sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Japanilaiset airon varressa

Inokashirassa näkyy aina sekopäisiä soutajia! Ensimmäinen pätkä on kuvattu toissavierailulla - äijä otti oikein kuntoilun kannalta!



Toinen on torstailta, jolloin vesillä oli reippaan riehakkaita koulupoikia. Osassa veneistä porukka seisoi ja huojui, tytöt kiljuivat, pojat heiluttivat venettä, tytöt kiljuivat lisää. Nämä videon pojat ovat rauhallisempia, lähinnä tahtovat päästä lujaaaaaa!


How to buy and register a second hand bicycle in Tokyo, Japan

Today I am exceptionally going to write in English. Sorry, our beloved readers, but I would like to give my share of "knowledge" about buying a second hand bicycle in Tokyo. In Japan all the bicycles have to be registered, and this can be a bit problematic for a foreigner. Especially if your Japanese is not so fluent.

The easiest way to register is to do the registration with the bike's current owner. The second best thing is to receive all the necessary papers (the old registration license, and maybe a receipt and bike's handbook) when you buy the bike. Bikes have to be registered, so every legit owner should have a registration license. The police is monitoring actively foreigners riding bicycles, so you are just getting yourself into trouble if you are riding a bike registered to someone else.

I bought our first bike from the Columbian university student's sayonara sale. He was asking 5000 yen for the bike, and it sounded cheap enough. Maybe it was a bit too much, because the front basket is taped together, but on the other hand brakes don't screech, there is no rust, and the front light is also working.

I picked up the bike from his apartment in the north side of the Yamanote line. We went together to a local bicycle shop and the seller did all the talking. During that time I was not able to write my home address in kanji (uh oh, you really should be able to do it), and the shop assistant wrote it for me. And then I rode the bike home. Remember, you can not take a bike into a train or a subway, so you have to be able to ride it to your home. In this case the ride took about 50 minutes.

Today, about six months later, I bought our second bicycle. Our friends are returning to Finland, and we decided to buy their 8 months old bicycle. This friend speaks good Japanese, and I have also learned something, so I thought the registration would be really easy. Well, it wasn't.

At first we headed to the nearby koban (police box), but it was closed (it is Sunday). Next, we went to another koban, but the policeman told us that he doesn't do registrations. Sigh. Well, he gave us directions to the third koban. Which we never found! Not even we really tried to search for it. Sigh. The friend knew a nearby bicycle shop, so that was our next destination.

At the shop the owner looked at the old registration license and pointed his finger at least ten times at the other bike store's stamp. Great. Well, he said "musugashii" and smiled, when we left. At this point we were quite pissed off. We had just wasted time, so I decided to head home, and left my friend to take care of packing their belongings.

On my way home a police car passed me and the officer looked at me, but they just kept on going. At home I decided to try to register the bike at the local shop (pun). Before leaving I practised how to express my matter as simply as possible. Well, it worked!

At the shop I told the assistant that my friend moves back to Finland (sniff), and I got his bike. And we tried to go to koban but it was closed. I showed him that I have the old registration license, bike's original receipt, and the handbook. He said ok, and I paid registration fee of 500 yen, filled in the registration sheet, and he put a new yellow registration sticker over the old one on my bike's body. And that's it!

Here is the happy new couple on our front yard:

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Nattoa naamaan!

Olemme onnistuneet oleilemaan Japanissa yli puoli vuotta joutumatta kansallisherkku naton eli hapatettujen soijapapujen äärelle. Tai niin kuvittelimme. Todellisuudessa emme olleet edes ajatelleet koko nattoa - mutta sitähän on vähän joka puolella! Luulin, että se kaupoissa näkynyt mömmö on jotakin papuliha-asiaa.

Mutta perjantaina Takadanobaban eräässä izakayassa päätin tilata nattomakeja, viimeinkin. Ja heti kun makit saapuivat pöytään, hoksasin, että kas, tuo on tuota! Muistelin syöneeni Helsingissä nattomakeja, Kotossa tai jossain muussa japanilaisravintolassa, eikä muistikuva ollut kaamea.

Nyt se on. Sain nieltyä kaksi makia, sitten tuli totaalinen stoppi. Se oli AIVAN HIRVEÄÄ!! Koostumus oli kammottava, oli kuin oksennusta olisi niellyt. Nattohan venyy limarihmaisena, joten kun makin nosti lautaselta, sen perästä valui ihana rihma. Maku oli eltaantuneen, homehtuneen ja käyneen sekoitus. Kyseisen makin naton koostumus oli sellaista ryynimäistä, ei kovin isoja papuja.

