin tosi hassuja. Japanissa japanilaisten hassuus menee ihan huomaamatta, mutta muuhun ympäristöön tuotuna hupsuus on korostettua. Vaikea selittää, mutta toisinaan tuli hassu olo, kun japanilaisia oli lähellä omine fraaseineen ja rituaaleineen! :)

Ja myös rantatelttoineen ja -muoteineen...



Kaiken kaikkiaan tosi kiva loma ja second honeymoon!

tiistai 25. toukokuuta 2010

Saletisti Saipanilla


Terkkuja Saipanilta, eli "Japanin Kanarialta". Ollaan täällä Amerikassa, vähän reilun kolmen tunnin lentomatkan päässä Tokiosta. Tähän mennessä jokainen meidän kansalaisuutta arvaileva (n. 15 ihmistä) on luullut meitä venäläisiksi. Muutama ihminen sanoi tavanneensa joskus suomalaisen täällä. Pikku saarella on ollut oikein kivaa. Relasti resorttia, autoilua pikkurannoille, snorklailua, lepotuolissa lekottelua, syömistä, auringonlaskuja, vesiliukumäkiä, mangoja, biljardia, lisää syömistä, uimista, joutilaana olemista... Eli juuri sitä mitä tultiin hakemaankin.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Flipperii mä metsästän

Viime syksynä osuin Takadanobabassa tutun tien varrella olevaan uuteen pelihalliin. Pikainen vilkaisu sisään ja silmät suurenivat päässä! Siellä oli flippereitä ja vieläpä kolmena kappaleena! Flippereitä ei ainakaan nykyään tapaa Japanissa juuri missään. Niinpä parituhatta jeniä hujahti koneisiin, ja lähdin tyytyväisenä kohti kotia. Kuukautta myöhemmin palasin tähän samaan Mikado-nimiseen paikkaan, mutta voi kurjuuksien kurjuus: pelit olivat kadonneet ja niiden tilalle oli ilmestynyt jotain geneeristä perusarcadea, jota löytyy jokaisesta Tokion sadastatuhannesta pelihallista.


Harmitti, sillä pöydät olivat vieläpä ihan hyviä: Jack Bot, Bram Stocker's Dracula ja Solar Ride. Se harmitti vielä enemmän, että koneet olivat tosi hyvässä kunnossa. Yhdellä pelikerralla ei laitteissa ilmentynyt mitään ongelmia. Tyydyin tappiooni ja flipperit taas unohtuivat.

Noin kuukausi sitten tuli erään flippereitä Suomessa omistavan tahon kanssa puheeksi nämä hopeakuulan juoksuradat. Ja nälkä pelaamiseen taas heräsi. Nyt otettiin käyttöön aseista kovimmat, eli Google. Heti ensimmäiseksi löytyi Tokyo Pinball Association. He olivat järjestäneet flipperiturnauksen alle kuukautta aiemmin, joten tavallaan ensimmäiset uutiset olivat ikään kuin huonoja. Harrastajia siis on, mutta kisa meni jo. Eikä uutta ole toistaiseksi tiedossa. Harmillisesti yhdistyksen sivut eivät juurikaan näytä päivittyvän, joten sieltä ei löytynyt potentiaalisia pelipaikkoja.

Seuraavaksi löytyi Albert Mickyn sivu, josta mainittiin myös muutama flippereitä sisältävä pelihalli. Ei kun tutkimaan! Ensimmäisenä otin tarkasteluun Shinjukun Kabukichossa sijaitsevan Mikadon. Tässä vaiheessa en vielä osannut arvata nimestä mitään, mutta rakennusta etsiessä tajusin oman typeryyteni. Mikado muutti viime syksynä Takadanobabaan. Ja rakennusta on turha etsiä, koska se on purettu. Työmaa-aitaan kiinnitetty lappu vahvisti kurjat uutiset. Mikado-biru purettiin muutamaa viikkoa aiemmin. Siellä olisi ollut viisi pöytää, joten pettymys oli valtaisa. Varsinkin, kun yksi olisi ollut kovasti fanittamani Williamsin Guns n' Roses.

