keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Elmerit Okinawalla: Syömä & juoma

Okinawa liitettiin Japaniin vasta 100v sitten, joten myös saarten ruokakulttuuri on hyvin omanlaisensa. Ruoka on mausteisempaa ja kiinalaisempaa, ja kokkailussa käytetään usein saarten omaa, tummaa ruokosokeria ja awamori-viinaa. Miyakolla on myös omaa misoa ja spesiaalia Miyako-sobaa, maukasta ja vaaleaa, vähän litteää nuudelia.

Tässä taas hiukan sokeriruokoa.



Ja tässä ruokosokerista valmistettuja namusia (lähinnä pelkkää sokeria), kurozatoja. Niitä tarjoiltiin lentokoneessakin (muuta ei mehun ja teen lisäksi tarjoiltukaan, vaikka oli 3 tunnin lento!)



Chanpuru on suosittu pannuruoka. Miyakolla oli pääasiassa sellaista, jossa oli tofua, Okinawan makeaa sipulia, bambunituja, bitter melonia eli goyaa, kananmunaa ja sitten joko lihaa tai mustekalaa. Okusan veti lentokentällä Goya chanpurua noukkien muutamat lihapalat pois, ja se oli ihan älyttömän maukasta ja hyvää!



Tunnettu saariherkku on myös taco rice, joka on kuin tacoja ilman tacoja :) Eli riisiä tacokuorten sijaan, ja sitten lihaisia sooseja.



Miyako-soba, joka muistuttaa enemmän pastaa kuin nuudeleita, tarjoillaan yleensä kuta kuinkin täten eli soppana:



Ensimmäinen ravintolakokemuksemme Miyakolla oli San-Goya-niminen izakaya Hiraran pääkadulla Nishizatolla (numero 231). Paikka näytti ulospäin tällaiselta:



Kyseessä oli keskikokoinen, soma izakaya, jossa oli laaja menu ja vieläpä ihanasti englanniksi. Vessassakin oli nättiä.





Lähes kaikki ruoka-annokset maksoivat 370 jeniä kpl (n. 3e) ja juomat myös, joitakin drinkkejä lukuun ottamatta. Tilasimme tällaisia ihmeitä ensiksi:



Goyaa eli bitter melonia pikkelsinä sekä etualalla varsinainen ihmeiden ihme, Uruu eli sea-weed jelly, merilevähyytelö. Maku ei ollut hassumpi, mutta voinette kuvitella koostumuksen... Kumma kyllä tavaraa pystyi syömään puikoilla, tosin mössö venyi ja valui lismaisena ja ruokahalua hillitsevänä. Ihan kaikki ei mennyt alas. Taka-alalla on herkullista tonnikalaa - siis myös jopa Okusanin oli pakko vähän maistaa, ja se oli tajuttoman hyvää. Makeaa, mausteista ja suolaista yhtä aikaa. Nammm.

Tässä alla vielä samaa tonnikalasettiä eri päivältä, ja höystämässä Blue Island -drinkki, joka sisälsi Awamoria, Curacaoa, greippimehua, tonicia ja sitruunaa. Se oli Yan-sanin drinkki, Oku taas joi "healthy alcoholia": ensi käynnillä makuina "Roseship&Acerola" ja toisella kerralla "Aloe&Yogurt". Omoshiroi desu ne.



Mutta aivan parasta San-Goyassa oli tämä.



"Eggplant and tomato with cheese on the ironplate". Simppelisti. Muttei ehkä ikinä ole tullut syötyä yhtä hyvää munakoisoa! Tabascoa sekaan ja nams! Tilasimme myös jimamidoofua eli pähkinästä tehtyä tofua, varsin hyvää. Sekä "Deep fried Miyako tofua", maistuvaa sekin. Olipas siellä paljon hyviä ruokia ja juomia! Kyytipojaksi toki awamoria on the rocks.

Ja Orionista ei olekaan vielä mainintaa. Eli Okinawalla on oma olut, Orion. Maistuvaa lageria, monta eri makuvivahdevaihtoehtoa. Jos muualta kuin Okinawalta ostaa Orionia, kyseessä on hieman erimakuinen biiru, Asahin valmistama. Okinawan Orion pannaan pääsaaren Nagon kaupungissa.







Ylläoleva kuva onkin tunnelmallisesta tilanteesta. Olimme Hiraran city beachilla uimisen jälkeen istumassa auringonlaskutunnelmissa mainion Alchemist-baarin terassilla. Suositeltava baari! Se sijaitsee A-Dish-nimisen italialaisravintolan yläkerrassa, ja itse ravintolasta saa tilata baariin ruokaa. Tilasimme yhden herkun kiviuuni-Margheritan:





Alchemist oli tosi tunnelmallinen, ja siellä järjestetään muutamia kertoja kuussa keikkoja. Tällä erää, torstai-iltana, me olimme paikan ainoat asiakkaat... Lauantai-iltana kävimme toisessa Goyan nimeä kantavassa izakayassa, joka oli hyvin suuri. Paikka oli koko perheen ravintola ja lapsia olikin paljon. Itse asiassa myöhemmin illalla kuulimme, että meneillään oli erään oranssipaitaisen ravintolavieraan syntymäpäivät eli se kenties selitti väkimäärää. Ravintolassa ei ollut minkäänlaista tajuttavaa menua, kaikessa oli vain kanjia. Jouduimme tilaamaan heitellen ilmoille ehdotuksia mahdollisista ruuista. Kasvissyöjälle tarjoilijat eivät osanneet oikein suositella muuta kuin salaattia, vaikka paikassa oli paljon tofujakin. Muiden pöytiä urkkimalla saimme sitten tilattua tofujakin.