Mutta monet sanovat, että ensimmäinen kerta on paha, vaan sitten alkaa helpottaa. Niinpä rohkea naton syö, ja kävin äsken ostamassa lisää nattoruokaa. Ostin nattomakirullan, joka sisältää myös kimchiä. Eli vähän huijausta pelissä. Ihan mielenterveyden takia.

Aion syödä rullan nyt. Eikun toimeen. Otan ensin kuvan.

Tässä nattopötkö on vielä viattoman näköinen kääreessään.


Tässä ei.


Haju: ellottava.
Koostumus: pötköstä valahtaa heti limarihmojen kera papukasa näppäimistölle. Tästä on hyvä jatkaa.
Ensimmäinen haukkaus: haukkausta on vaikea suorittaa loppuun, koska rihmat venyvät kuin juusto.
Maku: ei järkyttävä. Tulinen kimchi auttaa (vähän liikaa).
Toinen haukkaus: Kylmiä väreitä. Ei tämä hyvääkään ole. Norikuori on ihanan rapea ja kimchi on ihan hyvää, mutta se natto urkkii taustalla kamalan sivumakunsa kanssa.
Kolmas haukkaus: Kimchissä on joku kauhean pitkä ja natosta limainen kaali, jotka ei saa millään katki. Nattoa tulee suuhun liikaa. Natto ei ole vieläkään hyvää. (Ja minä kuitenkin pidän hapankaalista - paljon!)
Neljäs haukkaus: sitä ei tule. Testi on ohi.

Päälle reiluja kulauksia 100% Fruit Sparklingia.

Ei tuosta natosta voi kukaan tykätä! Olkoon terveellistä ja estäköön rauhassa aivoinfarkteja ja sydänkohtauksia. Otan ne mieluummin kuin syön lisää nattoa!

Työllisiä tuoksuja

Viime viikolla työpaikalla viereeni istutettin leidi, joka hoitaa sopimusasioita. Hänen hiuksensa ovat aina nutturalla, vaatteet selkeästi muiden vaatteita kalliimpia, on iPhone (melko kallis Japanissa), on hoikka, puhuu lapsen äänellä (kuten hienoilla naisilla on Japanissa tapana) ja sipsuttelee aina korkkareilla. Hänen perusilmeensä on kireä, mutta keskusteltaessa hän on ihan ystävällinen.

Jokakeväiset allergiaoireet alkoivat pari viikkoa sitten, mutta toistaiseksi kevät on sujunut ihan hyvin Suomesta tuotujen allergialääkkeiden avulla. Tänäänkin aamu meni töissä allergian osalta aivan oireetta, mutta tämän vierustoverin istuttua klo 11 paikalleen on päivä edennyt nihkeämmin. Hän nimittäin käyttää todella voimakasta hajuvettä! Henki on koko ajan vähän salpautunut, sieraimia kirvelee ja silmät kutisevat. Lounastauolla oireet hävisivät, vaikka menimme ulos siitepölyjen keskelle. Oireet palasivat, kun istuin taas paikalleni.

Työkaverit olivatkin maininneet jo paria päivää aiemmin naisen hajuvedestä, mutta itse huomasin haittavaikutukset vasta tänään. Lounastaolla mainitsinkin, että mitenhän näistä haittavaikutuksista pääsisi eroon. Se ei itse asiassa olekaan ihan helppoa. Yrityksen hierarkiassa nainen on minun yläpuolellani. Ohje olikin, että voisin mainita ongelmasta esimiehelleni, jos hän keksisi jotain.

Samalla kuulin mielenkiintoisen tarinan aiheesta. Eräs aiempi työntekijä oli haissut kesäaikaan häiritsevän voimakkaasti hielle. Tästä ei tietenkään kukaan ollut voinut mainita hänelle itselleen, joten asiasta oli keskusteltu esimiehen kanssa. Hänkään ei ollut voinut puhua asiasta haisulille, koska olisihan se (enkä) pikkumaista ja (ainakin) nöyryyttävää tämän hikoilijan kannalta. Toimistossa kuitenkin oltiin juuri sopivasti tekemässä viikkoa myöhemmin paikkojen järjestelyjä, joten esimies oli keksinyt, että sijoitetaan testipiste (jossa on mm. muutama iso plasma-tv) tähän ja hajuherne istumaan tuonne testipisteen toiselle puolelle.