Seuraava kohteeni oli idässä Sobu-linjan varrella oleva Shinkoiwa. Siellä oleva Omoron-niminen pelihalli vaikutti suoranaiselta hopeakaivokselta, jossa olisi peräti 20 flipperiä! Voi kuinka junassa kuumottikaan sormia päästä pudottelemaan kolikoita koneeseen. Pitkähkön matkan jälkeen Omoron löytyi helposti. Ensimmäisessä kerroksessa ei näkynyt jälkeäkään flippereistä. Suuntasin toiveikkaana toiseen kerrokseen, mutta siellä oli vain tylsiä pachinko-koneita. Aloin jo pelätä pahinta, kun askelsin portaita kolmanteen kerrokseen. Kyllä, se kerros oli täynnä kaikkea perusarcadea.

Omoron tarjosi flipperikulman peräti 14 vuoden ajan, mutta vuoden 2009 lopulla kulmaus suljettiin. Ilmeisestikin pelaajapulan takia. Melkein kuin olisi viety maailman paras tikkari kädestä! Lainaan nyt tähän Albertin sivuilta kuvan flipperikulmasta, jotta se muistuttaa minua aina paikasta, johon olisin yli vuoden ajan voinut mennä, jos olisin ottanut paikasta ajoissa selvää.


Onneksi tämän pettymyksen jälkeen sain kaksi hienoa vinkkiä: Tokyo Domen lähellä olevassa keilahallissa on melkein uudenveroinen Lord of the Rings! Ja lisäksi sain linkkivinkin japanilaiselle Pinball Locator -sivustolle. Harmi, että monet sivuston vinkeistä ovat jo vanhoja, joten seassa on nämä mainitsemani edesmenneet paikat. Ja moni muu paikka on varmaan kokenut saman kohtalon.

Vaan Lord of the Rings sentään löytyi! Olihan siitä ihan pirusti iloa. Siitäkin huolimatta, että ihan vehkeen vieressä oli sellainen nyrkkeilypeli, jossa isketään hanskalla mahdollisimman lujaa säkkiin. Ensimmäisen kerran siinä flipperiä pelatessa vähän säpsähti, kun joku läsäytti täysiä säkkiin, mutta onneksi siihenkin tottui. Ihan parhaalla tavalla ei peli kulkenut, sillä pistesaaliiksi jäi vaatimaton 32 miljoonaa. Ainakaan tällä kertaa en saanut nimikirjaimia high score -listalle, mutta sisäinen (ja ulkoinenkin) pikkupoika hymyili leveää hymyä.


Kyseinen masiina löytyy Tokio Domen vieressä olevalta keilahallilta (tällä kartalla "Yellow building"). Kun Domelta lähtee kulkemaan ylempänä olevaa kävelytasoa Suidōbashin asemaa kohti, näkyy oikealla puolella n. sadan metrin päässä melko isolla teksti BOWLING. Tasolta menee portaat alas, josta pääsee kävelemään keilahallia kohti. Siitä hissi neljänteen kerrokseen ja keilaradan tiskin kohdalta oikealle. Kiitokset Kirahville vinkistä.

Tällä hetkellä olisi melko varma tieto, että Chibassa Narashinossa olisi DEEP-niminen pelihalli, jossa olisi useampikin flipperi. Matka sinne on kauhean pitkä, joten tuollaiseen pelireissuun tarvitsisi varata aikaa useita tunteja. Ja totta kai on mahdollista, että sinnekin matkaisi aivan turhaa. Jos retkeen yhdistäisi käynnin Ikean salmiakkikalahyllyllä, ei Oku ehkä pitäisi retkeä ihan kahjona ajatuksena.

Todella hankalaa tämä flipperien etsintä joka tapauksessa on. Pari viikkoa sitten kiertelin Ikebukuron itäpuolelta kolme pelihallia läpi, mutta niistä yhdessäkään ei ollut mitään flippereihin viittaavaa. Tarjonta oli yhtä kattava myös Nakanon Broadway Mallin pelihalleissa. Eikä viikonloppuna Shibuyan EST:in yhteydessäkään olevat useat kerrokset pelikoneita tuoneet helpotusta tuskaan. Shinjukun Kabukichossa olevalla keilaradalla saattaa olla yksi flipperi. Ainakin siellä on ollut, mutta tämäkin tieto voi olla vanhentunut. Niin tai näin, niin joskus sekin täytynee selvittää.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Vapunaatto Yomiurilandissa

Kun Suomessa lähestyttiin vasta unessa vapunaattoa, olimme me jo Tokion lähistöllä olevassa Yomiuriland-huvipuistossa. Olenkin muistanut jo yli vuoden ajan muistuttaa Okua, että sinne on päästävä. No, nyt muistuttelu on ohi, kun tämäkin rasti tuli suoritettua.

