Vuoriretki Takaosanille

Teimme viikonloppuna retken Hachiōjissa sijaitsevalle Takao-vuorelle. Varsinaisesta kiipeilyseikkailusta ei ollut kyse, sillä Takaosan yltää vain 599 metriä merenpinnan yläpuolelle. Joka tapauksessa Tengunkin suosimat vuoren metsäiset rinteet tarjosivat oikein hyvän pakopaikan kaupungin vallanneelta kuumuudelta. Varsinkin, kun matka hyvin ilmastoidussa Keiō Takao -linjan junassa Shinjukusta Takaosangunchin asemalle kesti vain 50 minuuttia.

Vuoren huipulle johtaa aikakin kolme reittiä: kivetty "trail 1", metsäisiä maisemia tarjoava "trail 6" ja "luonnontilassa" oleva Inariyama trail. Olimme kuulleet kavereilta, että nämä kaksi numeroreittiä ovat hyvin suosittuja ja niillä joutuu kulkemaan jonossa, joten päätimme valita Inariyaman. Se ei tarjoa erityisen hienoja maisemia, mutta reitillä mahtuu ainakin kävelemaan omaa tahtiaan. Ja onhan sekin jo iso muutos arkeen, kun siirtyy Tokiosta metsäiselle polulle. Takao-sanin sesonkikausi on vasta syksyllä ruskan aikaan, jolloin maisemat ovat myös kuvista katsottuna kauneimmillaan.


Pyhällä vuorella ilmeisesti kaikki ovat vähintäänkin tuttavia keskenään, koska huipulta alas palailevat ihmiset toivottelivat "konnichiwaaa" kohdattaessa. Jopa tällaisille gaijineille.




Japanilaiset ovat melkoista varusteluväkeä, joten todella monilta löytyi heavy duty -vuorikiipeilykengät, kiipeilysauva ja muutenkin asianmukaiset asusteet. No, eipä varusteiden omistaminen tässä maassa ole ihme, koska täältä löytyy myös isoja vuoria joille kiivetä. Jos varusteet on hankittu, niin miksipä käyttää lenkkareita pienemmänkään vuoren valloitukseen.

Näissä portaissa vanhempi mies tulee vastaan peräti kahden kiipeilysauvan tukemana.


Opaslehtisen mukaan 3,1 kilometrin matkaan huipulle olisi kulunut 90 minuuttia, mutta jopa meidän verkkaisella vauhdillamme matka taittui vähän alle tunnissa. Huipulta ei avautunut mitään erityisen ihmeellistä näkymää, sillä taivaan autereisuus esti esimerkiksi Fuji-sanin näkemisen. Ja Tokionkin vedentakainen silhuetti näkyi vain heikosti.

Vaikka vuorelle oli tullut paljon ihmisiä, löysimme silti mukavan varjoisen paikan eväiden parissa hengähtämiseen. Omat eväät eivät tosin olisi olleet välttämättömät, sillä käytettävissä olisi ollut hyväksi kehuttu soba-ravintola. Ja olihan huipulla tietenkin juoma-automaatteja ja pehmiskoju. No, kylmät Asahit ostimme kiipeämispalkkioksi.

Kuljettuamme huipun kiertävän 5. reitin lähdimme kulkemaan alas ykkösreittiä. Vaikka en erityisen kiinnostunut temppeleistä olekaan, kävimme vilkaisemassa rinteellä Takaosan Yakuōin Yūkiji -buddhalaistemppelin. Temppelin alue oli yllättävän iso, joten siellä oli jopa jotain nähtävää.





Kun matkasta alas oli jo yli puolet takana, päädyimme hetken mielijohteesta tuolihissin kyytiin. Olihan se erikoista mennä kesällä tuolihissin liukuvalle matolle, kun jalassa ei ollut suksia ja suuntakin oli totutusta vastakkainen. Hississä ei ollut juuri muita matkustajia, joten istuihan siinä 470 jenin edestä. Varsinkin puiden katseleminen totuttua korkeammalta oli mielenkiintoista, koska nyt näki läheltä muutakin kuin pelkkiä runkoja. Joku pehmoisen täyteläiseltä näyttävä havupuu muistutti melkein pehmistä.


Retki Takao-sanille onnistui mahtavasti. Aurinkoinen sää ei ollut liian tukala, aiempien päivien sateista huolimatta Inariyaman polku ei ollut mutainen, eväät maistuivat ja junamatkatkin menivät nopeasti. Ja ehdimmepä vielä illalla käydä Tokiossa Tengu-izakayassakin toisenlaisten eväiden parissa.

Jos Tokiossa vieraillessa on aikaa vain hyvin rajallisesti ja luonnossa käynti kiinnostaa, Takao-sanilla ehtii pyörähtää jopa kuudessa tunnissa. Näinpä Takao-san saakin Elmereiden sinetin hätäisen lomailijan lomakohteena.