Näin tehtiinkin, ja aiempien vierustovereiden ei tarvinut kärsiä enää hajuhaitoista. Hikimies oli vähän ihmetellyt uutta järjestelyä, että miksi hänen paikkansa sijoitettiin laitaan, mutta ilmeisesti hänelle itselleen sijoittelun syy ei koskaan selvinnyt. Ehkäpä sosiaalisen kehittymisen kannalta harmillisesti.

No, katsellaan. Kevät on jo pitkällä, joten allergiat eivät toivottavasti enää vaivaa kauaa. Terveisiä kaikille lumisateiseen Suomeen täältä 24-asteisesta Tokiosta!

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Huh hah hanami!

Viime päivät ovat kuluneet melkoisessa kirsikankukkapöllyssä. Hanamointia on tullut suoritettua kuten kuuluukin: mahdollisimman usein, paljon ja lujaa. Ilma on ollut aika ihana, ja kirsikankukat ovat kieltämättä kerrassaan hurmaavia! Nyt ne ovat full bloomissaan, ja ilma on täynnään leijailevia kukkasia! Jos kukan saa kädelleen, voi toivoa jotakin, ja toive toteutuu.

Tähän saakka on vaikea sanoa, mikä on ollut kaikkein kaunein paikka. Tänään käyn vielä Uenossa katsomassa, miltä siellä nyt näyttää. Tässä ihan meidän lähelläkin, etenkin erään muinaisen puiston liepeillä, on myös upeita puita. Lenkkireissuilla tulee juostua kaula niin kenossa, että melkein menin kerran roska-auton alle. Onneksi tämä hurvittelu on kohta ohi, niin ei tarvitse kaiken aikaa ihastella!

Perjantaina kävin Shinjuku Gyoenissa. Puisto tulvi väkeä, mutta se on onneksi niin iso, että kaikki mahtuvat miellyttävästi. Puistossa näytti muun muassa tältä:











Nautiskelin siinä penkillä puolisalaa pillisaken eväsviinereiden kera ja lueskelin Banana Yoshimoton romaania. Ympärillä kirmailivat lapset, koirat, pallot, frisbeet ja kännykkäkameroillaan kukkia saalistavat salarimanit.

Perjantai-iltana Yan-sanin päästyä töistä suuntauduimme Kudanshitaan, Keisarin puutarhojen länsipuolelle kirsikkapuuspottiin nimeltä Chidorigafuchi. Kuulemma suosituimpia hanamipaikkoja, ja näin oli. Lisäksemme liikkeellä oli väkeä noin miljoonasta kahteen. Poliisipartiot ohjastamassa väkijoukkoa, joka uudelta vuodelta tuttuun tyyliin nelirivisessä jonossa mateli hiljalleen eteenpäin. Minne, emme siitä saaneet aivan tolkkua, sillä olimme malttamattomia jonottelemaan. Ilmeisesti pitemmällä olisi ollut vielä lisää yövalaistuja morsiamenvalkeita kirsikkapuita, mutta näimme niitä alkumatkan varrella jo kylliksi.


Vieressä sijaitsi Yasukuni Shrine, tuo kiistanalainen, japanilaisille "sotasankareille" pyhitetty temppeli, jonka pihalta löytyi armoton hulina. Meneillään oli vapun, matsurin, festarin ja karnevaalin sekoitus, jossa tarjoiltiin lukemattomista kojuista lukematonta mahdollista purtavaa.


Myös kalatikkareita.




Mekin otimme biirut ja fiilistelimme hetkisen, mutta väenpaljous oli hieman turhan massiivinen.


Seuraavana päivänä, lauantaina, suuntana oli Yoyogi. Myös valtaisa puisto, joka oli - yllätys yllätys - valtaisan täynnä. Saimme viime hetkillä napattua itsellemme ja siniselle pressullemme paikan kirsikkapuukujan viimeisen kirsikkapuun alta.



Ilmassa oli vahvaa juhlahumua. Japanilaiset olivat riemukkaita ja vapautuneita (ja juovuksissa). Kuten näkyy.







Seurassamme oli tuttu japanilais-suomalainen pariskunta seka japanilainen ystävä, joka oli edellisenä yönä eronnut amerikkalaisesta poikaystävästään piirakkasodan merkeissä. Onneksi lattiaan paiskautuneen piirakan sijasta kaupasta oli löytynyt tällaista herkkua:



Piknikpöytäämme kuuluivat myös Fazermintit, Geishat, liköörikonvehdit, isot vihreät pavut, patonki, foccaccia ja juusto, mansikat (tietysti!), tamago ja perunasalaatti.

Sekä silmänruokana (ja välillä konkreettisemminkin, sillä kukkia putoili koko ajan päällemme) ihanat ihanat hanat, siis kukat!