Golden Weekiä edeltävä perjantai osoittautui hyväksi päiväksi vierailla huvitusten parissa. Torstai oli edesmenneen Showa-keisarin syntymäpäivä, eli kansallinen vapaapäivä. Ja perjantai oli työnantajani myöntämä vapaa, joten osa kansasta rehki vielä töissä ja loput olivat jo matkustaneet kohti kotiseutujaan. Puiston laitteisiin ei ollut käytännössä ollenkaan jonoja. Työkaverit sanoivat, että heidän käynneillään laitteisiin joutunut jonottamaan jopa yli tunnin.


Kuten yllä olevasta maailmanpyörästä otetusta kuvasta näkyy, jakautuu puisto melko isolle alueelle. Käveltävää siis riittää. Kuten kuvasta voi huomata, on alueella useampikin vuoristorata. Ne olivatkin syy koko retkelle.


Tärkeinpänä vetonaulana toimi luonnollisestikin paikan suurin ja kaunein laite, eli Bandit. Pituutta radalla on 1560 metriä, korkein kohta on 78 metriä ja huippunopeus 110 km/h. Rata ja vaunut ovat hyvin nykyaikaiset, joten vauhtia löytyy, mutta kaikki tapahtuu miellyttävän sulavasti. Okukin innostui Banditiin ja kertoi aivan aidosti nauttineensa kyydistä. Samaa ei voi sanoa kolmen vuoden takaisesta reissusta Fuji-Q Highland Parkiin, jossa Guinnesin ennätysten kirjassakin vieraillut Fujiyama taisi jättää vähän traumoja kolmen ja puolen minuutin ajelullaan...


Puinen White Canyon kiinnosti myös suuresti. Olihan se ihan makea, mutta silti ehkä aavistuksen pettymys. Kyyti oli hyvin kolkkoa (olihan se toki vanhasta radasta odotettavissakin, mutta nyt se oli vielä vähän kolkompaa) ja vaunu pikkuisen liian pieni. Vaikka jalat koitti asetella miten tahansa, kolhiutuivat polvet joka töyssyssä ja äkkimutkassa. Ja niitä riitti. Näin viikkoa myöhemmin päällimmäisenä muistona on valitettavasti tuo polvien hakkautuminen, joten laitetta kannattaa lähestyä ehkä pikkuisen pienemmillä ennakko-odotuksilla.



Nyt tuli käytyä myös ensimmäistä kertaa seisottavassa vuoristoradassa. Loop Coaster MOMOnGAssa tosiaankin seistään tukevasti pyöränpenkkiin puristettuna. Ja mennään seisten 360 asteen silmukan läpi. Ihan veikeä fiilishän se. Tosi simppeli ja turvalliselta tuntuva laite. Ei aiheuttanut kummempia tykytyksiä, mutta ei välttämättä erityisiä fiiliksiä kokeilla uudestaankaan.

Täällä jokaisesta huvipuistosta vaikuttaa löytyvän Lintsiltäkin tuttu Space Shot. Tosin eri nimisenä. Yomiurilandista laitteita löytyi kaksi: yksi ampuu istujat vauhdikkaasti ylös ja toinen tiputtaa istujat hetkellisellä vapaapudotuksella alas. Kummankin tornin korkeus on 60 metriä ja huippunopeus noin 58 km/h. Ihan ok. Lintsiin en osaa verrata, kun edellisestä käynnistä taitaa olla yli 10 vuotta.

Tarjolla olisi ollut myös alakuvassa näkyvä "benji-hyppy", mutta siinä en käynyt. Joku näytti olevan jo ylhäällä hyppyvalmiudessa, mutta päättikin ottaa valjaat pois ja tulla portaita alas. Ei siis ihan helppoa ainakaan jokaiselle.


Olin jostain syystä käsittänyt, että huvipuisto olisi aika kaukana, mutta sinne pääsikin Shinjukusta ihan näppärästi. Paikalle pääsee itse asiassa kahta eri linjaa, joten kokeilimme molemmat. Menimme puistoon Shinjukusta Odakyu-linjalla Yomiuri Land-Maen asemalle, josta pääsi n. viidessä minuutissa bussilla porteille. Paluun teimme köysiradalla, joka kuljetti meidät Keion Yomiuriland-asemalle. Kumpikin asema on pelkkä "local"-asema, johon nopeammat limited express -junat eivät pysähdy. Kannattaa siis vaihtaa junaa sopivasti nopeampaan tai hitaampaan, jotta matka taittuisi noin 30 minuutissa.