Tämä alla oleva oli aika yllätyksellinen. Tarjoilija kauhistui, kun kuuli, että söimme sitä ensimmäisen kerran. Kyseessä oli toofuyoo, awamoritofu. Aurajuustomainen rakenne, ja maku oli - viinainen! Toofuyoo valmistetaan awamorin kera, ja sitä pystyi syömään vain pikkuisia paloja kerrallaan.



Ravintolan pieneen sisäänpääsymaksuun kuului pläjäys perinnemusiikkia. Kaksi naista, kenties äiti ja tytär, saivat rytmillään mukaan koko kansan! Yhtäkkiä tajusimme tanssivamme ympäri ravintolaa letkassa taputtaen ja huitoen eri suuntiin. Ja huutaen HAYAA! aina kun laulajanainen huusi HIIASHASHAA! tai jotakin. Siis mitä oikein tapahtui?? Taisi olla se Orion - ja awamoritofu...



Okinawan perinnesoitin on nimeltään sanshin. Siitä tulee ihan veikeä ääni. Ja musa on mukaansa tempaavaa, siis todellakin...





Ja bileet yltyvät!



Letka lähtee!



Hauvakin jammas.



Sellaista meininkiä Miyako-jimalla!


Bonusraita:
KAHVILAT


Miyakolla ei kahviloita ole Tokion tapaan vieri vieressä, mutta löysimme kaksi mukavaa. Ensimmäinen oli vanhahko keskustakahvila, jonka pöydät toimivat samalla jonkinlaisina pelikoneina. Mistä pelistä oli kyse, sitä emme koskaan saaneet selville. Kahvilassa oli mukava lueskella ja nautiskella jääkahvia ja jääkaakaota.



Hiraraya-majatalon heppu opasti meidät myös mukavaan taidekahvilaan, jossa hänen tuttavansa oli töissä. Paikkaan ei ollut ihan helppo löytää, mutta se sijaitsi yläosissa Hiraran keskustaa ja sen vieressä oli tämännäköinen ravintola:



Kahvilan nimi oli Breathe ja sitä mainostettiin myös kirjakahvilana.



Siellä oli myynnissä kaikkea itse tehtyä (muun muassa Hello Kitty -pölyhuiska), ja paikka oli viihtyisä ja rauhallinen.



Juomien oheen sai ihan ilmaiseksi maistuvan snackin.



Tuo vihreä on myös yhtä Okinawan herkkua, umibudooa eli sea grapea. Oku ihastui umibudoohon ikihyvikseen, siinä oli niin jänskä raksahtava rakenne. Myös kurpitsasalaatti oli herkkua. Ja makea sipuli, joka on ihan eri maailmasta kuin tavissipuli.




JÄLKI(RUOKA)KIRJOITUS

Okinawa on hedelmämekka, mutta näin keväällä ei vielä mangoaika ollut alkanut, emmekä muutenkaan oikein nähneet mitään hedelmäryntäystä. Teiden varsilla pojotti ananaspuita ja pihalla banskupuita, mutta kaupoissa ei oikein ollut muuta eksoottista hedelmätarjontaa kuin papaijaa. Sitä ostimme puolikkaan hotellille, ihan oli hyvää.





No, ainakin sai ihanaa kuivattua mangoa ja mangopullaa!



Lisäksi Okinawan omat donitsit, saataa andagit, olivat tuhteja, mutta herkkuja.



Arvatkaapas tuliko tämän kaiken jälkeen nälkä?? Shinjukussa on kuulemma okinawalainen ravintola, eli eiköhän mennä! HIIASHASHAA!


P.S. Okinawalla nautitaan myös siankorvia, sorkkia, raakaa vuohea ja sen sellaista, mutta jos sitten ensi kerralla niitä...

3 kommenttia:

Pepe-san kirjoitti...

Nöyrä kiitos jälleen kerran näistä Okinawan helmistä.

Vaikka ette ihan siinä Jenkkien tukikohdan lähettyvillä pyörineetkään niin törmäsittekö kertaakaan Amerikkalaisiin sotilaisiin, tai muihin turisteihin ?

Okusan kirjoitti...

Näimme hotellissamme olleen sveitsipojan lisäksi yhden skandinaavilta näyttävän miehen rannalla, pyörällä ajavan blondin naisen lapsen kanssa sekä lähtöpäivänä pyörillä niin ikään suhaavan pariskunnan. Siinä kaikki valkonaamat koko aikana! Jenkkejä ei Miyakolla hengaile sotilastehtävien puolesta.

Kesemmällä voi olla turisteja enemmän.

Laura kirjoitti...

Jee ruokapäivitys, mahtavaa.

Myös intialaisissa ruuissa käytetään joskus tota bitter melonia. Se on jännän makusta. Itse tykkään siitä semmosena, että paistetaan siivuja pannulla melkein mustiksi. B niitä joskus tekee muun intialaisen ruuan lisukkeeksi. Eipä noita karvasmeloneja kyllä ihan joka puodista saa, lähinnä Hämeentien etnokaupoista.