Ja ihanat ihanat vessajonot... Puoli tuntia kului jonossa! Ja saikin luvan olla ainoa kerta. Miehet kävivät suomityyliin puskissa, mutta koska kaikkialla oli väkeä, naisille touhu ei ihan niin helppoa ollut... Hyvä asia oli, että puistojen vessat ovat kaameita haisevia likaisia reikiä, joiden äärellä kukaan ei ole hetkeäkään pitempään kuin on pakko. Jono siis eteni nopeasti, vaikka aluksi vaikutti toivottomalta: edelläni jonossa oli 56 ihmistä.

Asemallakin sai hetkisen luovia.




Lauantain toinen kohteemme oli Komazawan puisto, jossa oli koko päivän ollut meneillään Suomi-hanami! Koska suunnitelmat menivät päällekkäin, emme siis varsinaisesti itse hanamiin ehtineet, mutta näimme viimeiset, parhaat palat. Paikallahan oli oikein orkesteri, ja suomilaulut raikasivat!



Jatkot löytyivät lähistöltä kotibileistä hernekeittoineen, hapankorppuineen ja kossuineen, eli iloa riitti vielä pitkälle iltaan. Pääsi tutustumaan taas uuteen ja vanhaan suomivereen. Paikalla oli myös paljon japanilaistyttöystäviä/vaimoja.


Sunnuntainakaan ei hanamilta vältytty! Parin kaverin kanssa käväisimme vielä Toyama-puistossa iltapäivää istumassa. Siellä oli muutama tosi kaunis puu ja maltillisemmin porukkaa. Metakkaa toki, kuten kaikkialla näinä vaaleanpunaisina viikkoina.



Siinäpä sakurasaldo tältä erää. Jospas nyt lähtisi - puistoon!

Happy hanami for all!

torstai 2. huhtikuuta 2009

Tupakointi loppui JR:n asemilla

Aprillipäivänä tapahtui Tokiossa sellainen ihme, että olin suorastaan yllättynyt: Japan Railways poisti tupakointipaikat n. 200:n asemansa laitureilta. Tämä tupakkapaikaton alue ulottuu Tokion ympäristöön n. 50 kilometrin säteellä.

Lähes päivittäin JR:n junilla matkustavana tällä tupakkapaikkojen poistamisella on minulle jopa merkitystä. Enää ei tarvitse etsiä laiturialueelta paikkaa, jossa löyhkäävät polttajat eivät rohise ja ryi vieressä. Ja vielä merkittävämpi syy on tupakkapaikan lähelle pysähtyvät vaunut. Aiemmin vaunun pysähtyessä tupakkapaikan kohdalle saattoi koko vaunu täyttyä röökinlöyhkästä, ja sitä sai haistella ainakin seuraavalle asemalle saakka. Ellei sitten sielläkin pysähdytty tupakkapaikalle. Silloin kun matkustetaan kuin sillit purkissa, niin savusilliksi muuttuminen ei paranna viihtyvyyttä sitten yhtään.

Tämä kertoo hyvällä tavalla asteittaisesta asenteiden muuttumisesta. Shinjuku on jo aiemmin kieltänyt kaduilla tupakoinnin, joka on noilla täpötäysillä kaduilla vähintäänkin järkevää. Kun japanilainen polttaa päivässä keskimäärin 6,2 savuketta, joka on maailman neljänneksi eniten, niin pakko kai tässä on jonkun huolehtia, että tupakoimattomat saavat raitista ilmaa. Siksipä eilen olikin mukavaa ajella junalla, kun joka asemalla entiset tupakointialueet olivat nyt aivan tyhjinä ilman tuhkiksia.

Alkuperäinen uutinen on täällä.

tiistai 31. maaliskuuta 2009

Miehet kylpee

Okusanin kyläillessä Suomessa käväisimme suomikaverin kanssa löylyttämässä itsemme Shinjukun Kabukichossa olevassa Finrando Saunassa. Kyseinen "suomalainen" saunalaitos poikkeaa suomalaisesta saunasta mm. siltä osin, että se on vain miehille tarkoitettu rentoutumislaitos. Kuten sääntökyltistä näkee, tatuoinnit, humalaiset ja rikolliset eivät ole toivottuja, mutta ilmeisesti tässä kiinalaisten pyörittämässä paikassa ainakaan kahdesta säännöstä ei pidetä kovin tiukasti kiinni. Siitä lisää myöhemmin.

Portaiden alapäässä nakkasimme kengät lokeroihin ja jätimme lokeroiden avaimet vastaanottoon pantiksi. Saimme avaimet vaatekaappeihin sekä vaaleansiniset bokserit, eli siitä vain pukuhuoneeseen irtaantumaan ylimääräisistä vaatekappaleista. Kello oli jo lähes 21, joten pukuhuoneessa kohtasimmekin ensimmäiset humalaiset työmyyrät. Eipä heistä mitään harmia ollut, mutta herrojen askellus vaikutti varsin epävarmalta. Ja keskustelu oli normaalia kylpylätasoa äänekkäämpää. Toisaalta he olivatkin ainoat näkemämme selkeästi humaltuneet kylpylävieraat.

Koska tulimme kylpemään, bokserit päätyivät heti alempaan kerrokseen saavuttuamme koriin, ja suihkun kautta hyppäsimme kuumaan sähkökylpyyn. Sähköaltaan pohjassa on metallinen alue, josta keinoankerias räpsäyttelee virtaa väsyneeseen salarymaniin. Räpsyt ovat kuitenkin aika olemattomat, ja jännitettä täytyisikin olla huomattavasti enemmän, jotta tuosta isommin rentoutuisi. Kylpeminen oli silti oikein mukavaa. Ylempänä olevassa kuvassa näkyy kuva myös swastika-altaasta, ja kävimmekin seuraavaksi siellä hierotuttamassa itseämme.

Finrando Saunassa on kaksi saunaa, joiden lämpötilat ovat n. 60 ja 95 astetta, ja valintamme kohdistui kuumempaan vaihtoehtoon. Löylyähän näissä paikoissa ei heitetä, eli varsinaista löylytystä ei ole tarjolla. Saunassa istuskellessamme katsoimme telkkarista japaniksi dubattua amerikkalaista kyttäruutua, jonka katselua jatkoimme myös saunan ulkopuolelle viritetyiltä puutarhajakkaroilta.

Tässä vaiheessa olimme jo kiinnittäneet huomiota siihen, että suunnilleen puolella kylpylävieraista oli tatuointeja. Oli vanhoja miehiä, joilla oli vanhoja haalistuneita kuvia käsivarsissa, mutta myös nuorempia miehiä, joiden ihosta 70% oli täyteen nakutettu. Seurailimmekin näiden kavereiden puuhia, kun muutamat lähes kokonaan tatuoiduista tyypeistä ravasivat koko ajan ympäri kylpylää. Ajattelimme aluksi, että onkohan tämä jotain "reviiritarkkailua", mutta vähän ajan kuluttua päättelimme, että he vain tykkäävät kierrellä ympäriinsä. Tulipa kuitenkin mieleen, että ovatkohan tatuoinnit tuon rauhattoman juoksentelun takia kiellettyjä? Joka tapauksessa, yksi vanhempi mies siinä sitten meitä morjestikin, kun istuskelimme telkkarin äärellä. Joko muuten vain tai sitten olimme hänen paikallaan. Eipä siinä mitään sen kummempia sitten puheltu. Telkkarin jälkeen otimme vielä kuuman kylvyn poreettomassa altaassa, ja kylmäaltaan (n. 18 astetta) kautta peseytymään.

Kun "hienommissa" kylpylöissä on yleensä ollut iäkkäämpiä japanilaisia naisia hieromassa, tässä paikassa hierojat olivat nuorehkoja kiinalaisia. Sininen lainakylpytakki houkutteli kuitenkin hierontaa enemmän, joten sellainen ylle ja peilin eteen harjaamaan hiuksia. Tällä osastolla olisi ollut kiinalaisia nuoria naisia laittamassa kutrit ojennukseen, mutta osasimme tehdä se itsekin. Sitten kipaisimme hakemassa oluet ja istahdimme kuorsauksen täyttämään lepotuolihuoneeseen. Isosta telkkarista tuli uusintana Japani-Kiina -baseball-ottelu, joten seurasimme sitä lepotuoleissa vilttien alta.

Tässä paikassa voi viettää 500 jenin lisämaksulla koko yön joko lepotuolissa tai patjalla. Noin 2600 jeniä yöpaikasta kylpyineen ei kuulosta kauhean kalliilta ja varmasti voittaa mukavuudessaan nettikahvilan nojatuolin, mutta halvimmillaan kahden hengen oman hotelli- tai ryokanhuoneen saa lisäämällä hintaan vähän reilun tonnin per pää. Voihan tämä silti olla budjettimatkaajalle vaihtoehto, mutta mitään yksityisyyttä ei kyllä ole. Vaan eipä se näytä haittaavan japanilaista salarymania, koska paikassa tuhisi useampi kymmenen sierainparia.

Baseballin loputtua siirryimme ravintolan puolelle, jossa telkkari esitti japaniksi dubattua Resident Eviliä. Katsoihan sitä kevyen ruokailun ja oluen ääreltä. Tuntia myöhemmin oli aika lähteä, joten vaatteet päälle pukuhuoneessa ja maksun jälkeen kadulle.

Oli mielenkiintoista kokeilla tällaistakin paikkaa, mutta parempiin kylpylöihin verrattana Finrando Sauna on varsin nuhjuinen laitos. Tupakointi on jättänyt seiniin ja kattoihin jälkensä, ja paikka vaikuttaa nähneensä jo parhaat päivänsä. Ajankohdasta riippuen esim. Laqua-kylpylään pääsee jo 500 jenin lisäsijoituksella. No, on tämä ainakin keskellä Kabukichota, joten kylpylään voi törmätä kunnon salliessa vaikka kesken baarikierroksen - ja palata baanalle puhtoisena.

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Ensimmäinen hanami

Sakura, eli kirsikankukka-aika, on saapunut Tokioon. Virallinen Opening-päivä oli jo 21.3., parasta katseluaikaa pitäisi riittää ainakin 7.4. saakka. Tuota katselua ja sakuran juhlistamista kutsutaan hanamiksi eli kukkapällistelyksi. Perustapa on piknik eli pussikaljaparty puistossa. Tähän mennessä on jo todistettu, että mukana on usein muutakin kuin pussibisseä. Paljon muutakin.

Ystäväni Suomesta oli kylässä viime viikolla, ja kävimme omalla hanamikävelyllä Uenon puistossa. Osa kirsikkapuista oli jo täydessä kukassa, mutta kaiken kaikkiaan kukkiminen oli ehkä 20-30% luokkaa. Päivä oli tiistai, mutta piknikporukoita oli jo mestoilla. Uenon puistossa paras sakurabongaus lienee kirsikkapuilla koristeltu kapeahko kävelykuja läpi puiston. Pääasiassa oli valkoisia kirsikankukkia, vähän pinkkejäkin.

Nämä kuvat on vain pokkarilla otetut, myöhemmin seuraa parempaa laatua, kun pääsemme oikein kunnolla puistoihin kameroimaan. Yhdellä jos toisellakin jo sojotti kännykamera kohti kukkasia, ja pääsimme itsekin innokkaiden fotaajien ikuistamiksi.





Extraroskiksia oli varattu reippaasti.







Lauantaina sitten pääsin itsekin piknikille suomalaistyttöjen kanssa. Menimme Meguroon, joen varrelle. Siellä kirsikankukat tosin olivat vielä enemmän nuppujensa sisällä kuin Uenossa, mutta väkeä jo vaikka kuinka. Lähes kaikki paikat oli varattu sinisin piknikpressuin, mutta menimme eräälle paikalle, jolle oli varaus vasta sunnuntaille (tapana on varata paikka viemällä pressu ja siihen kirjattu varauskellonaika aamulla puistoon - tai jopa jättää yksi henkilö vahtimaan ja odottamaan iltaa ja muita), ja levitimme oman pressumme varaajien pressun päälle. Hiukan jännäsimme, tuleeko joku ajamaan meidät pois, mutta rauhassa saimme olla.

Meillä oli viimeisen päälle suomalaiset kesäpiknikherkut: salaatit, patongit, juustot, keksit, rypäleet, mansikat, skumpat ja vaahtokarkit. Japanilaisilla taas oli riisilihakalasapuskat kaikkine lisukkeineen, suurella osalla kaiken maailman keittimet, no, suunnilleen kokonainen keittiö mukana! Meidän ateriamme (ja koko olemassa olomme) aiheutti monissa hupia, ja saimme poseerata samassa valokuvassakin pahimpien ihmettelijöiden kanssa!


Illalla joen varsi oli tosi kaunis, kun lyhdyt syttyivät.



Kursiivi
Meteli alkoi kasvaa tuntien kuluessa. Jotain valkokangastakin asentelivat. Eräillä oli tv-ruutu, josta tuli sumopainia. Ilma oli aika viileä, mutta hokkairon ja sormikkaiden kanssa ihan siedettävä. Kun tuli tarpeeksi kylmä, lähdimme lähistöllä asuvan kaverin luo viettämään Earth Houria kynttilöiden valoon - ja jatkamaan japanilaisesta elämänmenosta juoruamista!


Lopulta hanamijuhla päätyi rokkibaariin, jossa meno oli katossa (vai lattialla?)!


Joidenkin meno katkesi jo alkuillasta. Tässä japanilainen hanamijuhlija koisaa isänmaallisesti vanhan kunnon Suomen lipun alla!


Tokio aikoo nyt juhlia seuraavat pari viikkoa yötä myöten. Aamuyön junat olivatkin täyteen pakattuja, ja kaduilla juhlatunnelman saattoi aistia. Toivotaan, että säät siunaavat sievän sakura-ajan!

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Tofuro-izakayassa

EDO-ELMERIT SUOSITTELEVAT:
TOFURO

Olemme aika heikohkosti jaksaneet tutustua eri izakayojen tarjontaan. Eräs kerta, jolloin jo-kai-nen annos paljastui lihalliseksi, antoi huonon esimerkin, emmekä sen jälkeen ole suin päin sännänneet tuntemattomiin izakayoihin, niin hauskaa kuin se olisikin. Yleensä turvaudumme tuttuihin Tenguun ja Kamadokaan, sekä silloin tällöin Watamin-chi:hin, jossa tosin on aika huonosti vegesatsia.


Mutta, yksi uusikin on kokemuslistaan saapunut, nyt jo toisen kerran testattuna. Tofuro. Ensin kävimme Roppongin Tofurossa, sitten Takadanobabassa. Molemmat kerrat olivat mukavia ja tunnelmallisia. Paikka on siisti ja kaunis, jopa romanttinen, Edo-ajan tyyliin sisustettu. Eli oiva Edo-Elmereille. Listat on varustettu englannilla ja kuvillakin, ja menu on hyvin laaja. Kahden kerran jälkeenkin jäi paljon kokeiltavaa, vegellekin.

Tamago oli kokonainen kullankeltainen kimpale!


Tässä on lähes jo syötyinä porkkanatempuraa ja leivitettyä sashimia.


Nimensä mukaisesti paikasta löytyy tofua, erikoisuutena kaksi kertaa päivässä tarjottava kotitekoinen tuoretofu. Jälkimmäisellä vierailullamme osuimme juuri tofun aikaan, joten piti toki testata. Tofu saapui pöytään isossa kuljetuskärryssä, josta tarjoilija lappoi lautasellisen lämmintä, vähän makeaa tofua suolan ja wasabin kera nautiskeltavaksi. Oli kyllä tosi hyvää.


Tämä on myös tofua. Eikö ole kaunis? Maku oli ehkä hieman liian makea, jälkiruokamainen, kumimainen. Mutta hyvää siltikin.


Ja vielä lisää tofua. Paistettuna, ja tietenkin kalahiutaleilla kuorrutettuna...


Yrttiperunoita.


Sieniä. Japanissa sieniä on kuin sieniä sateella, kaikenlaisia erimoisia. Eipä ole herkkusieneen tarvinnut tyytyä.


Aiemmat kuvien mukit olivat olutta, mutta tässä on Oolong Hai:ta. Se sisältää oolong-teetä ja shochu-viinaa, joka on vahvempaa kuin sake, mutta ei sentään vielä kossun luokkaa :) En voi sanoa, että tämä juoma olisi varsinaisesti hyvää, mutta hyvä palan painike.


Jos joku tahtoo Tofuroon, tiedämme nämä kaksi suositeltavaa kohdetta:
Tofuro Roppongissa: Haiyuza Bldg. 1F・B1F, 4-9-8 Roppongi
Tofuro Takadanobabassa: 1-21-29 Takadanobaba

Gochisoosamadeshita!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Kurkistus Tokion kotiimme

Hoomu suiito hoomu! Okusankin on palannut Suomen loskasta Tokion kotiin! Ja kotona on tätä nykyä lämmintä ja ihanaa, ainakin juuri nyt. Aurinko paistaa sisälle, lämpöä on yli 20, t-paidalla tarkenee, villasukat ja villatakki ovat kaukainen muisto, ikkunaa voi pitää auki koko päivän, sillä seetrin siitepöly ei vielä häiritse (toivottavasti ei aiokaan häiritä) eikä koiran haukkukaan. Kaikki ulkoa kuulostavat äänet tuntuvat vain keväisen iloisilta, jopa "sikalinnun" rää'yntä.

Moni on kysellyt, että miten me täällä asumme. No, siten kuten muutkin, heikosti rakennetussa talossa. Avataanpa nyt ovi asuntoomme, niin näette, kuinka luksusta meillä täällä muodin kehdossa onkaan! Ja sisustettu on, niin perusteellisesti...

Tässä ensin lähikatu. Ei kotikatu, jotta stalkkerit eivät pääse peräämme, mutta läheinen katu, jolle olen lenkillä eksynyt samoin kuin lähes kaikille muillekin lähikaduille. Kuten näkyy, kadut ovat hyvin kapeat, mutta jokaisessa kolossa, jossa vain jotain mahtuu kasvamaan, jotain kasvaa. Se seikka tuo mukavaa vehreyttä urbaaniin seutuun. Tai korjaus: kaikkialla muualla kasvaa jotain, paitsi meidän pihallamme. Se onkin varmaan ainoa ankea piha koko pitäjässä. Ehkä keväämmällä voisi sinne jonkun risun hankkia.


Tärkein ensimmäisenä: vessa. Olemme nyt yläkerrassa. Siellä on pinkki vessa. Koin kriisin pari päivää sitten, kun vaaleanpunainen wc-paperi yllättäen loppui ja jouduin tuomaan tilalle alakerrasta vaaleanvihreää vessapaperia. Onneksi tämä oli vain väliaikaista. Nyt on ostettu uutta, kukallista, vaaleanpunaista vessapaperia. Tuo pöntön pehmuke on muuten välttämätön talvella. Ilman ei kestä ei pysty.


Pinkissä vessassa täytyy toki myös olla pinkkiä luettavaa: Pamela Andersonin romaani "Star"! Kyllä, Pamela Anderson on kirjoittanut romaanin. Loistavaa pyttytavaraa! Huomatkaahan myös hyllyllä oleva Hello Kitty -vessapaperirulla! Se on koriste, muisto kämpän ensimmäisestä wc-paperiostoksesta. Seinillä on leffakuvia.


Suihku meillä on vähän ankea, mutta oikein toimiva ja kuuma tarpeen tullen. Kylpyynkin pääsee, mutta vain kerran olemme testanneet sitä optiota. Ja on ylempänäkin suihkunpidike, ei tarvitse kääpiönä kyyristellä.


Yläkerta. Makuuhuone-työhuoneyhdistelmä. Tämä on vähän vanha kuva - nykyään meillä on kiva työtuoli, lattialla oleva pikku-tv, tuplafutonit ja eriväriset lakanat. Normaalisti futonit ovat pystyssä seinää vasten, että tuulettuisivat edes vähän paremmin. Keväällä ja kesällä meillä tulee olemaan Ongelma, koska emme saa minnekään ulos futoneja kuivumaan. Kesän kosteudessa futonit pitäisi tuulettaa vähän väliä.


Nurkkataidetta (ja taiteellinen / taiteen vaatima viinipullo).


Sitten alakertaan. Alakerran vaaleanvihreään vessaan! Meillä on siellä tällainen kätevä ja ekologinen pönttösysteemi. Kun vessan vetää, säiliö alkaa täyttyä valuttaen ensin veden hanan kautta. Siinä voi samalla pestä kädet hukkaamatta ylimääräistä vettä!


Tuo vaaleanvihreä vessapaperi tuoksuu viinirypäleeltä. (Ai mikä wc-paperifetissi?)


Alakerran olohuone-ruokailuhuone-keittiö. Tässä odotellaan kaveripariskuntaa vieraisille (eli on poikkeavan siistiä). Alakerrassa ei käytännössä olekaan muita huonekaluja kuin ruokapöytä tuoleineen. Joku pieni sohva tai nojatuoli voisi mahtua.


Peili sentään on. Se raahattiin selässä kantaen Megurosta saakka.


Keittiö on ihan olematon. Jääkaappi, pari astiakaappia ja liesi. Ei mitään tasoa - molemmissa merkityksissä. Kauheen vaikeaa ja hankalaa. Mutta kokkaaminen on silti mahdollista. Äskenkin syntyi kerma-sieni-spagettivuoka, jonka gratinointivaihe sujui pikkugrillissä! (Uuniahan ei ole peritokiolaisissa keittiöissä.)




Roskat ovat mukava asia! Ainakin, jos ne ovat kivanvärisissä roskiksissa. Tahdon nämä Suomeen mukaan! Näitä saisi naapurin niuho mummo tulla tarkastelemaan ja toteamaan, että turhaan meitä on syyttänyt ja parjannut. Me olemme suomalaisia loistolajittelijoita!


Eteinen on näin kaunis. Ja ah tuota postilaatikkomme visuaalista ilmettä.


Ihanat vihreät, jyrkät, vaaralliset kokolattiamattoportaamme. Palaamme alkupisteeseen.


Eli makuuhuoneen ovelle. Lammas toivottaa tervemenoa unten maille.